Melko tasan 30 vuotta sitten, 23. kesäkuuta 1992, muuan metsätyönjohtaja kohtasi suureksi hämmästyksekseen naarasleijonan taimikkoaukealla Etelä-Karjalan Ruokolahdella. Pari päivää myöhemmin kohtaamisesta uutisoitiin kautta maan, ja kansallinen ilmiö nimeltään Ruokolahden leijona oli syntynyt.
Vaikka leijonan olemassaolosta kiistellään yhä, moni muistaa tapauksen lähinnä koomisiin mittapuihin paisuneena mätäkuun juttuna, jolla paikattiin kesän vähäistä uutistarjontaa. Otsikoiden puute ei silti yksinään riitä selittämään, miksi paikallisista leijonahavainnoista tuli niin merkittävä valtakunnallinen puheenaihe.
Antropologisesta näkökulmasta tarkasteltuna Ruokolahden leijona on anomalia, eli antropologi Mary Douglasia lainaten ”ainetta väärässä paikassa”. Se muistuttaa myös myyttistä veijarihahmoa eli tricksteriä, joka normeja rikkovilla edesottamuksillaan tuo yhteiskunnan kätketyt rakenteet näkyville ja asettaa ne naurunalaisiksi.
Itä-Suomen metsissä samoilleen leijonan edesottamukset paljastivat ristiriitaisia, jopa absurdeja piirteitä Suomen valtiosta ja yhteiskunnasta. Sen tarinasta tuli uskottava ja kiinnostava, koska se istui täydellisesti oman aikansa ja paikkansa olosuhteisiin.
Leijona esimerkiksi hämärsi elävän eläimen, valtion omaisuuden ja kansallisen symbolin välisiä rajoja. Antropologi Yuka Suzuki muistuttaa, että usein se mikä rivikansalaiselle näyttäytyy villinä luontona, on loppupeleissä jonkun, yleensä valtion, omistamaa ja tiukasti säätelemää raaka-ainetta – kuten riistaa ja metsää. Leijonan asema Suomen lainsäädännössä oli kuitenkin epävarma, minkä vuoksi asiaa puitiin kolmessa eri ministeriössä. Kun lainsäädännöllisiä esteitä ei ilmennyt, se päätettiin ampua yleisen turvallisuuden nimissä.
Kansa ei ollut samaa mieltä. Mielipidekirjoituksissa ja kyselyissä leijona nähtiin pikemminkin kansallisena omaisuutena, mitä puolsi eläimen läsnäolo Suomen vaakunassa. Vanha kristinuskoa ja rohkeutta ilmaiseva symboli yhdistyi nyt kansallisromanttiseen luontosymboliikkaan, kun leijonia ilmeisesti tavattiinkin Suomen luonnossa. Joillekin Elviksi nimetty leijona näyttäytyi itse kansakunnan ruumiillistumana: ”Kansalliseläimen ampuminen on kuin ampuisi Suomen,” eräässä kirjoituksessa todettiin. Valtio taipui paineen alla, ja päätti selvittää vaihtoehtoisia toimenpiteitä.
Leijonaa ei kuitenkaan saatu enää kiinni. Jotkut arvelivat sen lähteneen kokeilemaan geopoliittisia rajoja Suomen ja Venäjän välillä. Suosituimman teorian mukaan itänaapurista se oli alkujaan tullutkin, sirkuksesta karanneena. Myöhemmin on epäilty, että Venäjällä tuolloin eletty lama olisi vaikuttanut leijonan lopulliseen kohtaloon, sillä nälkäiset sotilaat olivat kuulemma ampuneet ja syöneet sen.
Myyttien veijarihahmot kylvävät kaaosta, mutta uudistavat samalla myös asuttamaansa yhteisöä. Näin ne toimivat myös sen suojelijoina. Ruokolahden kunnan suhteen veijarileijona on täyttänyt velvollisuutensa hyvin: sen harharetki paikallisissa metsissä teki siitä kunnan maskotin, jonka tarinaa on vuosien ajan hyödynnetty alueen markkinoinnissa. Sen kunniaksi on myös sävelletty humppa, tehty kesäteatterinäytelmä ja pystytetty näyttävä patsas kunnan keskustaa vartioimaan.
Ruokolahden leijona osoittaa, että odottamaton, näennäisen vähäpätöinen tapahtuma voi sopivissa olosuhteissa muuttua kulttuurisesti ja historiallisesti merkittäväksi.
Lukemista
- Douglas, Mary 2000 [1966]. Puhtaus ja vaara – ritualistisen rajanvedon analyysi. Suomentaneet Virpi Blom ja Kaarina Hazard. Tampere: Vastapaino
- Hurn, Samantha 2017 (toim.). Anthropology and Cryptozoology: exploring encounters with mysterious creatures. Lontoo: Routledge
- Kilpi, Timo 2007. Ilta-Sanomat 75 v. – Uutisia, historiaa ja puheenaiheita. WSOY
- Laitinen, Päivi 2021. Outojen otusten jäljillä – tutkimusretkiä lumimiesten, vesihirviöiden ja muiden merkillisten olentojen maailmaan. Helsinki: Tammi
- Ortner, Sherry B. 1973. On Key Symbols. American Anthropologist 75 (5), 1338–1346
- Sahlins, Marshall 2004. Apologies to Thucydides: understanding history as culture and vice versa. University of Chicago Press
- Suzuki, Yuka 2007. Putting the Lion out at Night. Teoksessa Where the Wild Things Are Now: domestication reconsidered. Toim. Rebecca Cassidy ja Molly Mullin. Oxford: Berg
- Tammisto, Tuomas ja Heikki Wilenius 2021 (toim.). Valtion antropologiaa – tutkimuksia ihmisten hallitsemisesta ja vastarinnasta. Helsinki: SKS
