Internetissä tapahtuvan viestinnän aikakaudella erilaisia kaikkien saatavilla olevia verkkojulkaisuja on syntynyt runsaasti. Niiden joukossa on myös niin sanottuja uuspopulistisia vastamedioita, joiden merkitys julkisessa keskustelussa on viime vuosina kasvanut. Nykyaikaisessa hybridissä mediatilassa toimivat vaihtoehtoiset mediat kierrättävät alustoillaan omia agendojaan tukevia tarinoita.
Vastamediat pyrkivät kiertämään valtamedian portinvartijat, jotka vastaavat siitä mitä valtamediassa kierrätetään. Portinvartijat noudattavat journalistista etiikkaa ja huolehtivat, että uutisointi pysyy totuudenmukaisena. Vaihtoehtoiset mediat, kuten tutkimani verkkojulkaisu, eivät sitoudu samoihin median pelisääntöihin ja toimivat usein alustoina mis- ja disinformaatiolle sekä valetuutisille.
Vastamediat haluavat tuoda esille oman näkemyksensä yhteiskunnassa vallitsevasta tilanteesta, eli esittävät “vaihtoehtoisia” (ja usein valheellisia) diskursseja ottaen näin osaa yhteiskunnassa käytävään ideologiseen kamppailuun. Tutkin erästä tämän luonnehdinnan mukaista verkkomediaa pro gradu -tutkielmassani.
Tutkielmani sijoittuu poikkitieteellisen media-antropologian alalle. Tein siinä diskurssianalyysia käyttäen ainestonani äärioikeistolaisesta retoriikastaan tunnettua, vuonna 2014 perustettua verkkolehteä.
Argumentoin tutkielmassani verkkolehden tuottajien ja lukijoiden muodostavan kuvitellun yhteisön ja rakentavan oman sosiaalisen todellisuuden, jossa heillä on selkeät vihollisensa. Tunnistin kulttuurifundamentalismin ja erityisesti vieraan pelolle rakentuvan vastakkainasettelun keskeiseksi aineistossani hahmottuvaksi diskurssiksi.
Diskurssit rakentavat todellisuutta
Diskursseilla voidaan median tutkimuksessa viitata yleisesti kaikkeen kirjoitettuun ja puhuttuun viestintään. Diskurssit ovat tuottajiensa näköinen tapa kuvata maailmaa ja rakentaa todellisuutta. Filosofi Michel Foucault on esittänyt, että jokaisessa yhteisössä on meneillään jatkuva ideologinen kamppailu monien eri diskurssien välillä, ja että diskurssit kuvastavat ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita.
Kulttuurifundamentalismilla viitataan siirtymään perinteisestä “rotuun” perustuvasta rasismista kulttuurisia piirteitä korostavaan syrjintään.
Antropologiassa kulttuurin ajatellaan olevan yhteisten tapojen ja uskomusten löyhä ja dynaaminen järjestelmä, jonka ihmiset omaksuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa identifioituessaan tiettyyn yhteisöön.
Kulttuurifundamentalismissa “kulttuuri” puolestaan ymmärretään ihmisryhmien sisäsyntyisenä ja luonnollisena ominaisuutena. Kun käytän sanaa kulttuuri lainausmerkkien sisällä, viittaan silloin tähän jälkimmäiseen kulttuurin määritelmään.
Sana fundamentalismi yhdistetään usein uskontoon, mutta asiaa tutkineesta antropologi Judith Nagatasta fundamentalismin käsite on viime vuosikymmeninä läpikäynyt metaforisen laajentumisen. Termiä on voinut kuulla käytettävän puhuttaessa erilaisista ideologisista ääriliikkeistä jo pitkään.
Olennaiset yhtäläisyydet eri fundamentalismien kesken vaikuttaisivat olevan tietynlainen identiteettipolitiikka, vahvat vastakkainasettelut ja vihollisina nähtyjen ryhmien tai aatteiden jyrkkä vastustus.
Kulttuurifundamentalismissa edellä mainitut seikat keskittyvät ryhmäidentiteetin rakentamiseen vastakkainasettelulla oman, parempana nähdyn “kulttuurin” ja toisten, huonommaksi leimatun “kulttuurin” välillä. Esittelen seuraavaksi tutkimani verkkomedian ja avaan aineistossani ilmenevää sosiaalista todellisuutta rakentavaa kulttuurifundamentalistista diskurssia.
Tutkimuskohteena ‘Suomen Breitbart’
Tutkimani verkkolehden voi kuvailla olevan osittain uutisia imitoiva verkkomedia ja osittain sosiaalinen media. Sen ulkoasu muistuttaa uutisia, mutta kuka tahansa voi osallistua sen tuottamiseen ja ottaa osaa keskusteluun artikkelien kommenttikentissä.
Lehden perustajasta oli hyvä, että on olemassa “edes yksi paikka”, jossa kuka tahansa pystyy purkamaan tuntojaan kovinkin sanakääntein. Verkkolehden alku oli tosin perustajan mukaan täysi vitsi, mutta se löysi silti lukijakuntansa. Lehden perustajasta vastuu on tällöin lukijalla eikä hänellä. Suurin osa lehteen kirjoittavista henkilöistä julkaisee juttuja nimimerkillä, mutta joukossa on myös niitä, jotka julkaisevat koko nimellään.
Verkkolehden suosio lähti nousuun “pakolaiskriisin” aikaan syksyllä 2015, jolloin lehti uutisoi näyttävästi pakolaisiin liittyneistä rikosepäilyistä Tapanilan asemalla. Tapauksesta uutisoitiin laajalti mediassa ja myös kyseisen vastamedian julkaisu oli helposti löydettävissä verkossa. Tämän uutisoinnin myötä verkkolehden kävijämäärät räjähtivät ja julkaisu profiloitui uudelleen vahvasti “maahanmuuttovastaisena”.
Kyseinen verkkolehti on saanut osakseen paljon negatiivista julkisuutta käyttämistään metodeista, joihin on kuulunut muun muassa valheellisen informaation levittämistä, tekijänoikeusloukkauksia ja yksityishenkilöihin kohdistuvia hyökkäyksiä. Lehti on joutunut vastaamaan teoistaan myös oikeudessa, ja sitä vastaan on kampanjoitu. Julkaisun toimijoita on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kunnianloukkauksista ja vainoamisesta.
Eräs esimerkki lehden käyttämistä epäilyttävistä “journalistisista” metodeista on sen julkaisema harhaanjohtava valokuva väärässä asiayhteydessä. Kuvan maahanmuuttajataustaisen henkilön vihjattiin olleen osallisena sairaalan laboratoriossa tapahtuneessa neulojen sekaannuksessa, vaikka näin ei ollut. Käyttämällä kyseistä kuvaa tarinan yhteydessä verkkolehdessä yritettiin luoda tietynlaista mielikuvaa rasistisin motiivein. Kuvan henkilö oli lisäksi tunnistettavissa kuvan yhteydessä olleen linkin kautta. Kuvan todellinen omistaja, HUS, ryhtyi kuitenkin oikeustoimiin poistaakseen kuvan julkisesta levityksestä.
Kohujen myötä lehteä on kutsuttu Suomen Breitbartiksi. Breitbart on yhdysvaltalainen vuonna 2005 perustettu äärioikeistolainen verkkomedia. Breitbart tunnetaan osana alt-right (alternative right; vaihtoehtoinen oikeisto) liikehdintää sekä uuspopulismia, ja sen aatteellinen pohja on valkoisen ylivallan ideologiassa.
Alt-right viittaa yhdysvaltalaiseen laajan aatepohjan omaavaan ja löyhästi kytköksissä olevaan äärioikeistoon, joka toimii suurimmaksi osaksi verkossa. Donald Trumpin neuvonantajana toiminut Steve Bannon luotsasi Breitbartia ennen virkaansa Trumpin valtakoneistossa.
Kuviteltu yhteisö
Verkkolehden diskurssien ja niiden luoman todellisuuden kautta julkaisun kuluttajista ja tuottajista muodostuu niin sanottu kuviteltu yhteisö. Politiikan tutkijan Benedict Andersonin sanoin yhteisön kuvittelu ei kuitenkaan tarkoita, että kyseinen yhteisö olisi jotenkin epätodellinen.
Kuvitellun yhteisön jäsenet eivät välttämättä koskaan kohtaa kasvokkain, vaan yhteisöllisyys perustuu median kautta luotuun yhtenäisyyden tunteeseen ja jaettuun identiteettiin.
Median tutkija Johanna Sumiala on puhunut Andersonia ja filosofi Charles Tayloria mukaillen mediavälitteisistä kuvitelluista yhteisöistä, jotka toimivat median julkisissa tiloissa. Tällaiset yhteisöt ovat osa sosiaalista todellisuutta, mutta median välittäminä. Ne muodostuvat ja elävät ihmisten mielikuvissa sekä kollektiivisesti kuvitellussa maailmassa.
Lehden lukijat ja tuottajat jakavat verkkojulkaisun kautta yhteisen toimintakentän, aatteellisen pohjan ja kuvitellun sosiaalisen todellisuuden, joiden myötä heistä muodostuu yhdysvaltalaisen alt-rightin tapainen löyhästi kytköksissä oleva yhteisö.
Lehden kautta luodun yhteisön jäsenet kokevat puolustavansa suomalaista yhteiskuntaa ulkopuoliselta uhalta. He eivät koe käyttävänsä vihapuhetta oman ryhmäidentiteettinsä vahvistamiseen, vaan sananvapauttaan taistelussa asioiden, kuten isänmaan, puolesta. Näkemyksensä mukaan he edustavat Suomen kansan “todellisia” mielipiteitä, jotka valtamedia ja poliittinen eliitti heidän näkemyksensä mukaan yrittää vaientaa.
Lehden ”kansa”, jonka asioita he kokevat ajavansa, on kuitenkin vain fiktiivinen kuvitelma homogeenisestä yhteisöstä, jonka he ajattelevat jakavan tietyt poliittiset näkemykset ja saman “kulttuurin”.
Verkkolehti kokee puolustavansa myyttistä “perinteistä suomalaista” elämäntapaa. Lehdessä esiintyvä näkemys Suomen kansasta ja sen “kulttuurista” on hyvin stereotyyppinen, konservatiivinen ja kansallisromantiikan kyllästämä. Suomalaisia kuvaillaan eräässä verkkolehden julkaisussa esimerkiksi pohjalaisiksi puukkojunkkareiksi ja metsäläisiksi, joille viina maistuu. Toisaalta samanaikaisesti suomalaisten ajatellaan olevan osa “modernin Euroopan sivistyneistöä”.
Lehti on osaltaan mukana luomassa mielikuvaa yhteisestä kulttuurisesta alueesta nimeltään Eurooppa. Tämän ajattelutavan mukaan Euroopan sisällä nähdään sen heterogeenisyydestä huolimatta vallitsevan tietyt “länsimaalaiset arvot”, joita muslimiväestön ja “kulttuurimarxilaisten” arvojen nähdään uhkaavan.
Tässä suhteessa yksi lehden keskeisistä kritiikin kohteista on Euroopan monikulttuurisuuspolitiikka, jonka nähdään epäonnistuneen. Siitä huolimatta, että lehdessä Euroopan koetaan muodostavan yhtenäisen kulttuuristen arvojen alueen, on julkaisu siis vahvasti EU-vastainen.
Lehden kuvittelemassa Suomessa poliittisen punavihreän katsotaan edustavan “kulttuurimarxismia” ja haluavan tuhota perinteiset konservatiiviset arvot, kuten ydinperheen, kansallisvaltiot ja kirkon. Edellä mainitut instituutiot koetaan lehdessä osaksi perinteistä suomalaista elämäntapaa, jota he näkevät puolustavansa identiteettipolitiikallaan. Kulttuurimarxismin voidaan katsoa olevan yksi ääri-oikeiston kehittämistä salaliittoteorioista.
Kuviteltu todellisuus
Verkkolehti voidaan nähdä uuspopulistisena verkkomediana, joka ajaa niin kutsuttua valkoisen heteromiehen identiteettipolitiikkaa, jossa kyseisen ihmisryhmän edustajien ajatellaan kokevan nykymaailmassa syrjintää ja menettävän merkitystään. Valkoisen identiteettipolitiikan uusi nousu on ollut nähtävissä viime vuosikymmenten aikana sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.
Lehden yhteisön ajama identiteettipolitiikka pohjaa kulttuurirasismiin ja nationalismiin, jossa viholliseksi luokitellut ihmisryhmät rodullistetaan kulttuuristen ja etnisten piirteiden perusteella. Mediavälitteisenä yhteisönä lehti rakentaa omaa ryhmäidentiteettiään ja todellisuuttaan julkaisussa esiintyvien diskurssien kautta. Näiden diskurssien voidaan usein katsoa edustavan rasistista vihapuhetta.
Julkaisun ajamaan identiteettipolitiikkaan liittyy siis aimo annos ”kulttuurista rasismia”, josta yksi variaatio on islamofobia. Vaikka islam on kulttuurin sijaan uskonto, jota harjoitetaan eri puolilla maailmaa, se esitetään näissä diskursseissa sisäisesti yhtenäisenä, väkivaltaisena, naisia alistavana ja pelottavana “kulttuurina”.
Lehdessä ihannoidaan “länsimaista kulttuuria” itsevarmuuteen ja onnellisuuteen kannustavana. Islamilaista “kulttuuria” puolestaan kuvaillaan negatiivisesti: alempiarvoisena, aggressioon ja väkivaltaan kannustavana. Niin kutsutun länsimaisen “kulttuurin” yhtenäisyyden ja avoimuuden katsotaan olevan tiukasti kiinni “länsimaisissa arvoissa”, joita ovat muun muassa demokratiaan kuuluvat arvot, kuten vapaus, tasa-arvo ja yksilöllisyys.
Länsimaisen demokratian koetaan kuitenkin olevan suuressa vaarassa, huijaus tai jo tuhoutuneen. Näkemyksen mukaan kontrolloitu valtavirtamedia vie demokratialta perustukset eikä politiikassa koeta olevan todellisia vaihtoehtoja.
Tutkimani verkkolehti on nähtävä osana Euroopan yli viime vuosikymmeninä pyyhkäissyttä populismin aaltoa. Populismin tutkijan Emilia Palosen mukaan vuoden 2015 “pakolaiskriisi” oli niin sanotusti kuin lahja oikeistopopulisteille, sillä se tarjosi heille uusia ammuksia. Monimuotoinen populismi kulkee usein radikaalimpaa tietä kuin muut poliittiset suuntaukset ja sekoittuu nationalistisiin tai separistisiin liikkeisiin. Populistiset liikkeet ovat usein epädemokraattisia, valtavirtapolitiikan vastaisia ja ksenofobisia.
Keski-Euroopan populistiset miesjohtajat ovat saaneet lehdessä palstatilaa esimerkiksi läpipuskemiensa demokratiaa ja EU:ta uhkaavien lakiuudistusten myötä. Lehdessä on lisäksi nostettu esille, kuinka Unkarin pääministeri Viktor Orbán olisi jo pitkään varoittanut muslimien maahanmuutosta, ja kuinka koko Euroopan tulevaisuus riippuisi näistä Keski-Euroopan viimeisistä rajavartijoista.
Verkkolehdessä on tähän liittyen tuotu esille myös pelkoja niin kutsutun “Eurabian” toteutumisesta. Eurabia on yksi äärioikeiston tuottamista salaliittoteorioista, jolla viitataan eurooppalaisten valtioiden kuviteltuun ja pelättyyn islamisaatioon, eli niiden muuttumiseen islamilaisiksi yhteiskunniksi.
Julisteessa kuvattu Viktor Órban. Kuva: Tibor Janosi Mozes/Pixabay
Rasismista kulttuurifundamentalismiin
Antropologi Anna Rastas on määritellyt rasismin osuvasti valta- ja alistussuhteita tuottaviksi ajattelu-, puhe- ja toimintatavoiksi, joissa jonkun yksilön tai ryhmän (oletettu tai väitetty) ominaisuus esitetään olemukselliseksi ja muuttumattomaksi.
Syrjintä voidaan nähdä yläkategoriana, jonka alle rasismi sijoittuu. Rasismia ilmenee yksilötasolla ja yhteiskunnallisissa rakenteissa. Sitä on monenlaista ja se myös muuttaa muotoaan.
Esimerkiksi tiettyjen “rotujen” esittäminen älykkyysosamäärältään alhaisempina on tyypillinen argumentti rotujen eriarvoisuuteen pohjautuvassa rasistisessa perinteessä, joka on toisinaan vilahtanut myös kyseisen verkkolehden diskursseissa. Traditionaalinen rotuun perustuva rasismi usein rationalisoi eri luokkien valtaoikeudet luonnollistamalla tietyn ryhmän sosioekonomisen alempiarvoisuuden.
Todellisuudessa “rotu” on keksitty kategoria, sosiaalinen rakennelma, joka on mahdollistanut ihmisten lokeroimisen kolonialismin aikakaudella, eikä sillä ole luonnontieteellistä pohjaa.
Kulttuurifundamentalismin erottaa traditionaalisesta rasismista se, millä tavoin yhteisön ulkopuoliset – eli useimmiten maahanmuuttajat – siinä havainnollistetaan. Toisin sanoen ero on siinä katsotaanko muiden ihmisryhmien olevan luonnostaan alempiarvoisia vai muukalaisia ja vieraita, joiden poissulkeminen legitimoidaan kulttuurifundamentalismilla.
Maahanmuuttajia kohtaan osoitetun vihamielisyyden luonteen muutoksen huomasi ensimmäisten joukossa filosofi Etienne Balibar 1980 ja -90-luvuilla. Hän kiinnitti Ranskassa huomiota siihen, kuinka rotuajatteluun perustuvan rasismin menettäessä suosiotaan ranskalainen äärioikeisto oli ottanut käyttöönsä kulttuurirasistisen retoriikan. Muutos retoriikassa on ollut havaittavissa Euroopassa jo 1970-luvulta lähtien.
Kulttuurirasismin voidaan nykypäivänä katsoa olevan jo niin yleistä, että se on valtavirtaa. Suomessa termin maahanmuuttokriittinen esiinmarssi 2000-luvulla on myötävaikuttanut siihen, että tiettyjen verkkosivustojen ja keskustelupalstojen avoin rasismi on siirtynyt “hieman siistiytyneemmässä” muodossa osaksi julkista keskustelua. Tutkimaani verkkolehteä edelsivät muut samanhenkiset julkaisut kuten Verkkomedia sekä esimerkiksi nykyisin perussuomalaisissa vaikuttavan Jussi Halla-ahon Scripta, tarinoita uppoavasta lännestä– blogi.
Siitä huolimatta, että ksenofobia, eli muukalaispelko, ei perustu rotuluokitteluun kirjaimellisesti, vaatii se maahanmuuttajien sulkemista niin kutsutun kantaväestön ulkopuolelle. Ero on siinä, että ulossulkemista perustellaan kulttuurisella erilaisuudella, jonka ajatellaan olevan osa ihmisluontoa. Näin ollen ksenofobia voidaan nähdä pseudobiologisena rasistisena teoriana, ja vaikka kyseisessä teoriassa ei käytetäkään sanaa “rotu”, on se silti rasismia.
Kulttuuriset ja etniset piirteet rodullistettuina
Kulttuurirasismissa eri sosiaalisten ryhmien erot oletetaan siis pysyviksi ja luonnollisiksi. Näin rodun merkitykset tuotetaan uudestaan perinteisestä kategorisoinnista poikkeavin puhetavoin, mutta ne synnyttävät yhtä lailla pinnan alle kätketyn rasistisen kertomuksen. Kyseisessä prosessissa sosiaaliset ryhmät esitetään luonnollisina oletettujen rodullisten tai kulttuuristen kriteerien perusteella.
Verkkolehdessä kulttuuriset erityispiirteet katsotaan etnisten ryhmien erityispiirteiksi, näin korostetaan oman etnisen ryhmänsä erilaisuutta. Etnisiä piirteitä käytetään ihmisten luokitteluun samaan tapaan kuin ihonväriä, eli ihmisryhmiä rodullistaen. Maahanmuuttajaryhmien kulttuurisiin ja etnisiin piirteisiin katsotaan verkkolehdessä kuuluvan myös “länsimaalaisille” käsittämättömiä konventioita sekä huonoja tapoja, kuten rikollisuutta.
Rodullistetuille maahanmuuttajille on keksitty julkaisussa halventavia nimityksiä, kuten “partalapsi”, jolla viitattiin Suomeen 2015 turvapaikanhakijoina saapuneisiin nuoriin miehiin. Nimitys viittaa tiettyyn ulkonäölliseen piirteeseen, joka on Lähi-idän alueella miehillä yleinen. Kyseessä on kulttuuris-vakaumuksellisen piirteen nostamisesta esille, sillä parran on tarkoitus osoittaa uskonnollista vakaumusta islaminuskossa. Halventavia uudissanoja, kuten “suvakki”, eli “suvaitsevaistoon kuuluva”, käytetään puolestaan niin kutsutun monikulttuurisuuspolitiikan puolestapuhujista. Nimitykset heijastavat vieraan, eli ulkopuolisen, pelkoa verkkolehden keskeisenä maailmankuvana.
Taustalla vieraan pelko
Verkkolehdessä lietsotaan muukalaispelkoa ja vastenmielisyyttä “heitä” ja heidän “kulttuuriaan” kohtaan. Tätä kutsutaan ksenofobiaksi. Ksenofobia tuli ihmisten tietoisuuteen 1980- luvulla, kun sitä alettiin käyttää rasismin yhteydessä kuvaamaan pelkoa ja vihamielisyyttä maahanmuuttajia kohtaan.
Ksenofobia toimii kulttuurifundamentalismin ideologisena pohjana, ja sen ajatellaan tutkimani verkkolehden kontekstissa olevan ihmisillä sisäsyntyistä. Ihmisillä siis oletetaan olevan taipumus suosia omaa “kulttuuriaan” siinä määrin, että muut “kulttuurit” suljetaan ulkopuolelle.
Kulttuurifundamentalismi pohjautuu kahteen toisiinsa yhdistettyyn oletukseen, eli eri kulttuurien yhteensovittamattomuuteen ja ihmisluonnon sisäsyntyiseen etnosentrismiin. Etnosentrismillä tarkoitetaan muiden kulttuuristen yhteisöjen arvioimista ainoastaan omasta näkökulmasta, ja niiden kuvaamista vain tarkastelijan omilla käsitteillä. Etnosentristisessä ajattelussa muut kulttuurit vaikuttavat väistämättä alempiarvoisilta, kun omat kulttuuriset arvot ja oma yhteisö laitetaan keskiöön.
Tutkimani verkkolehden artikkeleissa muslimit nähdään usein länsimaalaisen “kulttuurin” tuhoa janoavina vastustajina. Lisäksi vihollisiksi nostetaan liberaalin demokratian ja monikulttuurisen maailman puolesta puhuva poliittinen eliitti. Lehden itselleen määrittelemät viholliset, ja sen tapa tuoda ne esiin, tuovat näin mieleen salaliittoteoriat, vaikka niistä ei aina varsinaisesti olisikaan kyse.
Antropologi Verena Stolcken mukaan ksenofobia on kulttuurifundamentalismille sama kuin “rotu” rasismille. Tällä hän tarkoittaa sitä, että kyseessä on oletettu luonnollinen vakio, joka tarjoaa totuusarvon ja legitimoi kulloisenkin ideologian. Rasismin ja kulttuurifundamentalismin voi siis ajatella olevan vain vaihtoehtoisia poissulkemisen oppeja, joiden yhteiskunnalliset seuraukset ja vaikutukset kohteena oleviin ihmisiin ovat keskenään hyvin samankaltaiset.
Toimitus
- Podcast-lukija: Nelly Staff
- Verkkotaitto: Sonja Verkasalo
- Artikkelikuva: © Ina Rantanen
Lukemista
Lukemista ja lähteitä:
- Anderson, Benedict 1983: Imagined Communities. Reflectiond on the Origin and Spread of Nationalism. Verso, London.
- Balibar, Etienne & Wallerstein, Immanuel 1991: Race, Nation, Class Ambiguous Identities. Verso. London.
- Foucault, Michelle 1972: The Archaeology of Knowledge. London: Tavistock Publications.
- Nagata, Judith, 2001: Beyond Theology Toward and Anthropology of Fundamentalism. American Anthropologist.Vol. 103, No. 2 (06/2001), pp. 481-498 (18 pages).Wiley.
- Palonen, Emilia: Nyt kansalaiset luottavat johtajiinsa, mutta pian populismi nousee kaikkialla. HS. 12/04/2020.
- Rastas, Anna. 2009: Rasismin kiistäminen suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa. Teoksessa En ole rasisti, mutta… -maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja kritiikistä. Toim. Suvi Keskinen, Anna Rastas & Salla Tuori. Vastapaino: Tampere.
- Stolcke, Verena 1995: ”Europe: New Boundaries, New Rhetorics of Exclusion.” Current Anthropology 36(1).
- Sumiala, Johanna 2010: Median rituaalit. Johdatus media-antropologiaan. Osuuskunta vastapaino. Tampere.
- Taylor, Charles 2003: Modern Social Imaginaries. Duke University Press. Durham, United States.
- Kopyciok, Svenja & Silver, Hilary 2021: Left-Wing Xenophobia in Europe. Frontiers in Sociology 10/06/2021.
- Kende, Anna & Kreko, Péter 2020: Xenophobia, prejudice, and right-wing populism in East-Central Europe. Current Opinion in Behavioral Sciences. Vol. 34. 08/2020, 29-33.
- Vuorelma, Johanna & Tilli, Jouni: ELINTASOSURFFARIT, ”OIKEILLA NIMILLÄ” PUHUMINEN JA RASISMI. Politiikasta 1/9/2021.
- Pyrhönen, Niko: RADIKAALIOIKEISTO KÄYTTÄÄ HYVÄKSEEN HYBRIDIÄ MEDIATILAA SALALIITTOTEOREETTISEN AJATTELUN LEVITTÄMISESSÄ. Politiikasta lehti 12/8/2020.
