Maahanmuuttajiin kohdistuu täydellisyyden vaatimuksia

Maahanmuuttajien inte­graa­tios­ta käydään yhä äänek­kääm­pää julkista kes­kus­te­lua Suomessa. Integraatiokeskustelussa maa­han­muut­ta­jil­ta odotetaan täy­del­li­sen kan­sa­lai­sen suo­ri­tus­ta, jota mitataan vas­taa­not­ta­van yhteis­kun­nan näkö­kul­mas­ta käsin. Muslimimaahanmuuttajanaisten haas­tat­te­luis­ta käy ilmi naisten moni­ker­rok­si­nen näkökulma inte­graa­tioon ja suku­puo­len merkitys kotoutumiselle.

Vuonna 2015 tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den nopeasti lisään­ty­vä määrä Suomessa nosti maa­han­muut­ta­ja­ky­sy­myk­set julkiseen kes­kus­te­luun: media uutisoi tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den saa­pu­mi­ses­ta luon­non­ka­ta­stro­fien kuvauk­sis­sa käy­tet­tä­vil­lä sanoilla, kuten “tulva” tai “pako­lais­vyö­ry”. 

Kyseinen luon­non­ka­ta­stro­fien höystämä kie­li­ku­vai­lu pako­lai­sis­ta ja maa­han­muut­ta­jis­ta ylei­sem­min on ollut omiaan lisäämään tulkintaa heistä uhkana, joka muodostuu kas­vot­to­mas­ta ja elot­to­mas­ta massasta. 

Tämän sävyinen julkinen kes­kus­te­lu on ede­saut­ta­nut inte­graa­tio­vaa­ti­mus­ten kove­ne­mis­ta, ja maa­han­muut­to­kes­kus­te­lus­ta tulikin nopeasti inte­graa­tio­kes­kus­te­lu. Integraatiokeskustelussa otetaan kantaa siihen, mihin ja miten maa­han­muut­ta­jien tulisi integroi­tua samalla mää­rit­täen ihannetta suo­ma­lai­suu­del­le, johon inte­graa­tion tulisi tähdätä.

Tutkimukseni

Äänekäs inte­graa­tio­dis­kurs­si sai minut kiin­nos­tu­maan aiheesta siinä määrin, että syksyllä 2019 päätin tehdä pro gradu ‑tut­kiel­ma­ni aiheesta. Tutkielmani käsit­te­lee mus­li­mi­maa­han­muut­ta­ja­nais­ten näke­myk­siä inte­graa­tios­ta. Tutkimuksessani pyrin sel­vit­tä­mään, miten tut­ki­mus­osal­lis­tu­jat ymmär­si­vät inte­graa­tion kes­kit­tyen siihen, miten he itse kertoivat integroi­tu­mi­ses­ta. Lisäksi olin kiin­nos­tu­nut siitä, millainen rooli suku­puo­lel­la nähdään olevan integroitumisessa.

Haastattelin tut­ki­muk­see­ni kuutta naista eri­lai­sis­ta taus­tois­ta. Kaksi heistä on saapunut Suomeen Turkista tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­na, ja muut neljä ovat muut­ta­neet Suomeen per­he­si­tei­den perus­teel­la Irakista, Libanonista ja Syyriasta. Kaikki haas­ta­tel­ta­vat asuvat Oulun seudulla lukuun ottamatta yhtä, joka asuu Helsingissä.

Naiset ovat iältään noin 20 – 55-vuotiaita ja heillä on kaikilla täällä perheet, poik­keuk­se­na kaksi turk­ki­lais­ta naista, jotka olivat haas­ta­tel­ta­vis­ta nuorimpia. He ovat asuneet Suomessa vähiten aikaa, haas­tat­te­lu­jen aikaan noin vuoden verran, kun taas kauiten Suomessa asuva haas­ta­tel­ta­va on asunut täällä jo yli 30 vuotta. 

Sain yhteyden naisiin van­hem­pie­ni kautta, jotka ovat tunteneet tai tienneet kyseiset naiset jo pitkältä ajalta. Heidän kanssaan tein haas­tat­te­lut arabiaksi. Turkista saa­pu­nei­siin naisiin sain kontaktin suo­rit­taes­sa­ni osal­lis­tu­vaa havain­noin­tia Startup Refugees ‑orga­ni­saa­tion jär­jes­tä­mäs­sä maa­han­muut­ta­ja­nai­sil­le suun­na­tus­sa digi­kou­lu­tuk­ses­sa. Osallistuin kou­lu­tuk­seen vapaa­eh­toi­se­na työn­te­ki­jä­nä, autoin naisia tehtävien rat­kai­sus­sa ja lasten hoidossa. Paikalla oli noin kymmenen naista, joista suurin osa on muuttanut Suomeen Afrikan maista. Turkista saapuvien naisten kanssa tein haas­tat­te­lut englanniksi. 

Suurin osa tut­ki­muk­se­ni naisista on saapunut Suomeen per­he­si­tei­den perus­teel­la ja kaksi tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­na. Jo tässä näkyy selkeästi maa­han­muu­ton suku­puo­lit­tu­nei­suus, sillä Euroopan ja niin sanot­tu­jen ‘län­si­mai­den’ ulko­puo­lel­ta tuleville naisille per­hee­nyh­dis­tä­mi­nen on miehiä huo­mat­ta­vas­ti yleisempi maa­han­muut­to­pe­rus­te ja ‑keino.

Tutkielmaani osal­lis­tu­neet naiset ovat taus­toil­taan erilaisia, mutta heitä yhdistää islamin uskonto (tut­ki­muk­see­ni osal­lis­tui sekä shiia- että sun­ni­mus­li­me­ja) ja se, että he ovat muut­ta­neet Lähi-idän maista Suomeen. Käytän tässä artik­ke­lis­sa esi­merk­kei­nä pätkiä haas­tat­te­luis­ta kolmen naisen kanssa, he ovat Zahra, Mirjam ja Nadya.

Pisimpään Suomessa on asunut Zahra, 50-vuotias Libanonista Suomeen 1980-luvun lopulla muuttanut per­hee­näi­ti. Zahra on syntynyt Libanonissa pales­tii­na­lai­sil­le van­hem­mil­le, jotka muuttivat Libanoniin pako­lai­si­na. Zahra työs­ken­te­lee kasvatusalalla.

Mirjam on noin 55-vuotias per­hee­näi­ti, joka muutti Suomeen 1990-luvulla Syyriasta. Mirjam työs­ken­te­lee tulkkina. 

Nadya on 35-vuotias, Irakista kotoisin oleva luon­non­tie­tei­den maisteri. Hän on muuttanut Suomeen vuonna 2009 mentyään naimisiin Suomessa asuvan ira­ki­lais­mie­hen kanssa. Nadyalla on kaksi Suomessa syn­ty­nyt­tä lasta ja kiireisen arjen vuoksi hän ei ole vielä työelämässä.

Integroituminen koetaan haas­tat­te­luis­sa moni­ta­soi­sek­si pro­ses­sik­si, johon suh­tau­du­taan yksi­löl­li­ses­ti pai­not­taen erilaisia tekijöitä. Yleisiä integroi­tu­mis­ta edistäviä tekijöitä ovat muun muassa työnteko, sosi­aa­li­set verkostot sekä kielen osaaminen. Lisäksi tut­ki­muk­ses­sa­ni nousi esille suku­puo­len merkitys integroi­tu­mi­ses­sa, joka koettiin mer­kit­tä­vä­nä tekijänä. 

Muslimi, maahanmuuttaja ja nainen

Päätin tutkia pro gradu ‑tut­kiel­mas­sa­ni nime­no­maan maa­han­muut­ta­ja­nais­ten näke­myk­siä inte­graa­tios­ta, sillä koin että naisten koke­muk­set ja asema olivat alie­dus­tet­tui­na Suomessa käy­tä­väs­sä maa­han­muut­to­kes­kus­te­lus­sa. Päädyin rajaamaan tut­ki­muk­se­ni koh­de­ryh­män mus­li­mi­maa­han­muut­ta­ja­nai­siin hen­ki­lö­koh­tai­sen kiin­nos­tuk­se­ni vuoksi sekä sen erityisen roolin vuoksi, mikä mus­li­mi­nais­ten asemalle annetaan jul­ki­ses­sa inte­graa­tio­kes­kus­te­lus­sa (jota käyvät pää­asias­sa tahot, joilla on hyvin vähän oma­koh­tais­ta kos­ke­tus­pin­taa islamiin). 

Feministinen tutkimus ja tarkemmin inter­sek­tio­naa­li­suu­den käsite ovat tut­kiel­mas­sa­ni kes­kei­ses­sä teo­reet­ti­sen vii­te­ke­hyk­sen asemassa, sillä tut­ki­mie­ni naisten elämää ja asemaa Suomessa määrittää muiden teki­jöi­den ohessa kes­kei­ses­ti ainakin sukupuoli, uskonto ja maahanmuuttajuus. 

Intersektionaalisen tut­ki­muk­sen mukaan mitään yksit­täis­tä iden­ti­teet­ti­te­ki­jää ei voida tutkia ottamatta huomioon muita tekijöitä. Identiteettitekijöitä ovat muun muassa sukupuoli, sosi­aa­li­luok­ka ja uskonto sekä etninen tausta. Intersektionaalisen tut­ki­muk­sen pää­mää­rä­nä on horjuttaa erilaisia sorron muotoja ja paljastaa niiden monimutkaisuus.

Sosiologi Michelle Byngin mukaan inter­sek­tio­na­li­suu­den hyödyntäminen trans­na­tio­na­lis­min tut­ki­muk­ses­sa laajentaa analyysia etenkin, kun tut­ki­mus­koh­tee­na on iden­ti­teet­ti. Intersektionaalisessa tut­ki­muk­ses­sa iden­ti­teet­ti käsi­te­tään sosi­aa­li­ses­ti kon­struk­toi­duk­si koko­nai­suu­dek­si, joka muodostuu eri kate­go­riois­ta, kuten suku­puo­les­ta ja etni­syy­des­tä. Se tutkii sosi­aa­li­sia eroa­vai­suuk­sia ja epätasa-arvoa sekä sitä, kuinka nämä eri kate­go­riat vai­kut­ta­vat yksilön iden­ti­teet­tiin ja sosi­aa­li­siin ryhmiin. 

Tutkimukseeni osal­lis­tu­nei­den naisten iden­ti­teet­ti on moni­ker­rok­si­nen. Identiteetin eri osat voivat vaikuttaa siihen, kuinka naiset kokevat inte­graa­tion, min­kä­lai­sia inte­graa­tio­vaa­ti­muk­sia heihin koh­dis­te­taan sekä minkälaista syrjintää he mah­dol­li­ses­ti kohtaavat Suomessa.

Diaspora: kuulumista ja kuulumattomuutta

Diasporan käsitettä sovel­let­tiin alun perin tutkimaan maan­paos­sa olleita juu­ta­lai­sia, mutta nykyään termiä käytetään laa­jem­mas­sa kon­teks­tis­sa maa­han­muut­ta­jien trans­na­tio­naa­lis­ten (eli maiden rajat ylit­tä­vien) liik­kei­den tut­ki­muk­ses­sa. Diaspora koostuu sekä liik­ku­vuu­des­ta rajojen yli että trans­na­tio­naa­li­sis­ta suhteista. Maahanmuuttajat muo­dos­ta­vat diasporan tilan­teis­sa, joissa he yllä­pi­tä­vät vahvoja mate­ri­aa­li­sia ja sym­bo­li­sia siteitä lähtömaihinsa. 

Antropologi Ghassan Hagenin termi diasporic len­ticu­la­ri­ty eli dias­po­ri­nen linssi kuvaa tilan­net­ta, jossa yksilö elää “monessa todel­li­suu­des­sa”. Diasporassa elävät ihmiset eivät siis elä vain tietyssä yksit­täi­ses­sä ympä­ris­tös­sä, vaan useissa, toistensa kanssa vuo­ro­vai­ku­tuk­sis­sa olevissa miljöissä, jotka muok­kaa­vat toisiaan ja muuttuvat jatkuvasti. 

Diasporatutkimus tutkii muun muassa kuu­lu­mis­ta ja kuu­lu­mat­to­muut­ta sekä kotimaan nos­tal­gi­aa. Keskeinen tut­ki­mus­koh­de on myös niiden tapojen tut­ki­mi­nen, joilla yksilö luo kult­tuu­ris­ta kuu­lu­vuut­ta maan­tie­teel­lis­ten rajojen yli.

Antropologi Nadje Al-Alin diasporaa ja suku­puol­ta kos­ke­vas­sa tut­ki­muk­ses­sa avataan hyvin femi­nis­ti­sen tut­ki­musot­teen suhdetta dias­po­ra­tut­ki­muk­seen. Sukupuolinäkökulma dias­po­ra­tut­ki­muk­ses­sa alkoi kasvaa 1990-luvulla, jolloin tut­ki­muk­sis­sa alettiin kiin­nit­tää enemmän huomiota naisten koe­muk­siin ja siihen, kuinka monilla eri tavoilla naiset saattavat kokea diasporaa, ja miten nämä koke­muk­set eroavat miesten kokemuksista.

Feministitutkijat ovat pyrkineet doku­men­toi­maan ja ana­ly­soi­maan muut­to­liik­kee­seen ja liik­ku­vuu­teen liittyviä diasporaprosesseja. 

Intersektionaalisuus, trans­na­tio­naa­li­suus ja femi­nis­ti­nen dias­po­ra­tut­ki­mus tarjoavat olen­nai­sia linssejä haas­tat­te­le­mie­ni naisten ker­to­mus­ten ja heidän sosi­aa­li­sen asemansa tar­kas­te­luun Suomessa.

Oikeuksien ja tasa-arvon Suomi?

Euroopan unionin vuonna 2017 jul­kai­se­man vähem­mis­tö­jä ja syrjintää koskevan kyse­ly­tut­ki­muk­sen mukaan Suomi on yksi Euroopan syr­ji­vim­mis­tä maista. Haastatteluaineistossani nousi kuitenkin esille, että maa­han­muut­ta­ja­nai­set alkavat olla yhä tie­toi­sem­pia oikeuk­sis­taan ja pitävät Suomea rau­hal­li­se­na sekä tur­val­li­se­na maana maahanmuuttajanaiselle. 

Naiset esittivät näke­myk­si­ään väki­val­las­ta tut­ki­muk­se­ni haastatteluissa: 

”Nainen tietää, että täällä hänellä on oikeus soittaa polii­sil­le jopa yhdestä väärästä sanasta ja he tulevat heti ovelle […] Nyt he tietävät, että yksikin väärä sana mieheltä ja heidän ei tarvitse kestää. […] Nainen on nyt täällä vahva, hän ei pelkää mitään.” (Zahra)

”Tämä on kuin toinen maailma (naiselle). Täällä on rau­hal­lis­ta.” (Nadya)

Suomalainen ympäristö koetaan siis rau­hal­li­se­na ja jok­seen­kin voi­maan­nut­ta­va­na, mikä tulee ilmi esi­mer­kik­si Zahran sitaa­tis­sa, jossa hän viittaa maa­han­muut­ta­ja­nais­ten koke­muk­siin perheväkivallasta. 

Tutkimusten mukaan naiset kokevat miehiin ver­rat­tu­na enemmän rajoit­tei­ta integroi­tu­mi­ses­sa, kuten kou­lu­tuk­sen puutetta. Koulutuksen tai kie­li­tai­don puute asuin­maas­sa saattaa vai­keut­taa naisten mah­dol­li­suut­ta jakaa koke­muk­si­aan ja tun­tei­taan sekä luoda yksi­näi­syy­den tunnetta. Nämä tekijät voivat johtaa sosi­aa­li­seen eris­täy­ty­mi­seen, jonka nähdään vai­kut­ta­van nega­tii­vi­ses­ti integroitumiseen.

Sukupuolten välinen erottelu integroi­tu­mis­ko­ke­muk­sis­sa nousi esille myös haastatteluaineistossani:

Ajattelisin, että mies integroi­tuu enemmän, tai siis nopeammin. Nainen jää aina kai­paa­maan perhettään, koska perhe on kaukana hänestä. […] Miehet ovat hieman vahvempia luon­teel­taan, kuin naiset. Mies kestää enemmän.” (Zahra)

Ehkä joissain tapauk­sis­sa mies integroi­tuu nopeammin, ainakin sosi­aa­lis­ten ver­kos­to­jen näkökulmasta. […] Maahanmuuttajanainen ei välttämättä mene sel­lai­siin paik­koi­hin, kuin mies. Näitä paikkoja ovat esi­mer­kik­si baarit.” (Mirjam)

Haastateltavien ker­ron­nas­sa korostui selkeästi erottelu suku­puol­ten välillä, sillä naisten koto­tu­mi­sen vai­keuk­sia koros­tet­tiin huo­mat­ta­vas­ti enemmän kuin miesten. Naisen koetaan joutuvan tekemään enemmän töitä kotou­tuak­seen, jottei jäisi kotiäi­dik­si.

Kotiäidiksi jääminen on koettu myös jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa hidas­ta­van maa­han­muut­ta­ja­nais­ten integroi­tu­mis­ta, koska se rajoittaa naisen työntekoa ja opiskelua. Työnteko ja opiskelu nousevat inte­graa­tio­kes­kus­te­lus­sa mer­kit­tä­vim­pien integroi­tu­mis­te­ki­jöi­den asemaan, jolloin huomiotta jää esi­mer­kik­si kotiäi­tiys ja muu palk­ka­työn ulko­puo­lel­le jäävä työnteko. 

Muun muassa YLE uutisoi syksyllä 2018 OECD:n eli talou­del­li­sen yhteis­työn ja kehi­tyk­sen järjestön rapor­tis­ta, jossa todettiin maa­han­muut­ta­ja­nais­ten vaikeus integroi­tua Suomeen. Järjestön mukaan var­hai­sil­la kotout­ta­mis­toi­men­pi­teil­lä ei onnistuta riit­tä­väs­ti akti­voi­maan maa­han­muut­ta­ja­nai­sia, mikä johtaa heidän sosi­aa­li­seen etään­ty­mi­seen­sä ja pas­si­voi­tu­mi­seen työ­mark­ki­noil­la. Tässä inte­graa­tio­dis­kurs­sis­sa ei siis koeta kotona tapah­tu­vaa hoi­va­työ­tä tuot­ta­vak­si työksi, sillä se ei ole palk­ka­työ­tä ja tämän vuoksi sen aja­tel­laan hidas­ta­van integroitumista.

Helsingin Uutiset uutisoi keväällä 2020 maa­han­muut­ta­jien kotou­tu­mi­sen “epä­on­nis­tu­neen jopa toisessa suku­pol­ves­sa”. Uutisessa kerrotaan maa­han­muut­ta­jien kotou­tu­mi­sen epä­on­nis­tu­neen, sillä toi­meen­tu­lo­tuen saavien osuus osassa maa­han­muut­ta­ja­ryh­mis­tä on kan­ta­väes­töön ver­rat­tu­na korkea. Etenkin pako­lai­si­na Suomeen saa­pu­nei­den toi­meen­tu­lo­tuet ovat monin­ker­tai­set ver­rat­tu­na kantaväestöön.

Tämänkaltaiset uutiset vah­vis­ta­vat käsitystä maa­han­muut­ta­jas­ta työn­te­ki­jä­nä, jonka suo­riu­tu­mis­ta mitataan talou­del­li­sen hyödyn näkö­kul­mas­ta. Narratiivissa jää huomiotta se, että kaikki maa­han­muut­ta­jat, kuten kaikki “kan­ta­suo­ma­lai­set­kaan”, eivät ole työ­ky­kyi­siä: etenkin uutisessa koros­te­tut pako­lai­si­na saapuneet henkilöt voivat olla esi­mer­kik­si trau­ma­taus­tan vuoksi pitkään työ­ky­vyt­tö­miä. Työnteko näyt­täy­tyy muutenkin inte­graa­tion mit­ta­reis­ta merkittävimpänä.

Entä jos henkilö osaa puhua suomen kieltä, opiskelee ja käy har­ras­tuk­sis­sa, mutta ei ole työ­ky­kyi­nen? Onko hänen integroi­tu­mi­sen­sa epä­on­nis­tu­nut? Onko samoilla omi­nai­suuk­sil­la varus­tet­tu “kan­ta­suo­ma­lai­nen” henkilö epä­on­nis­tu­nut kansalainen?

Al ghurba eli ikävä ja perheen kaipuu

Sukupuolten tasa-arvon teeman ja palk­ka­työ­hön kes­kit­ty­vän inte­graa­tio­kä­si­tyk­sen ohessa aineis­tos­sa­ni nousi esille sosi­aa­lis­ten suhteiden merkitys kotou­tu­mi­sel­le. Tutkielmaani osal­lis­tu­vat naiset nostivat inte­graa­tio­kes­kus­te­lus­sa esille yksi­näi­syy­den ja ikävän, jotka helposti jäävät sivuun jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa. Tutkimukset osoit­ta­vat, että maa­han­muut­ta­ja­nai­sil­la on vai­keuk­sia solmia ystä­vyys­suh­tei­ta, minkä vuoksi he kokevat itsensä yksinäisiksi. 

Mitä olen ymmärtänyt jul­ki­ses­ta kes­kus­te­lus­ta, siellä puhutaan paljon maa­han­mut­ta­ja­nais­ten vai­keuk­sis­ta löytää ystäviä ja siksi he kokevat itsensä yksinäisiksi. Tämä on aivan totta. […] Tunnen itsekin olevani yksinäinen täällä, koska perheeni on Irakissa. Maahanmuuttajan tulisi siksi integroi­tua tänne, saada elämästä kiinni välimatkasta ja yksinäisyydestä huo­li­mat­ta.” (Nadya)

Ikävää ja perheen kaipuuta kuvail­laan haas­tat­te­luis­sa arabian kielen sanalla ةبرغلا (al ghurba), joka on noussut esiin myös muissa maa­han­muut­ta­jia kos­ke­vis­sa tutkimuksissa. 

Helena Lindholm Schulzin ja Juliane Hammerin tut­ki­muk­ses­sa (2003) pales­tii­na­lai­ses­ta dias­po­ras­ta ilmenee, että tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­neet pales­tii­na­lai­set käyttivät arabian kielen sanaa al ghurba, jolla tar­koi­te­taan vie­raan­tu­mis­ta kodista ja kuu­lu­mi­sen tunteesta. 

”Nainen jää aina kai­paa­maan per­het­tään, koska perhe on hänestä kaukana. Naisella on aina vahva tunneside koti­maa­han­sa. Miehet ovat luon­teel­taan hieman vahvempia kuin naiset, joten he kestävät enemmän.” (Zahra)

Zahra siis ajattelee perheellä olevan erityinen merkitys naiselle ja välimatka per­hee­seen vaikuttaa eri­tyi­ses­ti maa­han­muut­ta­ja­nais­ten hyvin­voin­tiin. Ystävyyssuhteet ja muu sosi­aa­li­nen kans­sa­käy­mi­nen saattaa edistää integroi­tu­mis­ta, mutta ne eivät lievennä al ghurbaa, joka liitetään omaan per­hee­seen ja läh­tö­maa­han. Al ghurba koetaan taakaksi, joka naisen tulisi kantaa, ja josta huo­li­mat­ta hänen tulisi sopeutua Suomeen. 

Integraatio ei tarkoita ‘suomalaistumista’, mutta sopeutumista tarvitaan

Kaikki maa­han­muut­ta­jat eivät jaa jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa usein esiin­ty­vää ajatusta inte­graa­tios­ta “suo­ma­lais­tu­mi­se­na”. Sen sijaan he tekevät selkeän eron näiden kahden välille. Suomalaistumisella viitataan tässä kon­tek­sis­sa siis assi­mi­loi­tu­mi­seen eli “kan­ta­suo­ma­lai­siin” sekoittumiseen. 

Haastateltavieni ker­ron­nas­sa korostuu integroi­tu­mi­sen merkitys, mutta myös omasta kult­tuu­ris­ta ja tavoista kiin­ni­pi­tä­mi­sen tärkeys. Tämä liittyy olen­nai­ses­ti iden­ti­teet­ti­ky­sy­myk­siin ja aja­tuk­siin siitä “kuka minä olen”. 

”Integroituminen ei tarkoita kan­sa­lais­tu­mis­ta tai sitä, että minusta tulee suomalainen. […] Minä en voi olla paas­toa­mat­ta Ramadanina, vaikka suo­ma­lai­set ystävät pai­nos­tai­si­vat juomaan ja syömään. Minä kun­nioi­tan suo­ma­lai­sia arvoja, joten odotan, että minunkin arvojani kun­nioi­te­taan.” (Mirjam)

”Integroituminen tar­koit­taa sitä, että elät elämääsi täällä, työs­ken­te­let, opiskelet ja kun­nioi­tat lakia. Tämä on integroi­tu­mis­ta. Mutta kun alat matkia suo­ma­lai­sia ja tulet 100% suo­ma­lai­sek­si, tämä ei ole integroi­tu­mis­ta. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi väärin olla suo­ma­lai­nen, mutta minulla on juureni, joita minun kuuluu ylläpitää, olen ara­bia­lai­nen.”  (Zahra)

Mirjamin ja Zahran lai­nauk­sis­sa nousee esille yhtäältä kun­nioi­tuk­sen ja arvojen merkitys inte­graa­tion toi­mi­vuu­del­le ja toisaalta ajatus ‘aitouden’ säi­lyt­tä­mi­ses­tä. Toisin sanottuna heidän mukaansa inte­graa­tio ei voi toimia mat­ki­mal­la tai vailla molem­min­puo­lis­ta kun­nioi­tus­ta ja ymmärrystä.

Haastatteluaineistossani integroi­tu­mi­sen nähdään olevan suhteessa haas­tei­den kanssa – mitä vähemmän yksilö kohtaa haasteita arjessaan Suomessa, sitä enemmän hän on integroi­tu­nut. Integroitumisen mitat­ta­vuus nousee selkeänä, jatkuvana teemana aineis­tos­sa. Julkisessa kes­kus­te­lus­sa esiin­ty­vät kuvailut maa­han­muut­ta­jien integroi­tu­mi­sen onnis­tu­mi­ses­ta tai epä­on­nis­tu­mi­ses­ta ovat omiaan vah­vis­ta­maan kyseistä nar­ra­tii­via myös maa­han­muut­ta­jien keskuudessa. 

”Minun oma mie­li­pi­tee­ni on se, että ihminen ei ole integroi­tu­nut, jos hän kohtaa arkisia vai­keuk­sia maassa. Minä en voi asua maassa, jossa en tiedä, miten ihmiset ympä­ril­lä­ni ajat­te­le­vat.” (Mirjam)

”Se on henkilön oma ongelma, jos ei integroi­du. Miksi ei integroi­tui­si? Haasteita on paljon ja sää on yksi niistä. […] Suomessa maa­han­muut­ta­jat valit­ta­vat, kun on kylmä. Miksi valit­ta­vat? Meillä on lämpimät kodit. […] Haasteita on koh­dat­ta­va, ei ole olemassa täy­del­lis­tä valtiota – kaikissa val­tiois­sa on vai­keuk­sia.” (Zahra)

Zahra ja Mirjam koros­ta­vat ajatusta yksilön vel­vol­li­suu­des­ta sopeutua uuteen ympä­ris­töön­sä ja ylittää koh­taa­man­sa haasteet integroitumalla.

Voiko integraatiota mitata?

Maahanmuuttajanaiset liittivät tut­ki­muk­ses­sa­ni integroi­tu­mi­seen keskenään jok­seen­kin saman­lai­sia piirteitä, joista ylei­sim­piä olivat työnteko, ystä­vys­ty­mi­nen suo­ma­lais­ten kanssa sekä suomen kielen osaaminen. Nämä ajatukset ovat muo­dos­tu­neet pääosin hal­lin­nol­li­ses­sa kotou­tu­mis­pro­ses­sis­sa eli esi­mer­kik­si kotou­tu­mis­suun­ni­tel­mas­sa, jossa pai­no­te­taan näitä tekijöitä. Haastateltavat kertoivat tut­ki­muk­ses­sa­ni omista kotou­tu­mis­suun­ni­tel­mis­taan ja työ­voi­ma­toi­mis­ton jat­ku­vis­ta kan­nus­tuk­sis­ta työntekoon.

Integraatiota kuvail­tiin sopeu­tu­mi­sek­si, sekoit­tu­mi­sek­si ja rin­nak­kai­se­lok­si. Suomen kielen osaaminen nähtiin mer­kit­tä­vim­pä­nä tekijänä integroi­tu­mi­ses­sa, sillä se koettiin pohjaksi muille mit­ta­reil­le, kuten opis­ke­lul­le ja työnteolle.

Kieliteitelijä Patricia Duffin mukaan uuden kielen opettelu vaikuttaa yksilön iden­ti­teet­tiin eli siihen, miten hän kertoo koke­muk­sis­taan ja his­to­rias­taan. Kielen opettelu saattaa luoda myös yhteen­kuu­lu­vuu­den tunnetta vas­taa­not­ta­vaan maahan ja luoda legi­ti­mi­teet­tiä tietyssä sosi­aa­li­ses­sa ryhmässä. 

Elli Heikkilän ja Eveliina Lyytisen ira­ki­lais­taus­tai­sia pako­lai­sia kos­ke­vas­sa tut­ki­muk­ses­sa on kri­ti­soi­tu inte­graa­tio­tut­ki­mus­ta siitä, että se on liialti kes­kit­ty­nyt eri­lais­ten integroi­tu­mis­ta edis­tä­vien ilmiöiden mit­taa­mi­seen ja kuvailuun käsit­te­le­mät­tä inte­graa­tio­dis­kurs­sin retorista funktiota. Integroitumisen käsite ei voi olla vain mittari maa­han­muut­ta­jien sopeu­tu­mi­sel­le, vaan sen tulee myös olla kan­taa­ot­ta­va ja samalla oikeuttaa ja kri­ti­soi­da hai­tal­li­sia integraatiokäytänteitä. 

Julkisessa kes­kus­te­lus­sa inte­graa­tio kuitenkin suu­rim­mak­si osaksi esitetään mitat­ta­va­na asiana, yksi­lö­suo­ri­tuk­se­na, jossa integroi­tu­mas­sa oleva henkilö kerää pisteitä eri kategorioista kuten työn­teos­ta, kie­li­tai­dos­ta ja opiskelusta. 

Tästä näkö­kul­mas­ta tar­kas­tel­tu­na hyväk­syt­ty suoritus eli lopul­li­nen integroi­tu­mi­nen tar­koit­taa henkilöä, joka maksaa veroja, käy töissä ja opiskelee, on sosi­aa­li­ses­ti ver­kos­toi­tu­nut niin kut­sut­tu­jen ”kan­ta­suo­ma­lais­ten” kanssa sekä osaa suomen kieltä hyvin. 

Toisin sanoen yksilön tulee olla mah­dol­li­sim­man ihan­teel­li­sen “kan­ta­suo­ma­lai­sen” kaltainen, jotta hänen integroi­tu­mi­sen­sa olisi onnistunut. 

Integroitumisen mitat­ta­vuus tar­koit­taa sitä, että yksilön kotou­tu­mis­ta mitataan eri meriit­tien ja niiden saa­vut­ta­mi­sen näkö­kul­mas­ta käsin. Toisin sanoen, jotkut yksilöt ovat siis ”hyvin integroi­tu­nei­ta”, kun taas toiset ovat epä­on­nis­tu­nei­ta integroi­tu­mi­ses­sa eli eivät ole kotoutuneet. 

Edellä mainittu nar­ra­tii­vi on tuttua etenkin mediassa ja jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa, jossa usein nostetaan esiin maa­han­muut­ta­ja­ryh­miä, joiden ”tiedetään” epä­on­nis­tu­van kotou­tu­mi­ses­sa tai koros­te­taan täy­del­li­syy­den vaa­ti­mus­ta nos­ta­mal­la esille esi­ku­val­li­ses­ti integroi­tu­nei­ta maa­han­muut­ta­jia, esi­mer­kik­si pal­kit­se­mal­la heitä “Vuoden pako­lai­nen” ‑tittelilä. 

Integraatiokeskustelussa maa­han­muut­ta­jil­ta usein odotetaan täy­del­li­sen kan­sa­lai­sen suo­ri­tus­ta, jota mitataan suo­ma­lai­sen, län­si­mai­sen yhteis­kun­nan näkö­kul­mas­ta käsin. Kaikkien vähem­mis­tö­jen tavoit­tee­na ei kui­ten­kaan ole integroi­tua, sikäli kun integroi­tu­mis­ta mää­ri­tel­lään niin kut­su­tus­ta “län­si­mai­ses­ta” arvo­maa­il­mas­ta käsin. On tärkeää kuunnella, mitä maa­han­muut­ta­jat itse ajat­te­le­vat sopeu­tu­mi­ses­ta uuteen ympä­ris­töön­sä sekä kiin­nit­tää huomiota heidän asemaansa vai­kut­ta­viin raken­teel­li­siin ongelmiin kuten syr­jin­tään ja rasismiin.

  1. Bastia, Tanja (2014) Intersectionality, migration and deve­lop­ment. Progress in Development Studies 14, 3: 237 – 248
  2. Heikkilä, Elli & Lyytinen, Eveliina (2019) Irakilaistaustaisten pako­lais­ten työ­elä­mään inte­graa­tion ajal­li­suus. Teoksessa: Lyytinen, Eveliina (toim.) Turvapaikanhaku ja pako­lai­suus Suomessa. Siirtolaisinstituutti, Turku: 321 – 344
  3. Pappi, Meira (2019) Turvapaikanhakijat ja suo­ma­lai­suus: kotout­ta­mis­kes­kus­te­lus­sa rakentuva kan­sal­li­suu­den kuva. Teoksessa: Lyytinen, Eveliina (toim.) Turvapaikan- haku ja pako­lai­suus Suomessa. Siirtolaisinstituutti, Turku: 253 – 276
  4. Pöyhtäri, Reeta (2018) Raiskausuutisista viha­pu­hee­seen: uutis­me­dian eettistä harkintaa. Teoksessa: Maasilta, Mari & Nikunen, Kaarina (toim.) Pakolaisuus, tunteet ja media. Vastapaino, Tampere: 92 – 126
  5. ”Miksi ei integroi­tui­si?” : Suomeen integroi­tu­mi­nen mus­li­mi­maa­han­muut­ta­ja­nais­ten ker­to­muk­sis­sa. Pro gradu ‑tutkielma, Waged Arabi. Oulun yliopisto, 2020
  6. Toukolehto, Saara (2020). “Integraatiohenkisyys” hyvän maa­han­muut­ta­jan mittarina. Hybrislehti.

Kirjoittaja

Waged Arabi on filosofian maisteri kulttuuriantropologiasta Oulun yliopistosta, sivuaineina kansainvälinen oikeus ja hallintotiede, joita hän opiskeli Lapin yliopistossa. Tällä hetkellä Waged työskentelee työllisyyskoordinaattorina maahanmuuttajille suunnatussa työllistämishankkeessa. Erityisiä kiinnostuksenkohteita hänellä ovat ihmisoikeuskysymykset, diasporatutkimus ja poliittinen antropologia, erityisesti integraatiopolitiikka, joiden saralla hän suunnittelee parhaillaan väitöskirjatutkimuksen aloittamista. Waged on syntynyt ja kasvanut Suomessa, jonne hänen palestiinalaiset vanhempansa muuttivat turvapaikanhakijoina Libanonista 1990-luvulla.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mitä merkitystä hauskanpidolla, aistillisuudella ja nautinnolla on etnografisessa kenttätyössä? Antropologi Siru Auran esikoisromaani Myötäjäiset haastaa kaikkivoipaisen sankaritutkijan myyttiä ja ohjaa lukijaa näkemään nautinnon poliittisuuden. 

Iranissa naisten liikehdintä on tehnyt hunnusta vastarinnan välikappaleen. He ovat sytyttäneet huntujansa tuleen ja vaatineet itsemääräämisoikeutta kehoihinsa. Naisten tasa-arvoliike ei kuitenkaan vastusta uskontoa vaan vaatii vakaumuksellista vapautta.