Ilmastokriisi etenee ja kietoutuu yhteen edustuksellisen demokratian kriisin kanssa. Voisiko apu löytyä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kansalaisten osallistamisesta? Jasmin Immonen pohtii kysymystä yhdessä haastattelemansa Ellun Kanojen johtavan tutkijan Elina Kiiski-Katajan kanssa.
”Siellä ei ole demokratiaa!” Näin paasasi kerran tuttavani, kun kahvipöydän puheenaihe oli siirtynyt politiikkaan ja sotiin. ”Mitä tarkoitat sanalla demokratia?” kysyin, sillä sanan esiintupsahtelu mediassa ja ruokapöytäkeskusteluissa on askarruttanut minua. Syntyi hiljaisuus, jonka jälkeen tuttavani naisystävä naurahti: ”Siitäs sait!”
En syytä tuttavaani, joka oli ärsyyntynyt kaukaisen valtion näennäisestä demokratian puutteesta. En syytä häntä siitäkään, ettei hän heti osannut sanoa, mitä tarkoitti sanalla demokratia. En osaisi minäkään. Vasta pitkälle aikuisella iällä olen oppinut, että demokratia ei ole vain puoluepolitiikkaa ja edustuksellista demokratiaa. On olemassa muitakin demokratian muotoja.
Niin sanottu demokratian kriisi on viime aikoina herättänyt paljon keskustelua. Kansalaisten luottamus yhteiskunnan keskeisiä instituutioita kohtaan on rapautunut. Polarisaatio lisääntyy, ja ihmiset kaivautuvat omiin poteroihinsa. Somepäivitysten jakaminen ja klikkausaktivismi voi tuntua merkityksellisemmältä kuin poliittisiin puolueohjelmiin tutustuminen.
Kyynisellä tuulella ollessa voi äänestäminen tuntua jopa turhalta. Etenkin jos politiikka alkaa vaikuttaa eliittien klubilta, johon pienituloisella ei ole osaa tai arpaa. Eri tahot näkevät tilanteen haittaavan poliittisen tasa-arvon toteutumista ja itse demokratiaa poliittisena järjestelmänä.
Samaan aikaan ilmastonmuutos etenee ja kietoutuu yhteen demokratian kriisin kanssa.
Keskustelin viestintä- ja konsulttitoimisto Ellun Kanojen johtavan tutkijan Elina Kiiski-Katajan kanssa hänen mietteistään demokratian tilasta Suomessa. Elina tekee väitöskirjaa alustatalouden ja alustoitumisen vaikutuksesta yhteiskuntaan ja demokratiaan.
Vuonna 2017 hän kirjoitti silloiselle työnantajalleen Sitralle, Suomen Itsenäisyyden Juhlarahastolle, raportin “Demokratian vaikeuksista kohti tulevaisuuden osallisuutta”. Tuolloin vain 6 % väestöstä kuului poliittisiin puolueisiin.
Kunnianhimoiset ilmastoteot vaativat legitimiteettiä, jota ei saavuteta näin pienellä kiinnostuksella puoluepolitiikkaan.
Kuinka voimme vastata ilmastokriisiin polarisoituneessa tilanteessa, jossa suuri joukko ihmisiä kokee, etteivät he ole edustettuina päätöksenteossa? Voisiko apu löytyä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kansalaisten osallistamisesta?
Osallistava demokratia tarkoittaa kansalaisten mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon vaalien välillä. Sen alle lukeutuu puntaroiva tai deliberatiivinen demokratia eli päätöksenteko, jota edeltää tasa-arvoinen keskustelu.
Puntaroivaa demokratiaa käytetään erilaisissa paneeleissa, raadeissa ja foorumeissa, joihin kansalaisten keskuudesta arvotaan tiettyjen kriteerien mukaan henkilöitä. Satunnaisotannalla koostetussa raadissa voi istua vaikkapa 16-vuotias opiskelija Lapista, 60-vuotias maanviljelijä Etelä-Savosta ja 38-vuotias insinööri pääkaupunkiseudulta.
Tässä artikkelissa pohdin, mikä on kansalaisfoorumien ja muun suoran tai osallistavan demokratian merkitys yhteisymmärryksen edesauttajana ja luottamuksen rakentajana, kun käydään globaalia kamppailua ilmastokriisiä vastaan. Tarkastelen myös, miten osallistavaa demokratiaa voi hyödyntää sosiaalisen kestävyyden parantamisessa.
Teknologinen murros ja eriarvoisuuden kasvu rapauttavat luottamusta
Mikäli historiantutkija Yuval Noah Hararia on uskominen, viime vuosisadan demokraattiset valtiot ovat käymässä läpi tietynlaista suvantovaihetta. Muutokset maailmanmenossa merkitsevät sitä, että suhteellisen pitkään kestänyt vakaus ei enää ole poliittisissa järjestelmissämme itsestään selvää.
Espanjalaiselle El pais -lehdelle antamassaan haastattelussa modernisaation ja postmodernismin tutkija Zygmunt Baumanin mielestä demokratian kriisi johtuu luottamuksen puutteesta vallanpitäjiä kohtaan.
Demokraattisia instituutioita ei ole luotu keskinäistä riippuvuutta varten. Toisin sanoen, ne eivät ole kykeneviä vastaamaan globaalin talousjärjestelmän asettamiin haasteisiin.
Valta on globaalia, mutta politiikka on pysynyt paikallisena, kansallisvaltion raameissa. Valtiojohtoinen politiikka kärsii sidotuista käsistä, sillä valtiot eivät voi merkittävästi rajoittaa globaalia markkinavetoista politiikkaa, jossa vauraus kasaantuu jättiyrityksille.
Bauman viittaa uusliberalismin voittoon 1980-luvulla ja sitä seuranneeseen eriarvoisuuden kasvuun ja keskiluokan prekarisoitumiseen, joka räjähti käsiin vuoden 2008 talouskriisissä. Myös taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD kirjoittaa vuonna 2020 julkaistussa raportissaan, että nykyisen kansallisvaltion demokraattiset rakenteet ja laitokset luotiin monissa maissa 1600- ja 1700-luvuilla. Ongelmamme eivät enää ole samoja kuin silloin.
Antamassaan puhelinhaastattelussa Elina kertoo, että vaikka Suomen demokratia ei ole varsinaisesti kriisissä, teknologia ja eriarvoisuuden kasvu ovat luoneet ison haasteen luottamukselle.
Elinan mukaan digitalisaatio on mahdollistanut monenlaisia visioita tulevaisuudesta, mutta se on myös ravistellut luottamusta perinteiseen mediaan ja puolueisiin.
”Aikaisemmin julkisuus ja keskustelu oli ollut tosi tiiviisti journalismin ja puolueiden takana, ja siinä on ollut tosi lyhyt aika, et yhtäkkiä jokaisella on oma ääni.
Se viestien loputon tulva ja alustat, missä näitä keskusteluja käydään, ja ne algoritmit, jotka tätä pakkaa työntää ja sekoittaa, ovat saaneet aikaan sen, että yhtäkkiä on hyvin monenlaisia visioita tulevaisuudesta.
“Se ei ole ollenkaan politiikalle — missä on ehkä totuttu kovin pienissä piirissä päättämään asioista aikaisemmin — helppo siirtymä.”
Elina kommentoi, että politiikka on säilyttävyyteen pyrkivää. Tällä hetkellä taloudessa on paljon prosesseja, jotka tapahtuvat ylikansallisesti ja joihin demokraattiset mekanismit eivät ulotu.
Puoluepolitiikan sisälle ei ole kirjoitettu uudistumisprosesseja, ja puolueiden on vaikea uudistua sellaiseen aikaan, joka on radikaalisti erilainen kuin ennen. Kun vielä 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun globalisaatiokriittinen liike nosti näitä kysymyksiä esille, ovat ne nationalismin nousun myötä liukuneet pois demokratian agendasta.
Tulevaisuuskeskustelu on livennyt politiikasta teknologian kenttään jättiteknologiayrityksille.
Teknologia harvoin ratkaisee luonteeltaan kulttuurisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Siihen nähden demokratiaa on pidetty jopa hieman itsestäänselvyytenä. Usein unohdetaan, että demokratian eteen täytyy tehdä töitä. Elinan mukaan olisikin tärkeää kohdata demokraattisten prosessien ympärillä olevat asiat, kuten tasa-arvo ja reiluuden kokemus. Olisi hyvä myös pohtia, miten yhteiskunnan luottamusta lisätään ja luodaan.
Kansalaisfoorumi mielipiteitä jakaviin kysymyksiin
Erilaisten ristiriitojen paineissa demokratiaa edistävät ajatushautomot, kuten Bibu, näkevät niin suoran kuin puntaroivankin demokratian muodot tervetulleena lisänä perinteisen edustuksellisen demokratian rinnalle. Myös Sitra, Deliberatiivisen Demokratian Instituutti ja PALO-hanke tutkivat ja kokeilevat puntaroivan demokratian menetelmiä.
Puntaroiva demokratia kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa keskustelua ja pohdintaa yhteisymmärryksen löytämiseen. Sen juuret ovat antiikin Kreikassa. Kansalaisfoorumeja, joita kutsutaan myös kansalaisraadeiksi tai ‑paneeleiksi, on käytetty viime vuosikymmenien aikana kasvavassa määrin edustuksellisen demokratian täydentämiseksi OECD-maissa sekä esimerkiksi Intiassa ja Afrikan maissa, kuten Malawissa.
Kansalaisraadeissa arvalla valitut kansalaiset, jotka edustavat eri ikä- ja tuloluokkia sekä asuinpaikkoja, kokoontuvat keskustelemaan tärkeistä poliittisista kysymyksistä. Asiantuntijaesitysten jälkeen he keskustelevat asiasta ja tekevät politiikkasuosituksia. Poliittiset päättäjät vähintään lukevat suositukset ja parhaimmassa tapauksessa ryhtyvät niiden vaatimiin toimenpiteisiin.
OECD ja osallistavan demokratian tutkijayhteisö suosittelevat puntaroivaa demokratiaa hyödyntäviä kansalaisfoorumeita aiheisiin, jotka edellyttävät jonkinlaista vaihtokauppaa. Vaikeissa kysymyksissä jostain täytyy luopua, mikä edellyttää yhdessä keskustelua ja pohdintaa siitä, mistä luovuttaisiin. Toisin kuin poliitikkojen, kansalaisten ei tarvitse tyydyttää äänestäjiensä toiveita eivätkä yksityiset yrityksen todennäköisesti rahoita heitä, joten he voivat päästä parempaan yhteisymmärrykseen politiikkasuositusten muotoilussa.
Kansalaisfoorumissa puntaroitava kysymys voi usein olla tunteita herättävä ja perustua henkilökohtaisiin arvoihin, kuten Irlannin aborttilakiesityksen kohdalla. Asiasta ei oltu päästy sopuun, minkä vuoksi kansalaisfoorumi kutsuttiin koolle.
Keskeisenä toimeenpanevana motivaationa puntaroivan demokratian käyttöön on ajatus siitä, että kansallisvaltion sisäinen demokratia ei ole kykenevä vastaamaan globaaleihin paineisiin. Demokratiaan kuuluu myös ajatus vahvasta kansalaisyhteiskunnasta, joka on vapaa toimimaan edistääkseen itselleen tärkeitä asioita. Mitä enemmän eri kantoja tuodaan esiin julkiseen keskusteluun, sen parempi.
Elinan mukaan kansalaisraatien arvo on kasvokkain tapahtuvassa keskustelussa. Kehonkieli on omiaan lisäämään luottamusta ja ymmärrystä. Raatien laatimien politiikkasuositusten tulee olla sitovia, jotta ne lisäävät luottamusta ja reiluuden kokemusta. Raadit sopivat etenkin ihmisten arkielämään vaikuttavien päätösten tekemiseen esimerkiksi kaupunkisuunnitteluun tai sote-uudistukseen liittyen.
Puntaroivaa demokratiaa käytetään myös erilaisissa kansalaiskokouksissa, joita järjestetään yhteiskunnallisesti kriittisissä käännekohdissa. Niissä päätöksenteko ei ole byrokratiaan sidottua, mutta ne voivat antaa uutta suuntaa politiikanteolle. Espanjan laman aikana, vuosina 2008–2014, kansalaiskokoukset yleistyivät muun muassa los indignados -liikkeen myötä. Liikkeessä olivat äänessä etenkin työttömät nuoret ja pankille talonsa menettäneet henkilöt. Kansalaiskeskustelujen pohjalta kehkeytyi lopulta hallituksessa nykyisin istuva puolue.
Ilmastopolitiikkaa kansalaisia kuuntelemalla?
Kansalaisfoorumi nähdään tarpeellisena myös päätöksissä, jotka vaativat kaukonäköisyyttä, kuten ilmastokriisissä. Ranska ja Iso-Britannia ovat jo järjestäneet kansalaisfoorumeja, jotka pohtivat ilmastopolitiikan vaatimaa siirtymää ja politiikkatoimia sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.
Asiantuntijoiden alustukset, jotka pohjautuvat vuosikymmenien tieteelliseen työhön, antavat suuntaa pitkäjänteiselle päätöksenteolle. Muun muassa kansainvälinen ilmastoliike Extinction Rebellion (XR), jonka Suomen haara on Elokapina, vaatii kansalaisfoorumin perustamista ilmastokriisin käsittelyyn.
Viimeaikaiset poliittiset epävarmuudet ja kuumenevat kesät ovat kasvattaneet kansalaisten tyytymättömyyttä Euroopassa. Syyskuun alussa Isossa-Britanniassa kolme XR:n ilmastoaktivistia liimasi itsensä toisiinsa kiinni Westminsterin parlamenttitalon puhujaistuimen ympärillä. He vaativat, että ilmastokriisiä tulisi käsitellä kansalaisfoorumissa.
Tempaus otti kantaa niin hallituksen riittämättömiin ilmastotoimiin kuin kasvavaan hintojen nousuunkin. Isossa-Britanniassa pohditaan jo, ostetaanko ensi talvena ruokaa vai maksetaanko lämmityksestä.
Vaurauden kasautuminen harvoille luo epäluuloa ja tyytymättömyyttä. Sama seuraus on sillä, että markkinavetoisen politiikan johdolla on tingitty kansalaisten aikaisemmista sosiaalisista ja taloudellisista oikeuksista. Eri osapuolet syyttävät toisiaan ongelmista, jotka ovat yhteisiä.
Ranskan keltaliiviprotestien tapaus on tässä mielessä kiinnostava. Keltaliiviprotestit alkoivat reaktiona etenkin bensan hinnan nousuun mutta myös laajemmin hintojen nousuun ja eriarvoisuuden kasvuun. Maahanmuuttovastaisuus oli yleistä niin keltaliiviprotesteissa kuin muissakin populistisissa liikkeissä ympäri Eurooppaa.
Järjestöt Gilets Citoyens (“kansalaisten liivit”) ja Democratie Ouverte (“avoin demokratia”) vaativat presidentti Emmanuel Macronia aukaisemaan foorumin keltaliiviprotestien myötä.
Vuosina 2019 ja 2020 Ranskassa pidetty ilmastokansalaisfoorumi pohti, kuinka ranskalaiset voivat vähentää kasvihuonekaasuja 40 %:lla vuoteen 2030 mennessä sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Taustalla oli Ranskan tarve pitää osuutensa Pariisin ilmastosopimuksesta eli rajoittaa maapallon lämpötilan nousu 1,5 asteeseen.
Ranskan kansalaisfoorumin suosituksiin eduskunnalle kuului muun muassa vuonna 2021 voimaan astunut ”Ecocide”- laki, joka kieltää luonnolle peruuttamatonta vahinkoa aiheuttavan toiminnan.
Ranskan kansalaisfoorumi osoitti, että kansalaiset pystyvät tekemään kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa kuin eduskunta ja hallitus. Vallalla olevasta kansallismielisyydestä huolimatta kansalaiset olivat valmiita ottamaan vastuuta valtionrajan ylittävistä asioista. Tähän puoluepolitiikka on harvoin kykenevä ilman vastareaktiota itse kansalaisilta.
Kuten Ranskan kansalaisfoorumista kävi ilmi, ilmastonmuutos vaatii laajempaa pohdintaa niin paikallisesta kuin globaalistakin vastuusta. Kaikilla voi olla sanottavaa ilmastokriisin myötä ilmenneisiin ongelmiin ja niiden vaatimiin ehkäisy- ja sopeutumistoimiin.
Tällä hetkellä Isossa-Britanniassa meneillään oleva kampanja Climate and Ecological Emergency Bill (CEE-Bill) yrittää saada kansalaisfoorumia lakiin. Lakiesityksessä pohditaan, kuinka Iso-Britannia voisi saavuttaa kansainvälisesti sovitut luonto- ja ilmastotavoitteet perustamalla yhden kerran pidettävän kansalaisfoorumin jossa etsittäisiin keinoja tavoitteiden saavuttamiseen. Kansalaisfoorumin kysymyksenasettelun tulee täyttää ehdot ilmasto- ja luontotavoitteista.
Mennyt kesä on ollut useissa maissa varsin tukahduttava. Ilmastokriisin vastaiseen työhön tarvitaan sekä kansallista että kansainvälistä talkoohenkeä ja laajempaa käsitystä demokratiasta.
Kaikki kansalaiset tulisi ottaa mukaan keskusteluun poikkeavista mielipiteistä huolimatta. Mitään menetettävää ei olisi, jos kokeilisimme tehdä ilmastonmuutokseen liittyvää päätöksentekoa toisin: tavallista kansalaista informoiden ja kuunnellen, tasa-arvoisen keskustelun kautta.
Antropologi David Graeberin mukaan toimiva demokratia edellyttää valmiutta asettua toisen ihmiseen asemaan — ilman sitä kompromissit ja toiminta yhteisten päämäärien eteen eivät ole mahdollisia.
Voisiko Maija Meikäläisestä löytyä vastaus paljon puhuttuihin kriiseihin? Kuten Elina kiteyttää, kansalaiset keskustelevat asioista muutenkin, miksi siis emme kuuntelisi heitä?
Voit käydä allekirjoittamassa tuen kampanjalle Ecocide-lakien puolesta EU:n tasolla tästä.
