Kirja-arvio: Suomalaiset muslimit
Vuonna 2022 julkaistu kokoelmateos Suomalaiset muslimit on yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen pohjaava katsaus islamiin Suomessa.
Vuonna 2022 julkaistu kokoelmateos Suomalaiset muslimit on yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen pohjaava katsaus islamiin Suomessa.
Keskustelu täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoitomuodoista eli CAM-hoidoista on usein kiistanalaista ja polarisoitunutta. Niiden käyttöä on kuitenkin syytä pohtia rakentavasti ja erilaisia näkökantoja huomioiden. Miksi vaihtoehtoiset hoitomuodot puhuttelevat länsimaisen lääketieteen parissa kasvanutta nykyihmistä?
Erityisesti viimeisen 10 – 15 vuoden aikana pakolais- ja siirtolaisaktivismin kentällä on entistä voimakkaammin tuotu esille valtionrajojen ja rajateknologioiden vahingollista ja syrjivää perusluonnetta. Myös monet tutkijat ovat liittyneet mukaan vaatimuksiin näiden rajojen kaatamisesta.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, isänmaallisista lauluista tuli somesodan aseita videopalvelu YouTubessa. Niiden avulla pyydetään ja osoitetaan tukea Ukrainan sotaponnisteluille sekä käsitellään sodan aiheuttamia tunteita.
1800-luvun lopun suomalaislehdissä keskustelukulttuuri oli tunnepitoinen ja riitaisa, paljastaa katsaus ajan yleisönosastokirjoituksiin.
“Ellen tekisi kaikkea auttaakseni, kärsisin valtavasti.” Tohtori Anastasia Piliavsky johtaa apua Ukrainan sodan uhreille toimittavaa Ukraine ─ Direct Aid ‑organisaatiota.