Vaihtoehtohoidoista tarvitaan kulttuuritieteellistä ymmärrystä

Keskustelu täy­den­tä­vis­tä ja vaih­toeh­toi­sis­ta hoi­to­muo­dois­ta eli CAM-hoidoista on usein kiis­ta­na­lais­ta ja pola­ri­soi­tu­nut­ta. Niiden käyttöä on kuitenkin syytä pohtia raken­ta­vas­ti ja erilaisia näkö­kan­to­ja huo­mioi­den. Miksi vaih­toeh­toi­set hoi­to­muo­dot puhut­te­le­vat län­si­mai­sen lää­ke­tie­teen parissa kas­va­nut­ta nykyihmistä?

Terveys on nykyih­mi­sen kes­kei­sim­piä arvoja, joka nostetaan euroa­me­rik­ka­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa usein vapauden, rauhan ja läheisten ihmis­suh­tei­den ohella onnel­li­sen ja hyvän elämän perus­pi­la­rik­si.


Terveyden ylläpito – tai pikem­min­kin sen aktii­vi­nen tekeminen esi­mer­kik­si kuntoilun ja ruo­ka­va­lion avulla – on tänä päivänä jopa erään­lai­nen hyvän ja kel­vol­li­sen ihmisen määre itsessään.


Se, millaisia mer­ki­tyk­siä terveys kul­loin­kin saa ja millaisin keinoin sitä pyritään yllä­pi­tä­mään, hei­jas­te­lee kullekin ajalle ja kult­tuu­ril­le tyy­pil­li­siä arvoja, normeja ja hyvän elämän mää­ri­tyk­siä.


Länsi­mai­nen lää­ke­tie­de näyt­täy­tyy his­to­rial­li­ses­ta näkö­kul­mas­ta tar­kas­tel­len yhtenä monista sai­rauk­sien paran­ta­mi­seen ja terveyden edis­tä­mi­seen pyr­ki­vis­tä ajattelun ja käy­tän­tei­den vii­te­ke­hyk­sis­tä. Se on saa­vut­ta­nut hal­lit­se­van aseman kult­tuu­ri­pii­ris­säm­me. Sen rinnalla elää myös muita lää­ke­tie­de­jär­jes­tel­miä ja käy­tän­tei­tä, joista käytetään usein termiä CAM-hoidot eli täy­den­tä­vät ja vaih­toeh­toi­set hoi­to­muo­dot.


Nämä meillä toisinaan huuhaana pidetyt hoi­to­muo­dot ovat joissakin maissa osa viral­lis­ta ter­vey­den­huol­to­jär­jes­tel­mää. Yksi täl­lai­sis­ta vaih­toeh­toi­sis­ta hoi­to­muo­dois­ta on myös Suomessa jalan­si­jaa saanut intia­lai­nen ayurveda, johon tässä kir­joi­tuk­ses­sa pureu­dum­me.


Kirjoi­tuk­sem­me pohjautuu Tiian laatimaan ja Annan ohjaamaan verk­koet­no­gra­fi­seen kan­di­daa­tin­tut­kiel­maan, jossa tar­kas­te­lun keskiössä olivat ayur­ve­daan liitetyt mer­ki­tyk­set blo­gi­kir­joi­tuk­sis­sa sekä ayur­ve­da­pal­ve­lu­ja tar­joa­vien yritysten verk­ko­si­vuil­la. Sekä tut­kiel­man että tämän kir­joi­tuk­sen kim­mok­kee­na on toiminut havainto siitä, että vaih­toeh­toi­set näke­myk­set ter­vey­des­tä ovat viime aikoina nousseet yhä ajan­koh­tai­sem­mak­si – mutta samalla hyvinkin tule­na­rak­si – aiheeksi.


Kentältä on siis alkanut yhä ene­ne­vis­sä määrin kummuta tarvetta kult­tuu­ri­tie­teel­li­sel­le ja medi­kaa­liant­ro­po­lo­gi­sel­le otteelle, joka pyrkii ymmär­tä­mään ihmisen ter­veys­käyt­täy­ty­mis­tä ja syitä, jotka johtavat esi­mer­kik­si vaih­toeh­to­hoi­to­jen äärelle.

Intialaista elämäntiedettä

Ayurveda on Intiasta lähtöisin oleva holis­ti­nen lää­ke­tie­de­jär­jes­tel­mä, jota on joidenkin arvioiden mukaan har­joi­tet­tu 5 000 vuotta. Sanskritinkielinen sana ayurveda koostuu sanoista ayur, elämä ja veda, tie­tä­mi­nen.


Kyseessä on siis erään­lai­nen elä­män­tie­de, jossa oppi ter­vey­des­tä kietoutuu olen­nai­ses­ti oppiin elämästä itsestään. Intiassa ayurveda on osa maan viral­lis­ta ter­vey­den­huol­to­jär­jes­tel­mää, ja sitä opetetaan yli­opis­tois­sa län­si­mai­sen lää­ke­tie­teen ohella.


Ayurvedan ytimessä on ajatus ihmisestä maailman mik­ro­kos­mok­se­na, jonka perus­e­le­ment­te­jä ovat eetteri, ilma, tuli, vesi ja maa. Hieman yksin­ker­tais­taen ilmais­tu­na maailman perus­e­le­ment­tien uskotaan muo­dos­ta­van ihmis­ruu­miis­sa erilaisia yhdis­tel­miä, joista muodostuu itse kullekin tyy­pil­li­nen perus­ra­ken­ne, dosha.


Ihmisen dosha määräytyy jo hedel­möi­tys­het­kel­lä ja säilyy muut­tu­mat­to­ma­na läpi elämän. Vata-dosha muodostuu eetteri- ja ilmae­le­men­teis­tä, pitta-dosha puo­les­taan tuli- ja ilmae­le­men­teis­tä, ja kapha-dosha taas koostuu maa- ja vesie­le­men­teis­tä.


Jokainen meistä on ayurvedan mukaan perus­ra­ken­teel­taan joko vata, pitta tai kapha – tai jokin näiden yhdis­tel­mis­tä, kuten vata-pitta tai pitta-kapha. Tämän uskotaan hei­jas­tu­van myös luon­teen­piir­tei­siin, joiden ilme­ne­mis­tä voidaan kuitenkin tasoittaa sopivalla ravin­nol­la ja elämäntavoilla.

Mausteita kuten erilaisia chilejä, sipuleita, inkivääriä ja pippureita käytetään tasapainottamaan eri ayurveda-kehotyyppejä.

Esimerkiksi tuli- ja ilmae­le­ment­te­jä edustava pitta on ayurvedan mukaan kuuma, mie­lel­tään terävä ja mää­rä­tie­toi­nen ihmis­tyyp­pi, jonka kannattaa suosia hil­li­tys­ti maus­tet­tua ja vii­len­tä­vää purtavaa maus­tei­sen tai öljyisen ruoan sijaan.


Käsitys ter­vey­des­tä perustuu ayur­ve­das­sa aja­tuk­seen tasa­pai­non yllä­pi­tä­mi­ses­tä ruumiin eri perus­e­le­ment­tien välillä. Mikäli tasapaino järkkyy, ihminen alkaa voida pahoin ja sairastuu.


Tällainen ajat­te­lu­ta­pa on lähellä humo­raa­liop­pia, joka kehittyi antiikin Kreikassa 400 eaa. ja vaikutti län­si­mai­ses­sa lää­ke­tie­tees­sä yli kahden vuo­si­tu­han­nen ajan. Siinä sai­rauk­sien uskottiin aiheu­tu­van ihmis­ruu­miin neljän perus­nes­teen – veren, keltaisen sapen, mustan sapen ja liman – välisestä epä­ta­sa­pai­nos­ta, joka pyrittiin pois­ta­maan esi­mer­kik­si suo­ne­nis­ken­nän ja kup­pauk­sen avulla.


Ayur­ve­das­sa tasa­pai­non palau­tu­mis­ta tavoi­tel­laan muun muassa joogan, lää­keyrt­tien sekä keho­tyy­pil­le sopivan ravinnon avulla.

Kun lääkäri ei ymmärrä

On kiehtovaa tar­kas­tel­la, kuinka tuhansia vuosia vanha intia­lai­nen lää­ke­tie­de­jär­jes­tel­mä elää ajassa ja mukautuu vas­taa­maan modernin nykyih­mi­sen tarpeita. Yksi Tiian tut­kiel­man kes­kei­sim­mis­tä havain­nois­ta oli se, että ayurvedan pariin hakeu­dut­tiin tilan­teis­sa, joissa län­si­mai­nen lää­ke­tie­de ei ollut kyennyt nimeämään oireiden syytä tai diagnoosi ei vastannut potilaan omia näke­myk­siä oireista.


Esimer­kik­si eräs ayur­ve­da­kon­sul­til­la käynyt bloggaaja kuvaili kär­si­neen­sä silmien arkuu­des­ta, jonka syyksi ter­veys­kes­kus­lää­kä­ri oli epäillyt psyyk­ki­sis­tä syistä johtuvia vai­keuk­sia katsoa kes­kus­te­lu­kump­pa­nia silmiin. Diagnoosi tuntui vieraalta, eikä potilas kokenut tulleensa ymmär­re­tyk­si.


Ymmär­re­tyk­si tulemisen kokemus syntyi ayur­ve­da­kon­sul­tin eli ayur­ve­di­sen lää­ke­tie­teen har­joit­ta­jan pakeilla, kun silmien arkuus diag­no­soi­tiin sopi­mat­to­mas­ta ravin­nos­ta aiheu­tu­neen ruumiin epä­ta­sa­pai­no­ti­lan oireeksi. Ayurvedassa tyy­pil­li­siä diag­nos­ti­sia mene­tel­miä ovat muun muassa pulssin luenta sekä kielen, kasvojen, ihon, kynsien ja silmien havainnointi.

Kasvohieronnassa hierottavan silmät on peitetty kämmenillä. Taustalla näyttäytyy lämmin valo, joka hohkaa hierottavan pään yläpuolella.

Tarve löytää ymmär­ret­tä­vä selitys sairauden koke­muk­sel­le on syvästi inhi­mil­li­nen piirre. Tämä on tärkeää paitsi terveyden edis­tä­mi­sen myös yksilön sosi­aa­li­sen aseman kannalta.


Antro­po­lo­gi Victor Turnerin ajatuksia soveltaen ihminen, joka ei ole saanut oireil­leen selitystä, näyttää ajau­tu­neen erään­lai­seen limi­naa­li­ti­laan. Hän ei ole yhtei­sön­sä silmissä terve eikä sairas, mikä sysää hänet yhteisön normaalin jär­jes­tyk­sen ulko­puo­lel­le.


Oireiden nimeä­mi­nen taas voidaan nähdä yhtei­söl­tä saatuna tun­nus­tuk­se­na yksilön hen­ki­lö­koh­tai­sel­le koke­muk­sel­le. Kun ihminen saa seli­tyk­sen koke­mil­leen oireille, voi sairauden ja pahan olon kokemus osaltaan helpottua jo pel­käs­tään sosi­aa­li­sen jär­jes­tyk­sen palau­tu­mi­sen myötä.

Joustava ja holistinen ayurveda puhuttelee nykyihmistä

Suomalaisten ayur­ve­dis­ten pal­ve­lui­den tar­joa­jien verk­ko­si­vuil­la ja ayurvedaa har­joit­ta­vien hen­ki­löi­den blo­gi­kir­joi­tuk­sis­sa ayurveda näyttäisi saavan osakseen hyvin monen­lai­sia mää­ri­tel­miä. Yksi kuvaa sitä luon­tais­lää­ke­tie­tee­nä, toinen maa­il­man­ku­va­na ja kolmas esi­van­hem­piem­me mui­nai­se­na vii­sau­te­na.


Monen­kir­ja­vat mää­ri­tel­mät kertovat siitä, että ayurveda taipuu har­joit­ta­jan omiin tar­pei­siin ja näke­myk­siin sopivaksi. Tässä lienee myös yksi kes­kei­sim­mis­tä syistä sille, miksi ayurveda on elänyt jo vuo­si­tu­han­sia ja saanut jalan­si­jaa myös 2020-luvun indi­vi­dua­lis­ti­ses­sa euroa­me­rik­ka­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa.


Sen opeista ja käy­tän­teis­tä löytyy luon­tais­ta jous­ta­vuut­ta ja väljyyttä, jolloin esi­mer­kik­si har­joit­ta­mi­sen inten­si­teet­ti – siis se, ohjaako ayurveda koko elämää vai poi­mi­taan­ko sen opeista käy­tän­töön vain osa – on itse kunkin pää­tet­tä­vis­sä. Tässä voidaan nähdä piirteitä eklek­ti­syy­des­tä, jossa ihminen valikoi esi­mer­kik­si elämää ohjaa­vis­ta opeista mie­lei­sim­mät ja yhdis­te­lee eri vai­kut­tei­ta keskenään omien tar­pei­den­sa mukai­ses­ti.


Indi­vi­dua­lis­mi ja eklek­ti­syys ovat myös uus­hen­ki­syy­den moni­nai­sen kentän perus­läh­tö­koh­ta. Tiian aineis­tos­sa ayurvedaa ei kui­ten­kaan suoraan mää­ri­tel­ty uskon­nok­si tai filo­so­fiak­si. Ayurvedasta puhuttiin vii­sau­te­na ja elä­mä­noh­jee­na, ja siitä koettiin saatavan apua armol­li­suu­den löytämiseen.

Lootusasennossa istuva henkilö pitää sylissään äänimaljaa. Erilaiset henkiset ja fyysiset harjoitteet ovat osa ayurvedaa.

Näissä kuvauk­sis­sa voidaan nähdä filo­so­fi­nen tai hen­ki­ses­ti latau­tu­nut pohjavire. Kaikkiaan tut­kiel­man valossa on vaikea sanoa, tul­ki­taan­ko ayurvedaa suo­ma­lai­sel­la verk­ko­ken­täl­lä vaih­toeh­toi­se­na hoi­to­muo­to­na vai (myös) moder­nil­le uskon­nol­li­suu­del­le tyy­pil­li­se­nä uus­hen­ki­syy­den muotona. Havaitun kaltainen epä­mää­räi­syys on kuitenkin jo itsessään yksi mää­rit­te­ly­jä pakenevan uus­hen­ki­syy­den tun­nus­mer­keis­tä.


Ayurvedan joustavaa luonnetta kuvaa osuvasti myös se, että esi­mer­kik­si ruo­ka­va­lio-ohjeita ei edel­ly­te­tä nou­da­tet­ta­van täy­del­li­ses­ti. Tämä kertoo ayur­ve­dal­le tyy­pil­li­ses­tä holis­ti­ses­ta terveys- ja ihmis­kä­si­tyk­ses­tä.


Holis­ti­ses­sa eli koko­nais­val­tai­ses­sa lähes­ty­mis­ta­vas­sa pyritään tun­nis­ta­maan mielen ja ruumiin yhteys sekä löytämään välineet näiden välisen tasa­pai­non saa­vut­ta­mi­seen. Näin ollen esi­mer­kik­si lem­pi­her­kuis­ta ei ole järkevää kiel­täy­tyä täysin, sillä vaikka se ehkä tekisikin hyvää vatsalle eli ruumiille, se on tuskin hyväksi mielelle.


Juuri jous­ta­vuus onkin Tiian havain­to­jen mukaan yksi niistä ayurvedan piir­teis­tä, jotka vetävät puoleensa ja kan­nat­te­le­vat sen vuo­si­tu­han­sia vanhoja oppeja nykyajassa.

Ayurveda osana CAM-hoitojen kiisteltyä kenttää

Suomessa ayurveda mää­ri­tel­lään yleisesti CAM-hoidoksi. Lyhenne ”CAM” tulee englannin kielen sanoista Complementary and Alternative Medicine. CAM-hoidoilla eli täy­den­tä­vil­lä ja vaih­toeh­toi­sil­la hoidoilla tar­koi­te­taan hyvin­voin­nin edis­tä­mi­sen mene­tel­miä, jotka eivät tietyssä his­to­rial­li­ses­sa ja yhteis­kun­nal­li­ses­sa tilan­tees­sa ole osa viral­lis­ta ter­vey­den­huol­to­jär­jes­tel­mää.


Ayurvedan ohella CAM-hoitojen sateen­var­jon alle luetaan Suomessa myös muun muassa vyö­hy­ke­te­ra­pia, kale­va­lai­nen jäsen­kor­jaus, aku­punk­tio ja homeo­pa­tia. CAM-hoitoja käyttää vuo­sit­tain yli miljoona suo­ma­lais­ta. Kyseessä ei siis ole mar­gi­naa­li­nen ilmiö.


Julkinen kes­kus­te­lu CAM-hoidoista on usein latau­tu­nut­ta ja kiis­ta­na­lais­ta. Esimerkiksi mediassa CAM-hoidoista kes­kus­tel­laan usein kohun saat­te­le­ma­na, mistä esi­merk­ki­nä mai­nit­ta­koon muutama vuosi sitten kuo­hut­ta­nut hopea­ve­si­ta­paus.


Poli­tii­kas­sa taas on kiistelty niin kut­su­tus­ta puos­ka­ri­lais­ta, jolla pyritään kont­rol­loi­maan vapautta CAM-hoitojen käyt­tä­mi­seen. Lakiesitys ei aiemmin ole mennyt läpi, mutta aloite on uudelleen käsit­te­lys­sä. Tällä hetkellä Suomessa ei siis ole suoraan CAM-hoitoja rajoit­ta­vaa lain­sää­dän­töä.


Yksi­mie­li­syyt­tä ei ole saa­vu­tet­tu edes siitä, millaisin termein aiheesta tulisi puhua. Joidenkin viran­omais­ten ja median toimesta CAM-hoidoista puhutaan puos­ka­roin­ti­na, usko­mus­hoi­toi­na ja huuhaana. Jo termi ”CAM-hoidot” itsessään on ongel­mal­li­nen, sillä termiin sisältyvä ajatus vaih­toeh­toi­suu­des­ta voi joidenkin näke­mys­ten mukaan johtaa harhaan ja antaa ymmärtää, että CAM-hoidot tar­joai­si­vat var­tee­no­tet­ta­van, korvaavan vaih­toeh­don län­si­mai­sel­le lää­ke­tie­teel­le.


Aiheen kiis­ta­na­lai­suu­des­ta huo­li­mat­ta monet etsivät apua ja selitystä vai­voil­leen auyrvedan kal­tai­sis­ta vaih­toeh­toi­sis­ta ja täy­den­tä­vis­tä hoi­to­muo­dois­ta. Tämä on inhi­mil­li­nen tosiasia, jota on syytä tar­kas­tel­la raken­ta­vas­ti ja erilaisia näkö­kan­to­ja huomioiden.

Nainen annostelee pipetistä eteeristä öljyä kädelleen. Myös eteerisillä öljyillä on roolinsa ayurvedassa.

On tarpeen pohtia, mikä saa ihmiset hakemaan apua vai­voi­hin­sa CAM-hoidoista. Tämä lisää osaltaan ymmär­rys­tä esi­mer­kik­si siitä, missä län­si­mai­sen lää­ke­tie­teen koetaan potilaan näkö­kul­mas­ta epä­on­nis­tu­van.


Lisäksi yhdistävä lää­ke­tie­de eli moniam­ma­til­li­nen lähes­ty­mis­ta­pa, jossa län­si­mai­sen lää­ke­tie­teen osaamista täy­den­ne­tään CAM-hoidoilla, voidaan nähdä tule­vai­suu­den kehi­tys­suun­ta­na. Jo tällä hetkellä esi­mer­kik­si osassa tans­ka­lai­sia ja nor­ja­lai­sia sai­raa­loi­ta tarjotaan para­ne­mi­sen ja hyvin­voin­nin tueksi muun muassa aku­punk­tio­ta ja tai­de­te­ra­pi­aa.


Lääkäri-ant­ro­po­lo­gi Arthur Kleinmania soveltaen voi­daan­kin ajatella, että ymmärrys sai­rau­des­ta (engl. sickness) vaatii aina sekä vaivan (illness) että taudin (disease) ulot­tu­vuuk­sien huo­mioi­mi­sen.


Tauti” viittaa län­si­mai­sen lää­ke­tie­teen näkö­kul­maan: se on sairaus ilmiönä, jol­lai­sel­ta sen syyt, seu­rauk­set ja olemus näyttävät lääkärin näkö­kul­mas­ta tar­kas­tel­len. ”Vaiva” taas on sairaus sel­lai­se­na kuin potilas, omaiset ja yhteisö sen kokevat. Jos vaivan aspekti jää huomiotta, kuva sai­rau­des­ta piirtyy aina vaja­vai­se­na.


Ayurvedan pariin näyttää usein ajavan kokemus siitä, etteivät lääkärin ja potilaan näke­myk­set kohtaa ja ymmärrys vaivan ulot­tu­vuu­des­ta jää vajaaksi. Käynti ayur­ve­da­kon­sul­til­la koetaan koko­nais­val­tai­se­na ja eheyt­tä­vä­nä koke­muk­se­na, jossa potilaan omat näke­myk­set ja tun­te­muk­set nostetaan keskiöön. Tämä on usein ensiar­voi­sen tärkeää ihmisen psyyk­ki­sel­le ja fyy­si­sel­le hyvin­voin­nil­le.


Samalla tässä piileekin kenties mer­kit­tä­vin yksit­täi­nen peruste sille, miksi täy­den­tä­vien ja vaih­toeh­tois­ten hoi­to­muo­to­jen roolia ihmisten terveyden edis­tä­mis­tä kos­ke­vas­sa kes­kus­te­lus­sa ei ole syytä sivuuttaa.

  1. Markku Hokkanen ja Kalle Kananoja, 2017: Kiistellyt tiet ter­vey­teen. Parantamisen moni­muo­toi­suus glo­baa­li­his­to­rias­sa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Pia Vuolanto, Minna Sorsa, Pauliina Aarva ja Kaija Helin, 2018: Katsaus suo­ma­lai­seen CAM-tut­ki­muk­seen. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 55 (3).
  3. Vasant Lad, 2009/​1984: Ayurveda. Käytännöllinen opas. Biokustannus Oy.
  4. camtieto​.fi: Näyttö ja käyttö. tut­ki­mus­tie­toa CAM-hoidoista ja ter­vey­des­tä.

Kirjoittajat

Fil. yo Tiia-Tuulia Kankkunen on kulttuuriantropologian opiskelija kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmassa Itä-Suomen yliopistossa. Kandidaatintutkielmassaan hän tarkasteli verkkoetnografisin menetelmin suomalaista ayurvedakulttuuria ja kokemuksia ayurvedan harjoittamisesta. Tiia on kiinnostunut hyvinvoinnin ja henkisyyden teemoista, tällä hetkellä erityisenä kiinnostuksen kohteenaan täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot Suomessa.


FT Anna Kinnunen on kulttuuriseen mielenterveystutkimukseen erikoistunut perinteen- ja kulttuurintutkija. Tällä hetkellä hän työskentelee yliopisto-opettajana kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmassa Itä-Suomen yliopistossa. Annan tutkimusintressit kohdistuvat terveyden ja sairauden kulttuurisiin merkityksiin sekä hulluuden ja poikkeavuuden määrittymiseen.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Kommentit

  • Satu 25.5.2022 klo 08:50

    Tämä on erittäin ter­ve­tul­lut näkemys tähän aiheeseen. Kiitos oival­li­ses­ta kirjoituksesta.
    Terveys ja hyvin­voin­ti on huo­mat­ta­van laaja-alainen asia. Ja vaikka posi­ti­vis­ti­nen tutkimus koet­taa­kin val­loit­taa mono­po­lia­se­man ”ainoana oikeana” tie­teel­li­se­nä menetelmä, ei se kykene yksin ymmär­tä­mään niin omituista otusta kuin ihminen. Sen vuoksi onkin surul­lis­ta että tässä yhtey­des­sä koke­muk­sel­li­suus ja kult­tuu­ril­li­nen aspekti “tuupattu” sivuun ja asioita pyritty ymmär­tä­mään pel­käs­tään suppean katsannon kautta ja suo­ma­lai­sen käsi­tyk­sen mukaan, joka saattaa olla huo­mat­ta­van loukkaava.

    Vastaa

Lue myös nämä:

Osa vapaaehtoisesti lapsettomista henkilöistä haluaisi hakeutua pysyvän ehkäisykeinon tarjoavaan sterilisaatiotoimenpiteeseen. Suomen steriloimislaissa määriteltyjen kriteerien vuoksi he joutuvat kuitenkin yleensä odottamaan kolmenkymmenen vuoden ikärajan täyttymistä saadakseen lähetteen toimenpiteeseen. Toimenpiteen tiukka sääntely viestii siitä, että kulttuurissamme elää yhä vahvoja lisääntymiseen liittyviä normeja.

Kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan on nostettu kolme syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeudenkäynnissä vastakkain asettuvat kaksi liberaalin demokratian perusperiaatetta: syrjimättömyys ja sananvapaus.

Laadukasta terveydenhuoltoa pidetään usein suomalaisen hyvinvointivaltion peruskivenä, johon kaikilla kansalaisilla on oikeus. Mutta minkälaista on asioida terveydenhuollossa, kun kuuluu vähemmistöön, johon suhtautuminen vaihtelee suuresti?