Vieraan pelko

Nykyisessä ”maa­han­muut­to­kriit­ti­ses­sä” kes­kus­te­lus­sa pyritään irrot­tau­tu­maan rasismin käsit­tees­tä nos­ta­mal­la kes­kus­te­luun uskonto- ja kult­tuu­rie­ro­ja “rodun” sijaan. Poliittinen oikeisto on kehit­tä­nyt uus­ra­sis­ti­sen reto­rii­kan, jossa tur­va­pai­kan­ha­ki­jat ja maa­han­muut­ta­jat koetaan uhkaksi niin sanotulle kan­sal­li­sel­le yhte­näi­syy­del­le. Ilmiöstä voidaan käyttää nimitystä ‘kult­tuu­ri­fun­da­men­ta­lis­mi’, ja sen kes­kei­se­nä ele­ment­ti­nä näyt­täy­tyy kse­no­fo­bia eli vieraan pelko. 

Internetissä tapah­tu­van vies­tin­nän aika­kau­del­la erilaisia kaikkien saa­ta­vil­la olevia verk­ko­jul­kai­su­ja on syntynyt runsaasti. Niiden joukossa on myös niin sanottuja uus­po­pu­lis­ti­sia vas­ta­me­dioi­ta, joiden merkitys jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa on viime vuosina kasvanut. Nykyaikaisessa hybri­dis­sä media­ti­las­sa toimivat vaih­toeh­toi­set mediat kier­rät­tä­vät alus­toil­laan omia agen­do­jaan tukevia tarinoita.

Vastamediat pyrkivät kier­tä­mään val­ta­me­dian por­tin­var­ti­jat, jotka vastaavat siitä mitä val­ta­me­dias­sa kier­rä­te­tään. Portinvartijat nou­dat­ta­vat jour­na­lis­tis­ta etiikkaa ja huo­leh­ti­vat, että uuti­soin­ti pysyy totuu­den­mu­kai­se­na. Vaihtoehtoiset mediat, kuten tutkimani verk­ko­jul­kai­su, eivät sitoudu samoihin median peli­sään­töi­hin ja toimivat usein alustoina mis- ja disin­for­maa­tiol­le sekä valetuutisille. 

Vastamediat haluavat tuoda esille oman näke­myk­sen­sä yhteis­kun­nas­sa val­lit­se­vas­ta tilan­tees­ta, eli esittävät “vaih­toeh­toi­sia” (ja usein val­heel­li­sia) dis­kurs­se­ja ottaen näin osaa yhteis­kun­nas­sa käytävään ideo­lo­gi­seen kamp­pai­luun. Tutkin erästä tämän luon­neh­din­nan mukaista verk­ko­me­di­aa pro gradu ‑tut­kiel­mas­sa­ni. 

Tutkielmani sijoittuu poik­ki­tie­teel­li­sen media-ant­ro­po­lo­gian alalle. Tein siinä dis­kurs­sia­na­lyy­sia käyttäen aines­to­na­ni äärioi­keis­to­lai­ses­ta reto­rii­kas­taan tunnettua, vuonna 2014 perus­tet­tua verkkolehteä. 

Argumentoin tut­kiel­mas­sa­ni verk­ko­leh­den tuot­ta­jien ja luki­joi­den muo­dos­ta­van kuvi­tel­lun yhteisön ja raken­ta­van oman sosi­aa­li­sen todel­li­suu­den, jossa heillä on selkeät vihol­li­sen­sa. Tunnistin kult­tuu­ri­fun­da­men­ta­lis­min ja eri­tyi­ses­ti vieraan pelolle raken­tu­van vas­tak­kai­na­set­te­lun kes­kei­sek­si aineis­tos­sa­ni hah­mot­tu­vak­si diskurssiksi.

fake news

Diskurssit rakentavat todellisuutta

Diskursseilla voidaan median tut­ki­muk­ses­sa viitata yleisesti kaikkeen kir­joi­tet­tuun ja puhuttuun vies­tin­tään. Diskurssit ovat tuot­ta­jien­sa näköinen tapa kuvata maailmaa ja rakentaa todel­li­suut­ta. Filosofi Michel Foucault on esittänyt, että jokai­ses­sa yhtei­sös­sä on meneil­lään jatkuva ideo­lo­gi­nen kamppailu monien eri dis­kurs­sien välillä, ja että dis­kurs­sit kuvas­ta­vat ihmisten välisiä sosi­aa­li­sia suhteita.

Kulttuurifundamentalismilla viitataan siir­ty­mään perin­tei­ses­tä “rotuun” perus­tu­vas­ta rasis­mis­ta kult­tuu­ri­sia piirteitä koros­ta­vaan syrjintään. 

Antropologiassa kult­tuu­rin aja­tel­laan olevan yhteisten tapojen ja usko­mus­ten löyhä ja dynaa­mi­nen jär­jes­tel­mä, jonka ihmiset omaksuvat sosi­aa­li­ses­sa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa iden­ti­fioi­tues­saan tiettyyn yhteisöön. 

Kulttuurifundamentalismissa “kulttuuri” puo­les­taan ymmär­re­tään ihmis­ryh­mien sisä­syn­tyi­se­nä ja luon­nol­li­se­na omi­nai­suu­te­na. Kun käytän sanaa kulttuuri lai­naus­merk­kien sisällä, viittaan silloin tähän jäl­kim­mäi­seen kult­tuu­rin määritelmään. 

Sana fun­da­men­ta­lis­mi yhdis­te­tään usein uskontoon, mutta asiaa tut­ki­nees­ta ant­ro­po­lo­gi Judith Nagatasta fun­da­men­ta­lis­min käsite on viime vuo­si­kym­me­ni­nä läpi­käy­nyt meta­fo­ri­sen laa­jen­tu­mi­sen. Termiä on voinut kuulla käy­tet­tä­vän puhut­taes­sa eri­lai­sis­ta ideo­lo­gi­sis­ta ääri­liik­keis­tä jo pitkään. 

Olennaiset yhtä­läi­syy­det eri fun­da­men­ta­lis­mien kesken vai­kut­tai­si­vat olevan tie­tyn­lai­nen iden­ti­teet­ti­po­li­tiik­ka, vahvat vas­tak­kai­na­set­te­lut ja vihol­li­si­na nähtyjen ryhmien tai aatteiden jyrkkä vastustus. 

Kulttuurifundamentalismissa edellä mainitut seikat kes­kit­ty­vät ryh­mäi­den­ti­tee­tin raken­ta­mi­seen vas­tak­kai­na­set­te­lul­la oman, parempana nähdyn “kult­tuu­rin” ja toisten, huo­nom­mak­si leimatun “kult­tuu­rin” välillä. Esittelen seu­raa­vak­si tutkimani verk­ko­me­dian ja avaan aineis­tos­sa­ni ilmenevää sosi­aa­lis­ta todel­li­suut­ta raken­ta­vaa kult­tuu­ri­fun­da­men­ta­lis­tis­ta diskurssia.

Tutkimuskohteena ‘Suomen Breitbart’

Tutkimani verk­ko­leh­den voi kuvailla olevan osittain uutisia imitoiva verk­ko­me­dia ja osittain sosi­aa­li­nen media. Sen ulkoasu muis­tut­taa uutisia, mutta kuka tahansa voi osal­lis­tua sen tuot­ta­mi­seen ja ottaa osaa kes­kus­te­luun artik­ke­lien kommenttikentissä. 

Lehden perus­ta­jas­ta oli hyvä, että on olemassa “edes yksi paikka”, jossa kuka tahansa pystyy purkamaan tuntojaan kovinkin sana­kään­tein. Verkkolehden alku oli tosin perus­ta­jan mukaan täysi vitsi, mutta se löysi silti luki­ja­kun­tan­sa. Lehden perus­ta­jas­ta vastuu on tällöin lukijalla eikä hänellä. Suurin osa lehteen kir­joit­ta­vis­ta hen­ki­löis­tä julkaisee juttuja nimi­mer­kil­lä, mutta joukossa on myös niitä, jotka jul­kai­se­vat koko nimellään. 

Verkkolehden suosio lähti nousuun “pako­lais­krii­sin” aikaan syksyllä 2015, jolloin lehti uutisoi näyt­tä­väs­ti pako­lai­siin liit­ty­neis­tä riko­se­päi­lyis­tä Tapanilan asemalla. Tapauksesta uuti­soi­tiin laajalti mediassa ja myös kyseisen vas­ta­me­dian julkaisu oli helposti löy­det­tä­vis­sä verkossa. Tämän uuti­soin­nin myötä verk­ko­leh­den kävi­jä­mää­rät räjäh­ti­vät ja julkaisu pro­fi­loi­tui uudelleen vahvasti “maa­han­muut­to­vas­tai­se­na”. 

Kyseinen verk­ko­leh­ti on saanut osakseen paljon nega­tii­vis­ta jul­ki­suut­ta käyt­tä­mis­tään meto­deis­ta, joihin on kuulunut muun muassa val­heel­li­sen infor­maa­tion levit­tä­mis­tä, teki­jä­noi­keus­louk­kauk­sia ja yksi­tyis­hen­ki­löi­hin koh­dis­tu­via hyök­käyk­siä. Lehti on joutunut vas­taa­maan teoistaan myös oikeu­des­sa, ja sitä vastaan on kam­pan­joi­tu. Julkaisun toi­mi­joi­ta on tuomittu kii­hot­ta­mi­ses­ta kan­san­ryh­mää vastaan, kun­nian­louk­kauk­sis­ta ja vainoamisesta. 

Eräs esimerkki lehden käyt­tä­mis­tä epäi­lyt­tä­vis­tä “jour­na­lis­ti­sis­ta” meto­deis­ta on sen jul­kai­se­ma har­haan­joh­ta­va valokuva väärässä asiayh­tey­des­sä. Kuvan maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­sen henkilön vih­jat­tiin olleen osal­li­se­na sairaalan labo­ra­to­rios­sa tapah­tu­nees­sa neulojen sekaan­nuk­ses­sa, vaikka näin ei ollut. Käyttämällä kyseistä kuvaa tarinan yhtey­des­sä verk­ko­leh­des­sä yri­tet­tiin luoda tie­tyn­lais­ta mie­li­ku­vaa rasis­ti­sin motiivein. Kuvan henkilö oli lisäksi tun­nis­tet­ta­vis­sa kuvan yhtey­des­sä olleen linkin kautta. Kuvan todel­li­nen omistaja, HUS, ryhtyi kuitenkin oikeus­toi­miin pois­taak­seen kuvan jul­ki­ses­ta levityksestä. 

Kohujen myötä lehteä on kutsuttu Suomen Breitbartiksi. Breitbart on yhdys­val­ta­lai­nen vuonna 2005 perus­tet­tu äärioi­keis­to­lai­nen verk­ko­me­dia. Breitbart tunnetaan osana alt-right (alter­na­ti­ve right; vaih­toeh­toi­nen oikeisto) lii­keh­din­tää sekä uus­po­pu­lis­mia, ja sen aat­teel­li­nen pohja on valkoisen ylivallan ideo­lo­gias­sa

Alt-right viittaa yhdys­val­ta­lai­seen laajan aate­poh­jan omaavaan ja löyhästi kyt­kök­sis­sä olevaan äärioi­keis­toon, joka toimii suu­rim­mak­si osaksi verkossa. Donald Trumpin neu­vo­nan­ta­ja­na toiminut Steve Bannon luotsasi Breitbartia ennen virkaansa Trumpin valtakoneistossa.

Kuviteltu yhteisö

Verkkolehden dis­kurs­sien ja niiden luoman todel­li­suu­den kautta julkaisun kulut­ta­jis­ta ja tuot­ta­jis­ta muodostuu niin sanottu kuviteltu yhteisö. Politiikan tutkijan Benedict Andersonin sanoin yhteisön kuvittelu ei kui­ten­kaan tarkoita, että kyseinen yhteisö olisi jotenkin epätodellinen. 

Kuvitellun yhteisön jäsenet eivät vält­tä­mät­tä koskaan kohtaa kas­vok­kain, vaan yhtei­söl­li­syys perustuu median kautta luotuun yhte­näi­syy­den tun­tee­seen ja jaettuun identiteettiin. 

Median tutkija Johanna Sumiala on puhunut Andersonia ja filosofi Charles Tayloria mukaillen media­vä­lit­tei­sis­tä kuvi­tel­luis­ta yhtei­söis­tä, jotka toimivat median jul­ki­sis­sa tiloissa. Tällaiset yhteisöt ovat osa sosi­aa­lis­ta todel­li­suut­ta, mutta median välit­tä­mi­nä. Ne muo­dos­tu­vat ja elävät ihmisten mie­li­ku­vis­sa sekä kol­lek­tii­vi­ses­ti kuvi­tel­lus­sa maailmassa. 

Lehden lukijat ja tuottajat jakavat verk­ko­jul­kai­sun kautta yhteisen toi­min­ta­ken­tän, aat­teel­li­sen pohjan ja kuvi­tel­lun sosi­aa­li­sen todel­li­suu­den, joiden myötä heistä muodostuu yhdys­val­ta­lai­sen alt-rightin tapainen löyhästi kyt­kök­sis­sä oleva yhteisö. 

Lehden kautta luodun yhteisön jäsenet kokevat puo­lus­ta­van­sa suo­ma­lais­ta yhteis­kun­taa ulko­puo­li­sel­ta uhalta. He eivät koe käyt­tä­vän­sä viha­pu­het­ta oman ryh­mäi­den­ti­teet­tin­sä vah­vis­ta­mi­seen, vaan sanan­va­paut­taan tais­te­lus­sa asioiden, kuten isänmaan, puolesta. Näkemyksensä mukaan he edustavat Suomen kansan “todel­li­sia” mie­li­pi­tei­tä, jotka val­ta­me­dia ja poliit­ti­nen eliitti heidän näke­myk­sen­sä mukaan yrittää vaientaa. 

Lehden ”kansa”, jonka asioita he kokevat ajavansa, on kuitenkin vain fik­tii­vi­nen kuvitelma homo­gee­ni­ses­tä yhtei­sös­tä, jonka he ajat­te­le­vat jakavan tietyt poliit­ti­set näke­myk­set ja saman “kult­tuu­rin”. 

Verkkolehti kokee puo­lus­ta­van­sa myyttistä “perin­teis­tä suo­ma­lais­ta” elä­män­ta­paa. Lehdessä esiintyvä näkemys Suomen kansasta ja sen “kult­tuu­ris­ta” on hyvin ste­reo­tyyp­pi­nen, kon­ser­va­tii­vi­nen ja kan­sal­lis­ro­man­tii­kan kyl­läs­tä­mä. Suomalaisia kuvail­laan eräässä verk­ko­leh­den jul­kai­sus­sa esi­mer­kik­si poh­ja­lai­sik­si puuk­ko­junk­ka­reik­si ja met­sä­läi­sik­si, joille viina maistuu. Toisaalta saman­ai­kai­ses­ti suo­ma­lais­ten aja­tel­laan olevan osa “modernin Euroopan sivistyneistöä”.

Lehti on osaltaan mukana luomassa mie­li­ku­vaa yhtei­ses­tä kult­tuu­ri­ses­ta alueesta nimeltään Eurooppa. Tämän ajat­te­lu­ta­van mukaan Euroopan sisällä nähdään sen hete­ro­gee­ni­syy­des­tä huo­li­mat­ta val­lit­se­van tietyt “län­si­maa­lai­set arvot”, joita mus­li­mi­väes­tön ja “kult­tuu­ri­marxi­lais­ten” arvojen nähdään uhkaavan. 

Tässä suhteessa yksi lehden kes­kei­sis­tä kritiikin kohteista on Euroopan moni­kult­tuu­ri­suus­po­li­tiik­ka, jonka nähdään epä­on­nis­tu­neen. Siitä huo­li­mat­ta, että lehdessä Euroopan koetaan muo­dos­ta­van yhte­näi­sen kult­tuu­ris­ten arvojen alueen, on julkaisu siis vahvasti EU-vastainen.

Lehden kuvit­te­le­mas­sa Suomessa poliit­ti­sen puna­vih­reän katsotaan edustavan “kult­tuu­ri­marxis­mia” ja haluavan tuhota perin­tei­set kon­ser­va­tii­vi­set arvot, kuten ydin­per­heen, kan­sal­lis­val­tiot ja kirkon. Edellä mainitut ins­ti­tuu­tiot koetaan lehdessä osaksi perin­teis­tä suo­ma­lais­ta elä­män­ta­paa, jota he näkevät puo­lus­ta­van­sa iden­ti­teet­ti­po­li­tii­kal­laan. Kulttuurimarxismin voidaan katsoa olevan yksi ääri-oikeiston kehit­tä­mis­tä salaliittoteorioista. 

Kuviteltu todellisuus

Verkkolehti voidaan nähdä uus­po­pu­lis­ti­se­na verk­ko­me­dia­na, joka ajaa niin kutsuttua valkoisen hete­ro­mie­hen iden­ti­teet­ti­po­li­tiik­kaa, jossa kyseisen ihmis­ryh­män edus­ta­jien aja­tel­laan kokevan nyky­maa­il­mas­sa syrjintää ja menet­tä­vän mer­ki­tys­tään. Valkoisen iden­ti­teet­ti­po­li­tii­kan uusi nousu on ollut näh­tä­vis­sä viime vuo­si­kym­men­ten aikana sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. 

Lehden yhteisön ajama iden­ti­teet­ti­po­li­tiik­ka pohjaa kult­tuu­ri­ra­sis­miin ja natio­na­lis­miin, jossa vihol­li­sek­si luo­ki­tel­lut ihmis­ryh­mät rodul­lis­te­taan kult­tuu­ris­ten ja etnisten piir­tei­den perus­teel­la. Mediavälitteisenä yhteisönä lehti rakentaa omaa ryh­mäi­den­ti­teet­ti­ään ja todel­li­suut­taan jul­kai­sus­sa esiin­ty­vien dis­kurs­sien kautta. Näiden dis­kurs­sien voidaan usein katsoa edustavan rasis­tis­ta viha­pu­het­ta.

Julkaisun ajamaan iden­ti­teet­ti­po­li­tiik­kaan liittyy siis aimo annos “kult­tuu­ris­ta rasismia”, josta yksi variaatio on isla­mo­fo­bia. Vaikka islam on kult­tuu­rin sijaan uskonto, jota har­joi­te­taan eri puolilla maailmaa, se esitetään näissä dis­kurs­seis­sa sisäi­ses­ti yhte­näi­se­nä, väki­val­tai­se­na, naisia alis­ta­va­na ja pelot­ta­va­na “kult­tuu­ri­na”. 

Lehdessä ihan­noi­daan “län­si­mais­ta kult­tuu­ria” itse­var­muu­teen ja onnel­li­suu­teen kan­nus­ta­va­na. Islamilaista “kult­tuu­ria” puo­les­taan kuvail­laan nega­tii­vi­ses­ti: alem­piar­voi­se­na, aggres­sioon ja väki­val­taan kan­nus­ta­va­na. Niin kutsutun län­si­mai­sen “kult­tuu­rin” yhte­näi­syy­den ja avoi­muu­den katsotaan olevan tiukasti kiinni “län­si­mai­sis­sa arvoissa”, joita ovat muun muassa demo­kra­ti­aan kuuluvat arvot, kuten vapaus, tasa-arvo ja yksilöllisyys. 

Länsimaisen demo­kra­tian koetaan kuitenkin olevan suuressa vaarassa, huijaus tai jo tuhou­tu­neen. Näkemyksen mukaan kont­rol­loi­tu val­ta­vir­ta­me­dia vie demo­kra­tial­ta perus­tuk­set eikä poli­tii­kas­sa koeta olevan todel­li­sia vaihtoehtoja.

Tutkimani verk­ko­leh­ti on nähtävä osana Euroopan yli viime vuo­si­kym­me­ni­nä pyyh­käis­syt­tä popu­lis­min aaltoa. Populismin tutkijan Emilia Palosen mukaan vuoden 2015 “pako­lais­krii­si” oli niin sanotusti kuin lahja oikeis­to­po­pu­lis­teil­le, sillä se tarjosi heille uusia ammuksia. Monimuotoinen populismi kulkee usein radi­kaa­lim­paa tietä kuin muut poliit­ti­set suun­tauk­set ja sekoittuu natio­na­lis­ti­siin tai sepa­ris­ti­siin liik­kei­siin. Populistiset liikkeet ovat usein epä­de­mo­kraat­ti­sia, val­ta­vir­ta­po­li­tii­kan vastaisia ja kse­no­fo­bi­sia. 

Keski-Euroopan popu­lis­ti­set mies­joh­ta­jat ovat saaneet lehdessä pals­ta­ti­laa esi­mer­kik­si läpi­pus­ke­mien­sa demo­kra­ti­aa ja EU:ta uhkaavien laki­uu­dis­tus­ten myötä. Lehdessä on lisäksi nostettu esille, kuinka Unkarin pää­mi­nis­te­ri Viktor Orbán olisi jo pitkään varoit­ta­nut muslimien maa­han­muu­tos­ta, ja kuinka koko Euroopan tule­vai­suus riippuisi näistä Keski-Euroopan vii­mei­sis­tä rajavartijoista. 

Verkkolehdessä on tähän liittyen tuotu esille myös pelkoja niin kutsutun “Eurabian” toteu­tu­mi­ses­ta. Eurabia on yksi äärioi­keis­ton tuot­ta­mis­ta sala­liit­to­teo­riois­ta, jolla viitataan euroop­pa­lais­ten val­tioi­den kuvi­tel­tuun ja pelättyyn isla­mi­saa­tioon, eli niiden muut­tu­mi­seen isla­mi­lai­sik­si yhteiskunniksi.

politics-g638200b23_1920-e1636020173218

Julisteessa kuvattu Viktor Órban. Kuva: Tibor Janosi Mozes/​Pixabay

Rasismista kulttuurifundamentalismiin

Antropologi Anna Rastas on mää­ri­tel­lyt rasismin osuvasti valta- ja alis­tus­suh­tei­ta tuot­ta­vik­si ajattelu‑, puhe- ja toi­min­ta­ta­voik­si, joissa jonkun yksilön tai ryhmän (oletettu tai väitetty) omi­nai­suus esitetään ole­muk­sel­li­sek­si ja muuttumattomaksi. 

Syrjintä voidaan nähdä ylä­ka­te­go­ria­na, jonka alle rasismi sijoittuu. Rasismia ilmenee yksi­lö­ta­sol­la ja yhteis­kun­nal­li­sis­sa raken­teis­sa. Sitä on monen­lais­ta ja se myös muuttaa muotoaan. 

Esimerkiksi tiettyjen “rotujen” esit­tä­mi­nen älyk­kyys­osa­mää­räl­tään alhai­sem­pi­na on tyy­pil­li­nen argu­ment­ti rotujen eriar­voi­suu­teen poh­jau­tu­vas­sa rasis­ti­ses­sa perin­tees­sä, joka on toisinaan vilah­ta­nut myös kyseisen verk­ko­leh­den dis­kurs­seis­sa. Traditionaalinen rotuun perustuva rasismi usein ratio­na­li­soi eri luokkien val­ta­oi­keu­det luon­nol­lis­ta­mal­la tietyn ryhmän sosio­eko­no­mi­sen alempiarvoisuuden. 

Todellisuudessa “rotu” on keksitty kategoria, sosi­aa­li­nen raken­nel­ma, joka on mah­dol­lis­ta­nut ihmisten loke­roi­mi­sen kolo­nia­lis­min aika­kau­del­la, eikä sillä ole luon­non­tie­teel­lis­tä pohjaa.

Kulttuurifundamentalismin erottaa tra­di­tio­naa­li­ses­ta rasis­mis­ta se, millä tavoin yhteisön ulko­puo­li­set — eli useim­mi­ten maa­han­muut­ta­jat — siinä havain­nol­lis­te­taan. Toisin sanoen ero on siinä kat­so­taan­ko muiden ihmis­ryh­mien olevan luon­nos­taan alem­piar­voi­sia vai muu­ka­lai­sia ja vieraita, joiden pois­sul­ke­mi­nen legi­ti­moi­daan kulttuurifundamentalismilla.

Maahanmuuttajia kohtaan osoitetun viha­mie­li­syy­den luonteen muutoksen huomasi ensim­mäis­ten joukossa filosofi Etienne Balibar 1980 ja ‑90-luvuilla. Hän kiinnitti Ranskassa huomiota siihen, kuinka rotua­jat­te­luun perus­tu­van rasismin menet­täes­sä suo­sio­taan rans­ka­lai­nen äärioi­keis­to oli ottanut käyt­töön­sä kult­tuu­ri­ra­sis­ti­sen reto­rii­kan. Muutos reto­rii­kas­sa on ollut havait­ta­vis­sa Euroopassa jo 1970-luvulta lähtien.

Kulttuurirasismin voidaan nyky­päi­vä­nä katsoa olevan jo niin yleistä, että se on val­ta­vir­taa. Suomessa termin maa­han­muut­to­kriit­ti­nen esiin­mars­si 2000-luvulla on myö­tä­vai­kut­ta­nut siihen, että tiettyjen verk­ko­si­vus­to­jen ja kes­kus­te­lu­pals­to­jen avoin rasismi on siirtynyt “hieman siis­tiy­ty­neem­mäs­sä” muodossa osaksi julkista kes­kus­te­lua. Tutkimaani verk­ko­leh­teä edelsivät muut saman­hen­ki­set julkaisut kuten Verkkomedia sekä esi­mer­kik­si nykyisin perus­suo­ma­lai­sis­sa vai­kut­ta­van Jussi Halla-ahon Scripta, tarinoita uppoa­vas­ta lännestä- blogi. 

Siitä huo­li­mat­ta, että kse­no­fo­bia, eli muu­ka­lais­pel­ko, ei perustu rotu­luo­kit­te­luun kir­jai­mel­li­ses­ti, vaatii se maa­han­muut­ta­jien sul­ke­mis­ta niin kutsutun kan­ta­väes­tön ulko­puo­lel­le. Ero on siinä, että ulos­sul­ke­mis­ta perus­tel­laan kult­tuu­ri­sel­la eri­lai­suu­del­la, jonka aja­tel­laan olevan osa ihmis­luon­toa. Näin ollen kse­no­fo­bia voidaan nähdä pseu­do­bio­lo­gi­se­na rasis­ti­se­na teoriana, ja vaikka kysei­ses­sä teoriassa ei käy­te­tä­kään sanaa “rotu”, on se silti rasismia.

Kuva: Jon Tyson /​Unsplash

Kulttuuriset ja etniset piirteet rodullistettuina

Kulttuurirasismissa eri sosi­aa­lis­ten ryhmien erot oletetaan siis pysyviksi ja luon­nol­li­sik­si. Näin rodun mer­ki­tyk­set tuotetaan uudestaan perin­tei­ses­tä kate­go­ri­soin­nis­ta poik­kea­vin puhe­ta­voin, mutta ne syn­nyt­tä­vät yhtä lailla pinnan alle kätketyn rasis­ti­sen ker­to­muk­sen. Kyseisessä pro­ses­sis­sa sosi­aa­li­set ryhmät esitetään luon­nol­li­si­na ole­tet­tu­jen rodul­lis­ten tai kult­tuu­ris­ten kri­tee­rien perusteella.

Verkkolehdessä kult­tuu­ri­set eri­tyis­piir­teet katsotaan etnisten ryhmien eri­tyis­piir­teik­si, näin koros­te­taan oman etnisen ryhmänsä eri­lai­suut­ta. Etnisiä piirteitä käytetään ihmisten luo­kit­te­luun samaan tapaan kuin ihonväriä, eli ihmis­ryh­miä rodul­lis­taen. Maahanmuuttajaryhmien kult­tuu­ri­siin ja etnisiin piir­tei­siin katsotaan verk­ko­leh­des­sä kuuluvan myös “län­si­maa­lai­sil­le” käsit­tä­mät­tö­miä kon­ven­tioi­ta sekä huonoja tapoja, kuten rikollisuutta. 

Rodullistetuille maa­han­muut­ta­jil­le on keksitty jul­kai­sus­sa hal­ven­ta­via nimi­tyk­siä, kuten “par­ta­lap­si”, jolla vii­tat­tiin Suomeen 2015 tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­na saa­pu­nei­siin nuoriin miehiin. Nimitys viittaa tiettyyn ulko­näöl­li­seen piir­tee­seen, joka on Lähi-idän alueella miehillä yleinen. Kyseessä on kult­tuu­ris-vakau­muk­sel­li­sen piirteen nos­ta­mi­ses­ta esille, sillä parran on tarkoitus osoittaa uskon­nol­lis­ta vakau­mus­ta isla­mi­nus­kos­sa. Halventavia uudis­sa­no­ja, kuten “suvakki”, eli “suvait­se­vais­toon kuuluva”, käytetään puo­les­taan niin kutsutun moni­kult­tuu­ri­suus­po­li­tii­kan puo­les­ta­pu­hu­jis­ta. Nimitykset hei­jas­ta­vat vieraan, eli ulko­puo­li­sen, pelkoa verk­ko­leh­den kes­kei­se­nä maailmankuvana.

Taustalla vieraan pelko

Verkkolehdessä liet­so­taan muu­ka­lais­pel­koa ja vas­ten­mie­li­syyt­tä “heitä” ja heidän “kult­tuu­ri­aan” kohtaan. Tätä kutsutaan kse­no­fo­biak­si. Ksenofobia tuli ihmisten tie­toi­suu­teen 1980- luvulla, kun sitä alettiin käyttää rasismin yhtey­des­sä kuvaamaan pelkoa ja viha­mie­li­syyt­tä maa­han­muut­ta­jia kohtaan. 

Ksenofobia toimii kult­tuu­ri­fun­da­men­ta­lis­min ideo­lo­gi­se­na pohjana, ja sen aja­tel­laan tutkimani verk­ko­leh­den kon­teks­tis­sa olevan ihmisillä sisä­syn­tyis­tä. Ihmisillä siis oletetaan olevan taipumus suosia omaa “kult­tuu­ri­aan” siinä määrin, että muut “kult­tuu­rit” suljetaan ulkopuolelle. 

Kulttuurifundamentalismi pohjautuu kahteen toisiinsa yhdis­tet­tyyn ole­tuk­seen, eli eri kult­tuu­rien yhteen­so­vit­ta­mat­to­muu­teen ja ihmis­luon­non sisä­syn­tyi­seen etno­sent­ris­miin. Etnosentrismillä tar­koi­te­taan muiden kult­tuu­ris­ten yhtei­sö­jen arvioi­mis­ta ainoas­taan omasta näkö­kul­mas­ta, ja niiden kuvaa­mis­ta vain tar­kas­te­li­jan omilla käsit­teil­lä. Etnosentristisessä ajat­te­lus­sa muut kult­tuu­rit vai­kut­ta­vat väis­tä­mät­tä alem­piar­voi­sil­ta, kun omat kult­tuu­ri­set arvot ja oma yhteisö laitetaan keskiöön.

Tutkimani verk­ko­leh­den artik­ke­leis­sa muslimit nähdään usein län­si­maa­lai­sen “kult­tuu­rin” tuhoa janoavina vas­tus­ta­ji­na. Lisäksi vihol­li­sik­si nostetaan libe­raa­lin demo­kra­tian ja moni­kult­tuu­ri­sen maailman puolesta puhuva poliit­ti­nen eliitti. Lehden itselleen mää­rit­te­le­mät vihol­li­set, ja sen tapa tuoda ne esiin, tuovat näin mieleen sala­liit­to­teo­riat, vaikka niistä ei aina var­si­nai­ses­ti olisikaan kyse. 

Antropologi Verena Stolcken mukaan kse­no­fo­bia on kult­tuu­ri­fun­da­men­ta­lis­mil­le sama kuin “rotu” rasis­mil­le. Tällä hän tar­koit­taa sitä, että kyseessä on oletettu luon­nol­li­nen vakio, joka tarjoaa totuusar­von ja legitimoi kul­loi­sen­kin ideo­lo­gian. Rasismin ja kult­tuu­ri­fun­da­men­ta­lis­min voi siis ajatella olevan vain vaih­toeh­toi­sia pois­sul­ke­mi­sen oppeja, joiden yhteis­kun­nal­li­set seu­rauk­set ja vai­ku­tuk­set kohteena oleviin ihmisiin ovat keskenään hyvin samankaltaiset. 

  • Podcast-lukija: Nelly Staff
  • Verkkotaitto: Sonja Verkasalo
  • Artikkelikuva: © Ina Rantanen

Lukemista ja lähteitä:

  1. Anderson, Benedict 1983: Imagined Communities. Reflectiond on the Origin and Spread of Nationalism. Verso, London. 
  2. Balibar, Etienne & Wallerstein, Immanuel 1991: Race, Nation, Class Ambiguous Identities. Verso. London. 
  3. Foucault, Michelle 1972: The Archaeology of Knowledge. London: Tavistock Publications. 
  4. Nagata, Judith, 2001: Beyond Theology Toward and Anthropology of Fundamentalism. American Anthropologist.Vol. 103, No. 2 (06÷2001), pp. 481 – 498 (18 pages).Wiley.
  5. Palonen, Emilia: Nyt kan­sa­lai­set luottavat joh­ta­jiin­sa, mutta pian populismi nousee kaik­kial­la. HS. 12/​04/​2020.
  6. Rastas, Anna. 2009: Rasismin kiis­tä­mi­nen suo­ma­lai­ses­sa maa­han­muut­to­kes­kus­te­lus­sa. Teoksessa En ole rasisti, mutta… ‑maa­han­muu­tos­ta, moni­kult­tuu­ri­suu­des­ta ja kri­tii­kis­tä. Toim. Suvi Keskinen, Anna Rastas & Salla Tuori. Vastapaino: Tampere. 
  7. Stolcke, Verena 1995: ”Europe: New Boundaries, New Rhetorics of Exclusion.” Current Anthropology 36(1). 
  8. Sumiala, Johanna 2010: Median rituaalit. Johdatus media-ant­ro­po­lo­gi­aan. Osuuskunta vas­ta­pai­no. Tampere.
  9. Taylor, Charles 2003: Modern Social Imaginaries. Duke University Press. Durham, United States.
  10. Kopyciok, Svenja & Silver, Hilary 2021: Left-Wing Xenophobia in Europe. Frontiers in Sociology 10/​06/​2021. 
  11. Kende, Anna & Kreko, Péter 2020: Xenophobia, prejudice, and right-wing populism in East-Central Europe. Current Opinion in Behavioral Sciences. Vol. 34. 08/​2020, 29 – 33.
  12. Vuorelma, Johanna & Tilli, Jouni: ELINTASOSURFFARIT, ”OIKEILLA NIMILLÄPUHUMINEN JA RASISMI. Politiikasta 1/​9/​2021. 
  13. Pyrhönen, Niko: RADIKAALIOIKEISTO KÄYTTÄÄ HYVÄKSEEN HYBRIDIÄ MEDIATILAA SALALIITTOTEOREETTISEN AJATTELUN LEVITTÄMISESSÄ. Politiikasta lehti 12/​8/​2020. 

Kirjoittaja

Henna Helminen on valtiotieteiden maisteri sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineesta. Hänen antropologisia kiinnostuksen kohteitaan ovat sosiaalisen maailman kompleksisuuden, kulttuurin, median ja rasismin eri muodot sekä sosiaaliset prosessit. Nykysenä palvelumuotoilun MBA-opiskelijana Hennaa kiinnostaa myös antropologian soveltaminen esimerkiksi asiakastutkimuksessa, markkinoinnissa ja designissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Tehokas tapa hidastaa uusien koronavarianttien syntyä olisi lisätä rokotuskattavuutta koko maailmassa. Asiantuntijat ovatkin jo vuoden ajan rummuttaneet koronarokotteiden patenttien vapauttamisen puolesta, jotta rokotteiden hinta laskisi ja tuotanto kasvaisi. Patenttien purku edellyttäisi Maailman kauppajärjestön (WTO) päätöstä, jonka Euroopan komissio on yhdellä äänellään pysäyttänyt. Suomi ja muut pienet EU-maat voisivat halutessaan kerätä voimansa ajaakseen patenttien purkua.

Yksikielisyys ja kielten erottelu toisistaan ovat kouluissa vaikuttavan kielipolitiikan lähtökohtia. Kasvatustieteiden tohtori Tuuli From tutki etnografisessa väitöskirjassaan kysymyksiä kielipolitiikasta, tilasta ja vallasta kaksikielisissä kouluympäristöissä Suomessa ja Ruotsissa. Fromia kiinnostivat erityisesti koulujen toimintaa ohjaavan virallisen kielipolitiikan päämäärät ja miten ne heijastuvat koulujen arkisiin tiloihin.