Eilen vietettiin taas vuosittaista gaalaa, jossa suomalaiset pääsevät kotisohvillaan tekemään hyvää. Ylen Nenäpäivän tarkoitus on kerätä lahjoitusvaroja maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten hyväksi pitäen samalla tunnelman kepeänä ja hauskana.
Nenäpäivää on kritisoitu jonkin verran Suomessa, ja sen kansainvälistä konseptia sitäkin rajummin englanninkielisessä maailmassa. Kritiikin kohteena on usein asetelma, jossa länsimaalainen julkkis lähetetään globaaliin etelään todistamaan kurjuutta. Tänä vuonna Nenäpäivä ilmoittikin jättävänsä väliin suomalaisjulkkisten lähettämisen avustuskohteisiin – joskin lupaus ei täysin toteutunutkaan.
Suomalaisten lähettäminen Afrikan köyhimpiin kyliin ei kuitenkaan ole konseptin ainoa ongelma. Säihkyvä ja kepeä gaala luo tarkoituksenmukaista kontrastia perustavanlaatuisten ongelmien kanssa kamppailevaan lapseen.
Tämä kontrasti noudattaa kuviteltua, jopa karikatyyrinomaista jakoa ‘meidän ja heidän’ välillä: suomalaisuus rinnastuu juhlavaan huolettomuuteen, kun taas globaalin etelän tila typistetään irrallisiin kertomuksiin köyhistä lapsista. Kuitenkin molemmissa yhteiskunnallisen todellisuuden skaaloissa nämä ovat äärimmilleen vietyjä esimerkkejä hyväosaisuudesta ja köyhyydestä.
Antropologi Liisa Malkin mukaan humanitäärisen avustustyön kohteet ovatkin usein ensisijaisesti hyväntekijöiden mielikuvituksen tuotetta. Niin järjestöjen viestinnässä kuin lahjoittajan mielessä avunsaajana on kaukainen ja viaton lapsi, jonka elämä on aitoa ja alkeellista. Lahjoittaja pystyy näennäisen yksisuuntaisesti tyydyttämään tämän tarpeet.
Malkin mukaan myös lahjoittajalla on tarve kokea yhtenäisyyttä tätä kuviteltua puhdasta ihmisyyttä kohtaan. Hyväntekijä luo mielikuvaa omasta, kenties turhamaisiin tarpeisiin nojaavasta elämästään suhteessa kärsivään sivulliseen, jonka ihmisyys on yksinkertaisella tasolla. Osallistumalla hyväntekeväisyyteen lahjoittaja tyydyttää tarpeensa päästä tunnetasolla kosketuksiin aidon ihmisyyden kanssa.
Sen lisäksi, että varainhankintakuvastossa luodaan mielikuvia äärimmilleen kahtiajakautuneesta maailmasta, tarjotaan niissä myös yksinkertaisia ratkaisuja maailman ongelmiin. Kehitystutkija Kalpana Wilsonin mukaan esimerkiksi naisten taloudellinen voimaantuminen yrittäjyyden kautta nostetaan usein kyseenalaistamatta erinomaiseksi kehityksen indikaattoriksi. Tällöin globaalin talousjärjestelmän kytkökset eriarvoisuuteen jätetään huomiotta, samalla kun uusliberaali talousajattelu esitetään näennäisesti ideologioista vapaana teknisenä ratkaisuna siihen. Tässäkin kertomuksessa lopullinen toimijuus on usein voimaantumisen mahdollistajalla, eli lahjoittajalla.
Äärimmäinen kontrasti kuviteltujen autettavien ja auttajien välillä on toimiva varainhankinnallinen konsepti. Hyväntekeväisyysspektaakkelin ensisijainen vaikutus on saada lahjoittaja tuntemaan olonsa tarpeelliseksi perustavanlaatuisella ihmisyyden tasolla – haastamatta globaaleja valta-asetelmia ja uusliberaalia käsitystä kehityksestä.
On kuitenkin muistettava, että niin varoja keräävien järjestöjen kuin näkyvyyttä tuovan Ylen lopullisen tavoitteen tulisi rahavirran maksimoimisen sijaan olla globaalin tasa-arvotyön edistäminen. Tätä työtä tuskin edistetään kertomalla yksinkertaistavaa tarinaa köyhistä afrikkalaisista lapsista odottamassa suomalaisen pelastajan apua vuosittaisen hassuttelun tunnelmissa.
Lukemista
- Malkki, Liisa H. (2015). The Need to Help: The Domestic Arts of International Humanitarianism. Duke University Press
- Wilson, Kalpana (2011). ‘Race’, Gender and Neoliberalism: changing visual representations in development. Third World Quarterly, 32:2, 315-331, DOI: 10.1080/01436597.2011.560471
- Dogra, Nandita (2012). Representations of global poverty: aid, development and international NGOs. London: I.B. Tauris
- Johansson, Frank (2017). Hyvän tekemisen markkinat. Gaudeamus, Helsinki
