Vuonna 2015 turvapaikanhakijoiden nopeasti lisääntyvä määrä Suomessa nosti maahanmuuttajakysymykset julkiseen keskusteluun: media uutisoi turvapaikanhakijoiden saapumisesta luonnonkatastrofien kuvauksissa käytettävillä sanoilla, kuten “tulva” tai “pakolaisvyöry”.
Kyseinen luonnonkatastrofien höystämä kielikuvailu pakolaisista ja maahanmuuttajista yleisemmin on ollut omiaan lisäämään tulkintaa heistä uhkana, joka muodostuu kasvottomasta ja elottomasta massasta.
Tämän sävyinen julkinen keskustelu on edesauttanut integraatiovaatimusten kovenemista, ja maahanmuuttokeskustelusta tulikin nopeasti integraatiokeskustelu. Integraatiokeskustelussa otetaan kantaa siihen, mihin ja miten maahanmuuttajien tulisi integroitua samalla määrittäen ihannetta suomalaisuudelle, johon integraation tulisi tähdätä.
Tutkimukseni
Äänekäs integraatiodiskurssi sai minut kiinnostumaan aiheesta siinä määrin, että syksyllä 2019 päätin tehdä pro gradu -tutkielmani aiheesta. Tutkielmani käsittelee muslimimaahanmuuttajanaisten näkemyksiä integraatiosta. Tutkimuksessani pyrin selvittämään, miten tutkimusosallistujat ymmärsivät integraation keskittyen siihen, miten he itse kertoivat integroitumisesta. Lisäksi olin kiinnostunut siitä, millainen rooli sukupuolella nähdään olevan integroitumisessa.
Haastattelin tutkimukseeni kuutta naista erilaisista taustoista. Kaksi heistä on saapunut Suomeen Turkista turvapaikanhakijoina, ja muut neljä ovat muuttaneet Suomeen perhesiteiden perusteella Irakista, Libanonista ja Syyriasta. Kaikki haastateltavat asuvat Oulun seudulla lukuun ottamatta yhtä, joka asuu Helsingissä.
Naiset ovat iältään noin 20–55-vuotiaita ja heillä on kaikilla täällä perheet, poikkeuksena kaksi turkkilaista naista, jotka olivat haastateltavista nuorimpia. He ovat asuneet Suomessa vähiten aikaa, haastattelujen aikaan noin vuoden verran, kun taas kauiten Suomessa asuva haastateltava on asunut täällä jo yli 30 vuotta.
Sain yhteyden naisiin vanhempieni kautta, jotka ovat tunteneet tai tienneet kyseiset naiset jo pitkältä ajalta. Heidän kanssaan tein haastattelut arabiaksi. Turkista saapuneisiin naisiin sain kontaktin suorittaessani osallistuvaa havainnointia Startup Refugees -organisaation järjestämässä maahanmuuttajanaisille suunnatussa digikoulutuksessa. Osallistuin koulutukseen vapaaehtoisena työntekijänä, autoin naisia tehtävien ratkaisussa ja lasten hoidossa. Paikalla oli noin kymmenen naista, joista suurin osa on muuttanut Suomeen Afrikan maista. Turkista saapuvien naisten kanssa tein haastattelut englanniksi.
Suurin osa tutkimukseni naisista on saapunut Suomeen perhesiteiden perusteella ja kaksi turvapaikanhakijoina. Jo tässä näkyy selkeästi maahanmuuton sukupuolittuneisuus, sillä Euroopan ja niin sanottujen ‘länsimaiden’ ulkopuolelta tuleville naisille perheenyhdistäminen on miehiä huomattavasti yleisempi maahanmuuttoperuste ja -keino.
Tutkielmaani osallistuneet naiset ovat taustoiltaan erilaisia, mutta heitä yhdistää islamin uskonto (tutkimukseeni osallistui sekä shiia- että sunnimuslimeja) ja se, että he ovat muuttaneet Lähi-idän maista Suomeen. Käytän tässä artikkelissa esimerkkeinä pätkiä haastatteluista kolmen naisen kanssa, he ovat Zahra, Mirjam ja Nadya.
Pisimpään Suomessa on asunut Zahra, 50-vuotias Libanonista Suomeen 1980-luvun lopulla muuttanut perheenäiti. Zahra on syntynyt Libanonissa palestiinalaisille vanhemmille, jotka muuttivat Libanoniin pakolaisina. Zahra työskentelee kasvatusalalla.
Mirjam on noin 55-vuotias perheenäiti, joka muutti Suomeen 1990-luvulla Syyriasta. Mirjam työskentelee tulkkina.
Nadya on 35-vuotias, Irakista kotoisin oleva luonnontieteiden maisteri. Hän on muuttanut Suomeen vuonna 2009 mentyään naimisiin Suomessa asuvan irakilaismiehen kanssa. Nadyalla on kaksi Suomessa syntynyttä lasta ja kiireisen arjen vuoksi hän ei ole vielä työelämässä.
Integroituminen koetaan haastatteluissa monitasoiseksi prosessiksi, johon suhtaudutaan yksilöllisesti painottaen erilaisia tekijöitä. Yleisiä integroitumista edistäviä tekijöitä ovat muun muassa työnteko, sosiaaliset verkostot sekä kielen osaaminen. Lisäksi tutkimuksessani nousi esille sukupuolen merkitys integroitumisessa, joka koettiin merkittävänä tekijänä. 
Muslimi, maahanmuuttaja ja nainen
Päätin tutkia pro gradu -tutkielmassani nimenomaan maahanmuuttajanaisten näkemyksiä integraatiosta, sillä koin että naisten kokemukset ja asema olivat aliedustettuina Suomessa käytävässä maahanmuuttokeskustelussa. Päädyin rajaamaan tutkimukseni kohderyhmän muslimimaahanmuuttajanaisiin henkilökohtaisen kiinnostukseni vuoksi sekä sen erityisen roolin vuoksi, mikä musliminaisten asemalle annetaan julkisessa integraatiokeskustelussa (jota käyvät pääasiassa tahot, joilla on hyvin vähän omakohtaista kosketuspintaa islamiin).
Feministinen tutkimus ja tarkemmin intersektionaalisuuden käsite ovat tutkielmassani keskeisessä teoreettisen viitekehyksen asemassa, sillä tutkimieni naisten elämää ja asemaa Suomessa määrittää muiden tekijöiden ohessa keskeisesti ainakin sukupuoli, uskonto ja maahanmuuttajuus.
Intersektionaalisen tutkimuksen mukaan mitään yksittäistä identiteettitekijää ei voida tutkia ottamatta huomioon muita tekijöitä. Identiteettitekijöitä ovat muun muassa sukupuoli, sosiaaliluokka ja uskonto sekä etninen tausta. Intersektionaalisen tutkimuksen päämääränä on horjuttaa erilaisia sorron muotoja ja paljastaa niiden monimutkaisuus.
Sosiologi Michelle Byngin mukaan intersektionalisuuden hyödyntäminen transnationalismin tutkimuksessa laajentaa analyysia etenkin, kun tutkimuskohteena on identiteetti. Intersektionaalisessa tutkimuksessa identiteetti käsitetään sosiaalisesti konstruktoiduksi kokonaisuudeksi, joka muodostuu eri kategorioista, kuten sukupuolesta ja etnisyydestä. Se tutkii sosiaalisia eroavaisuuksia ja epätasa-arvoa sekä sitä, kuinka nämä eri kategoriat vaikuttavat yksilön identiteettiin ja sosiaalisiin ryhmiin.
Tutkimukseeni osallistuneiden naisten identiteetti on monikerroksinen. Identiteetin eri osat voivat vaikuttaa siihen, kuinka naiset kokevat integraation, minkälaisia integraatiovaatimuksia heihin kohdistetaan sekä minkälaista syrjintää he mahdollisesti kohtaavat Suomessa.
Diaspora: kuulumista ja kuulumattomuutta
Diasporan käsitettä sovellettiin alun perin tutkimaan maanpaossa olleita juutalaisia, mutta nykyään termiä käytetään laajemmassa kontekstissa maahanmuuttajien transnationaalisten (eli maiden rajat ylittävien) liikkeiden tutkimuksessa. Diaspora koostuu sekä liikkuvuudesta rajojen yli että transnationaalisista suhteista. Maahanmuuttajat muodostavat diasporan tilanteissa, joissa he ylläpitävät vahvoja materiaalisia ja symbolisia siteitä lähtömaihinsa.
Antropologi Ghassan Hagenin termi diasporic lenticularity eli diasporinen linssi kuvaa tilannetta, jossa yksilö elää “monessa todellisuudessa”. Diasporassa elävät ihmiset eivät siis elä vain tietyssä yksittäisessä ympäristössä, vaan useissa, toistensa kanssa vuorovaikutuksissa olevissa miljöissä, jotka muokkaavat toisiaan ja muuttuvat jatkuvasti.
Diasporatutkimus tutkii muun muassa kuulumista ja kuulumattomuutta sekä kotimaan nostalgiaa. Keskeinen tutkimuskohde on myös niiden tapojen tutkiminen, joilla yksilö luo kulttuurista kuuluvuutta maantieteellisten rajojen yli.
Antropologi Nadje Al-Alin diasporaa ja sukupuolta koskevassa tutkimuksessa avataan hyvin feministisen tutkimusotteen suhdetta diasporatutkimukseen. Sukupuolinäkökulma diasporatutkimuksessa alkoi kasvaa 1990-luvulla, jolloin tutkimuksissa alettiin kiinnittää enemmän huomiota naisten koemuksiin ja siihen, kuinka monilla eri tavoilla naiset saattavat kokea diasporaa, ja miten nämä kokemukset eroavat miesten kokemuksista.
Feministitutkijat ovat pyrkineet dokumentoimaan ja analysoimaan muuttoliikkeeseen ja liikkuvuuteen liittyviä diasporaprosesseja.
Intersektionaalisuus, transnationaalisuus ja feministinen diasporatutkimus tarjoavat olennaisia linssejä haastattelemieni naisten kertomusten ja heidän sosiaalisen asemansa tarkasteluun Suomessa.
Oikeuksien ja tasa-arvon Suomi?
Euroopan unionin vuonna 2017 julkaiseman vähemmistöjä ja syrjintää koskevan kyselytutkimuksen mukaan Suomi on yksi Euroopan syrjivimmistä maista. Haastatteluaineistossani nousi kuitenkin esille, että maahanmuuttajanaiset alkavat olla yhä tietoisempia oikeuksistaan ja pitävät Suomea rauhallisena sekä turvallisena maana maahanmuuttajanaiselle.
Naiset esittivät näkemyksiään väkivallasta tutkimukseni haastatteluissa:
”Nainen tietää, että täällä hänellä on oikeus soittaa poliisille jopa yhdestä väärästä sanasta ja he tulevat heti ovelle […] Nyt he tietävät, että yksikin väärä sana mieheltä ja heidän ei tarvitse kestää. […] Nainen on nyt täällä vahva, hän ei pelkää mitään.” (Zahra)
”Tämä on kuin toinen maailma (naiselle). Täällä on rauhallista.” (Nadya)
Suomalainen ympäristö koetaan siis rauhallisena ja jokseenkin voimaannuttavana, mikä tulee ilmi esimerkiksi Zahran sitaatissa, jossa hän viittaa maahanmuuttajanaisten kokemuksiin perheväkivallasta.
Tutkimusten mukaan naiset kokevat miehiin verrattuna enemmän rajoitteita integroitumisessa, kuten koulutuksen puutetta. Koulutuksen tai kielitaidon puute asuinmaassa saattaa vaikeuttaa naisten mahdollisuutta jakaa kokemuksiaan ja tunteitaan sekä luoda yksinäisyyden tunnetta. Nämä tekijät voivat johtaa sosiaaliseen eristäytymiseen, jonka nähdään vaikuttavan negatiivisesti integroitumiseen.
Sukupuolten välinen erottelu integroitumiskokemuksissa nousi esille myös haastatteluaineistossani:
“Ajattelisin, että mies integroituu enemmän, tai siis nopeammin. Nainen jää aina kaipaamaan perhettään, koska perhe on kaukana hänestä. […] Miehet ovat hieman vahvempia luonteeltaan, kuin naiset. Mies kestää enemmän.” (Zahra)
“Ehkä joissain tapauksissa mies integroituu nopeammin, ainakin sosiaalisten verkostojen näkökulmasta. […] Maahanmuuttajanainen ei välttämättä mene sellaisiin paikkoihin, kuin mies. Näitä paikkoja ovat esimerkiksi baarit.” (Mirjam)
Haastateltavien kerronnassa korostui selkeästi erottelu sukupuolten välillä, sillä naisten kototumisen vaikeuksia korostettiin huomattavasti enemmän kuin miesten. Naisen koetaan joutuvan tekemään enemmän töitä kotoutuakseen, jottei jäisi kotiäidiksi.
Kotiäidiksi jääminen on koettu myös julkisessa keskustelussa hidastavan maahanmuuttajanaisten integroitumista, koska se rajoittaa naisen työntekoa ja opiskelua. Työnteko ja opiskelu nousevat integraatiokeskustelussa merkittävimpien integroitumistekijöiden asemaan, jolloin huomiotta jää esimerkiksi kotiäitiys ja muu palkkatyön ulkopuolelle jäävä työnteko.
Muun muassa YLE uutisoi syksyllä 2018 OECD:n eli taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön raportista, jossa todettiin maahanmuuttajanaisten vaikeus integroitua Suomeen. Järjestön mukaan varhaisilla kotouttamistoimenpiteillä ei onnistuta riittävästi aktivoimaan maahanmuuttajanaisia, mikä johtaa heidän sosiaaliseen etääntymiseensä ja passivoitumiseen työmarkkinoilla. Tässä integraatiodiskurssissa ei siis koeta kotona tapahtuvaa hoivatyötä tuottavaksi työksi, sillä se ei ole palkkatyötä ja tämän vuoksi sen ajatellaan hidastavan integroitumista.
Helsingin Uutiset uutisoi keväällä 2020 maahanmuuttajien kotoutumisen “epäonnistuneen jopa toisessa sukupolvessa”. Uutisessa kerrotaan maahanmuuttajien kotoutumisen epäonnistuneen, sillä toimeentulotuen saavien osuus osassa maahanmuuttajaryhmistä on kantaväestöön verrattuna korkea. Etenkin pakolaisina Suomeen saapuneiden toimeentulotuet ovat moninkertaiset verrattuna kantaväestöön.Tämänkaltaiset uutiset vahvistavat käsitystä maahanmuuttajasta työntekijänä, jonka suoriutumista mitataan taloudellisen hyödyn näkökulmasta. Narratiivissa jää huomiotta se, että kaikki maahanmuuttajat, kuten kaikki “kantasuomalaisetkaan”, eivät ole työkykyisiä: etenkin uutisessa korostetut pakolaisina saapuneet henkilöt voivat olla esimerkiksi traumataustan vuoksi pitkään työkyvyttömiä. Työnteko näyttäytyy muutenkin integraation mittareista merkittävimpänä.
Entä jos henkilö osaa puhua suomen kieltä, opiskelee ja käy harrastuksissa, mutta ei ole työkykyinen? Onko hänen integroitumisensa epäonnistunut? Onko samoilla ominaisuuksilla varustettu “kantasuomalainen” henkilö epäonnistunut kansalainen?
Al ghurba eli ikävä ja perheen kaipuu
Sukupuolten tasa-arvon teeman ja palkkatyöhön keskittyvän integraatiokäsityksen ohessa aineistossani nousi esille sosiaalisten suhteiden merkitys kotoutumiselle. Tutkielmaani osallistuvat naiset nostivat integraatiokeskustelussa esille yksinäisyyden ja ikävän, jotka helposti jäävät sivuun julkisessa keskustelussa. Tutkimukset osoittavat, että maahanmuuttajanaisilla on vaikeuksia solmia ystävyyssuhteita, minkä vuoksi he kokevat itsensä yksinäisiksi.
“Mitä olen ymmärtänyt julkisesta keskustelusta, siellä puhutaan paljon maahanmuttajanaisten vaikeuksista löytää ystäviä ja siksi he kokevat itsensä yksinäisiksi. Tämä on aivan totta. […] Tunnen itsekin olevani yksinäinen täällä, koska perheeni on Irakissa. Maahanmuuttajan tulisi siksi integroitua tänne, saada elämästä kiinni välimatkasta ja yksinäisyydestä huolimatta.” (Nadya)
Ikävää ja perheen kaipuuta kuvaillaan haastatteluissa arabian kielen sanalla ةبرغلا (al ghurba), joka on noussut esiin myös muissa maahanmuuttajia koskevissa tutkimuksissa.
Helena Lindholm Schulzin ja Juliane Hammerin tutkimuksessa (2003) palestiinalaisesta diasporasta ilmenee, että tutkimukseen osallistuneet palestiinalaiset käyttivät arabian kielen sanaa al ghurba, jolla tarkoitetaan vieraantumista kodista ja kuulumisen tunteesta.
”Nainen jää aina kaipaamaan perhettään, koska perhe on hänestä kaukana. Naisella on aina vahva tunneside kotimaahansa. Miehet ovat luonteeltaan hieman vahvempia kuin naiset, joten he kestävät enemmän.” (Zahra)
Zahra siis ajattelee perheellä olevan erityinen merkitys naiselle ja välimatka perheeseen vaikuttaa erityisesti maahanmuuttajanaisten hyvinvointiin. Ystävyyssuhteet ja muu sosiaalinen kanssakäyminen saattaa edistää integroitumista, mutta ne eivät lievennä al ghurbaa, joka liitetään omaan perheeseen ja lähtömaahan. Al ghurba koetaan taakaksi, joka naisen tulisi kantaa, ja josta huolimatta hänen tulisi sopeutua Suomeen.
Integraatio ei tarkoita ‘suomalaistumista’, mutta sopeutumista tarvitaan
Kaikki maahanmuuttajat eivät jaa julkisessa keskustelussa usein esiintyvää ajatusta integraatiosta “suomalaistumisena”. Sen sijaan he tekevät selkeän eron näiden kahden välille. Suomalaistumisella viitataan tässä konteksissa siis assimiloitumiseen eli “kantasuomalaisiin” sekoittumiseen.
Haastateltavieni kerronnassa korostuu integroitumisen merkitys, mutta myös omasta kulttuurista ja tavoista kiinnipitämisen tärkeys. Tämä liittyy olennaisesti identiteettikysymyksiin ja ajatuksiin siitä “kuka minä olen”.
”Integroituminen ei tarkoita kansalaistumista tai sitä, että minusta tulee suomalainen. […] Minä en voi olla paastoamatta Ramadanina, vaikka suomalaiset ystävät painostaisivat juomaan ja syömään. Minä kunnioitan suomalaisia arvoja, joten odotan, että minunkin arvojani kunnioitetaan.” (Mirjam)
”Integroituminen tarkoittaa sitä, että elät elämääsi täällä, työskentelet, opiskelet ja kunnioitat lakia. Tämä on integroitumista. Mutta kun alat matkia suomalaisia ja tulet 100% suomalaiseksi, tämä ei ole integroitumista. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi väärin olla suomalainen, mutta minulla on juureni, joita minun kuuluu ylläpitää, olen arabialainen.” (Zahra)
Mirjamin ja Zahran lainauksissa nousee esille yhtäältä kunnioituksen ja arvojen merkitys integraation toimivuudelle ja toisaalta ajatus ‘aitouden’ säilyttämisestä. Toisin sanottuna heidän mukaansa integraatio ei voi toimia matkimalla tai vailla molemminpuolista kunnioitusta ja ymmärrystä.
Haastatteluaineistossani integroitumisen nähdään olevan suhteessa haasteiden kanssa – mitä vähemmän yksilö kohtaa haasteita arjessaan Suomessa, sitä enemmän hän on integroitunut. Integroitumisen mitattavuus nousee selkeänä, jatkuvana teemana aineistossa. Julkisessa keskustelussa esiintyvät kuvailut maahanmuuttajien integroitumisen onnistumisesta tai epäonnistumisesta ovat omiaan vahvistamaan kyseistä narratiivia myös maahanmuuttajien keskuudessa.
”Minun oma mielipiteeni on se, että ihminen ei ole integroitunut, jos hän kohtaa arkisia vaikeuksia maassa. Minä en voi asua maassa, jossa en tiedä, miten ihmiset ympärilläni ajattelevat.” (Mirjam)
”Se on henkilön oma ongelma, jos ei integroidu. Miksi ei integroituisi? Haasteita on paljon ja sää on yksi niistä. […] Suomessa maahanmuuttajat valittavat, kun on kylmä. Miksi valittavat? Meillä on lämpimät kodit. […] Haasteita on kohdattava, ei ole olemassa täydellistä valtiota – kaikissa valtioissa on vaikeuksia.” (Zahra)
Zahra ja Mirjam korostavat ajatusta yksilön velvollisuudesta sopeutua uuteen ympäristöönsä ja ylittää kohtaamansa haasteet integroitumalla.
Voiko integraatiota mitata?
Maahanmuuttajanaiset liittivät tutkimuksessani integroitumiseen keskenään jokseenkin samanlaisia piirteitä, joista yleisimpiä olivat työnteko, ystävystyminen suomalaisten kanssa sekä suomen kielen osaaminen. Nämä ajatukset ovat muodostuneet pääosin hallinnollisessa kotoutumisprosessissa eli esimerkiksi kotoutumissuunnitelmassa, jossa painotetaan näitä tekijöitä. Haastateltavat kertoivat tutkimuksessani omista kotoutumissuunnitelmistaan ja työvoimatoimiston jatkuvista kannustuksista työntekoon.
Integraatiota kuvailtiin sopeutumiseksi, sekoittumiseksi ja rinnakkaiseloksi. Suomen kielen osaaminen nähtiin merkittävimpänä tekijänä integroitumisessa, sillä se koettiin pohjaksi muille mittareille, kuten opiskelulle ja työnteolle.
Kieliteitelijä Patricia Duffin mukaan uuden kielen opettelu vaikuttaa yksilön identiteettiin eli siihen, miten hän kertoo kokemuksistaan ja historiastaan. Kielen opettelu saattaa luoda myös yhteenkuuluvuuden tunnetta vastaanottavaan maahan ja luoda legitimiteettiä tietyssä sosiaalisessa ryhmässä.
Elli Heikkilän ja Eveliina Lyytisen irakilaistaustaisia pakolaisia koskevassa tutkimuksessa on kritisoitu integraatiotutkimusta siitä, että se on liialti keskittynyt erilaisten integroitumista edistävien ilmiöiden mittaamiseen ja kuvailuun käsittelemättä integraatiodiskurssin retorista funktiota. Integroitumisen käsite ei voi olla vain mittari maahanmuuttajien sopeutumiselle, vaan sen tulee myös olla kantaaottava ja samalla oikeuttaa ja kritisoida haitallisia integraatiokäytänteitä.
Julkisessa keskustelussa integraatio kuitenkin suurimmaksi osaksi esitetään mitattavana asiana, yksilösuorituksena, jossa integroitumassa oleva henkilö kerää pisteitä eri kategorioista kuten työnteosta, kielitaidosta ja opiskelusta.
Tästä näkökulmasta tarkasteltuna hyväksytty suoritus eli lopullinen integroituminen tarkoittaa henkilöä, joka maksaa veroja, käy töissä ja opiskelee, on sosiaalisesti verkostoitunut niin kutsuttujen ”kantasuomalaisten” kanssa sekä osaa suomen kieltä hyvin.
Toisin sanoen yksilön tulee olla mahdollisimman ihanteellisen “kantasuomalaisen” kaltainen, jotta hänen integroitumisensa olisi onnistunut.
Integroitumisen mitattavuus tarkoittaa sitä, että yksilön kotoutumista mitataan eri meriittien ja niiden saavuttamisen näkökulmasta käsin. Toisin sanoen, jotkut yksilöt ovat siis ”hyvin integroituneita”, kun taas toiset ovat epäonnistuneita integroitumisessa eli eivät ole kotoutuneet.
Edellä mainittu narratiivi on tuttua etenkin mediassa ja julkisessa keskustelussa, jossa usein nostetaan esiin maahanmuuttajaryhmiä, joiden ”tiedetään” epäonnistuvan kotoutumisessa tai korostetaan täydellisyyden vaatimusta nostamalla esille esikuvallisesti integroituneita maahanmuuttajia, esimerkiksi palkitsemalla heitä “Vuoden pakolainen” -tittelilä.
Integraatiokeskustelussa maahanmuuttajilta usein odotetaan täydellisen kansalaisen suoritusta, jota mitataan suomalaisen, länsimaisen yhteiskunnan näkökulmasta käsin. Kaikkien vähemmistöjen tavoitteena ei kuitenkaan ole integroitua, sikäli kun integroitumista määritellään niin kutsutusta “länsimaisesta” arvomaailmasta käsin. On tärkeää kuunnella, mitä maahanmuuttajat itse ajattelevat sopeutumisesta uuteen ympäristöönsä sekä kiinnittää huomiota heidän asemaansa vaikuttaviin rakenteellisiin ongelmiin kuten syrjintään ja rasismiin.
Toimitus
- Podcast-lukija: Nelly Staff
- Verkkotaitto: Sara Kettunen
- Artikkelikuva: Mostafa Meraji/Unsplash (Unsplash licence)
Lukemista
- Bastia, Tanja (2014) Intersectionality, migration and development. Progress in Development Studies 14, 3: 237–248
- Heikkilä, Elli & Lyytinen, Eveliina (2019) Irakilaistaustaisten pakolaisten työelämään integraation ajallisuus. Teoksessa: Lyytinen, Eveliina (toim.) Turvapaikanhaku ja pakolaisuus Suomessa. Siirtolaisinstituutti, Turku: 321–344
- Pappi, Meira (2019) Turvapaikanhakijat ja suomalaisuus: kotouttamiskeskustelussa rakentuva kansallisuuden kuva. Teoksessa: Lyytinen, Eveliina (toim.) Turvapaikan- haku ja pakolaisuus Suomessa. Siirtolaisinstituutti, Turku: 253–276
- Pöyhtäri, Reeta (2018) Raiskausuutisista vihapuheeseen: uutismedian eettistä harkintaa. Teoksessa: Maasilta, Mari & Nikunen, Kaarina (toim.) Pakolaisuus, tunteet ja media. Vastapaino, Tampere: 92–126
- ”Miksi ei integroituisi?” : Suomeen integroituminen muslimimaahanmuuttajanaisten kertomuksissa. Pro gradu -tutkielma, Waged Arabi. Oulun yliopisto, 2020
- Toukolehto, Saara (2020). “Integraatiohenkisyys” hyvän maahanmuuttajan mittarina. Hybrislehti.
