Etelä-Afrikan yliopistot siirtyivät rotusorrosta luokkasotaan

Etelä-Afrikkaa mark­ki­noi­daan län­si­mai­sil­le turis­teil­le luon­non­puis­to­jen, viinin ja ikonisen Pöytävuoren maana. Apartheidin ajan rotusorto ja mellakat sen sijaan näyt­täi­si­vät kuuluvan jo his­to­ri­aan. Todellisuudessa maassa vallitsee nyt luok­ka­so­ta, jonka tais­te­lu­tan­te­ree­na toimivat yliopistokampukset.

Apartheidin päät­ty­mi­sen jälkeen vuonna 1994 Etelä-Afrikka on onnis­tu­nut muok­kaa­maan ulkoisen imagonsa niin, että kansan enem­mis­tön karu todel­li­suus usein unohtuu. Taistelu sortoa vastaan on kuitenkin yhä kesken. Eteläafrikkalaisten koke­muk­set jakau­tu­vat eri maa­il­moi­hin: he asuvat eri alueilla, käyvät eri kaupoissa ja liikkuvat eri kul­ku­neu­voil­la. Kun ennen kansa oli jaettu “rodun” perus­teel­la, nyt se jakautuu yhä enemmän myös yhteis­kun­ta­luo­kan perusteella.

Etelä-Afrikka keikkuu tois­tu­vas­ti maailman talou­del­li­ses­ti eriar­voi­sim­pien yhteis­kun­tien kär­ki­si­joil­la. Lain edessä kaikki ete­lä­afrik­ka­lai­set ovat nyt sama­nar­voi­sia, mutta kes­ki­mää­rin mustat kan­sa­lai­set ovat silti edelleen huo­mat­ta­vas­ti valkoisia köyhempiä. Toisaalta epätasa-arvo kasvaa myös mustien kes­kuu­des­sa, kun yhä suurempi osa siirtyy esi­mer­kik­si kou­lu­tuk­sen avulla kes­ki­luok­kaan kaikkein huono-osai­sim­pien pysyessä yhä köyhinä.

Taloudellinen eriar­voi­suus aiheuttaa konflik­te­ja. Rikollisuus rehottaa ja tunteet käyvät kuumina. Vaikka ihonväri on edel­leen­kin talou­del­li­sen eriar­voi­suu­den kannalta mää­rit­te­le­vä tekijä, voidaan sanoa, että maa on siirtynyt rotusor­ros­ta luokkasotaan.

Tutkimukseni Rhodesin yli­opis­tos­sa käsit­te­lee Etelä-Afrikan naa­pu­ri­mais­ta saapuvien opis­ke­li­joi­den koke­muk­sia yhteis­kun­ta­luo­kas­ta. Siinä missä ete­lä­afrik­ka­lai­set opis­ke­li­jat näkevät luok­ka­so­dan luon­nol­li­se­na jatkumona apart­hei­din vas­tai­ses­sa tais­te­lus­sa, ulko­maa­lai­set opis­ke­li­jat tuntevat usein ulko­puo­li­suu­den tunnetta. Heidän koke­muk­sen­sa pal­jas­ta­vat­kin yllät­tä­viä puolia yli­opis­to­jen luokkasodasta.

Varaa vain parhaaseen

Monessa eteläisen Afrikan maassa nuorten osuus väestöstä on suuri, eikä kou­lu­tus­tar­jon­ta usein pysty vas­taa­maan kysyntään. Kotimaisen kou­lu­tuk­sen laatuun ei myöskään aina luoteta, ja moni nuori suun­taa­kin opis­ke­le­maan mai­neik­kai­na pidet­tyi­hin yli­opis­toi­hin oman maansa rajojen ulko­puo­lel­le, eri­tyi­ses­ti Etelä-Afrikkaan.

Etelä-Afrikan van­him­piin yli­opis­toi­hin kuuluva Rhodesin yliopisto pienessä Makhandan kau­pun­gis­sa (entiseltä nimeltään Grahamstown) Itä-Kapmaassa perus­tet­tiin vuonna 1904 tar­joa­maan kor­kea­kou­lu­tus­ta yksi­no­maan val­koi­sel­le väestölle. Koska val­koi­sil­le suun­nat­tuun ope­tuk­seen on his­to­rial­li­ses­ti satsattu eniten, entiset ”valkoiset” yli­opis­tot nähdään edelleen takeena opetuksen ja tut­ki­muk­sen tasosta. Tämän maineen avulla Rhodes hou­kut­te­lee opis­ke­li­joi­ta eri­tyi­ses­ti Etelä-Afrikan englan­nin­kie­li­sis­tä naa­pu­ri­mais­ta, joiden kou­lu­tus­jär­jes­tel­miä yhdistää britti-impe­riu­min perintö.

Rhodesissa tapaamani ulko­maa­lai­set opis­ke­li­jat olivat enim­mäk­seen kes­ki­luok­kai­sia nuoria, joilla ei ollut varaa suunnata Eurooppaan tai Amerikkaan, mutta joiden perheet olivat valmiita tekemään uhrauksia saa­dak­seen lap­sil­leen parhaan mah­dol­li­sen kou­lu­tuk­sen. Tämä loi heille kovat paineet menestyä ja viedä perheensä kohti sosi­aa­lis­ta nousua. Etelä-Afrikkaan saa­pues­saan nämä opis­ke­li­jat koh­ta­si­vat menes­ty­mis­pai­nei­den lisäksi vielä vieraan kult­tuu­rin ja joutuivat odot­ta­mat­ta keskelle luokkasotaa.

Rhodesin yliopisto. Kuva: Veera Tagliabue.

Kaadetaan kaikki

Luokkasota näkyy erityisen selvästi Etelä-Afrikan yli­opis­to­kam­puk­sil­la. Lupaukset parem­mas­ta elämästä ja sosi­aa­li­ses­ta noususta eivät ole täyt­ty­neet, ja apart­hei­din jälkeen syntynyt niin kutsuttu “born free” eli vapaana syntynyt sukupolvi on raivoissaan. 

Taloudellisen tasa-arvon lisää­mi­sek­si maan poliit­ti­nen johto pitää tärkeänä nostaa aiemmin syrjityn kan­san­osan kou­lu­tus­ta­soa ja yrit­tää­kin tukea lin­jaus­taan tar­joa­mal­la huono-osai­sim­mil­le opis­ke­li­joil­le valtion takaamia opin­to­lai­no­ja. Silti korkeat luku­vuo­si­mak­sut ovat monen ulot­tu­mat­to­mis­sa, ja lainat ajavat nuoria vel­ka­kier­tee­seen. Kun säästöt menevät opis­ke­lu­jen kus­tan­ta­mi­seen, elämiseen ei jää riit­tä­väs­ti. Yliopistot joutuvat jakamaan opis­ke­li­joil­le ham­mas­har­jo­ja ja terveyssiteitä.

Vuoden 2015 maa­lis­kuus­sa Etelä-Afrikan vanhin kor­kea­kou­lu, Kapkaupungin yliopisto, joutui kak­ka­pro­tes­tin kohteeksi. Eräänä aamuna poli­tii­kan opis­ke­li­ja Chumani Maxwele kiikutti kam­puk­sel­le san­gol­li­sen ulostetta ja heitti sen sisällön Cecil John Rhodesin patsaan ylle. Tästä alkoi #RhodesMustFall-pro­tes­ti­lii­ke, joka vaati Afrikan ”Kapista Kairoon” val­taa­mi­ses­ta haa­veil­leen impe­ria­lis­tin patsaan pois­ta­mis­ta ja kolo­nia­lis­min perinnön kit­ke­mis­tä yliopistoissa. 

Korkeakoulut koettiin edelleen valkoisen kult­tuu­rin edus­ta­jik­si, eikä vanhan rasistin patsas keskellä kampusta var­si­nai­ses­ti auttanut siir­ty­mään ajassa eteenpäin. Uloste protestin välineenä muistutti kes­ki­luok­kais­ta yli­opis­to­lai­tos­ta mustan enem­mis­tön todel­li­suu­des­ta. Etelä-Afrikassa moni opis­ke­li­ja asuu slummissa, jossa ainoa käymälä on usein ämpäri.

Protesti ei suinkaan ollut maan ensim­mäi­nen, vaan yli­opis­tot olivat jo pitkään olleet apart­hei­din vastaisen taistelun kes­ki­pis­tees­sä. Erityisen tärkeä rooli oli Soweton kan­san­nousul­la vuonna 1976, jolloin opis­ke­li­jat ja kou­lu­lai­set nousivat vas­tus­ta­maan lähinnä val­kois­ten ete­lä­afrik­ka­lais­ten puhuman afri­kaan­sin kielen nos­ta­mis­ta mustien koulujen ope­tus­kie­lek­si. Mahdollisesti jopa 600 mie­le­no­soit­ta­jaa – mukana monia lapsia ja nuoria – kuoli poliisin luoteihin, eikä apartheid-hallinto enää saanut kansaa rau­hoit­tu­maan. Soweton mellakat näh­dään­kin usein apart­hei­din lopun alkuna.

Vuonna 2015 käyn­nis­ty­nyt #RhodesMustFall-kampanja levisi kuin kulo­val­kea ja sai uusia muotoja, kun hallitus alkoi kaavailla luku­vuo­si­mak­su­jen korot­ta­mis­ta. Syntyi #FeesMustFall-liike, joka nimensä mukai­ses­ti vaati edul­li­sem­paa tai jopa ilmaista yliopisto-opiskelua. Samaan aikaan Etelä-Afrikan pre­si­dent­ti­nä toiminut Jacob Zuma joutui kor­rup­tio­syyt­tei­den kohteeksi, mikä sai ete­lä­afrik­ka­lai­set tavoit­te­le­maan vielä pre­si­den­tin­kin kaa­tu­mis­ta #ZumaMustFall-liikkeen avulla.

Osa kam­pus­pro­tes­teis­ta muuttui väki­val­tai­sik­si, minkä seu­rauk­se­na opis­ke­li­joi­ta ero­tet­tiin yli­opis­tois­ta ja jopa pidä­tet­tiin. Kaaoksen keskellä Rhodesin yliopisto perui luentoja, ja monen opis­ke­li­jan opinnot venyivät. Niinpä opis­ke­li­joi­den piti saada rahat riit­tä­mään vielä yli­mää­räi­sen opis­ke­lu­vuo­den kus­tan­ta­mi­seen. Valtio vastasi pro­tes­tei­hin jää­dyt­tä­mäl­lä luku­vuo­si­mak­su­jen noston, mutta muuta kovin kon­kreet­tis­ta ei saa­vu­tet­tu. Rhodesin yliopisto ei saanut edes vanhaan rasistiin viit­taa­vaa nimeään vaihdettua.

Luokkasodan lieveilmiöitä, osa 1: Muukalaisviha

Eriarvoisuus lisää ihmisten kokemusta hylätyksi ja unoh­de­tuk­si tule­mi­ses­ta, mikä usein nostaa pintaan vihan tunteita. Etelä-Afrikan köyhin väes­tön­osa jakaa usein asui­na­lu­een­sa muualta Afrikasta saa­pu­nei­den maa­han­muut­ta­jien kanssa. Apartheidin jäl­kei­sis­sä kor­rup­tios­kan­daa­leis­sa ryvet­ty­nyt hallinto on tie­toi­ses­ti siirtänyt huomiota pois omista puut­teis­taan, kohti oletettua yhteistä vihol­lis­ta – ulkomaalaisia.

Maahanmuuttajista onkin tullut kse­no­fo­bian eli muu­ka­lais­vi­han kohde, jota on helppo syyttää työ­paik­ko­jen ja muiden mah­dol­li­suuk­sien vie­mi­ses­tä ete­lä­afrik­ka­lai­sil­ta. Muukalaisviha on yleensä kes­kit­ty­nyt köy­him­mil­le slum­mia­lueil­le, mikä kielii asen­tei­den kär­jis­ty­mi­ses­tä nime­no­maan tässä huono-osai­sim­mas­sa yhteis­kun­ta­luo­kas­sa. Kun yli­opis­to­pro­tes­tien aikaan polii­si­voi­mat olivat kes­kit­ty­neet Rhodesin yli­opis­ton kam­puk­sel­le, Makhandan slum­meis­sa tuli tilaisuus ryöstää ulko­maa­lais­ten omistamia kauppoja ja väki­val­tai­suu­det lisääntyivät. 

Luokkasodan lieveilmiöitä, osa 2: Identiteettipolitiikka

#RhodesMustFall- ja #FeesMustFall-liikkeet Etelä-Afrikan yli­opis­to­kam­puk­sil­la kes­kit­tyi­vät etenkin huono-osai­sim­pien opis­ke­li­joi­den aseman paran­ta­mi­seen. Erityisen tärkeäksi nousi köyhien mustien opis­ke­li­joi­den oma­koh­tai­nen kokemus, jossa yhdistyi sekä rotu- että luok­ka­syr­jin­tä. Tämä niin kutsuttu inter­sek­tio­naa­li­nen ajattelu auttoi opis­ke­li­joi­ta käsit­te­le­mään koke­muk­si­aan ja käyt­tä­mään niitä poliit­ti­sen moti­vaa­tion lähteenä.

Opiskelijat pro­tes­ti­liik­kei­den riveissä kuitenkin tulivat eri­lai­sis­ta taus­tois­ta eikä yhteinen iden­ti­teet­ti ollut itses­tään­sel­vyys. Liikkeet alkoivat rakoilla, ja syntyi tarve vahvistaa yhteen­kuu­lu­vuut­ta. Niinpä mie­le­no­soit­ta­jat koh­dis­ti­vat ener­gian­sa kaikkia etuoi­keuk­sia vastaan.

Tässä tilan­tees­sa kes­ki­luok­kai­set opis­ke­li­jat nähtiin joskus pet­tu­rei­na, joita kiinnosti vain oma luokkaetu. Sen sijaan, että jokaisen halukkaan apu olisi otettu vastaan, tämä iden­ti­tee­tin koros­ta­mi­nen johti siihen, että mie­le­no­soit­ta­jat sulkivat ulko­puo­lel­le ne, joiden olettivat ajat­te­le­van pro­tes­ti­liik­keen vastaisesti.

Opiskelijoita seisomassa Rhodesin yliopiston pihalla.

Opiskelijoita Rhodesin yli­opis­tol­la. Kuva: Veera Tagliabue

Mekö muka liian rikkaita?

Monelle ulko­maa­lai­sel­le opis­ke­li­jal­le mie­le­no­soi­tuk­set olivat järkytys. Niihin liittyi joko pahoja muistoja levot­to­muuk­sis­ta koti­maas­sa – eri­tyi­ses­ti zim­babwe­lai­set kokivat näin – tai sitten väki­val­tai­nen mie­le­nil­maus oli heille täysin uusi asia. He vält­te­li­vät pro­tes­te­ja myös siksi, että pel­kä­si­vät saavansa rikos­re­kis­te­ri­mer­kin­nän ja sen myötä menet­tä­vän­sä opis­ke­luoi­keu­ten­sa Etelä-Afrikassa.

Mielenosoittajat eivät kui­ten­kaan ymmär­tä­neet ulko­maa­lais­ten opis­ke­li­joi­den erityisiä vai­keuk­sia, vaan olettivat, että nämä olivat yksin­ker­tai­ses­ti liian rikkaita ja liian etuoi­keu­tet­tu­ja kiin­nos­tuak­seen köyhien opis­ke­li­joi­den ongel­mis­ta. Tämä suututti ulko­maa­lai­sia opis­ke­li­joi­ta, jotka koros­ti­vat tulevansa aivan taval­li­sis­ta, vaa­ti­mat­to­mis­ta perheistä. 

He eivät myöskään ymmär­tä­neet ete­lä­afrik­ka­lais­ten mie­le­no­soit­ta­jien avointa vihai­suut­ta tai jako­lin­jo­ja “rotujen” ja yhteis­kun­ta­luok­kien välillä. Monelle kon­ser­va­tii­vi­sis­sa piireissä kas­va­neel­le ei olisi tullut mie­leen­kään esi­mer­kik­si huutaa yli­opis­ton rehtorille.

Ulkomaalaiset opis­ke­li­jat eivät siis voineet kun­nioit­taa mie­le­no­soit­ta­jien tak­tiik­kaa vaan vetäy­tyi­vät, eikä heidän koke­muk­sen­sa vää­ri­nym­mär­re­tyk­si tule­mi­ses­ta päässyt päi­vän­va­loon. Vaikka he eivät yleensä juurikaan koh­dan­neet suoraa muu­ka­lais­vas­tai­suut­ta kam­puk­sel­la, heidän ulko­puo­li­suu­den koke­muk­sen­sa oli mer­kit­tä­vä. Yliopiston suojissa kes­ki­luok­kai­suus auttoi pär­jää­mään opin­nois­sa, mutta luen­to­sa­lin ulko­puo­lel­la se näh­tiin­kin yhtäkkiä nega­tii­vi­ses­ti. Luokkasodassa kukaan ei ollut neutraali.

Avaa suusi niin paljastut

Tehdessäni kent­tä­työ­tä Rhodesin yli­opis­tos­sa kysyin opis­ke­li­joil­ta, miten he tun­nis­ta­vat toistensa luok­ka­taus­tan. Ymmärrettävästi ulkoiset asiat, kuten puhelimen malli ja lenk­ka­ri­merk­ki, kielivät nuorten aikuisten kes­kuu­des­sa varal­li­suus­ta­sos­ta. Yllättävää oli kuitenkin kuulla, että opis­ke­li­jat arvioivat toistensa luok­ka­taus­taa eri­tyi­ses­ti myös kielen perusteella.

Etelä-Afrikan yhdes­tä­tois­ta viral­li­ses­ta kielestä xhosa on Makhandan alueen val­ta­kie­li, mutta yliopisto-opetusta xhosaksi on tarjolla vain hyvin rajatusti. Entiset siir­to­maan kasvatit jou­tu­vat­kin Rhodesissa opis­ke­le­maan pääosin englan­nik­si, jonka osaaminen taas paljastaa puhu­jas­taan val­ta­vas­ti. Koska ensim­mäi­sen ja toisen asteen koulut Etelä-Afrikassa ovat sosi­aa­li­luo­kan mukai­ses­ti eriy­ty­nei­tä, ihmisen kou­lu­taus­ta kuuluu hänen englannin kielen sana­va­ras­tos­saan ja aksentissaan.

Yksityiskoulujen kasvatit ovat omak­su­neet tietyn kes­ki­luok­kai­sen puhetavan, josta on yli­opis­to­maa­il­mas­sa tullut val­lit­se­va normi. Sen sijaan valtion kouluissa opis­kel­leet nuoret puhuvat usein vahvemmin koti­kie­len­sä aksen­til­la, mikä nähdään yli­opis­tos­sa alem­piar­voi­se­na. Rhodesissa opis­ke­li­jat ystä­vys­ty­vät helpommin samasta luok­ka­taus­tas­ta tulevien kanssa, jolloin heidän ei tarvitse hävetä omaa aksent­ti­aan tai miettiä, tulevatko ymmär­re­tyik­si. Kun opis­ke­li­jat pysyt­te­le­vät ”omiensa” parissa, luok­kae­rot yli­opis­tos­sa eivät tasoitu vaan pikem­min­kin korostuvat.

Huomatuksi tulemisen tarve

Ulkomaalaisten opis­ke­li­joi­den kokemus pro­tes­teis­ta osoittaa, miten Etelä-Afrikan yli­opis­to­kam­pus­ten luok­ka­so­ta perustuu paljolti ole­tuk­sil­le muiden iden­ti­tee­tis­tä – oletko puolesta vai vastaan? Tämä tilanne on tuttu poliit­ti­ses­ti kär­jis­ty­neis­tä kes­kus­te­luis­ta ympäri maailman, joissa tavoit­tee­na ei aina tunnu olevan toisen osapuolen ymmär­tä­mi­nen. Ajatellaan vaikka ilmas­ton­muu­tos­ta, maa­han­muut­toa tai rokotekeskustelua.

Yliopistomielenosoittajat, muu­ka­lais­vas­tai­set slummien asukkaat ja ulko­maa­lai­set opis­ke­li­jat Etelä-Afrikassa ovat kuitenkin oikeas­taan kaikki samalla asialla: he haluavat tulla huo­mioi­duik­si ja saada ongel­man­sa tun­nus­te­tuik­si. He vaativat tahollaan vanhojen vää­ryyk­sien kor­jaa­mis­ta Etelä-Afrikassa. Yhteiskunnallisten muutosten tärkeys jättää ymmär­ret­tä­väs­ti varjoon ulko­maa­lais­ten opis­ke­li­joi­den huolet ulko­puo­li­suu­des­ta ja vää­ri­nym­mär­re­tyk­si tule­mi­ses­ta. Luokkasota Rhodesin yli­opis­ton käy­tä­vil­lä jatkuu.

Väkijoukko seuraamassa patsaan siirtämistä.

Protestit johtivat lopulta Rhodesin patsaan pois­ta­mi­seen Kapkaupungin yli­opis­tol­la. Kuva: Desmond Bowles/​Flickr (CC BY-SA 2.0)

  1. Francis B. Nyamnjoh: #RhodesMustFall. Nibbling at resilient colo­nia­lism in South Africa. 2016.
  2. Susan Booysen (toim.): Fees Must Fall. Student revolt, deco­lo­ni­sa­tion and gover­nance in South Africa. 2016.
  3. Pedro Tabensky ja Sally Matthews (toim.): Being at Home. Race, ins­ti­tu­tio­nal culture and trans­for­ma­tion at South African higher education ins­ti­tu­tions. 2015.
  4. Veera Tagliabue: Too rich to care? Southern African (SADC) International Students Navigating Transnationalism and Class at South African Universities. 2022.

Kirjoittaja

Veera Tagliabue (VTM, Helsingin yliopisto) on Afrikan-tutkimuksen ja antropologian väitöskirjatutkija Birminghamin yliopistossa, Isossa-Britanniassa. Hänen tutkimuksensa tarkastelee eteläisen Afrikan alueelta saapuvien ulkomaalaisten opiskelijoiden kokemuksia yhteiskuntaluokasta Etelä-Afrikan korkeakouluissa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Annika Teppo 28.4.2022 klo 13:30

    Hei Veera,
    kiitos kiin­nos­ta­vas­ta artik­ke­lis­ta! Luokkasota on tärkeä tekijä, mutta maan men­nei­syys rotusor­ron ja rodul­lis­ta­van ajattelun pesäk­kee­nä on myös syynä ongelmiin. Se, että väkivalta on ulko­maa­lai­siin mustiin koh­dis­tu­vaa peittää usein sen, että maassa vallitsee yhä erityisen kate­go­ri­soi­va ajat­te­lu­ta­pa, joka juontaa juurensa edelleen val­lit­se­vaan rotuajatteluun.
    Onnea hyvään tutkimukseesi!

    Vastaa
    • Veera Tagliabue 28.4.2022 klo 23:18

      Kiitos paljon kom­men­tis­ta­si Annika! Vuosisatoja jatkunut rodul­lis­ta­mi­nen on todel­la­kin jättänyt syvät jäljet ete­lä­afrik­ka­lai­siin. Sisäistetty rasismi ilmenee esi­mer­kik­si niin, että kse­no­fo­bian kohteeksi saattaa joutua jopa Etelä-Afrikan oma kan­sa­lai­nen, jos hänen ihon­vä­rin­sä on hyvin tumma. Tämä ihmisten kate­go­ri­soi­mi­sen perintö näkyy varmasti myös siinä ajat­te­lus­sa, miten Rhodesin yliopisto-opis­ke­li­jat helposti leimaavat toisensa tiettyyn muottiin — vain muotit ovat osin uusia.

      Vastaa
      • Annika Teppo 20.5.2022 klo 01:31

        Hei Veera,
        Vielä tästä: sinua ehkä kiin­nos­taa tsekata Stellenboschin yli­opis­ton asuntolan Huis Maraisin ympärillä aivan viime viikon aikana vellonut kohu. Siinä valkoinen opis­ke­li­ja virtsasi mustan opis­ke­li­jan tava­roil­le, todeten hänelle vain, että ”näin me valkoiset pojat teemme”. Asiasta nousi valtava kohu, joten mate­ri­aa­lia on esim. Youtubessa. Tuo asun­to­la­kult­tuu­ri on aivan oman­lais­taan, ja se voi olla erittäin rasis­tis­ta (ja monia muita ikäviä juttuja). Näitä muitakin rasis­ti­sia tapauksia on ollut vanhoissa buu­riy­li­opis­tois­sa paljon vuosien mittaan.

        Vastaa
        • Veera Tagliabue 20.5.2022 klo 11:16

          Hei Annika,
          Kiitos viestistä! Sattumalta juuri eilen törmäsin tähän uutiseen, jär­kyt­tä­vä tapaus. Mielenkiintoista miten Rhodesin yliopisto on arvoil­taan jotenkin yli­ko­ros­tu­neen liberaali, englan­ti­lai­nen ja poliit­ti­ses­ti korrekti — moni opis­ke­li­ja sanoi ettei voisi koskaan tuoda julki tiettyjä mie­li­pi­tei­tään (esim. homo­sek­su­aa­li­suu­teen liittyen). Ja sitten on näitä yli­opis­to­ja, joissa vanhat arvot ovat vielä joidenkin mielestä ihan ok näyttää jul­ki­ses­ti. Kertoo varmasti jotain siitä, kuinka ahdin­gos­sa afri­kaa­ne­ri-iden­ti­teet­ti tällä hetkellä on!

          Vastaa
  • Janne Rantala 29.4.2022 klo 11:52

    Mielenkiintoinen podcast. Tuli mieleen, että ottamalla mukaan myös muita kuin perin­tei­ses­ti val­kois­ten yli­opis­to­ja (UCT, Rhodes), voisi luok­ka­dy­na­mii­kas­sa nähdä vielä enemmän nyansseja, sillä etenkin UCT (“University on the Hill”) on edelleen ylemmän kes­ki­luo­kan ja yläluokan yliopisto, vaikkakin nykyään “rodul­li­ses­ti” moni­muo­toi­nen. Yliopistossa (edelleen nimeltään) Rhodes enemmän sti­pen­di­aat­te­ja (sat­tu­mal­ta tunnen aika hyvin nykyisen Makhandan ja se yli­opis­ton dyna­miik­kaa). Esimerkiksi UWC (University of Western Cape), jossa itse työs­ken­te­lin 2018 – 2019, on yhteis­kun­ta­luok­kien suhteen huo­mat­ta­vas­ti moni­muo­toi­sem­pi ja siellä on myös paljon afrik­ka­lais­opis­ke­li­joi­ta, siis maan ulko­puo­lel­ta. Mutta ehkä tämä näkökulma ei vaan mahtunut juttuun.

    Vastaa
    • Veera Tagliabue 29.4.2022 klo 23:38

      Hei Janne ja kiitos kom­men­tis­ta­si! Erityisen kiva kuulla, että tunnet UCKAR:n ja Makhandan — yleensä tässä vaiheessa kaivetaan kartta esiin… Yliopistot Etelä-Afrikassa ovat tosiaan valtavan eriy­ty­nei­tä. Rhodes on vähän väliin­pu­toa­ja siinä mielessä, ettei sillä ole ihan samaa ‘imua’ kuin UCT:lla ja Witsilla, mikä tekee siitä mie­len­kiin­toi­sen miljöön Afrikan kes­ki­luok­kien tut­ki­mi­sel­le. Mutta kuten sanot, on tärkeä muistaa, että ulko­maa­lai­sia opis­ke­li­joi­ta on paljon myös entisissä ei-val­koi­sis­sa ins­ti­tuu­tiois­sa. Fort Hare (entinen mustien yliopisto, jossa opiskeli aikoinaan suuri joukko eteläisen Afrikan vapaus­tais­te­lun johtajia) kuten myös mai­nit­se­ma­si UWC (entinen ‘väril­lis­ten’ yliopisto) ovat erityisen mie­len­kiin­toi­sia. Onko niin, että näissä yli­opis­tois­sa jaettu kokemus his­to­rial­li­sis­ta vää­ryyk­sis­tä tukee inklusii­vis­ta yhtei­söl­li­syyt­tä? Tosin ainakin yksi tutkimus (Odette Murara: On being a ‘foreigner’, 2011) väittää muu­ka­lais­vi­han olevan raken­teel­li­nen osa UWC:a ja kuvailee syrjintää esi­mer­kik­si luen­noit­si­joi­den toimesta. Ulkomaalaiset opis­ke­li­jat Etelä-Afrikassa ovat tois­tai­sek­si har­vi­nai­nen tut­ki­musai­he ja nämäkin yli­opis­tot todella ansait­si­si­vat enemmän huomiota!

      Vastaa

Lue myös nämä:

Viime marraskuussa AAA julkaisi Amerikan alkuperäiskansoille suunnatun anteeksipyynnön. Siinä antropologian ja Amerikan alkuperäisväestöjen suhdetta kuvataan hyväksikäyttösuhteena, ja pyydetään anteeksi antropologisen tutkimuksen perinnön traumaattista ja edelleen jatkuvaa negatiivista vaikutusta näihin yhteisöihin.

Tutkijan työ on minulle kutsumus tai eräänlainen riippuvuus. Toimeentulon kannalta tutkijanura on kuitenkin epävarma: rahoituskaudet ovat lyhyitä ja työttömyysjaksot todennäköisiä. Tämä on ajanut minut ja monet muut pohtimaan vaihtoehtoista uraa.