Rokotekriittisyyden taustalta löytyy epäluottamusta

Keskustelu koronarokotteen kattavuudesta ja rokotevastaisuudesta käy kuumana. Epidemiatilanteen jälleen vaikeutuessa huomio on kääntynyt siihen, että noin 14 % yli 12-vuotiaista suomalaisista ei ole rokotusta vielä ottanut. Mielipidekirjoituksissa on muun muassa vaadittu, että koronarokotteesta pitää tehdä velvollisuus. On myös esitetty, että rokottamattomat ovat vastuussa kiireettömän hoidon viivästymisestä sekä muiden kärsimyksestä ja kuolemasta. Koronarokotteen edellyttämistä hoitohenkilökunnalta valmistellaan, ja hallitus on ilmoittanut selvittävänsä koronapassin käytön laajentamista myös esimerkiksi työpaikoille.

Keskustelun kuohuissa unohtuvat helposti peruskysymykset siitä, miksi koronarokotteita – tai rokotteita yleensä – epäröidään ja kritisoidaan. Tutkimustiedon sijaan julkiset ulostulot vaikuttavat usein pohjautuvan oletuksiin ja stereotypioihin rokotteiden vastustajista. Keskustelusta välittyy helposti kärjistetty kuva rokotteita kritisoivista ihmisistä radikaaleina salaliittoteoreetikkoina, tiedevastaisina tai tietämättöminä. Tutkimustiedon mukaan tämä ei kuitenkaan ole koko totuus.

Tässä kirjoituksessa tuon esiin tutkittua tietoa siitä, miksi rokotteita kritisoidaan ja vastustetaan. Kirjoitus pohjautuu vuodesta 2016 alkaen toteuttamaani haastattelututkimukseen suomalaisten vanhempien rokotekriittisyydestä. Haastatteluihin osallistui pääosin naisia. Kuluneena syksynä olen haastatellut osaa tutkimuksen osallistujista uudelleen keskittyen erityisesti koronarokotteisiin. Kaikkien tekstissä esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

Vanhempien rokotekriittisyyden taustalla haitat, epäluottamus ja terveyskäsitykset

Ennen koronapandemiaa tehdyssä tutkimuksessani suomalaiset vanhemmat kertoivat perusteluistaan jättää lapsensa kokonaan tai osittain rokottamatta. Tärkeimmäksi syyksi ilmeni huoli tai omakohtainen kokemus rokotusten pitkäaikaisista haitoista. Jo pelkkä epäilys tai kokemus esimerkiksi oman lapsen oireilusta rokotteen ottamisen jälkeen saattoi riittää käynnistämään rokotteiden kyseenalaistamisen prosessin.

Toinen tärkeä tekijä rokotekriittisyyden taustalla oli epäluottamus terveysviranomaisia, lääketeollisuutta ja terveydenhuollon instituutioita kohtaan. Tämä epäluottamus yhdisti käytännössä kaikkia haastattelemiani rokotekriittisiä vanhempia, vaikka he muuten olivatkin hyvin heterogeeninen ryhmä. Epäluottamusta lisäsi osalla negatiiviset kokemukset terveydenhuollossa, mikä johti niin sanottujen hiljaisen vastarinnan keinojen käyttämiseen terveydenhuollon kohtaamisissa. Hiljaisen vastarinnan kautta saatettiin kieltäytyä rokottamisesta epäsuorasti ja ilman avointa vastarintaa, esimerkiksi viivästyttämällä rokotuksia tai pyytämällä miettimisaikaa.

Kolmantena syynä esiin nousivat valtavirrasta poikkeavat käsitykset terveydestä, ja vaihtoehtoiset terveyden hoitamisen tavat, kuten pyrkimys vahvistaa luonnollista vastustuskykyä tai turvautuminen täydentäviin ja vaihtoehtoisiin hoitoihin. Tätä kautta tämän päivän rokotekriittisyys on yhteydessä myös historialliseen rokotekritiikin jatkumoon, jossa jo sata vuotta sitten vaikutti keskeisesti käsitys rokotuksista kehon luonnollista vastustuskykyä ja elinvoimaa häiritsevänä teknologiana. 

Koronarokotteen kritiikin taustalla on tuttuja syitä

Koronarokotteiden osalta tutkimuksissa on todettu, että pitkälti samat syyt, eli huoli rokotteen mahdollisista haitoista ja epäluottamus suhteessa viranomaistoimijoihin yhdistävät ihmisiä, jotka eivät halua rokotetta.

Haastattelemani rokotekriittiset vanhemmat suhtautuivat koronaviruksen aiheuttamaan tautiin eri tavoin. Moni ei ollut mahdollisesta sairastumisesta kovin huolissaan: ”Mä ajattelen sitä käytännössä influenssana”, totesi Jasmin, joka koki, että pandemiaa oli merkittävästi liioiteltu: ”Lehdet muistuttaa ja pelottelee joka päivä. Jos meillä olisi oikea pandemia, niin ei siitä tarvitsisi muistuttaa, sen huomaisi kyllä muutenkin. Sitten jos miettii noita tilastoja, niin yli 99 prosenttia selviää. Niin ei se nyt kovin vaaralliselta kyllä tunnu siinä valossa.”

Monet haastatellut olivat Jasminin tavoin enemmän huolissaan koronarokotteiden turvallisuudesta: ”Testaus oli liian nopea prosessi, koronavirus liian muuntuvainen versus oletettu hyöty, ja uusi mRNA-prosessi liian riskialtis luotettavaksi”, totesi viiden rokottamattoman lapsen äiti Olga. Haastatellut kertoivat erilaisista oireista, joita heidän lähipiirissään tai tuttavillaan oli esiintynyt koronarokotteen jälkeen. He eivät luottaneet siihen, että terveydenhuolto ja terveysviranomaiset suhtautuisivat haittoihin ja niistä tehtyihin ilmoituksiin vakavasti. 

Usein huoli rokotteen haitoista ja viranomaisiin kohdistuva epäluottamus kulkivatkin käsi kädessä. Esimerkiksi Pandemrix-rokotteesta diagnosoidun haittavaikutuksen saanut Ida ei pelännyt koronatautia, mutta oli erittäin huolissaan lasten rokottamisesta koronaa vastaan. Hän kertoi kokeneensa korona-ajan erittäin ahdistavana. Suomi on Idan mukaan muuttunut maaksi, josta ”moniäänisyys on hävinnyt” ja jossa ”on vain yksi totuus.” Julkinen keskustelu turhautti Idaa erityisesti, koska hän ei yrityksistä huolimatta ollut saanut korvauksia kokemastaan rokotehaitasta: ”kun tämä lääkintöneuvos Pälve rupesi esittämään, että [rokottamattomien] pitää maksaa sitten oma sairaalalasku (…) niin mä ajattelin että mä otan jokaiseen lehteen yhteyttä että kerron tästä, että mitä sitten maksellaan itse kun rokotehaitta tulee.”

Muiden rokotekriittisten tapaan Ida koki yhteiskunnan painostavan voimakkaasti rokotuksen ottamiseen ja kaventavan itsemääräämisoikeutta esimerkiksi koronapassin kautta. Koettu painostus horjutti voimakkaasti Idan luottamusta poliittiseen päätöksentekoon: ”ei voi muuta kuin ihmetellä näitä viimeisimpiä eduskunnan päätöksiä (…)  Tuli myös semmoinen olo tässä, että mä en enää ikinä äänestä. Mä en usko nyt koko tähän meidän järjestelmään.” 

Epäluottamukseen liittyi monella myös kokemus rokottamista kyseenalaistavien mielipiteiden sensuroinnista, esimerkiksi rokotteita kritisoivien tilien poistamisesta sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Madga totesi, että rokotekriittisten mielipiteiden sensurointi kääntyy helposti tarkoitustaan vastaan: ”kun asioista ei saa keskustella, niin se provosoi lisää. Että sillon kun kysyy kysymyksiä ja tulee dumpatuksi niiden takia, niin herää epäilys, mihin paikkaan tämä kysymys osui, kun se pitää niin kovasti vaientaa.”

Rokotetta kritisoivissa kaksi eri leiriä

Hoivatyötä tekevä Erika koki jo ennen pandemiaa, että rokotekriittiset jakautuivat ”salaliittoteoreetikoihin” ja ”maltillisiin” rokotekriittisiin. Salaliittoteoreetikoiden ryhmä on hänen mukaansa kasvanut korona-aikana. Juuri tämä ryhmä hänen mukaansa vähättelee koronaa tai kieltää koko viruksen olemassaolon. Tilanne on Erikan mielestä täysin klikkiytynyt, eivätkä rokotekriittisten eri leirit pysty keskustelemaan keskenään.  Erika kertoi, että valtaosa hänen aiemmasta rokotekriittisestä viiteryhmästään oli kääntynyt salaliittoteorioiden puoleen: ”Koen olevani hyvin yksin. Ei ole enää sellaista ryhmää, jossa voisin puhua rokotuksista kriittisesti.”  

Erika kertoikin siirtyneensä seuraamaan sosiaalisessa mediassa uusimpia koronaan ja rokotuksiin liittyviä tutkimustuloksia, ja keskustelemaan niistä ihmisten kanssa, joista suurin osa Erikan mukaan kannattaa rokotuksia, mutta ”heidän kanssa pystyy keskustelemaan”. 

Kolmen lapsen äiti Jasmin puolestaan esitti haastattelussaan joitakin yleisesti salaliittoteorioina pidettyjä näkemyksiä. Hän näki pandemian pitkälti keksittynä uhkana, jonka varjolla ihmisiltä viedään vähitellen itsemääräämisoikeutta. Salaliittoteoreetikon leimaa hän piti vastapuolen keinona jättää rokotekriittiset mielipiteet huomioimatta: ”Sehän on tosi helppo sivuuttaa toisen ajatukset ja mielipiteet ja muut olan kohautuksella ja sanoa, että se nyt vaan on salaliittoteoriaa. Mutta harmi vaan, että näistä salaliittoteorioista aika moni on toteutunut. (…) Me puhuttiin jo vuosi sitten koronapassista, ja silloin naureskeltiin että eihän meille nyt semmoista tule. Niin miten kävi? Kohta ei pääse enää töihin ilman sitä passia.”

Kuva: Hannu Häkkinen (CC BY 4.0)

Salaliittoteorioista ja disinformaatiosta on koronaviruksen ja -rokotteiden yhteydessä puhuttu paljon julkisuudessa, minkä vuoksi rokotetta kritisoivat joutuvat entistä enemmän määrittelemään omaa suhdettaan salaliittoteorioihin. Magda esimerkiksi totesi, että hänen valinnoillaan ei ole mitään tekemistä salaliittoteorioihin uskomisen kanssa: ”mä olen ollut tällä tiellä 20 vuotta, kukaan ei voi syyttää salaliittoteoreetikoksi tai että netistä leviää kaikenlaista disinformaatiota (…) kysymys on vain luonnonmukaisesta elämäntavasta, kemikaalivapaasta elämäntavasta (…) tämä liittyy mulla vain tälläiseen kuvaan, ei mihinkään älyttömiin teorioihin.”

Ida taas harmitteli sitä, että kaikki ”virallisesta totuudesta” vähänkin poikkeavat ajatukset, kuten rajoitustoimien tai rokottamisen kritisoiminen, leimataan turhan helposti salaliittoteorioiksi. Idan mukaan julkisessa keskustelussa kaikki rokottamattomat tuomitaan ja niputetaan yhteen, vaikka osalla voi olla päteviä syitä olla ottamatta rokotetta. Useampi haastateltava valitteli tuomitsevaa ilmapiiriä, joka aiheutti kokemuksen väärinymmärretyksi tulemisesta. Narkolepsiaan sairastuneen lapsen isä Leo puhui yleisen tason ”painostuksen ja pelottelun kulttuurista”, vaikka kertoikin omien tuttujensa ymmärtävän, miksi hän ei halua koronarokotetta ottaa. Myös kahden rokottamattoman lapsen äiti Jessica koki julkisen keskustelun olevan polarisoitunutta ja syyllistävää: ”Nyt uhaksi nostetaan viruksen sijaan rokottamattomat, vaikka [pandemian] alussa virallinen narratiivi oli riskiryhmien suojaaminen ja rokote antaa väitetysti lähes varman suojan vakavilta tautimuodoilta.” 

Kahden lapsen äiti Isabel puolestaan koki olevansa rokotemyönteisten ja rokotevastaisten leirien välissä. Hänellä oli ystäviä, jotka ovat ottaneet ”kaikki mahdolliset rokotukset” ja toisaalta ystäviä, jotka ”puhuu hyvin rokotekriittistä tai jopa rokotevastaista propagandaa.” Isabel seurasi julkista keskustelua ja ystäviensä mielipiteitä kiinnostuneena ja osittain kummastellen: ”välillä ihmettelen mediaa ja välillä ihmettelen politiikkaa ja välillä ihmettelen sitten taas toisaalta sitä salaliittoteoreetikkojen, että miten lujaa niilläkin voi mennä.” Isabel koki, että asenteet ovat koventuneet molemmin puolin. Hän kertoi myös kokeneensa painostusta. Rokotevastaiset tuttavat toivoisivat hänen käyvän rokotteita ja rajoituksia vastustavissa mielenosoituksissa, joihin Isabel ei halunnut, koska ”siellä on todella voimakkaita ääriajattelijoita, joiden ajatuksiin mä en voi samaistua.” Toisaalta hän oli kokenut painostusta rokotteisiin myönteisesti suhtautuvien taholta, joiden mielestä hänen pitäisi ottaa rokote.

Asenteet ja päätökset prosessina

Toisin kuin monet rokotekriittiset, Erika piti koronatautia huomattavana riskinä. Hän ajatteli, että epidemia olisi pitänyt alusta asti pyrkiä tukahduttamaan. Kun rajoituksia syksyllä 2021 alettiin purkaa, Erika päätti tutkimustietoon perehdyttyään ottaa yhden annoksen koronarokotetta: ”minusta se nyt vaikuttaa riittävän tehokkaalta ja turvalliselta, että sen uskalsi ottaa. Ei me voida [muuten] enää suojata itseämme, kun nyt tosissaan rajoitukset pois ja lapset tuo sen jonain päivänä koulusta kotiin.” 

Erikan mielestä rajoituksia olisi syksyllä 2021 rokottamisesta huolimatta pitänyt jatkaa, ja hän kannatti myös maskipakkoa. Toista rokoteannosta Erika ei kuitenkaan aikonut ottaa, vaikka päätös mahdollisesti vaarantaisi hänen työnsä, sillä toisen annoksen kohdalla haittavaikutukset hänen tietojensa mukaan lisääntyisivät.

Erikan esimerkki osoittaa rokoteasenteiden ja -päätösten prosessiluonteisuuden ja jatkuvan muokkautumisen. Ihmisten rokoteasenteet eivät ole muuttumattomia, vaan elävät tilanteiden, kokemusten, uuden tiedon ja sen tulkinnan mukana. Korona-aikana tämä näkyy esimerkiksi siinä, että koronarokotetta epäröivien joukossa on myös ihmisiä, jotka suhtautuvat myönteisesti muihin rokotteisiin. Tämä liittynee osittain siihen, että koronarokotteet ovat uusia rokotteita, joista ei ole pitkää käyttökokemusta. Uusien rokotteiden taustalla vaikuttavat kymmenen vuoden takaiset tapahtumat, jolloin sikainfluenssaa vastaan kehitetystä Pandemrix-rokotteesta seurasi narkolepsiatapauksia.  Pandemrix-rokotteen haitat ovat säilyneet ihmisten muistissa esimerkkinä uuden rokotteen yllättävistä haittavaikutuksista.

Koronarokotteiden kehittelyä on myös seurattu mediassa tarkasti. Virukseen ja rokotteisiin liittyvän tiedon jatkuva päivittyminen on tuonut uudella tavalla näkyväksi tieteellisen tiedontuotannon epävarmuuksia ja sitä, että viranomaiset tekevät päätöksiä ja suosituksia heillä sillä hetkellä olevan, usein epätäydellisen tiedon varassa.

Vastakkainasettelua tulisi välttää

Filosofi Maya Goldenberg on kirjoittanut kärjistyksiin perustuvan rokotekeskustelun riskeistä. Goldenbergin mukaan esimerkiksi lääketieteen ja terveydenhuollon edustajat pitävät usein rokotekriittisyyttä salaliittoteoreetikoiden hyökkäyksenä tiedettä vastaan. Tällaisten käsitysten kautta polarisoitunut asetelma kärjistyy entisestään, dialogista tulee yhä hankalampaa, ja pakkokeinojen käyttäminen rokotteesta kieltäytyvien ”ruotuun palauttamiseksi” alkaa näyttäytyä yhä houkuttelevammalta. Ikävä kyllä pakkokeinot kuitenkin uhkaavat tutkimusten mukaan lisätä epäluottamusta ja rokotteiden vastustamista, vaikka niillä hetkellisesti saataisiinkin rokotekattavuutta nostettua. 

Tutkimukseni perusteella rokotekritiikissä on erityisesti kyse luottamuksen menettämisestä suhteessa terveysviranomaisiin ja rokotteisiin liittyviin tiedontuotannon prosesseihin. Luottamusta horjuttaa erityisesti kaupallisten toimijoiden eli lääketeollisuuden keskeinen rooli rokotteiden tehokkuuden ja turvallisuuden testaamisessa. Suomessa rokottaminen on perustunut 1950-luvulta asti vapaaehtoisuuteen ja kansalaisten viranomaisluottamukseen, joten havainto epäluottamuksen keskeisyydestä rokotekriittisyyden taustalla on syytä ottaa vakavasti. Rokotetta kyseenalaistavia tulisi kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään, mistä huoli ja kritiikki kumpuavat. Tutkimuksen perusteella epäluottamuksen syntymistä voidaan ehkäistä esimerkiksi avoimen ja maltillisen dialogin sekä läpinäkyvän tieteen, päätöksenteon ja viranomaistoiminnan kautta. Olisi toivottavaa, että Suomessa onnistuttaisiin välttämään rokotekeskustelun polarisoitumiseen, epäluottamuksen syvenemiseen ja pakkokeinoihin perustuva kierre, jossa osa ihmisistä marginalisoituu terveyteen liittyvien näkemyksiensä ja valintojensa vuoksi.

Toimitus

• Podcast-lukija: Nelly Staff
• Verkkotaitto: Sonja Verkasalo
• Kuvitus: Unsplash

Lukemista

9.12.2021

Alkuperäinen muotoilu: ”Monet haastatellut olivat Jasminia enemmän huolissaan koronarokotteiden turvallisuudesta”

Korjattu muotoon: ”Monet haastatellut olivat Jasminin tavoin enemmän huolissaan koronarokotteiden turvallisuudesta”