Kehosi keskustelee tietämättäsi

Koronapandemian myötä etätyöstä on tullut osa yhä useampien arkea. Monilla meistä on kokemusta tur­haut­ta­vis­ta tilan­teis­ta, joissa aiemmin sujuvaa yhteis­työ­tä tehneessä tiimissä syntyy mitä oudoimpia vää­rin­kä­si­tyk­siä. Jotakin työn alla olevaa asiaa on voitu edistää jo pitkään siinä käsi­tyk­ses­sä, että kaikki ovat samaa mieltä ja läh­tö­koh­dat ovat selvät, kun yhtäkkiä huomataan että on puhuttu aivan eri asioista.

Kehojen läsnäolo samassa fyy­si­ses­sä tilassa ei ole ainoas­taan sosi­aa­li­ses­ti tärkeää, vaan myös tie­don­ku­lun kannalta oleel­lis­ta. Jokainen meistä havainnoi toisten eleiden ja kehon­kie­len perus­teel­la ali­ta­jui­ses­ti sitä miten toiset ihmiset kokevat meidät, ja miten he ”reagoivat meidän reaktioihimme”.

Sosiologi Erving Goffmanin mukaan näkö­ais­til­la on sosi­aa­li­ses­sa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa tärkeä rooli. Vuorovaikutustilanteissa ihmiset pyrkivät säi­lyt­tä­mään näköyh­tey­den toisiinsa. Sen perus­teel­la mitä näemme, päätämme miten reagoida ja mitä tehdä seuraavaksi. 

Pienet eleet ja kehon asennot vies­tit­tä­vät siitä, miten kes­kus­te­lun sisältö otetaan vastaan. Jatkuva kes­kus­te­lun havain­noi­mi­nen muodostaa erään­lai­sen (reak­tioi­den) jatkumon, jossa voimme nähdä, että toiset näkevät minut — ja sen miten reagoin siihen, että he näkevät minut näkemässä sen että he näkevät minut!

Kehojen vas­ta­vuo­roi­nen havain­noin­ti muodostaa vii­te­ke­hyk­sen tiimityön monille tärkeille osa­te­ki­jöil­le. Se helpottaa luot­ta­muk­sen raken­ta­mis­ta ja tehtäviin sitou­tu­mis­ta, sekä auttaa ymmär­tä­mään toisten tun­ne­ti­lo­ja. Yhteistä päämäärää kohti pyr­ki­väs­sä tiimissä kehol­li­nen viestintä tekee mah­dol­li­sek­si myös sen, että tiimin jäsenillä on ajan­koh­tais­ta tietoa siitä kuka tietää mitäkin yhteisen projektin tilanteesta.

Ilman fyysisiä koh­taa­mi­sia tällainen tilan­ne­tie­to vanhenee nopeasti, sillä emme tie­to­ko­neen näytön väli­tyk­sel­lä saa vah­vis­tus­ta sille, mitä muiden kehot vies­tit­tä­vät kun he näkevät meidät vas­taa­not­ta­mas­sa viestin.

Elämme tilan­tees­sa, jossa uuden­lai­nen etä­työ­kult­tuu­ri on vasta syn­ty­mäs­sä. Virtuaalisia keinoja etä­kom­mu­ni­kaa­tion tueksi on kehitetty ennen pandemiaa tiimeissä, joihin kuuluu jäseniä eri puolilta maailmaa. On muun muassa havaittu, että eleh­ti­vien avatarien käyttö parantaa kom­mu­ni­kaa­tio­ta ja ihmisten sitou­tu­mis­ta pro­jek­tiin, jopa silloin kun eleitä on käytetty vahingossa. 

Etäkommunikaation hel­pot­ta­mi­sek­si on kehit­teil­lä erilaisia vir­tu­aa­li­sia tiloja ja esi­mer­kik­si pai­ne­herk­kien, asentoa tul­kit­se­vien tuolien käyttöä on tutkittu. Olemme kuitenkin vielä kaukana sujuvasta kehojen välisestä vies­tin­näs­tä etätyöskentelyssä.

  1. Sapiens 2022. Why Do Virtual Meetings Feel So Weird?
  2. Erwing Goffman, 1963. Behavior in Public Places; Notes on the Social Organization of Gatherings
  3. Jean Lave & Etienne Wenger, 1991. Situated Learning: Legitimate Peripheral Participation

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Strategiakonsultti Mikko Leskelältä julkaistiin lokakuun alussa teos ‘Bisnesantropologia ja muut ihmistieteet strategiatyössä’. Nimensä mukaisesti kirja valottaa, miten yritysten strategiatyö on muuttunut, miten ihmistieteellisellä osaamisella voidaan selvittää strategiatyön vaikeimpia kysymyksiä ja miten ihmistieteellistä konsultointia käytännössä tehdään. Design-antropologi Anna Haverinen tarttuu teokseen kirja-arvostelussa.