Turvaton ja tukala terveydenhuolto

Laadukasta ter­vey­den­huol­toa pidetään usein suo­ma­lai­sen hyvin­voin­ti­val­tion perus­ki­ve­nä, johon kaikilla kan­sa­lai­sil­la on oikeus. Mutta min­kä­lais­ta on asioida ter­vey­den­huol­los­sa, kun kuuluu vähem­mis­töön, johon suh­tau­tu­mi­nen vaihtelee suuresti?

Sukupuolivähemmistöjen asema ja kokemukset

Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, joiden sukupuoli, siihen liittyvät omi­nai­suu­det tai suku­puo­len ilmaisu eroavat heille syntymän yhtey­des­sä mää­ri­te­tys­tä juri­di­ses­ta suku­puo­les­ta. Transsukupuolisuus ja muun­su­ku­puo­li­suus ovat val­ta­väes­töl­le tuttuja käsit­tei­tä. Sukupuolivähemmistöt ovat kuitenkin moni­nai­nen ryhmä erilaisia ihmisiä, joiden tavat kuvata iden­ti­teet­te­jään vaihtelevat.

Sukupuolivähemmistöjen syrjintä on kielletty tasa-arvo­lais­sa. Sukupuolivähemmistöt kohtaavat kuitenkin syrjintää kaikilla yhteis­kun­nan osa-alueilla, kuten tasa-arvo­val­tuu­tet­tu­kin on tois­tu­vas­ti tuonut esille. Pro gradu ‑tut­kiel­ma­ni suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen ter­vey­den­huol­to­ko­ke­muk­sis­ta vahvistaa tietoa siitä, että heidän syr­jin­tän­sä on hälyt­tä­vän yleistä myös terveydenhuollossa.

Tarkastelin tut­kiel­mas­sa­ni sekä yleistä ter­vey­den­huol­toa että suku­puo­len kor­jaus­pro­ses­siin liittyvää ter­vey­den­huol­lol­lis­ta puolta. Olin jo vuo­si­kausia nähnyt tarinoita suku­puo­li­vä­hem­mis­töi­hin kuuluvien ihmisten koke­muk­sis­ta eri­tyi­ses­ti sosi­aa­li­ses­sa mediassa, ja halusin perehtyä aiheeseen tarkemmin. Selvitin gra­dus­sa­ni suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen omia koke­muk­sia ter­vey­den­huol­los­ta verk­ko­ky­se­lyn avulla. Levitin kyselyä jär­jes­tö­jen ja sosi­aa­li­sen median avulla, ja vastaajia kertyi kuukauden aikana 97 kappaletta.

Häirintää ja muita asiattomuuksia yleisessä terveydenhuollossa

Sukupuolivähemmistöjen syrjintää on yleisessä ter­vey­den­huol­los­sa monen­lais­ta. Erityisen yleistä on tahaton ja tahal­li­nen häirintä asiat­to­man kyselyn ja kom­ment­tien muodossa. Vastaajien mukaan myös suku­puo­lit­tain jaetut tilat ja tilanteet aiheut­ta­vat vai­keuk­sia, kun potilas ei sovi muiden käsi­tyk­siin suku­puo­les­ta tai kun omaa anatomiaa pitää selitellä tie­tä­mät­tö­mäl­le hoitohenkilöstölle.

Tiedonpuute suku­puo­len moni­nai­suu­des­ta on ter­vey­den­huol­los­sa yleistä ja voi vaikuttaa koh­taa­mi­siin suku­puo­li­vä­hem­mis­töi­hin kuuluvien poti­lai­den kanssa. Tiedonpuute voi vaikuttaa myös itse ter­vey­son­gel­mien diag­no­soin­tiin. Mikäli suku­puo­les­ta tehdään oletuksia, ihmisten fyysisiä piirteitä ei osata ottaa asian­mu­kai­ses­ti huomioon ja koko käyn­ti­ker­ta voi mennä turhiin kysy­myk­siin vas­taa­mi­seen. Tämä voi johtaa tur­hau­tu­mi­seen ja pahim­mil­laan hoi­to­vir­hei­siin. Hoitohenkilöstön yleinen tie­don­puu­te on raskas taakka suku­puo­li­vä­hem­mis­töil­le, kuten seuraava 25-vuotias vastaaja kertoo:

”Olen monia kertoja tavannut eri lää­kä­rei­tä ja hoitajia mie­len­ter­vey­son­gel­mien takia ter­vey­den­huol­los­sa. Joudun usein kertomaan omasta taustasta, elä­män­kuor­mi­tuk­sis­ta ja muista ongel­mis­ta, ja usein trans­hoi­dot tulee kes­kus­te­luis­sa ilmi. Monesti saan kertoa yleisesti trans­hoi­dois­ta ja muista sen käy­tän­nöis­tä, koska perus ter­vey­den­huol­lol­la ei ole tarpeeksi tietoa ja kokemusta näistä asioista. Se on itselle hyvin tur­haut­ta­vaa ja uuvuttavaa.”

Tiedon ja osaamisen puute ei yksin selitä kaikkia suku­puo­li­vä­hem­mis­töi­hin kuuluvien hen­ki­löi­den kohtaamia ongelmia ter­vey­den­huol­los­sa. Valitettavan yleisiä ovat myös sellaiset tilanteet, joissa suku­puo­li­vä­hem­mis­töön kuuluva kohtaa suoran epä­kun­nioit­ta­vaa ja viha­mie­lis­tä käytöstä hoi­to­hen­ki­lös­töl­tä. Tämä voi olla asiatonta, tylyä tai tuo­mit­se­vaa kom­men­toin­tia tai myös vää­rin­su­ku­puo­lit­ta­mis­ta. Väärinsukupuolittamisessa potilaan sukupuoli oletetaan väärin tai häntä kiel­täy­dy­tään koh­te­le­mas­ta hänen suku­puo­len­sa edus­ta­ja­na. Kokemukset täl­lai­ses­ta koh­te­lus­ta ovat eri­tyi­ses­ti tois­tues­saan raskaita.

Hyviäkin ker­to­muk­sia joukkoon onneksi mahtuu. Useat vastaajat kertoivat tilan­teis­ta, joissa suku­puo­leen ja sen ilmaisuun on suh­tau­dut­tu ter­vey­den­huol­los­sa neut­raa­lis­ti ilman turhaa ihmet­te­lyä. Osa kertoi koh­taa­mi­sis­ta, joissa ter­vey­den­huol­lon hoi­to­hen­ki­lö on jopa yllät­tä­nyt tie­tä­myk­sel­lään. Hyvissä koke­muk­sis­sa korostuu hen­ki­lös­tön kun­nioit­ta­va suh­tau­tu­mi­nen suku­puo­len moni­nai­suu­teen. Se on kulmakivi yhden­ver­tai­sel­le kohtelulle. 

Epäasiallisen kohtelun yleisyys ter­vey­den­huol­to­ko­ke­muk­sis­sa kertoo kuitenkin paljon hoi­to­hen­ki­lös­tön suh­tau­tu­mi­ses­ta suku­puo­li­vä­hem­mis­töi­hin. Huonot koke­muk­set ter­vey­den­huol­los­sa asioin­nis­ta saavat ihmiset usein pel­kää­mään tulevaa kohtelua ja jopa vält­te­le­mään ter­vey­den­huol­los­sa asiointia. Eräs 42-vuotias vastaaja kertoo näin:

”Vältän asiointia ter­vey­den­huol­los­sa. En halua tavata aina vaihtuvia lää­kä­rei­tä ja heidän reak­tioi­taan. Tunnen olevani hyvin suojaton kohtaamisissa.”

Tällaisissa tilan­teis­sa elä­män­laa­dun kannalta tärkeiden pal­ve­lu­jen saatavuus voi vaarantua. Myös kai­ken­lai­set ter­veys­ris­kit voivat kasvaa, jos hoitoon ei hakeuduta ajoissa.

Kivinen tie kohti kehoa joka ei tuota tuskaa

Suurin osa suku­puo­li­vä­hem­mis­töi­hin kuu­lu­vis­ta on tran­sih­mi­siä, joiden sukupuoli on jotain muuta kuin mitä heille on syn­ty­mäs­sä mää­ri­tel­ty. Ristiriita oman suku­puo­li­ko­ke­muk­sen ja yhteis­kun­nan odotusten välillä aiheuttaa monille tran­sih­mi­sil­le jatkuvaa paha­no­lon­tun­net­ta, jota kutsutaan suku­puo­li­dys­fo­riak­si. Sukupuolidysforiaa on kehol­lis­ta ja sosi­aa­lis­ta. Omaa kehoa koskevaa dysforiaa voidaan pyrkiä lie­vit­tä­mään terveydenhuollossa.

Kehodysforian lie­vi­tys­tä tehdään suku­puol­ta vah­vis­ta­vil­la hoidoilla, joihin voi kuulua hor­mo­ni­hoi­to­ja ja leik­kauk­sia toivotun ulkonäön ja kehol­lis­ten omi­nai­suuk­sien saa­vut­ta­mi­sek­si. Nämä ovat yksi­löl­li­siä toimia, joilla trans­hen­ki­lö voi elää täyttä elämää ilman tukah­dut­ta­vaa tunnetta oman kehon vää­ryy­des­tä. Sukupuolta vah­vis­ta­via hoitoja saa Suomessa nykyi­ses­sä hoi­to­jär­jes­tel­mäs­sä hakeu­tu­mal­la suku­puo­len kor­jaus­pro­ses­siin. Hoitoihin hakeu­tu­van täytyy saada lähete eri­tyi­sel­le polikli­ni­kal­le, joita kutsutaan yleisesti transpoleiksi.

Hoitoprosessi ei kui­ten­kaan ole niin yksin­ker­tai­nen tai ongel­ma­ton kuin tästä kuvauk­ses­ta voisi ymmärtää. Prosessiin hakeu­tu­vien tran­sih­mis­ten edessä on haas­tei­nen ja pitkä matka kohti diag­noo­sia, joka avaa mah­dol­li­suu­den suku­puol­ta vah­vis­ta­viin hoitoihin ja suku­puo­len juri­di­seen tun­nus­ta­mi­seen. Diagnosointiprosessiin liittyy paljon tapaa­mi­sia ja kes­kus­te­lu­ja eri ter­vey­de­na­lan ammat­ti­hen­ki­löi­den, kuten psy­ko­lo­gien ja sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den, kanssa. Vasta kun he vakuut­tu­vat potilaan suku­puo­li­ko­ke­muk­ses­ta ja tarpeista, voi hoitoja saada. Tämä vakuut­te­lu voi olla monille stres­saa­vaa ja pelkoja aiheut­ta­vaa, koska diag­noo­sin ja hoitojen saa­mi­ses­ta ei ole varmuutta. Päätösvalta oman kehon suhteen ei siis ole itsellä. Eräs 21-vuotias vastaaja kuvaa koke­mus­taan seuraavasti:

”Transpoli itsessään pro­ses­si­na on kyy­kyt­tä­vä, alentava ja ahdistava kokemus, jossa on pakko alistua jonkin ulko­puo­li­sen käsi­tyk­seen omasta suku­puo­les­ta­ni. Sen sijaan, että minun koke­mus­ta­ni kun­nioi­tet­tai­siin, minulle sanellaan, kuinka minun pitäisi tuntea ja mikä on normaalia.”

Ongelmat eivät lopu trans­po­lien hoi­to­hen­ki­lös­tön auk­to­ri­teet­tia­se­maan. Odotusaika trans­po­lil­le on yleensä yli vuoden ennen ensim­mäis­tä asiointia, jolloin koko prosessi venyy usein koh­tuut­to­man pitkäksi. Transpoleja on Suomessa vain kaksi kap­pa­let­ta, eli myös matkat tapaa­mi­siin voivat monille olla varsin pitkiä.

Lisäksi suku­puo­len kor­jaus­pro­ses­siin liit­ty­väs­sä ter­vey­den­huol­los­sa toistuvat samat ongelmat kuin muussakin ter­vey­den­huol­los­sa: ymmär­tä­mät­tö­myys, oletukset, häirintä ja asiat­to­mat kommentit. Nämä kaikki ovat tut­ki­muk­se­ni mukaan yleisiä trans­po­leil­la, vaikka sen hen­ki­lös­tö on kou­lu­tet­tu koh­taa­maan suku­puo­len moni­nai­suut­ta muita ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­hen­ki­löi­tä paremmin. Monet potilaat kokevat, että heiltä kysellään pro­ses­sis­sa turhaan intiimejä asioita, heidän tar­pei­taan ei kuunnella ja että heidän koke­muk­si­aan vähä­tel­lään. Vaikka vastaajat rapor­toi­vat myös asial­li­sis­ta ja mukavista tapaa­mi­sis­ta, on hoi­to­hen­ki­lös­tön ja potilaan välinen tukala valta-asetelma silti pro­ses­sis­sa aina läsnä.

Pitkällä ja vaikealla pro­ses­sil­la on vai­ku­tuk­sen­sa. Jotkut potilaat kokevat jou­tu­van­sa mukau­tu­maan hoi­to­hen­ki­lös­tön käsi­tyk­seen tran­sih­mi­syy­des­tä, jotta heidät otetaan vakavasti. Pahimmissa tapauk­sis­sa jotkut potilaat päättävät ohittaa jär­jes­tel­män kokonaan ja hankkia esi­mer­kik­si hor­mo­ni­val­mis­tei­ta ter­vey­den­huol­lon ulko­puo­lel­ta. Tämä voi olla vaa­ral­lis­ta, kun val­mis­tei­den käyttö ei tapahdu ter­vey­den­huol­lon val­von­nas­sa. Pitkittyneen epä­var­muu­den hinta voi myös kasvaa suureksi muina ter­veys­ku­lui­na tai henkisenä kärsimyksenä.

Kuva: Kyle /​Unsplash (CC BY 2.0)

Oletukset, odotukset ja outouden taakka

Julkista ter­vey­den­huol­toa koskeva resurs­si­pu­la selittää osaltaan ter­vey­den­huol­lon hen­ki­lös­tön kou­lut­ta­mat­to­muut­ta ja trans­po­lien ruuh­kau­tu­nei­ta jonoja. Se ei kui­ten­kaan selitä hen­ki­lös­tön tun­get­te­le­vaa, vähät­te­le­vää ja pai­koit­tain jopa viha­mie­lis­tä suh­tau­tu­mis­ta suku­puo­li­vä­hem­mis­töi­hin kuuluviin poti­lai­siin. Tällaiseen suh­tau­tu­mi­seen täytyy hakea vas­tauk­sia ympä­röi­väs­tä kulttuuristamme.

Länsimaissa sukupuoli on pitkään nähty kak­si­ja­koi­se­na ja sel­vä­piir­tei­se­nä omi­nai­suu­te­na, joka on syn­nyn­näi­nen ja pysyvä. Pitkään on myös ajateltu, että suku­puo­lil­le kuuluu tiukat sosi­aa­li­set roolit. Näitä ajatuksia on jo vuo­si­kym­men­ten ajan käsitelty ja haastettu eri tut­ki­mus­ken­til­lä. Yksi tun­ne­tuim­pia perin­teis­ten suku­puo­li­kä­si­tys­ten haastajia on filosofi Judith Butler. Hän väitti 1990-luvulla teok­ses­saan Hankala sukupuoli, että sukupuoli ei ole objek­tii­vi­nen fakta, vaan pikem­min­kin sosi­aa­lis­ta per­for­mans­sia. Tässä per­for­mans­sis­sa luodaan vai­ku­tel­ma suku­puo­len luon­nol­li­suu­des­ta, mutta oikeasti sukupuoli on kult­tuu­ri­ses­ti neu­vo­tel­tu rakennelma.

Tutkijamaailmassa ajatus suku­puo­len luon­tees­ta moni­nai­se­na ja moni­mut­kai­se­na ilmiönä on löytänyt jalan­si­jaa ja aiheesta kir­joi­te­taan paljon. Esimerkiksi ant­ro­po­lo­gi Margaret Mead kiinnitti huomioita mas­ku­lii­ni­sik­si ja femi­nii­ni­sik­si miel­let­ty­jen piir­tei­den kult­tuu­ri­seen vaih­te­luun eri yhtei­söis­sä jo vuonna 1935 ilmes­ty­nees­sä teok­ses­saan Sex and Temperament in Three Primitive Societies. Kuitenkin aka­tee­mi­sen maailman ja akti­vis­ti­pii­rien ulko­puo­lel­la tiukat suku­puo­li­kä­si­tyk­set pitävät usein yhä sitkeästi pintansa. Ihmiset, jotka eivät sovi perin­tei­siin käsi­tyk­siin suku­puo­len­sa, sek­su­aa­li­suu­ten­sa, tai näihin liit­ty­vien omi­nai­suuk­sien­sa tai elä­män­va­lin­to­jen­sa vuoksi, suljetaan usein edelleen yleisen ymmär­ryk­sen ja hyväk­syn­nän ulko­puo­lel­le. Yhteiskuntaa ei ole tehty suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jä ajatellen, vaan he ovat poik­keuk­sia, joita harva taho ottaa huomioon.

Sukupuolivähemmistöjen ter­vey­den­huol­los­sa kohtaamat asenteet ja raken­teel­li­set ongelmat kumpuavat tästä ase­tel­mas­ta. Kun hen­ki­lö­tie­to­lo­mak­kees­sa on vaih­toeh­toi­na vain nainen tai mies, tai kun gyne­ko­lo­gin vas­taan­ot­to on vuorattu kuvilla naisista tai kun lääkäri alkaa utelemaan hor­mo­ni­hoi­dois­ta tai ana­to­mias­ta, on viesti varsin selvä. Näillä tavoilla osoi­te­taan suku­puo­li­vä­hem­mis­töi­hin kuu­lu­vil­le hen­ki­löil­le, että heitä ei nähdä eikä ymmärretä.

Kaiken takana on… valta

Entä sitten trans­po­lit, joissa suku­puo­li­vä­hem­mis­töi­hin kuuluvia hen­ki­löi­tä kohtaavat tehtävään kou­lu­te­tut ammat­ti­hen­ki­löt? Asia muuttuu heidän koh­dal­laan hieman moni­mut­kai­sem­mak­si, mutta seli­tyk­siä myös heidän epä­asial­li­sel­le käy­tök­sel­leen ja tukalaksi koetulle jär­jes­tel­mäl­le on löydettävissä.

Koska trans­po­leil­la työs­ken­te­lee suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen hoitoon pereh­ty­nei­tä ammat­ti­lai­sia, voivat he ajatella tie­tä­vän­sä potilaita paremmin heidän tar­peis­taan. Hoitohenkilöstön tieto ja ymmärrys voi kuitenkin olla van­hen­tu­nut­ta ja rajal­lis­ta. Ihmisten koke­muk­set ja tavat kuvata niitä ovat yksi­löl­li­siä, ja hoi­to­hen­ki­lös­tö voi helposti sivuuttaa ne, jotka eivät vastaa heidän käsi­tyk­si­ään tran­sih­mi­syy­des­tä. Lääketieteen ja sen ammat­ti­lais­ten auk­to­ri­teet­tia­se­ma on vahva, ja se antaa hoi­to­hen­ki­lös­töl­le valtaa päättää hoidoista, jotka ovat monille elintärkeitä. 

Butler on kuvannut diag­no­soin­ti­pro­ses­sia hal­lin­to­ko­neis­to­na, jonka armolle tran­sih­mis­ten tulee asettaa itsensä hoitoja saa­dak­seen. Monet tut­ki­muk­se­ni osal­lis­tu­jat kuvaa­vat­kin diag­no­soin­tia tukalana pro­ses­si­na, jossa omia elä­män­va­lin­to­ja ja omi­nai­suuk­sia syynätään loput­to­miin. Harva on kui­ten­kaan valmis jonot­ta­maan trans­po­lil­le ja aset­tu­maan haa­voit­tu­vai­seen asemaan vain mie­li­joh­tees­ta tai ilman vahvaa tarvetta hoidolle. Voidaankin kysyä: onko nykyi­sen­lai­nen pitkä ja raskas prosessi todella tarpeen? Eikö vähem­pi­kin riittäisi?

Sukupuolta vah­vis­ta­vien hoitojen tar­jon­nas­sa ja suh­tau­tu­mi­ses­sa niihin on kan­sain­vä­li­ses­ti havaittu muutosta kohti potilaan suurempaa valtaa vaikuttaa itse hoitoonsa. Ei täyttä valtaa, mutta enemmän. Hoitosuosituksissa myös entistä useammin koros­te­taan potilaan tarpeiden kuuntelua ja koke­mus­ten kun­nioit­ta­mis­ta. Suomessa tällaisia muutoksia ei kui­ten­kaan ole vielä nähty.

Valoa tunnelin päässä?

Tutkimukseni luoma koko­nais­ku­va suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen ter­vey­den­huol­los­ta on synkkä. Sekä suku­puo­len kor­jaus­pro­ses­sis­sa että muissa ter­veys­pal­ve­luis­sa suku­puo­li­vä­hem­mis­töt kohtaavat hälyt­tä­vän usein syrjintää, koke­mus­ten­sa vähät­te­lyä ja torjuntaa sekä käytännön esteitä asioinnilleen.

Historiallisesti ajatellen suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen oikeuk­sien tur­vaa­mi­ses­sa on tultu län­si­mais­sa jo pitkälle. Myös tie­toi­suus suku­puo­len moni­nai­suu­des­ta on kasvussa, kun eri­lais­ten vähem­mis­tö­ryh­mien huo­mioi­mi­nen lain­sää­dän­nös­sä ja yhteis­kun­nas­sa on yleis­ty­nyt vahvan akti­vis­min myötä.

Myös Suomessa suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen oikeuk­sien toteu­tu­mi­ses­sa eletään muutosten aikaa. Sanna Marinin hallitus aikoo uudistaa van­hen­tu­neen translain. Muutos voi tar­koit­taa suku­puo­len juridisen vah­vis­ta­mi­sen hel­pot­tu­mis­ta niin, että sen voisi tehdä ilman diag­noo­sia trans­po­lil­ta. Näin juridinen vah­vis­ta­mi­nen ei olisi kiinni pitkästä ja epä­var­mas­ta diagnosointiprosessista.

Lakimuutoksia odot­taes­sa huomio voi kiin­nit­tyä pel­käs­tään trans­la­kiin. Sukupuolta vah­vis­ta­via hoitoja säätelevä asetus, hoi­to­suo­si­tuk­set ja diag­noo­si­kri­tee­rit ovat kuitenkin moni­mut­kai­nen vyyhti, eikä kyseinen laki­muu­tos toteu­tues­saan tule kor­jaa­maan hoi­to­jär­jes­tel­män ongelmia. Niiden rat­kai­se­mi­ses­sa koros­tu­vat paitsi viran­omais­ten säädökset myös hoi­to­hen­ki­lös­tön tietotaso suku­puo­len moni­nai­suu­den koh­taa­mi­ses­ta. Koulutusta suku­puo­len moni­nai­suu­des­ta tarvitaan lisää niin yleiseen ter­vey­den­huol­toon kuin myös trans­po­leil­le, jotta suku­puo­li­vä­hem­mis­töt voivat asioida ter­vey­den­huol­los­sa turvallisesti.

Kyse on oikeu­des­ta ter­vey­den­huol­toon ilman pelkoa. Ja oikeu­des­ta sel­lai­seen hoitoon, joka auttaa jokaista voimaan hyvin omassa kehossaan, omana itsenään.

Näihin asioihin jokai­sel­la tulee olla mahdollisuus.

Trans-lippu Pride-kul­ku­ees­sa Genevessä. Kuva: Delia Giandeini /​Unsplash

  • Podcast-lukija: Eemi Nordström
  • Verkkotaitto: Niina Paasovaara
  • Kuvitus: Unsplash (CC BY 2.0)
  1. Butler, Judith (2004): Undoing gender. London: Routledge. 
  2. Butler, Judith (2006): Hankala sukupuoli: feminismi ja iden­ti­tee­tin kumous. (käänt. Tuija Pulkkinen & Leena-Maija Rossi). Helsinki: Gaudeamus. Alkuperäisjulkaisu 1990.
  3. Järvenpää, Veera (2016): Kolmen vuoden limbo trans­po­lil­la. Voima.
  4. Järviö, Nina (2020): Translaki ja trans­po­li­tii­kan nousu. Teoksessa Kantola, Johanna; Koskinen Sandberg, Paula & Ylöstalo, Hanna (toim.), Tasa-arvo­po­li­tii­kan suun­nan­muu­tok­sia. Talouskriisistä tasa-arvon krii­sei­hin, 101 – 117. Helsinki: Gaudeamus.
  5. Kärnä, Teemu; Uusi-Mäkelä, Nina & Mattila, Aino (2018): Sukupuolen moni­nai­suus. Lähestymistapa suku­puo­leen muut­tu­mas­sa? Suomen Lääkärilehti 73:45, 2631 – 2635
  6. Mead, Margaret (1935): Sex and Temperament in Three Primitive Societies. New York: William Morrow & Co.
  7. Peltonen, Julia (2021): ”Kuvaile minulle miten mas­tur­boit?” Transnuorten asema hoi­to­jär­jes­tel­mäs­sä on synkkä. Kehrääjä.
  8. Tainio, Luca (2013): Dikotomisesta trans­su­ku­puo­li­suu­des­ta queeriin tran­gen­de­riin? Paradigmamuutoksen mah­dol­li­suus lää­ke­tie­teen tavassa käsit­teel­lis­tää trans*kokemusta. SQS: Suomen queer-tut­ki­muk­sen seuran lehti 7:1 – 2, 18 – 29. 
  9. Tanhua, Inkeri; Mustakallio, Sinikka; Karvinen, Marita; Huuska, Maarit & Aaltonen, Milla (2015): Tietopaketti suku­puo­len moni­nai­suu­den huo­mioi­mi­ses­ta oppi­lai­tok­sil­le, työ­pai­koil­le ja viran­omai­sil­le. Sosiaali- ja ter­veys­mi­nis­te­riön raport­te­ja ja muis­tioi­ta 2015:22.

Kirjoittaja

Ida Loponen on yhteiskuntatieteiden maisteri yhteiskuntapolitiikasta. Häntä kiinnostavat tasa-arvokysymykset, sukupuolentutkimus sekä tulevaisuudessa tohtoriopinnot.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Osa vapaaehtoisesti lapsettomista henkilöistä haluaisi hakeutua pysyvän ehkäisykeinon tarjoavaan sterilisaatiotoimenpiteeseen. Suomen steriloimislaissa määriteltyjen kriteerien vuoksi he joutuvat kuitenkin yleensä odottamaan kolmenkymmenen vuoden ikärajan täyttymistä saadakseen lähetteen toimenpiteeseen. Toimenpiteen tiukka sääntely viestii siitä, että kulttuurissamme elää yhä vahvoja lisääntymiseen liittyviä normeja.