Siirry suoraan sisältöön

Poliittinen ja symbolinen susi

Keskustelu susista on Suomessa poikkeuksellisen kiihkeää vaikka susikannan aiheuttamat taloudelliset menetykset ovat vähäisiä. Taustalla vaikuttavat maatalouden kriisi ja metsästyksen yhteiskunnallisen merkityksen murros. Suden ja ihmisen välisten vuorovaikutussuhteiden yhteiskunnallisia ulottuvuuksia tarkastelemalla suden voi nähdä symboloivan erilaisia, keskenään ristiriitaisia tapoja arvottaa luontoa.Aina syksyisin metsästyskauden alettua ja nuorten susien lähtiessä laumasta laajemmalle alueelle etsimään omaa reviiriä media täyttyy susiaiheisista jutuista. Tämä on kiinnostavaa, sillä mikään muu Suomen luonnonvarainen eläin ei saa osakseen yhtä paljon huomiota.


Teen väitöskirjaa susien suojelun yhteiskunnallisista ulottuvuuksista. Minua kiinnostaa erityisesti miksi juuri susien suojelu on juuri Suomessa niin kiistanalaista kuin se on – mistä voimakkaan negatiiviset asenteet susia kohtaan kumpuavat? Tässä tekstissä pyrin ymmärtämään susiin liittyviä kiistoja tarkastelemalla niitä osana laajempia yhteiskunnallisia ja poliittisia muutoksia.


Keräsin tutkimusmateriaalini talvella 2019-2020 Lieksassa, jossa tein laadullisia, keskimäärin puolentoista tunnin mittaisia haastatteluita yhteensä 83 eri-ikäisen ihmisen kanssa, ja osallistuin lukuisiin virallisiin ja epävirallisiin tapahtumiin, joissa käsiteltiin susia ja suurpetoja. Haastateltaviin kuului mm. metsästäjiä, metsästyskoiraharrastajia, luonnonsuojelijoita, eläintilallisia, luontomatkailuyrittäjiä, paikallisia päättäjiä ja tavallisia ihmisiä, jotka asuvat susireviireillä.


Laadullisissa menetelmissä ei pyritä tilastolliseen kattavuuteen, vaan yleistyksiä tehdään loogisten päätelmien kautta: jos paikkakunnalla, jossa on ollut susia aina, ne aiheuttavat edelleen tietynlaisia konflikteja, niin on todennäköistä, että sama pätee myös sellaisiin paikkoihin, joissa sudet ovat uusi tekijä, jota ei vielä tunneta.

Uhanalainen petoeläin

Susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, ja sitä suojellaan EUn luontodirektiivillä. Poronhoitoalueella susi kuuluu eri suojeludirektiivin liitteeseen kuin eteläisessä Suomessa, joten käsittelen tässä jutussa vain sen ulkopuolelle jäävää aluetta.


Kirjoitushetkellä marraskuussa 2021 Suomessa elää Luonnonvarakeskuksen maaliskuun DNA-tutkimuksen, ja siihen pohjaavan populaatiomallinnuksen mukaan, 90 % todennäköisyydellä noin 340–450 sutta.


Susi on koiraeläimenä erittäin sopeutuvainen. Vastoin yleisiä mielikuvia se ei tarvitse syrjäistä, koskematonta luontoa pärjätäkseen, vaan muodostaa reviirin sinne mistä ravintoa löytyy. Tällä hetkellä etenkin Lounais-Suomen peuraeläintihentymien alueet ovat sudelle ihanteellisia.

Mistä susikiistassa on kyse?

Tänä syksynä keskustelua on kirittänyt Maa- ja metsätalousministeriön suunnitelma käynnistää suden kannanhoidollinen metsästys vielä kuluvan talven aikana. Tällä hetkellä susia saa tappaa vain poikkeusluvilla, joita anotaan tilanteissa, joissa susi tai sudet käyttäytyvät poikkeavalla tavalla aiheuttaen uhkaa ihmisille.


Kannanhoidollinen metsästys, jota viimeksi kokeiltiin 2015-2016 sillä seurauksella, että susikanta romahti, tarkoittaisi susien metsästämistä vapaasti kiintiöiden mukaan. Kannanhoidollisen metsästyksen kestävyyden selvitystyö on Luonnonvarakeskuksessa vasta puolessa välissä, eikä pienimmän elinvoimaisen kannan viitearvoja ole vielä asetettu. Kiire käynnistää suden kannanhoidollinen metsästys sen reunaehtojen selvitystyön keskeneräisyydestä huolimatta tekee poikkeuksellisen näkyväksi sen, miten politisoitunut eläin susi on.


Suden käyttäytyminen ja sen aiheuttamat konkreettiset vahingot ovat kiistojen keskipisteessä, mutta kyse on monisyisemmistä asiavyyhdeistä. Susivahingon kärsijälle tapahtuma on varmasti monin tavoin raskas, traumaattinenkin, mutta tilastollisesti ja yhteiskunnallisessa merkittävyydessään suden aiheuttamat vahingot kalpenevat esimerkiksi hirvieläinten aiheuttamien taloudellisten ja ihmiselämien menetysten rinnalla.


Luonnonvarakeskuksen mukaan hirvieläinkolarien määrä nousi 2009–2019 välillä noin 4000 onnettomuudesta noin 13 300 onnettomuuteen. Ajanjakson aikana onnettomuuksissa loukkaantui 1600 ja kuoli 24 henkilöä. Onnettomuuskustannukset vuonna 2019 olivat noin 101 miljoonaa euroa, ja vuosina 2013–2019 hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvattiin vuosittain keskimäärin n. 870 000 eurolla.Maa- ja metsätalousministeriön 2010–2017 datan mukaan suden aiheuttamat kotieläinvahingot poronhoitoalueen ulkopuolella ovat pysytelleet vuosittain alle 200 000 eurossa. Suden ihmisiin kohdistamat hyökkäykset ovat maailmanlaajuisestikin äärimmäisen harvinaisia; Suomessa niin on viimeksi tapahtunut noin 140 vuotta sitten, hyvin erilaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa kuin missä elämme tänään.


Susien osakseen saama huomio ei siis ole johdonmukaisissa mittasuhteissa sen ihmisille aiheuttamiin vahinkoihin nähden. Toisin sanoen, vaikka keskustelussa pääpaino onkin monesti konkreettisissa haitoissa, eivät ne yksinään selitä asenteiden kiihkeyttä. Olennaisempaa on, miten vahinkoihin suhtaudutaan, ja nähdäänkö ne luonnollisena, vaikkakin ehkä harmillisena osana erilaisia ihmisen ja ei-ihmis-luonnon rajapinnoissa tapahtuvia toimintoja.


Ihminen on aina ollut osa luontoa ja riippuvainen siitä. Siksi ihminen/luonto-jaottelu on haitallinen. Ihminen tulisi pyrkiä näkemään osana “luontoa” ja “luonto” osana ihmiskulttuuria. Tästä syystä puhun ei-ihmis-luonnosta (eng. nonhuman nature), kun puhun ihmisen suoran vaikutusvallan ulkopuolisesta luonnosta. Termillä “luonto” puolestaan viittaan kaikkeen luontoon, ihminen mukaan lukien.

Kuka osallistuu susikeskusteluun?

Susia koskevien kiistojen keskeiset osapuolet eivät ole sudet ja ihmiset. Jos sudet pystyisivät osallistumaan niitä koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, saattaisi niillä olla sanansa sanottavana ihmisten tunkeutumisesta niiden reviireille, tai metsästyksen poikkeuslupien kriteereistä.


Susia koskevien kiistojen osapuolet ovatkin siis keskenään eri mieltä olevat ihmiset. Jos kaikki olisivat yhtä mieltä siitä, miten sudet tulisi kohdata, ei yhteiskunnallisia kiistoja syntyisi. Kärjistetysti voidaan ajatella, että tällaisessa hypoteettisessa tilanteessa jaetusta näkökannasta riippuen kaikki sudet voitaisiin joko tappaa tai niiden olemassaolo vahinkoineen ja riskeineen hyväksyttäisiin yhteisesti. Toisin sanoen, koska kyseessä on yhteiskunnallinen kiista, on susiin liittyvässä keskustelussa kyse kulttuurisista, historiallisista ja yhteiskunnallisista rakenteista, ja niiden sisäisistä ideologisista kamppailuista.


Stereotyyppisimmillään susikiistoissa kuvitellaan vastakkain maaseudulla asuva metsästäjä ja kaupunkilainen luonnonsuojelija. Väitetään, että metsästäjä haluaa tappaa kaiken mikä liikkuu, ihan pelkästä tappamisen himosta. Toisaalta kehäkolmosen sisäpuolella yhdeksännessä kerroksessa asuva luonnonsuojelija nähdään niin vieraantuneena suojelemastaan luonnosta, että hänen uskotaan suden kohdatessaan ajattelevan voivansa silittää sitä kuin koiraa.


Todellisuudessa näin mustavalkoisia näkökantoja on vaikea löytää. Luultavasti valtaosaa väestöstä kysymys susista ei kiinnosta juuri lainkaan. Niistä, joita asia koskettaa, vain pieni osa osallistuu julkiseen keskusteluun, mikä saattaa vääristää mielikuvia vastakkainasettelusta. Tekemieni haastatteluiden perusteella niin metsästäjien, eläintilallisten, kuin susireviireillä asuvien pienten lasten vanhempienkin joukosta löytyy äänekkäästi susien suojelua kritisoivien lisäksi paljon ihmisiä, jotka hyväksyvät susien olemassaolon mahdollisista riskeistä huolimatta.Ei siis ole olemassa koko Suomen maaseutua yhtenäisesti edustavaa kuvitteellista ”paikallista”, joka voisi puhua kaikkien susien kanssa samoilla alueilla elävien puolesta. Ja sama pätee myös “kaupunkilaisten” kohdalla. Mustavalkoinen vastakkainasettelu, jota nopeatempoinen huomiotalous pönkittää, luo vaarallisen yksinkertaisia narratiiveja. Ne tekevät rakentavasta dialogista susiin eri tavoin suhtautuvien tahojen välillä jatkuvasti haastavampaa.


Susikeskustelun ristiriitoja ei voi typistää stereotypioihin esimerkiksi maataloustuottajien, luonnonsuojelijoiden tai metsästäjien arvomaailmoista. Yleistysten sijaan olisi tärkeää ymmärtää erilaisia monisyisiä suden olemassaoloon kietoutuvia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Susikeskustelun taustalla vaikuttavat vahvasti erityisesti maaseutuun liittyvät poliittiset valinnat ja valtasuhteet.


Tasaisin väliajoin ylikuohahtelevaa susikeskustelua on tarkasteltava sitä ympäröivien yhteiskunnallisten tekijöiden ja erilaisten elämisen tapojen viitekehyksessä. On huomioitava reunaehtojen verkosto, joka ihmisten ja susien välisiä yhteyksiä ja vuorovaikutussuhteita määrittää. Tässä tekstissä tarkastelen niistä kahta: maatalouden ja metsästyksen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.

Sudet ja maatalouden kriisi

Tutkimusten mukaan sudet välttelevät kohtaamisia ihmisten kanssa, mutta modernissa peltojen, kesämökkien ja metsäautoteiden pirstomassa maisemassa suden ja ihmisen risteämistä ja elinalueiden päällekkäisyyttä ei voi estää. Ihmiset ovat levittäytyneet kaikkialle, joten susien suojelu tapahtuu päällekkäin muiden paikkasidonnaisten toimintojen, kuten esimerkiksi maataloustuotannon kanssa.


Valtio korvaa pedoista aiheutuvat taloudelliset menetykset poronhoitoalueen ulkopuolella täysimääräisinä. Kun puhutaan petojen aiheuttamista tuotantoeläinvahingoista, ja niiden ennaltaehkäisemisestä, täytyy kuitenkin ymmärtää myös tuotannon muita taloudellisia, inhimillisiä, ympäristöllisiä ja eettisiä ongelmakohtia. Aiheeseen liittyy perustavanlaatuisia arvokysymyksiä esimerkiksi tuotantoeläinten oikeuksista, mutta myös yhteiskunnallisia, poliittisten valintojen seurauksena syntyneitä rakenteita, kuten maataloustukijärjestelmä.


Maatalous Suomessa on kriisissä. Tuotantopanosten, kuten lannoitteiden, rehun ja energian hinnat ovat nousseet vuosikymmenten ajan, kun taas tuotteiden hintoja määrittävät laskevat maailmanmarkkinahinnat sekä kauppojen kanssa tehdyt pitkät sopimukset. Ne eivät ota huomioon esimerkiksi jatkuvasti yleistyvien äärimmäisten sääolosuhteiden vaikutuksia satoihin. Samanaikaisesti Suomessa on ajettu “tehokkuuteen” eli mahdollisimman suuriin tilakokoihin kannustavaa maatalouspolitiikkaa. Tämä kehitys alkoi jo ennen Euroopan unioniin liittymistä, mutta se on kiihtynyt jäsenyyden aikana tukijärjestelmästä johtuen.


Hanna Nikkasen vuonna 2018 Long Playlle tekemä juttu ”Hyvin huono vuosi” valottaa tämän järjestelmän ihmisille ja eläimille aiheuttamaa kärsimystä. Artikkeli osoittaa, että, inhimilliset työolosuhteet, tuotannon ympäristöllinen ja taloudellinen kestävyys, sekä keskustelu eläinten oikeuksista ovat kaikki liitoksissa toisiinsa.


Kun tuottajia kannustetaan ottamaan suuria taloudellisia riskejä esimerkiksi kalliiden laitehankintojen muodossa, ajetaan heitä velkakierteisiin, työuupumukseen ja äärimmäiseen stressiin. Tämä puolestaan voi johtaa eläinten hyvinvoinnin laiminlyömiseen. Velalla tehdyt sijoitukset vaikkapa lypsykoneistoihin saattavat myös tehdä tuottajille taloudellisesti mahdottomaksi sopeutua nopeasti muuttuviin, kasvipainotteisuutta ja luonnonmukaisuutta suosiviin kuluttajatottumuksiin. Kun maataloustuotanto on ajettu ahtaalle, mikä tahansa työn määrää lisäävä tekijä – kuten petovahinkojen ennaltaehkäisy – muuttuu eksponentiaalisesti suuremmaksi rasitteeksi.Kuten aiemmin mainitsin, petojen aiheuttamat tuotantoeläinvahingot eivät ole Suomessa mittavia. Tässä yhtenä vaikuttimena on kuitenkin vahinkojen ennaltaehkäisy. Laiduntavia tuotantoeläimiä suojataan Suomessa pedoilta lähinnä sähköaitojen avulla, joihin saa materiaalit veloituksetta Riistakeskukselta. Sähköaitojen pystyttäminen saattaa kuitenkin olla erittäin hankalaa, ellei mahdotonta, esimerkiksi laidunalueita halkovien jokien tai ojien kohdalla. Toimiakseen kunnolla, aitoja pitää huoltaa jatkuvasti. Kasvillisuus ja lumi estävät sähkövirran kulun, ja kasvavien tilakokojen vuoksi laidunmaat saattavat olla hyvin laajoja.


Aitojen toiminnan ylläpitoon menevää aikaa ei korvata, sillä sen kustannuksia ei voi lisätä tuotteiden ennalta sovittuihin hintoihin. Jo valmiiksi ylikuormittunut tuotantoeläintilallinen saattaa joutua punnitsemaan esimerkiksi eläinten hyvinvointiin tähtäävän ulkolaidunnuksen kustannuksia petojen aiheuttamaa riskiä vasten. Näin ollen susien tuotantoeläimille aiheuttama uhka kietoutuu vaikeisiin maataloustuotannon kysymyksiin, joita pitäisi lähestyä tilannetta kokonaisuutena tarkastellen. Maatalouden tukirakenteet voisivat ottaa huomioon vahinkojen ennaltaehkäisemisen kulut petoalueilla.


Tehokkuuden” korostamisen sijaan järjestelmä voisi kannustaa kohti suljettua ravinnekiertoa. Siinä pyritään kierrättämään ravinteet hyödyntämällä jätteitä kemiallisten lannoitteiden sijaan. Myös eettisesti, inhimillisesti ja ympäristöllisesti kestävämpiä tilakokoja ja kasvipainotteisempia ruokajärjestelmiä tulisi tukea. Näin tukijärjestelmä muiden hyötyjen lisäksi vähentäisi myös petoriskien vaikutusta tuotantoon.

Metsästyksen rooli nyky-Suomessa

Tuotantoeläinvahinkojen ohella toinen keskeinen susien aiheuttama uhka kohdistuu vapaana metsässä liikkuviin metsästyskoiriin. Metsästyksen tapahtuessa suden reviirillä, on metsästyskoira auttamatta alakynteen jäävä tunkeilija. Siinä missä elannon turvaamisen oikeutukselle on lopulta helppo löytää perusteita, on metsästys nyky-Suomessa ani harvoin muuta kuin harrastus. Kuka siis on vastuussa metsästyskoirasta? Mikä on metsästyksen yhteiskunnallinen arvo, esimerkiksi eläinkantojen säätelyssä, vai onko se pelkkää vapaa-ajan viettoa?


Metsästyksen merkitystä nyky-yhteiskunnassa on hankala määrittää. On helppo ajatella, että sudet ja muut pedot ovat parhaita saaliseläinkantojen säätelijöitä, ja ilman ihmisen sekaantumista luonto kyllä löytää tasapainon. Toisaalta metsästämisellä on monilla syrjäisillä alueilla tärkeä rooli kyläyhteisöjen ylläpidossa, eikä ihmistä voi irrottaa luonnosta. Ihminen on kautta aikojen muokannut ympäristöään (ja ympäristö ihmistä), ja yhtälö on äärimmäisen monisäikeinen.


Ihmisen ja ei-ihmis-luonnon jyrkkä rajaaminen toisistaan irrallisiksi ei tunnista niiden historiallista yhteenkietoutuneisuutta, ja on sosiaalisesti epäoikeudenmukaista. Globaali trendi on, että luonnonsuojelun nimissä ihmisen vaikutuksista vapaalle ”koskemattomalle luonnolle” rajataan sellaisia alueita, joilla asuvat kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmisryhmät.Tämä ei tarkoita, etteikö metsästämisen roolia nyky-Suomessa voisi ja kannattaisi tarkastella kriittisesti. Metsästäjien etujärjestöillä on perinteisesti ollut paljon valtaa suhteessa suomalaiseen eläinlajistoon. Suomessa myös uhanalaisia lajeja määritellään edelleen riistalajeiksi, ja nykymuotoinen itsenäinen, riistanhoitoa julkisoikeudellisesti hallinnoiva Riistakeskus perustettiin vasta 10 vuotta sitten. Tätä ennen riistan eli luonnonvaraisten eläinten hoitoa sääteli Metsästäjäin keskusjärjestö eli metsästäjät.


Tämä historia määrittelee myös metsästyksen suhdetta susiin. Susi on metsästäjälle kilpailija, ja läpi luonnon systemaattiseen hallintaan pyrkineen modernin historian aina 1970-luvulle asti se määriteltiin virallisesti ”haittaeläimeksi”. Nykyään suden ekologinen rooli esimerkiksi hirvieläinkantojen puhdistajana vanhoista ja sairaista yksilöistä tunnistetaan. Tästä huolimatta osa haastattelemistani metsästäjistä koki edelleen, että sudesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.


Metsästäjillä on siis ollut pitkään huomattava vaikutusvalta suomalaisten luonnonvaraisten lajien hallinnassa. Nykyään kuitenkin lajien hallintaa määrittävät enenevissä määrin metsästyksen ulkopuolelta tulevat säädökset kuten luonnonsuojelun EU-direktiivit. Nämä perustuvat täysin erilaisille prioriteeteille kuin aiemmat lajien hallinnan tavat, mikä voi metsästäjistä ja metsästyksen kannattajista tuntua epäreilulta ja turhauttavalta.


Tässä yhtälössä elinvoimaisen susipopulaation paluu Suomeen näyttäytyy monille susiin negatiivisemmin suhtautuville kaukana paikallistasosta tapahtuvan päätöksenteon lopputuloksena, joka koetaan joskus mielivaltaisena. Tästä näkökulmasta kasvavaa susikantaa ei koeta “luonnollisena” osana suomalaista eläinlajistoa. Näin ollen sen aiheuttamaa uhkaa metsästyskoirille voi olla erityisen vaikea hyväksyä, vaikka metsästykseen liittyvät muut riskit hyväksyttäisiinkin toiminnan luontaisena osana.

Susi ympäristöpolitiikan symbolina

Nykyiset luonnonsuojelun tavat toimivat monesti rajattujen projektien rajatuissa konteksteissa, mutta ne ovat pitkälti epäonnistuneet hillitsemään globaaleja ympäristökriisejä. Ajattelutapa ja politiikka, joka tekee rajauksia ihmisten ja “luonnon” välille ei ole kestävä, sillä materiaalisesti olemme riippuvaisempia ympäristöstämme laajemmin kuin koskaan.


Näin ollen ympäristöpolitiikka, luonnonsuojelu ja eri eläinlajien tarpeet tulisi ottaa huomioon yleisemmän tason yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Samanaikaisesti yhteiskunnalliset rakenteet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus tulisi nähdä kiinteänä osana luonnonsuojelun politiikkaa.


Ei-ihmis-luontoa on niin Suomessa kuin globaalistikin hyvin pitkään hallinnoitu ja ymmärretty ensisijaisesti ihmisen intressien kautta. Suhteemme ja tapamme olla ympäristössämme ja sen lajiston kanssa määrittyy edelleen valtaosin lyhytnäköisen hyötyajattelun kautta. Tämä näkyy erityisen selkeästi, kun mistä tahansa eläinlajeista puhutaan ensisijaisesti niiden taloudellisen arvon kautta.


Ymmärrys ekologiasta ja luonnon itseisarvon korostaminen ovat uudempia näkökulmia valtavirtakeskustelussa, vaikka toki ihmisillä on aina ollut erilaisia tapoja arvostaa ja arvottaa ympäristöään. Itseisarvolla tarkoitan, ettei luonnon arvoa tarvitse perustella mitenkään, ei hyödyn tai haitan eikä myöskään esimerkiksi esteettisen tai ekologisen merkityksen perusteella.


Lopulta valinnat siitä, minkälaiset toiminnat ja olemisen tavat suhteessa luontoon ovat yhteiskunnallisesti priorisoituja, ovat aina poliittisia. On poliittinen valinta asettaa jonkin eläimen oikeus olla olemassa jonkin toisen eläimen oikeuden edelle. Suden ja sille saaliiksi kelpaavien eläinten välillä olemassaolon oikeutta voi ajatella nollapelinä, koska susi syö muita eläimiä. Jos pidämme yhteisesti tärkeänä, että susia on Suomessa, tämä täytyy hyväksyä – olivat suden saaliiksi joutuneet eläimet sitten ihmisten ”omaisuutta” tai eivät.Käsityksemme ja kielemme perustuvat pitkälti kahtiajaolle luonnon ja kulttuurin välillä. Jos ihminen kuitenkin nähdään osana luontoa, silloin myös ihmisen ”omaisuus” (kuten lemmikit ja laiduneläimet) ovat osa luontoa, ja ne voivat joutua osaksi luonnon kiertokulkua esimerkiksi tulemalla syödyksi.


Tämä on olennainen näkökulma yhteiskunnalliseen keskusteluun susista, jota ei usein sanota ääneen. On myös selvää, että tällainen valinta aiheuttaa vastustusta – vaikka sen voi perustella suden tärkeällä ekologisella roolilla, ja sen vaikutuksia kompensoidaan rahallisina korvauksina.


Ihmisten asenteet ja mielipiteet eivät muutu automaattisesti poliittisten ja yhteiskunnallisten muutosten mukana, vaan murrokset tuovat mukanaan ristiriitoja. Tästä myös kiistoissa susien suojelusta on kyse: erilaisten luonnon arvottamisen tapojen ristiriidoista.


Tämä sama ristiriita näkyy globaalisti poliittisen toiminnan puutteessa ilmastokriisin ja lajien kuudennen massasukupuuton keskellä: päättäjät eivät osaa priorisoida ekologisia pitkän aikavälin realiteetteja lyhyen tähtäimen taloudellisten hyötyjen edelle. Tätä taustaa vasten susi näyttäytyy symbolina erilaisten luonnon (niin ei-ihmis-luonnon kuin luonnon, johon sisältyy myös ihminen) arvottamisen ristiriidoista.

Toimitus

Lukemista

  1. S. Heikkinen, M. Valtonen, A. Härkälä ja I. Helle 2021: Susikanta Suomessa maaliskuussa 2021
  2. I. Kojola, V. Hallikainen, K. Mikkola, E. Gurarie, S. Heikkinen, S. Kaartinen, A. Nikula ja V. Nivala 2016: Wolf Visitations Close to Human Residences in Finland: The Role of Age, Residence Density, and Time of Day. Biological Conservation
  3. Luonnonvarakeskus. (2021). Kysymyksiä ja vastauksia susikannan suotuisan suojelutason viitearvoista (käyty 15.11.2021)
  4. Maa- ja metsätalousministeriö 2019: Suomen susikannan hoitosuunnitelma
  5. H. Nikkanen 2018: Long Play 68: Hyvin huono vuosi
  6. J. Hiedanpää ja O. Ratamäki 2015: Suden kanssa. LUP.
  7. M. Laaksonen 2013: Susi. Maahenki.
  8. Matala, J., Nikula, A., Pellikka, J., Aikio, S., Forsman, J., Henttonen, H., Holmala, K., Huitu, O., Jauni, M., Kojola, I., & Melin, M. (2021). Hirvieläinten vaikutuksia yhteiskuntaan, elinkeinoihin ja ekosysteemiin (Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus). Luonnonvarakeskus.
  9. Maa- ja metsätalousministeriö: Suurpetojen aiheuttamat kotieläin-, maatalous- ja porovahingot 2010-luvulla (käyty 15.11.2021)

Korjaus

03.12.2021:

Alkuperäinen muotoilu: ”Susi on luokiteltu eteläisessä Suomessa erittäin uhanalaiseksi EU-direktiivin nojalla, ja suojelu ulottuu alueellisesti kaikkialle poronhoitoalueen ulkopuolella. Poronhoitoalueella susi kuuluu eri uhanalaisuusluokitukseen, joten käsittelen tässä jutussa vain sen ulkopuolelle jäävää aluetta.”

Korjattu muotoon: ”Susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, ja sitä suojellaan EUn luontodirektiivillä. Poronhoitoalueella susi kuuluu eri suojeludirektiivin liitteeseen kuin eteläisessä Suomessa, joten käsittelen tässä jutussa vain sen ulkopuolelle jäävää aluetta.”

Jaa tämä artikkeli:
nv-author-image

Sanna Komi

Sanna Komi on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston globaalin kehitystutkimuksen oppiaineessa. Hän tutkii susien suojelua ja siihen liittyviä konflikteja yhteiselon ja poliittisen ekologian – poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia näkökulmia ja valtarakenteita tarkastelevan ympäristötutkimuksen – lähtökohdista. Toiselta ammatiltaan hän on muusikko, ja myös KO:MI nimellä julkaisemassaan musiikissa hän tarkastelee ihmisen ja luonnon välisiä rajapintoja. (Kuva: Hetta Inari Komi)Katso kirjoittajan artikkelit

4 kommenttia artikkeliin “Poliittinen ja symbolinen susi”

  1. Mielenkiintoista, että artikkelista on korostettu taloudellisia näkökulmia: ”Keskustelu susista on Suomessa poikkeuksellisen kiihkeää vaikka susikannan aiheuttamat taloudelliset menetykset ovat vähäisiä”, aivan kuin ne olisivat pääosassa susikeskustelua. Taloudellisella mittarilla ei voida mitata ihmisten turvallisuuden tunnetta tai lemmikin tai tuotantoeläinten menettämisestä aiheutuvaa surua ja huolta omistajille. Nämä teemat vaikuttavat keskusteluun kenties enemmän kuin taloudellidet näkökulmat.

  2. ”Susi on luokiteltu eteläisessä Suomessa erittäin uhanalaiseksi EU-direktiivin nojalla, ja suojelu ulottuu alueellisesti kaikkialle poronhoitoalueen ulkopuolella. Poronhoitoalueella susi kuuluu eri uhanalaisuusluokitukseen, joten käsittelen tässä jutussa vain sen ulkopuolelle jäävää aluetta.”

    Tämä kohta on väärin. Luontodirektiivillä suojellaan lajeja ja niiden elinympäristöjä. Direktiivillä ei luokitella uhanalaisuutta. Susi on poronhoitoalueella eri direktiivin liitteessä kuin eteläisessä Suomessa. Siitä huolimatta erittäin uhanalainen koko maassa. Uhanalaisuuden luokitteluun voi tutustua linkin takaa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/299501

    1. Saara Toukolehto

      Hei Veli,

      kiitos tarkka silmäisyydestä. Kohta on korjattu tekstiin. :)
      Mukavaa viikonloppua!

  3. Tärkeä aihe ja hyvä kirjoitus – sudella on oma merkittävä asemansa ja ekologinen lokeronsa luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä – toivottavasti menee tästä hyviä terveisiä päättäjien suuntaan! Tsemppiä väitöskirjan tekoon ja hyvää joulun odotusta!

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *