Kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan on nostettu kolme syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteet pohjaavat lausuntoihin, joissa Räsänen väittää homoseksuaalisuuden muun muassa olevan ”psykoseksuaalisen kehityksen häiriö”, ”epäluonnollista” sekä ”sopimaton malli lastenkasvatukseen”. Nämä ovat paitsi haitallisia myös tieteellisesti vääriksi todistettuja väitteitä. Räsäsen näkemykset pohjaavat tietynlaiseen raamatuntulkintaan ja vanhoilliskristilliseen ihmiskäsitykseen.
Oikeudenkäynnissä vastakkain asettuvat kaksi liberaalin demokratian perusperiaatetta: syrjimättömyys ja sananvapaus. Tämä Raamattu-käräjiksikin tituleerattu harvinaislaatuinen oikeustapaus on esimerkki siitä, kuinka uskonnollisen sananvapauden rajanvetoa Suomessa toteutetaan.
Sananvapaus kuuluu liberaalin demokratian perusoikeuksiin ja sitä voidaan rajoittaa vain laissa erikseen määritellyillä perusteilla. Suomen lain mukaan esimerkiksi kunnianloukkaus ja kansanryhmää vastaan kiihottaminen kuuluvat sananvapauden piirin ulkopuolelle.
Antropologi Talal Asadin mukaan sananvapauden eri aikoina ja eri paikoissa saamat muodot heijastelevat paitsi ihmisten omakohtaisia tulkintoja myös vallitsevia valtarakenteita. Esimerkkinä tästä antropologi Saba Mahmood on tuonut esille, että siinä missä kiihottaminen kansanryhmää vastaan kiellettiin monessa Euroopan maassa toisen maailmansodan jälkeen, Yhdysvalloissa vihapuhetta ei rajoiteta vastaavasti lainsäädännössä.
Räsäsen oikeudenkäynnissä sukupuoli ja seksuaalisuus kietoutuvat laajempiin uskonnollis-moraalis-poliittisiin kiistoihin. Räsänen on saanut tukea erilaisilta konservatiivisilta kristillisiltä lobbausjärjestöiltä, jotka ovat osa Euroopassa ja Yhdysvalloissa toimivaa, muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia vastustavaa anti-gender-liikehdintää. Räsästä tukee lisäksi Suomeen hiljattain perustettu Sanan- ja uskonnonvapaus ry, joka pyrkii tukemaan ja edistämään “kristillistä sananvapautta”.
Pohjimmiltaan oikeudenkäynnissä on kysymys ideologisesta kamppailusta: kenellä tulisi olla ylin auktoriteetti moraalisissa kysymyksissä, liberaalilla valtiolla vai uskonnolla.
Sekulaari eli uskonnon ja lain toisistaan erottava oikeusjärjestelmä pyrkii tunnistamaan ja toteuttamaan liberaaleja perusoikeuksia. Antropologi Hussein Agraman mukaan näin tehdessään valtio päätyy päinvastoin entistä syvemmin sotkeutumaan uskonnon ja politiikan rajanvedon kysymyksiin. Agraman näkee tämän osoituksena modernin valtion kasvavasta asemasta ylimpänä auktoriteettina ihmisten sosiaalisen elämän kysymyksissä.
Uskontotieteilijä Winnifred Sullivan on kirjoittanut, että sekulaarissa valtiossa uskonnonvapautta on käytännössä mahdotonta taata, sillä uskonto on aina alisteinen olemassa olevalle lainsäädännölle. Uskonnonvapauden ideaali ei koskaan täysin toteudu, sillä sekulaari oikeusjärjestelmä rajoittaa uskonnon harjoittamisen muotoja eri tavoin.
Helsingin käräjäoikeudelle jää päätettäväksi, täyttävätkö Räsäsen lausunnot rikoksen tunnusmerkit. Tehdessään ratkaisun oikeus tulee jälleen asettaneeksi lain uskonnollisen moraalin yläpuolelle ja linjaamaan, saako tulevaisuudessakin uskonnon- ja sananvapauden rajoissa kyseenalaistaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Tapauksen harvinaislaatuisen luonteen vuoksi voidaan arvella sen siirtyvän korkeampiin tuomioistuimiin ja jatkavan keskustelua sananvapauden rajoista.
Lukemista
- Agrama, H. A. (2010). Secularism, sovereignty, indeterminacy: Is Egypt a secular or a religious state?. Comparative Studies in Society and History, 52(3), 495-523.
- Asad, T. (1993). “The Construction of Religion as an Anthropological Category.” In A Reader in the Anthropology of Religion, ed. Michael Lambek. Pp. 114-132.
- Sullivan, W. (2018). The impossibility of religious freedom. Princeton University Press.
- Mahmood, Saba. 2009. ”Religious reason and secular affect: An incommensurable divide?.” Critical inquiry 35.4 (2009): 836-862.
- The Cambridge encyclopedia of Anthropology
