Iranin naiset vaativat vapaata elämää

Mahsa Amini kuoli syys­kuus­sa Iranin siveys­po­lii­sin pidä­tet­tyä hänet epä­so­pi­van vaa­te­tuk­sen vuoksi. Tapahtuma aloitti maassa mie­le­no­soi­tus­ten aallon, joka on jatkunut lähes kahden kuukauden ajan hallinnon kovista otteista huolimatta.

Iranissa naisten toimintaa on pitkään pyritty hal­lit­se­maan poli­tii­kal­la, jossa hijab-huntua käytetään rajoit­ta­maan naisten itsemääräämisoikeutta.

Hijab onkin ollut kiivaan kes­kus­te­lun kohteena siitä asti, kun šaahi Reza Pahlavi määräsi hunnusta luo­pu­mi­sen pakol­li­sek­si 1936. Tämä vaatimus oli osa Pahlavin moder­ni­saa­tio­pro­ses­sia. Se sulki ne naiset kotei­hin­sa, joiden kult­tuu­ri­set ja uskon­nol­li­set arvot olivat ris­ti­rii­das­sa hun­nut­to­muu­den kanssa.

Islamilaisen val­lan­ku­mouk­sen aikaan vuonna 1979 Iranin uusi hallitus vuo­ros­taan pakotti kaikki naiset sovel­ta­maan islamin oppeja jul­ki­ses­sa pukeu­tu­mi­ses­saan. Huntulaki astui voimaan vaikka yli 100 000 ira­ni­lais­ta osoitti mieltä hijabin käyt­tö­pak­koa vastaan.

Huntulain tueksi Iranin isla­mi­lai­nen tasavalta perusti 1990-luvulla siveys­po­lii­sin, jonka teh­tä­väk­si tuli naisten pukeu­tu­mi­sen val­vo­mi­nen. Tällä hetkellä Iran on yksi harvoista val­tiois­ta, joka edel­lyt­tää pakol­lis­ta hunnun käyttöä ja valvoo sitä lailla.

Vastareaktiona naiset ovat alkaneet vaatia oikeuk­si­aan ja suku­puol­ten tasa-arvoa rau­han­omai­sel­la ruo­hon­juu­ri­ta­son aktivismilla.

Naisten lii­keh­din­tä on tehnyt hunnusta vas­ta­rin­nan väli­kap­pa­leen. He ovat sytyt­tä­neet hun­tu­jan­sa tuleen ja vaatineet itse­mää­rää­mi­soi­keut­ta kehoi­hin­sa. Toiminnan alku­pis­tee­nä pidetään Vida Movahedin mie­le­nil­maus­ta jou­lu­kuus­sa 2017. Tuolloin hän seisoi hunnutta Teheranin Enghelab-kadulla ja nosti valkoisen huivinsa pro­tes­tik­si hun­tu­la­kia vastaan.

Mahsa Amini oli kurdi, eli hän kuului yhteen maan sor­re­tuis­ta etnisistä vähem­mis­töis­tä. Ei olekaan yllät­tä­vää, että liikkeen näky­vim­mäk­si slo­ga­nik­si muodostui kurdien nais­liik­keen vuonna 2006 luoma iskulause “nainen, elämä, vapaus”, eli kurdin kielellä: Jin Jiyan Azadi.

Nämä kolme sanaa ilmen­tä­vät liikkeen tavoit­tei­ta, joita ovat naisten valin­nan­va­paus, ihmisarvo ja oikeu­den­mu­kai­suus. Iskulause viittaa Mahsan kuolemaan, mutta kir­jai­mel­li­ses­ti vaatii vas­tak­kais­ta: elämää ja vapaata yhtei­se­loa yhteis­kun­nan moni­nai­sil­le ryhmille.

Naisten tasa-arvoliike ei vastusta uskontoa vaan vaatii vakau­muk­sel­lis­ta vapautta. Siitä huo­li­mat­ta aina kun Iranin naiset vaativat oikeuk­si­aan, pat­riar­kaat­ti syyttää heidän toimivan islamin uskoa vastaan. 

Jotkut oppo­si­tio­ryh­mät myös väittävät mie­le­no­soit­ta­jien toivovan paluuta šaahi Pahlavin monar­ki­aan, sillä he vas­tus­ta­vat hui­vi­pak­koa. Tämä ei pidä paik­kaan­sa. Sen sijaan he toivovat itse­val­tai­sen teo­kra­tian loppua.

Iranilaisnaisten yksin­ker­tai­nen vaatimus kun­nioit­taa kaikkien kan­sa­lais­ten valin­nan­va­paut­ta hei­jas­te­lee naisten kamp­pai­lu­ja muualla maa­il­mas­sa Yhdysvaltojen abort­tioi­keu­den kaven­ta­mi­ses­ta joidenkin Euroopan maiden säätämiin hunnun käyttöä koskeviin rajoi­tuk­siin. Naisten oikeuk­sien louk­kaa­mi­nen on maa­il­man­laa­jui­nen ongelma.

Iranin naiset ovat onnis­tu­neet ilmai­se­maan vaa­ti­muk­si­aan glo­baa­lis­ti ja siten heidän voidaan ajatella jo voit­ta­neen. Samaan aikaan radi­kaa­lit ja pat­riar­kaa­li­set tulkinnat pyrkivät hajot­ta­maan kan­san­liik­keen ja val­ta­ko­neis­to jatkaa akti­vis­tien, jour­na­lis­tien ja mie­le­no­soit­ta­jien pidä­tyk­siä ja tappamista. 

Siitä huo­li­mat­ta naisten tasa-arvoliike jatkaa pon­nis­te­lu­jaan kohti poliit­ti­sia päämääriään.

Read this text in English.

  1. Paidar, Parvin (2002). ‘Gender of Democracy Encounter between Feminism and Reformism in Contemporary Iran’, United Nations Research Institute for Social Development,6, pp. 239 – 276.
  2. Tohidi, Nayereh (2016). ‘Women’s Rights and Feminist Movements in Iran’, International Journal of Human Rights, 13 (24), pp. 75– 90.
  3. Mahdi, Ali Akbar (2004). ‘The Iranian Women’s Movement: A Century-Long Struggle’, The Muslim World, 94 (4), pp. 427 – 448. 

Kirjoittajat

Zahra Edalati on väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksessa. Hän on erikoistunut naisten oikeuksien ylikansalliseen aktivismiin Iranissa. Maisterin tutkinnossaan hän tarkasteli malleja, strategioita ja kollektiivisia toimia, joiden avulla naiset ovat vastustaneet ja muokanneet iranilaista yhteiskuntaa. Lisäksi Zahralla on maisterin tutkinto journalistiikasta. Ennen Suomeen muuttoaan hän toimi journalistina Iranissa.


Majid Imani on sosiaaliantropologian väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa keskittyy iranilaisten digitaaliseen aktivismiin ja maahanmuuttajayhteisöön Suomessa. Majid on Suomen ensimmäisen persiankielisen uutissivuston perustaja. Hänen viestinnän ja journalistiikan maisterin tutkintonsa käsitteli mediajohtamista ja poliittista kriisiä Iranissa

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Arabilaisuudesta kirjoitettaessa olisi syytä tarkastella, kuinka Lähi-idän kulttuurivaikutteet ovat osa Berliiniä. Kaikki arabit tai maahanmuuttajat eivät ole muslimeja, eivätkä kaikki muslimit arabeja tai maahanmuuttajia. Näillä kategorioilla on yhteistä se, että niitä käytetään kuvaamaan ulkopuolisuutta.