Syyskuussa 2015 Suomen valtion alainen ja rahoittama Visit Finland julkaisi Lapin matkailun edistämiseen tarkoitetun videon, joka kantoi nimeä 100 days of polar night magic. Videolla nähtiin likaisia, epäaitoihin saamenpukuihin verhoutuneita näyttelijöitä tanssimassa nuotion äärellä.
Video sai välittömästi osakseen paljon kritiikkiä.
Suomen silloinen yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä totesi videon antavan saamelaiskulttuurista stereotyyppisen ja harhaanjohtavan kuvan.
Pimiä vaati tuolloin, että saamelaisia koskevassa viestinnässä ja markkinoinnissa tehtäisiin yhteistyötä saamelaisväestön kanssa ja kunnioitettaisiin heidän kulttuurisia oikeuksiaan.Saman toiveen esittivät Saamelaiskäräjät, jonka tuottamat ja hyväksymät vastuullisen ja eettisesti kestävän saamelaismatkailun toimintaperiaatteet, lyhyemmin saamelaismatkailun eettiset ohjeet, julkaistiin syyskuussa 2018.
Ohjeiden yhdeksi päätavoitteeksi nimettiin kitkeä saamelaiskulttuuria hyväksikäyttävien matkailupalvelujen kautta leviävää, saamelaisia koskevaa virheellistä tietoa.
Visit Finlandin video ja muut julkisuutta keränneet tapaukset olivat vain jäävuoren huippu; Saamelaiskäräjien mukaan saamelaisyhteisön ulkopuolisten matkailutoimijoiden tarjoilema saamelaiskuva ei vastannut aitoa saamelaisuutta.
Saamelaismatkailun eettisten ohjeiden julkaisusta on kulunut kolme ja puoli vuotta. Mikä on tilanne nyt? Millaisena saamelaiset ja heidän kulttuurinsa tällä hetkellä esitetään osana Lapin matkailumaisemaa?
Noitarumpujen kuminaa
Saamelainen seisoo värikkäässä saamenpuvussaan keskellä tuntureiden lumikenttiä. Vierellään hänellä on poro tai lávvu eli kota, kuten valtaväestön edustajat kyseistä asuinrakennelmaa nimittävät. Alle on kirjoitettu Lapland Finland.
Tästä asetelmasta tuli lappilaisen maiseman symboli jo 1600-luvulla. Etenkin monien matkamuistojen kyljestä sen löytää edelleen.
Kuvasto kaipaisi päivitystä. Suomen noin 10 000 saamelaisesta yli 60 prosenttia asuu kotiseutualueensa ulkopuolella, monet suurissa kaupungeissa.
Valtaväestön tavoin he työskentelevät monilla eri aloilla, ja vain suhteellisen pieni osa harjoittaa poronhoitoa.
Matkailussa kuitenkin myy alkuperäiskansoihin liitetty eksotiikka.
Saamelaismatkailun eettinen ohjeistus toteaakin saamelaisuuden virheellisten esitysten keskeisiksi ilmentymiksi juuri stereotypiat, eksotisoinnin, zooifikaation ja primitivisoinnin.
Termit pitävät sisällään yksipuolisia kuvauksia, kiehtovaa toiseutta, esineellistämistä matkailunähtävyydeksi ja “alkukantaista” elämää.
Tällöin ei olla ainoastaan ajasta jäljessä vaan myös lähempänä kuriositeettien pällistelyä kuin tasavertaista ihmisyyttä ja toimijuutta.Kittilän lentokentälle saapuvaa odottaa tuloaulassa Finavian mainosjuliste, jossa lentokone on tyylitelty muistuttamaan noitarummun pinnoilta tuttuja kuvioita.
Kenties konkreettisesti näkyvin saamelaiskulttuurin elementti Lapin matkailumaisemassa ovat alun perin samaanirumpujen kalvoille maalatut porot, jumaluudet, käärmeet, rakennukset, karhut ynnä muut. Niillä on koristeltu kaikkea mahdollista turistikrääsästä ravintoloiden julkisivuihin.
Yhtä lailla kuin saamelaisuutta eksotisoidaan, saamelaisuudella eksotisoidaan. Nämä alkuperäisestä kulttuurisesta kontekstistaan irrotetut symbolit on valjastettu luomaan ikiaikaista ja mystistä Lapin tunnelmaa.
Myös saamen kielien sanoja käytetään vastaavana tehokeinona matkailumarkkinoinnissa. Kielellä voidaan eksotisoida esimerkiksi yrityksen nimi, tuote tai palvelu. Esikristilliseen saamelaiseen uskomusmaailmaan kuuluivat samaanit eli noaidit noitarumpuineen. Kristinuskon saapumisen myötä ja lähetystyön voimistuttua 1600–1700-lukujen taitteessa rummut tuhottiin tai kerättiin pois koko nykyisen Suomen ja Skandinavian alueilta. Euroopan museoissa on säilynyt noin 70 alkuperäistä rumpua, mutta niistä yksikään ei sijaitse vakituisesti Suomessa.
Matkamuistomyymälöistä “noitarumpuja” tosin löytyy, samoin kuin neljän tuulen hattuja, lapinnukkeja ja saamenlippu-haalarimerkkejä. Erään elintarvikekaupan kassalla myydään kondomeja nimikkeellä Aslakin rykimäsukka. Pakkausta kuvittavat parittelevat porot.Saamelaisuuteen tavalla tai toisella liittyvien tuotteiden määrä vaihtelee Lapin turistikeskusten matkamuistomyymälöissä parista tuotteesta useiden hyllymetrien laajuiseen valikoimaan.
Samassa liikkeessä voi olla myynnissä sekä aitoa saamenkäsityötä että saamenkäsityöjäljitelmiä, jotka eettisessä ohjeistuksessa todetaan saamelaiskulttuuria halventaviksi.
Monista tuotteista löytyy helposti harhaanjohtava “aitoustodistus” siitä, että ne on valmistettu Suomen Lapissa. Se ei kuitenkaan tarkoita saamelaisten valmistamaa perinteistä saamenkäsityötä, joka nykyisin varustetaan Sámi Duodji -merkillä.Kulttuuristen elementtien hyödyntäminen matkailussa tulisi eettisen ohjeistuksen mukaan perustua saamelaisyhteisön hyväksyntään.
Yhteistyöllä vältettäisiin myös virheellisen tiedon ja mielikuvien leviämistä.
Saamelaisyhteisön mahdollisuudet vaikuttaa siihen, miten heidän kulttuuriaan tuotteistetaan ja esitetään ovat kuitenkin läpi historian olleet – ja ovat edelleen – vähäiset.
Stereotyyppien sulatusuuni
Lapin turistikeskuksia kierrellessä kohtaa yhtä paljon kulttuureja kuin muinaisessa Bysantissa.
On Keski-Euroopasta tuttuja alppitaloja, porotacoja meksikolaisittain, jurttakylä Mongolian malliin, oluen siemailua englantilaispubissa, unisieppareita Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilta, illallisia Aasiasta, Grönlannista tallustellut pehmolelujääkarhu, pyramideja ja Putin-tulitikkuja.
Monin paikoin voi yöpyä inuiittikansojen historiasta maahantuodussa “iglussa”, jonka lasiset versiot ovat tällä hetkellä tärkeä osa kansainvälistä Lappi-kuvaa.
Lisäksi samoilla seuduilla liikuskelee joulupukki tonttuineen, maahisia, peikkoja ja muita satuhahmoja.
Jossain tämän kaiken seassa pilkahtelevat paikallinen saamelainen ja suomalainen kulttuuri. Klassikkopiirretty Joulupukki ja noitarumpu saa onnellisen lopun, kun ilkikurinen ja katkeroitunut samaani pääsee pukin apuriksi toimittamaan aattoillan lahjoja.
Myös todellisuudessa satu ja saamelaisuus sekoittuvat paikoin.
Saamelaiskäräjien vastuullisen matkailun suunnittelijan Kirsi Suomen mukaan saamelaisia alettiin liittää enenevässä määrin joulukuvastoon 1980-luvun puolivälissä, kun Lapin joulumatkailu käynnistyi.
Rovaniemellä sijaitsevissa Joulupukin pajakylässä ja Santaparkissa on menneinä vuosina nähty feikki-saamenpukuja.
Nykyisin esimerkiksi Levillä perheen pienimmät voivat vierailla maahisten ja tonttujen kanssa “seitakivellä”.“Koirien tekemisen into, entisaikojen tunnelma ja Lapin eksotiikka. Tule tutustumaan aitoihin siperianhuskyihin” (lainaus mainostekstistä)
Lainatulla perinteellä tarkoitetaan perinnettä, joka esiintyy jossakin toisessa kulttuurissa tai maantieteellisellä alueella ja joka on esimerkiksi matkailualan toimesta maahantuotu vieraaseen kulttuuriympäristöön.
Hyvä esimerkki ovat koiravaljakot, jotka matkailuala toi Lappiin 1980-luvulla. Tarina koiravaljakoista on ehtinyt jo niin pitkälle, että harva valtaväestön edustajakaan enää tietää, ettei mikään ihmisryhmä Suomessa ole perinteisesti niitä käyttänyt.Lainattujen perinteiden lisäksi Lapissa törmää keksittyihin perinteisiin, jotka eivät ole “mistään kotoisin”. Niitä ei harjoiteta tai tunneta missään kulttuurissa matkailun ulkopuolella. Hiljattain kehitetyt keksityt perinteet kuitenkin esitetään vanhoina historiallisina tapoina.
Yksi esimerkki kaupalliseen tarkoitukseen keksitystä perinteestä on Lapin kaste, jossa turisti ”vihitään” samaaniksi pukeutuneen henkilön toimesta osaksi Lappia. Usein tätä elämystä säestävät luomiskertomusten tarinointi ja rummutus nuotion äärellä. Lapin kastetta markkinoidaan usein virheellisesti saamelaiskulttuuriin kuuluvana asiana.
Myös saamelaisten tai saamelaisuuden yhdistäminen satuhahmoihin kuten joulupukkiin on keksitty perinne, samoin kuin viikinkikuvastolla markkinoitu samaanisoturin koulutus tai “samaanin” suorittama vihkiseremonia – molemmat todellisia esimerkkejä nykypäivän matkailusta.Saamelaismatkailun eettisen ohjeistuksen mukaan “matkailijoille syötetty kulttuurinen sekasikiö” on ristiriidassa sen kanssa, että matkailun vaikutuksen saamelaisyhteisön ja -kulttuurin elinvoimaisuuteen ja siitä annetun kuvan totuudenmukaisuuteen tulisi olla positiivinen.
Aito saamelaiskulttuuri nimittäin hukkuu kaupallisiin tarkoituksiin luodun aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön sekaan.
“Se on yhtä sekamelskaa, josta on hirveän vaikea saada totuudenmukaista kuvaa saamelaisista ja saamelaiskulttuurin rikkaasta monimuotoisuudesta esille”, toteaa suunnittelija Kirsi Suomi Saamelaiskäräjiltä.
“Samalla väärää tietoa saamelaiskulttuurista eksyy sinne ja tänne. Esimerksi termit kota, laavu ja lavvu sekä poroisäntä ja poromies menevät sekaisin”, Suomi kuvailee. Vastaava kehitys on tyypillistä pohjoisilla alueilla ympäri maailmaa. Yhtä lailla esimerkiksi Tromssassa ja Kanadassa alueiden omien kulttuurien paikallisvärit ovat sekoittumassa matkailun ehdoilla syntyneeseen arktiseen yhtenäiskulttuuriin, johon kuuluvat muun muassa koiravaljakot ja seikkailusafarit.
Kuinka hyvät mahdollisuudet ulkomaalaisella tai edes kotimaisella turistilla on erottaa paikalliskulttuurin ilmentymät ja totuudenmukaiset piirteet tämän kaiken joukosta? Kuinka moni turisti ostaisi tietoisesti keksittyä tai lainattua kulttuuriperintöä? Miten välttää tulevaisuus, jossa saamelaiset päätyvät satuhahmoiksi?
Toiveekseen Suomi summaa myös eettiseen ohjeistukseen sisältyvän suosituksen, jonka mukaan matkailun tuotteistamisessa, esittämisessä ja markkinoinnissa tulisi hyödyntää enemmän oman alueen kulttuurien elementtejä, rikkauksia ja kauneutta – sen sijaan että perinteitä keksitään tai tuodaan maahan.
Pohjoinen on muutakin kuin tunturi ja lunta
Revontulia ja koskematonta talvista tunturimaisemaa. Matkailumarkkinoinnissa Lappi on yhtä kuin sen uskomattoman kaunis luonto. Kaamosvalon värimaailma, lumi ja vapaana vaeltavat porot ovat omiaan tehostamaan alueen maagista imagoa.
Myös Lapin maantieteellinen sijainti tuo mukanaan “arktista villeyttä”. Napapiirin pohjoispuoliset alueet ovat kulttuurisissa mielikuvissa äärimmäinen luonnonympäristö, jonne vain rohkeimmat ja kestävimmät uskaltautuvat vierailemaan.
Nämä mielikuvat muodostavat tällä hetkellä Suomi-matkailun kansainväliset kasvot. Myynnissä on arktisia luontoelämyksiä ja tarjolla moottorikelkka-, poro-, husky-, revontuli-, pilkki- ja monia muita safareita.
Matkailuesitteissä puhutaan tutkimusmatkailusta, eksoottisuudesta, seikkailuista ja laajoista erämaista.Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen summaa Kuvitettu maa -kirjassaan, että Lappi alettiin nähdä viimeisenä luontoperiferiana jo ennen sotia. Kun Karjala oli menetetty ja etelä kaupungistunut, luontoisänmaallisuus kohdistui Lappiin.
Samoihin aikoihin luotiin nykyisin tuntemamme Lapin matkailumaisema: lomailijoiden talviparatiisi, eksoottinen villi pohjola ja taianomainen joulupukin maa, joka jyräsi alleen paljon todellista historiaa ja kulttuuria.Maapallon arktisilla alueilla asuu niin alkuperäiskansoja kuin uudempaa väestöäkin, mutta visuaalisissa kertomuksissa ja kulttuurisissa mielikuvissa pohjoiset alueet ammottavat usein tyhjyyttään. Myös matkailun Lappi on pitkälti erämaa vailla ihmiskulttuurien vaikutusta.
Markkinointikuvastossa harvat luonnon seasta pilkistävät ihmishahmot ovat joko “koskemattomasta” erämaasta nauttivia seikkailijoita tai sitten saamelaisia, jotka alkuperäiskansana sulautetaan osaksi “villiä” luontomaisemaa.Safari on arabian ja swahilin kielistä juurensa juontava sana, joka tarkoittaa matkaa. Läntiseen maailmaan se saapui 1900-luvun alussa, kun valkoisten metsästäjien jahtimatkoista Afrikan mantereelle tuli muodikkaita. Brittien koloniaalinen hallinto hyötyi safareista taloudellisesti rahastaessaan metsästysturisteja muun muassa kaatoluvilla.
Historian saatossa safarit ovat muuttuneet. Aseet ovat vaihtuneet kameroihin ja kaadot upeisiin somekuviin. Ilmiöön läheisesti kytkeytyvä kolonialistinen valta-asetelma on kuitenkin edelleen voimissaan – myös Saamenmaalla.Maisemakuvitukset liittyvät läheisesti kansallisvaltioiden rakentamiseen ja ylläpitoon.
Taidehistorian professori W.J.T. Mitchell on kutsunut maisemaa kulttuurisen vallan välineeksi – tai jopa sen käyttäjäksi, joka on kykenevä esittämään itsensä riippumattomana ihmisten aikomuksista.
Maisemat nimittäin ovat, tuottavat ja välittävät mielikuvia.
Kun samaa kuvastoa ja teemoja toistetaan tarpeeksi kauan, saadaan aikaan yhdenlainen totuus hallintoalueesta.
Toimittaja ja väitöskirjatutkija Kukka Ranta kirjoittaa tietokirjassaan Vastatuuleen, että “tapa esittää alkuperäiskansojen alueet asuttamattomina erämaina, jotka valloittajat löytävät, kuuluu vanhaan kolonialistiseen maailmankuvaan.”
Koskematon luontomaisema häivyttää kokonaisen kansan olemassaolon, ja erämaan tyhjyys oikeuttaa kaivoshankkeita tai hakkuita.
Kertomusta Lapin luonnosta on tarvittu vuosisatojen ja -kymmenten saatossa sulauttamispolitiikan tarkoitusperiin. Nyt samaa narratiivia oikeuttaa ja velvoittaa myös elinkeinoelämä. Saamelaismatkailun eettiset ohjeet painottavat, että matkailukuvaston “erämaa” on paikallisen saamelaisväestön koti. Joillekin se on myös työpaikka tai omavaraistalouden lähde matkailuelinkeinon ulkopuolella:
“Vaikka luonnossa ei aina ole näkyvää merkkiä siitä, että siellä olisi käyty, saamelaisten kotiseutualueelta ei löydy paikkaa, jolla ei olisi saamelaista nimeä ja johonkin vuodenaikaan liittyvää kulttuurisidonnaista käyttöä ja/tai merkitystä.”
Ohjeistus kaipaa rinnalleen historiantuntemusta
Saamelaismatkailun eettinen ohjeistus on nimensä mukaisesti vain ohjeistus. Sen toteutumista ei valvo kukaan eikä sen noudattamatta jättämisestä rangaista.
Perehtyminen ja sitoutuminen sosiaalisesti, kulttuurisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävän saamelaismatkailun ohjenuoriin on tällä hetkellä matkailuyrittäjien mielenkiinnon varassa – ja lisätaakka heidän harteillaan koronan runtelemalla alalla.Yrittäjien sitoutuminen ohjeistukseen tuskin tehostuu ilman virallista säätelyä jo johtuen nykytilanteen syvälle ulottuvista historiallisista juurista.
Saamelaiskulttuurin valjastaminen valtaväestön etuja ajaviin poliittisiin ja taloudellisiin tarkoitusperiin on nimittäin toistuva teema kansallisessa historiassamme.Ymmärrys totuudenmukaisten saamelaiskuvausten tärkeydestä ja kulttuurisen väärinkäytön vaikutuksista voisi johtaa saamelaismatkailun eettisen ohjeistuksen tarkempaan noudattamiseen.
Tämän ymmärryksen saavuttaminen vaatisi kuitenkin vähintään Suomen ja saamelaisten välisen historian tuntemusta – jota monella valtaväestön edustajalla ei rakenteellisista syistä ole.
Viimeaikainen media- ja somekeskustelu kulttuurisesta omimisesta on hyvä esimerkki siitä, kuinka vaikeaa valtaväestön on tavoittaa vähemmistöjen kokemusmaailma.Jäämme odottamaan, millä tavalla Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työ muuttaa suomalaisten käsityksiä ja kokemuksia Lapista.
Toimitus ja yhteistyökumppanit
- Teksti ja valokuvat: Suvi Jaakkola
- Hankkeen rahoitti: Patricia Seppälän Säätiö
- Podcast-lukija: Eemi Nordström
- Verkkotaitto: Suvi Jaakkola
Lukemista
- Saamelaismatkailun eettiset ohjeet. Saamelaiskäräjät, 2018.
- Vastatuuleen: saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. Jaana Kanninen ja Kukka Ranta, 2019.
- Kuvitettu maa: Suomen kansallisten maisemakuvastojen rakentuminen. Maunu Häyrynen, 2005.
- Landscape and Power (second edition). W. J. T. Mitchell, 2002.
- Autiotuvista lomakaupunkeihin – Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria. Harri Hautajärvi, 2014.
- Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio
- Passin kuvitus on nykypäivän sulauttamispolitiikkaa. Suvi Jaakkola, 2021 (antroblogi.fi)