Korona teki Tornion ja Haaparannan välisen rajan näkyväksi

Jos Perämeren rannalla, Tornionlaaksossa sijaitseva Tornion-Haaparannan kaksoiskaupunki oli aikaisemmin tuntematon alue, niin viimeistään koronapandemia maaliskuussa 2020 teki sen tunnetuksi. Silloin Suomen hallitus sulki maan ulkorajat, mukaan lukien Suomen ja Ruotsin välisen rajan. Se erottaa Ruotsin puolella sijaitsevan Haaparannan Torniosta, joka sijaitsee Suomen puolella Lapin maakunnassa. 

Kyseessä on valtakunnan rajasta huolimatta yksi ja sama kaupunki, jossa Suomi ja Ruotsi ikään kuin sulautuvat yhteen. Nyt maiden välisen rajan tekivät näkyväksi Suomen ja Ruotsin erilaiset koronastrategiat, jotka vaikuttivat monella tavalla alueen asukkaiden arkeen. Näkyvimpänä muutoksena korona toi valtioiden väliselle rajalle suomalaiset rajavartijat ja mellakka-aidan Victoriantorille, joka sijaitsee kaupunkien välisellä rajalla. 

Rajan ylittävä yhteisöllisyys

Olen tehnyt 2010-luvulla etnografista tutkimusta Tornion-Haaparannan kaksoiskaupungissa. Haastattelin silloin alueen asukkaita sekä Suomen että Ruotsin puolella. Haastateltavat olivat eri-ikäisiä ja edustivat useita eri ammattiryhmiä. 

Aiemman tutkimukseni perusteella voin sanoa, että tunnin aikaerosta ja valuuttaerosta huolimatta alueen asukkaiden mielestä kyse on yhteisestä alueesta. He saattoivat ylittää rajan huomaamatta sitä ollenkaan useita kertoja päivässä työstä, koulusta ja harrastuksista sekä sosiaalisista suhteista johtuen. 

Maaliskuusta 2020 lähtien olen seurannut ihmisten suhtautumista rajaan ja rajan merkityksiä Tornionlaaksossa pandemian aikana. Tein pandemian alkuvaiheessa huhtikuussa 2020 kyselyn, jossa pyysin alueen asukkaita kertomaan, miltä rajan sulkeminen tuntui. Sain vastauksia noin 30:lta henkilöltä, joista osaa olin haastatellut jo aiempaa tutkimustani varten. Vastaukset vaikuttivat yhdenmukaisilta. Seuraava lainaus kuvastaa monien vastaajien tuntoja: 

”Onhan tämä aika erikoisen tuntosta, ko ennen sitä rajaa “ei ole ollu” ja nyt son siinä. Ei solekhaan ennää seku ajasta hakemassa karkkia tai muuta Haaparannalta, niinkö soli vielä reilu viikko sitte ihan arkipäiväistä.”  

Näin vastasi torniolainen perheenäiti kysyessäni häneltä koronan vaikutuksista hänen arkeensa rajalla. Samanlaisia vastauksia sain kyselyyni monilta muilta kaupunkien asukkailta niin Suomesta kuin Ruotsista. 

Olen käyttänyt tutkimuksessani rajan asukkaista nimitystä regionautti, jolla tarkoitan ihmistä, joka asuu rajalla ja kehittää tietojaan ja taitojaan hyödyntääkseen kansallisvaltioiden välisen rajan molempia puolia. Miten koronapandemia on vaikuttanut rajaihmisiin eli regionautteihin Tornionlaaksossa?

Haaparannan ja Tornion välinen raja on merkitty karttaan violetilla. Kuva: Oaktree b/Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)

Rajan ylittäminen mahdollista vain välttämättömissä tapauksissa

Ruotsin puoleisessa Tornionlaaksossa asuu paljon Suomen kansalaisia tai kaksoiskansalaisia, joilla on sekä Suomen että Ruotsin kansalaisuus. Esimerkiksi Haaparannalla heitä on noin 40 % asukkaista. 

Kaksoiskansalaisten määrä on kasvanut koronapandemian aikana, vaikka ihmiset pitävät sen hintaa yleisesti liian kalliina verrattuna siitä saatavaan hyötyyn. Koronan aikana kaksoiskansalaisuus on kuitenkin merkinnyt helpompaa rajan ylittämistä, mikä teki sen hankkimisesta entistä houkuttelevampaa.

Koronapandemia osoitti kouriintuntuvasti, miten poliittisia päätöksiä tehdään ottamatta huomioon poikkeavia, kaukana pääkaupunkiseudusta sijaitsevia alueita. 

Koronan vaikutukset ovat olleet huomattavia Torniossa ja Haaparannalla. Kaupungit muodostavat yhtenäisen talousalueen. Sitä ei tunnuttu ymmärrettävän Suomen johdon tehdessä ratkaisuja maaliskuussa 2020. 

Rajojen sulkeminen ja valmiuslain käyttöönotto, jonka avulla viranomaiset saivat toimivaltuudet pandemian aiheuttamissa poikkeusoloissa, aiheuttivat paljon ongelmia niin maiden yhteisellä talousalueella kuin siellä asuvien ihmisten arjessa. 

Asukkaille kansallisvaltioiden välistä rajaa ei ole ollut käytännön tasolla olemassa, sillä rajan yli on käyty päivittäin töissä, koulussa, ostoksilla tai erilaisissa harrastuksissa. Myöskään perhe- ja ystävyyssuhteet eivät ole tunteneet rajaa.

Monien puhelinsoittojen ja sähköpostien jälkeen rajan yli pendelöinti saattoi edelleen jatkua, sillä esimerkiksi Norrbottenin sairaan- ja vanhustenhoito oli riippuvainen suomalaisesta työvoimasta. Tästä tiedottivat niin työntekijät kuin Ruotsin Norrbottenin työnantajat. 

Vähitellen saatiin tieto, että työvoima ja tavarat saattoivat liikkua yli rajan, mutta siihen vaadittiin työnantajan todistus työntekijän tarpeellisuudesta, henkilöllisyystodistus sekä viikoittaiset koronatestaukset. Rajan sai aluksi ylittää vain välttämättömissä työtehtävissä ja tavarankuljetuksessa olevat henkilöt, kuten EU:n säännöissä todetaan.  

Vaikka tietoisuus toisesta valtiosta, ja siitä johtuva alueellinen ulottuvuus, on aina ollut läsnä rajalla, Tornionlaaksossa Ruotsin ja Suomen välinen raja on ollut paikallisille ja vähän kauempanakin siitä asuville arkinen asia. Viime vuosina siellä kulkiessa tätä rajaa ei yleensä ole huommannut kuin erilaisista liikennemerkeistä, sillä niin yhteenkasvaneilta Tornion ja Haaparannan kaupungit näyttävät. Tornionlaakson maantieteellinen alue kartalla. Kuva: Fenn-O-maniC – Own work, edited from Tornionlaakson Neuvosto.svg, CC BY-SA 4.0

Ylirajainen arki korona-aikana

Koronan puhjetessa rajoituksista johtuneet muutokset rajan ylittämisessä vaikeuttivat huomattavasti tornionlaaksolaisten arkielämää. Maaliskuun 2020 jälkeen säännöt ovat muuttuneet useasti. 

Kun toukokuussa 2020 saatiin tietää, että Suomen kansalaiset saavat poistua maasta aina halutessaan ja palata takaisin, Suomen kansalaisten mahdollisuudet rajan ylitykseen helpottuivat. Ruotsin kansalaisille se ei ollut yhtä helppoa, sillä säännöt olivat riippuvaisia rajalla päivystävästä Suomen rajavartioston virkamiehestä, joka päätti, onko syy rajan ylittämiseen riittävä vai ei. Yhden rajavartijan mukaan rajan sai ylittää, toisen mukaan ei.  

Rajasta oli tullut koronan myötä erilainen, kuten eräs haastateltavani, ikänsä Torniossa töissä ollut, mutta kauan Haaparannalla asunut kirjoitti: 

”Vaikka olemme kaksi eri maata ei rajaa ole huomannut jokapäiväisessä elämässä ennen kuin nyt kun se on suljettu. Ikävältä tuntuu, kun ei voi käydä pikkusiskon luona tai asioida Suomen puolella. Ikävältä ja oudolta tuntuu.” 

Kävin myös läpi Tornio sanoin ja kuvin -Facebook-ryhmässä olleen gallup-tyyppisen kyselyn, jossa kysyttiin, mitä asioita ihmiset kaipaavat rajan toiselta puolelta, tässä tapauksessa Haaparannalta. Nämä vastaukset saattoi karkeasti jakaa kolmeen ryhmään: 

1. Ensimmäinen eli tärkein oli perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät. 
2. Tietyt ruuat ja nuuska, jota ei saa myydä Suomessa. 
3. Vapaa liikkuminen rajan yli, sillä Tornio ei ole mitään ilman Haaparantaa ja päinvastoin.  

Vastaukset osoittivat selvästi, että kyseessä on valtakunnanrajasta huolimatta yksi kaupunki. Se, että monet nimesivät kaipaavansa nimenomaan tillisipsejä, joita ei saa Suomesta, kertoo rajan arkipäiväisyydestä. 

Raja tuli näkyväksi vasta, kun sitä ei enää voinut ylittää. Koronan vuoksi voimaan tullut valmiuslaki esti kaupassakäynnin rajan toisella puolella.

Korona aiheutti jakautumista leireihin

Rajan sulkeminen sai aikaan myös aggressioita. Esimerkiksi toisen valtion rekisterissä olevia autoja kytättiin, osoiteltiin, näytettiin käsimerkkejä ja huudeltiin. 

Maiden toisistaan poikkeavat koronasäännöt, mellakka-aidalla merkitty raja, epäselvät käytännöt rajan ylittämisessä, ja paikallisten mielestä epätasa-arvoinen ja ehkä hieman epäasiallinen käytös rajalla, vaikuttivat nationalismin ja siihen verrattavien äänien kasvuun rajalla. 

Ihmiset saattoivat moittia toisen valtion koronastrategiaa huonommaksi kuin oman asuinmaansa vastaavaa, jota he puolestaan kehuivat. Näistä keskusteltiin äänekkäästi sosiaalisessa mediassa ja lehdissä. Lisäksi esimerkiksi ruotsin puhuminen torniolaisissa liikkeissä aiheutti kasvomaskien mielenosoituksellista käyttöä – Ruotsissa kasvomaskien käyttö oli vähäistä verrattuna Suomeen. 

Jotkut kävivät näytösmielessä huutamassa ahdistustaan rajalla, jotkut sopivat treffeistä tai tapaamisista kaupunkeja yhdistävän Victoriantorin halkaisemalle rajalle. Toisinaan tunnelma oli kuin Ruotsi-Suomi maaottelussa, sillä keskustelu sosiaalisessa mediassa oli välillä molemmin puolin kovaa.  

Suomen virkamiesten suorittama rajojen sulkeminen ja valmiuslain käyttöönottaminen olivat rajuja toimenpiteitä, joiden tarkoitus oli terveysturvallisuuden parantaminen, eli koronan leviämisen välttäminen. 

Tilannetta korosti entisestään se, että rajavartioston työntekijät siirrettiin Tornion-Haaparannan rajalle suurimmaksi osaksi Suomen ja Venäjän väliseltä rajalta. He olivat tottuneet aivan erilaisiin rajanylittäjiin ja ylityskäytäntöihin kuin täällä maailman rauhallisimmaksi rajaksi tituleeratulla rajalla.

Koronan aiheuttamien vaikutusten vuoksi ruvettiin jakautumaan kahteen eri leiriin, niihin, jotka asuivat Suomen puolella ja niihin toisiin, jotka asuivat Ruotsin puolella. Tähän asti rajaa ei ihmisten mielissä ollut ollut olemassa, mutta korona teki sen näkyväksi ja tuntuvaksi ihmisten arjessa. 

Kokemus näytti, että rajojen sulkeminen tornionlaaksolaisessa kaksoiskaupungissa merkitsi aivan eri asiaa kuin muualla Suomessa.

Maiden erilaisista koronastrategioista ja koronatilanteista sekä aiemmin yhteisenä alueena pidetyn kaupungin halkaisemisesta johtuvien haavojen paraneminen tulee joidenkin lehtitietojen mukaan viemään Tornio-Haaparannalla paljon aikaa.

Kuva: Unsplash (Unsplash licence)

Tornionjoesta tulee rajajoki

Tornionlaakson erikoisen tilanteen ymmärtäminen vaatii hieman historiallista taustaa. Suomen ja Ruotsin välinen raja syntyi, kun vuonna 1809 aina siihen asti Ruotsin yhteyteen kuulunut Suomi tuli autonomiseksi osaksi Venäjän keisarikuntaa Ruotsin hävittyä ns. Suomen sodan. 

Tällöin Suomen ja Ruotsin välinen raja oli määriteltävä, ja rauhanneuvottelujen jälkeen se vedettiin pitkin Muonion- ja Tornionjokia.   

Tämä 200 vuotta sitten vedetty raja tuli keskelle suomenkielistä aluetta. Tuolloin Ruotsin pohjoisimmissa osissa puhuttiin myös suomea. Suomen- ja ruotsinkielisiä alueita Ruotsin puolella erotti Kainuun eli Kalixin joki, ei Tornionjoki, josta nyt tuli rajajoki. 

Kielen lisäksi alueita yhdistivät sama uskonto ja samat elinkeinot. Uusi raja halkaisi perheet ja suvut, talot, tilat ja kylät, seurakunnat ja maatilat. Yhä edelleenkään sukulaisuus ei tunne rajaa, vaan sukulaisia ja ystäviä asuu rajan molemmilla puolilla. 

Torniota vastapäätä perustettiin kaupankäyntiä varten Haaparanta, joka kasvoi myöhemmin pienestä kylästä nykyiseksi runsaan 9 000 asukkaan kaupungiksi. Tornion väkiluku on nyt noin 22 000, ja kaupunki viettää tänä vuonna 400-vuotisjuhlaa.

Taloudellinen raja

Tornionlaakson raja oli ensisijaisesti taloudellinen aikana, jolloin Ruotsilla meni taloudellisesti Suomea paremmin. Taloudellisen rajan katsotaan vaikuttaneen aina 1970-80-luvulle asti. 

Joppauksen eli salakuljetuksen sanotaan jopa nostaneen Suomen Lapin muuta maata nopeammin jaloilleen toisen maailmansodan tuhojen jälkeen. Ruotsista saatiin meillä niin kaivatun kahvin lisäksi muun muassa työvälineitä ja rakennustarvikkeita aina nauloista kirkon lattialankkuihin asti. 

Ruotsihan ei osallistunut toiseen maailmansotaan. Suurin osa Lapin asukkaista pakeni Ruotsin puolelle evakkoon, kun suomalaisten kanssa aiemmin yhteistyössä ollut natsi-Saksan armeija tuhosi Lapin käyttäen poltetun maan taktiikkaa vetäytyessään Pohjois-Norjaan. 

Väyläksi alueella kutsutun, rajana toimivan Tornionjoen varressa asuneet ihmiset pääsivät tuolloin evakkoon sukulaisten tai tuttujen luo Ruotsin puolelle. 

On selvää, että valtioiden, maakuntien ja kaupunkien toimet vaikuttavat ihmisten arkeen ja erityisesti erilaisiin rajakäytänteisiin. Koska alueet jakavat yhteisen historian, kielen ja kulttuurin, rajan ylittävä arkielämä ja yhteistyö saivat vauhtia. Viktoriantorilla, Suomen ja Ruotsin rajalla komeilee valokuvan ottamista varten suunniteltu sydänrakennelma. Monument på Victoriatorget vid gränsen mellan Finland och Sverige. Photo: © News Øresund – Anna Palmehag (CC BY 3.0).

Kaupunkien välinen yhteistyö

Kaupunkien yhteistyö lisääntyi 1960-luvulta lähtien, ja niille rakennettiin muun muassa yhteinen jätevedenpuhdistamo, kaatopaikka ja kielikoulu. Viime vuosikymmenen alussa avattiin yhteinen linja-autoasema (vuonna 2014) ja kaupunkeja yhdistävä tori, joka sai nimekseen Victoriantori Ruotsin kruununprinsessan vihkiessä sen vuonna 2011. 

Myös Tornion maakuntamuseo muutettiin vuonna 2014 yhteiseksi Tornionlaakson museoksi, jonka työntekijöiden palkkakuluihin Haaparanta osallistuu. Yhteinen Tornionlaakso näkyy museonäyttelyissä muun muassa siten, että näyttelyt kertovat Suomen ja Ruotsin yhteisestä Tornionlaaksosta esittäen ilmiöitä ja esineitä Väylän molemmin puolin. 

Käynti museossa kuuluu myös haaparantalaisten koululaisten ohjelmaan kotiseudun historiasta ja kulttuurista.

Kaupunkien välinen yhteistyö on ollut merkittävä esimerkki kansallisen rajan ylittävästä yhteistyöstä myös kansainvälisesti. Esimerkkinä mainittakoot yhteiset kokoukset ja lautakunnat. Yksi laajempi esimerkki on Tornionlaakson neuvosto, johon kuuluu Tornion ja Haaparannan lisäksi myös muita pohjoisen rajaseudun kuntia. 

Monien vastaavanlaisten eurooppalaisten alueiden edustajat ovat käyneet tutustumassa kaksoiskaupunkiin ja sen kokemuksiin. Molempien maiden liityttyä Euroopan Unionin jäseniksi vuonna 1995 yhteistyö voimistui entisestään, mutta viime vuosina yhteistyökehitys on hidastanut tahtia. 

Yhteinen toiminta säästää resursseja, mutta yhteistyö ei ole aina ollut helppoa, sillä kansallisvaltioiden rajojen ylittämistä ja erilaisia lakeja ei ole aina ymmärretty maiden pääkaupungeissa tai Brysselissä. Näin ollen ei ole välttämättä kysytty lupaa, saako ruotsalaisen postilaatikon sijoittaa Tornion postin eteen suomalaisen postilaatikon rinnalle ja päinvastoin. Näin on kuitenkin tehty jo 1900-luvun lopulla. Nykyään yhteiseksi kieleksi monet yhteistyötä tekevät haluavat englannin, sillä kaksikielisyys vähenee.

Koronapandemian iskiessä, paikalliset olivat tottuneet elämään aivan kuin rajaa ei olisikaan. He ovat aina ylittäneet sen milloin ja mistä ovat kulloinkin halunneet. Esimerkiksi Tornion ja Haaparannan kaupunkien alueella on seitsemän siltaa ja maakannasta, joiden kautta rajan voi ylittää. 

Yksi tällainen on yhteinen golf-kenttä, jolla pelaaminen vaati erikoisjärjestelyjä koronan puhjettua. Kun yksi lyönti voi kestää aikaeron vuoksi tunnin, on aikaeroa voitu käyttää hyväksi alueen mainonnassa. Myös uutta vuotta voidaan juhlia rajalla kaksi kertaa. 

Yhtä aikaa eksoottinen ja arkinen raja

Suomen ja Ruotsin välistä tunnin aikaeroa ja eri valuuttoja (Ruotsissa on edelleen käytössä kruunu) on pyritty hyödyntämään markkinoinnissa. Kaksoiskaupungin imagoa siihen liittyvine yhteisine toimineen ja käytänteineen on markkinoitu viimeistään siitä lähtien, kun maat liittyivät Euroopan Unionin jäseniksi. 

Kirjoitin erääseen artikkeliin aiemmin, että moniäänisyys ja rajan näkymättömyys tulevat esille Tornionlaaksossa. Raja on osalle luonnollinen, osalle se on eksotiikkaa ja uutta. Raja on korostanut taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia suhteita Tornionlaaksossa, mutta rajalla voidaan myös leikkiä. 

Juuri rajan eksotiikka on saanut ihmisiä muuttamaan Etelä-Ruotsista Haaparannalle töihin. Rajan näkyväksi tekeminen matkailijoille on ollut tärkeää, vaikka asukkaille rajan näkymättömäksi tekeminen on puolestaan ollut merkittävää. 

Paikalliset ihmiset ovat tottuneet rajaan ja sen näkymättömyyteen, mutta matkailijat ovat halunneet, että rajasta tulisi näkyvämpi. Nämä ovat periaatteessa vastakkaisia lähtökohtia, mutta matkailuun halutaan panostaa. Tämän vuoksi kaupunkeja yhdistävän Viktoriantorin keskeltä jakavalle rajalle on tehty valokuvan ottamista varten paikka, jossa opasteet osoittavat Suomeen ja Ruotsiin.

Avoin rauhan raja

Tornionlaaksossa raja on ollut avoin, rajaton rauhan raja. Avoin raja on tärkeä osa tornionlaaksolaista identiteettiä molemmilla puolilla rajaa. Rajan merkitys niin hyvässä kuin pahassa on vaihdellut, ja se on ollut suljettu vain sota-aikoina. Silloinkin se avattiin nopeasti syksyllä 1944, kun Lapin asukkaiden piti päästä evakkoon Ruotsiin. Vertausta sota-aikaan on käytetty korona-aikana puhuttaessa muutoksista Suomen ja Ruotsin välisessä rajassa.

Kaikki toivovat, että koronapandemian vaikutukset eivät jää vaikuttamaan negatiivisesti rajayhteistyöhön, vaan että se paranisi entisestään. Jotkut miettivät olisiko rajaa voitu lähtökohtaisestikaan sulkea, jos yhteistyötä olisi tehty vieläkin enemmän maiden välillä entuudestaan. 

Koronasta johtuvat rajoitukset ovat saaneet aikaan sen, että eräs tärkeä yhteistyöorganisaatio, Torniolaakson neuvosto, teki aloitteen erityisalueen perustamisesta Tornionlaaksoon. Silloin valtionraja ei katkaisisi aluetta kuten nyt. 

Eräs haastateltavani puki sanoiksi pelon, jota monet tunsivat: ”En tykkää rajan sulkemisesta, mutta ymmärrän syyn ja hyväksyn. Pelkään kuitenkin sitä mahdollisuutta, että jotkut haluavat tehdä tästä pysyvää. Ainakin joiltakin osin.”

Nyt raja kaksoiskaupungissa alkaa toimia samalla tavalla kuin ennen koronaa. On kuitenkin kysyttävä, miten kauan henkisten haavojen paraneminen ihmisten arjessa ja kaupunkien välisessä yhteistyössä tulee viemään? 

Aika näyttää miten jatkossa toimitaan, mutta edellytykset ylirajaiselle asioinnille ja arjelle ovat kehittyneet vuosien mittaan ja ovat yhä olemassa. Kokemukset ja kuvaukset rajasta muodostavat kansan ja kansallisvaltioiden identiteettikertomuksia, jossa koronalla on ollut ainakin väliaikaisesti suuri merkitys.

Toimitus

• Podcast-lukija: Nelly Staff
• Verkkotaitto: Sara Kettunen
• Artikkelikuva: Toivo Mikkonen. Victoriantorin Rajaleikki-patsaalle on puettu kasvomaskit.

Lukemista

1. Ruotsala, Helena 2009: From crime to cultural heritage. Cross-border activities and relationships in the Tornio River Valley. – AJEC, Anthropological Journal of European Cultures 18 (1): 30–49. 
2. Ruotsala, Helena 2011: ”Kaksi kelloa ja kaksi lompakkoa” – Ylirajaisuutta ja monipaikkaisuutta Tornio-Haaparannan kaksoiskaupungissa. (Abstract: Two watches and two wallets – transnationalism and multilocality in everyday life in the twin-city of Tornio-Haparanda)  – Sananajalka 2011, 196–217.  
3. Ruotsala, Helena 2017: Meänkieli herättää tunteita – mistä kentän kielivalinnat kertovat? – Outi Fingerroos et al. (toim.), Yhteiskuntaetnologiaa. Tietolipas. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.  
4. Ruotsala, Helena 2017: Vardagliga gränspraktiker. Att synliggöra och osynliggöra gränser i Tornedalen. Budkavlen 96. Åbo Akademi.