Elämme psykedeelien tutkimuksen toista aaltoa. Vuosikymmenten hiljaisuuden jälkeen klassisiksi psykedeeleiksi luokitellut aineet ovat nousseet monialaisen tutkimuksen kohteeksi. Niiden käytöstä löytyy viitteitä lähes kaikilta mantereilta.
Psykedeelien nähdään tarjoavan mahdollisuuksia niin mielenterveystyölle kuin tietoisuuden tutkimuksellekin. Niiden tuottamien aistimusten on ehdotettu olevan keskeisessä asemassa useiden kulttuuristen uskomusten muodostumisessa.
Lisäksi osa tutkijoista on esittänyt, että psykedeelien käyttö vähentää rikollisuutta ja lähisuhdeväkivaltaa sekä tekee ihmisistä yleisesti parempia. Avoimia kysymyksiä on kuitenkin paljon, ja tutkimuskenttä aiheen ympärillä käy kuumana.
Tarkempi kuvaus psykedeelien teknisestä määritelmästä löytyy artikkelin lopussa olevasta avattavasta valikosta otsikolla Mitä ovat psykedeelit?
Sieni [Suippumadonlakki]. Kuva: Arp/Wikimedia Commons (CC BY-SA 3.0)
Psykedeelien historia saattaa olla hyvin, hyvin pitkä
”Taikasienissä” esiintyvän psilosybiinin sekä peyote- ja san pedro -kaktuksissa esiintyvän meskaliinin käyttö on vanha ilmiö. Mainintoja psykoaktiivisten sienten rituaalisesta käytöstä Meksikossa löytyy jo fransiskaanimunkki Bernardino de Sahagúnin 1500-luvulla kirjoittamasta Firenzen koodista.
Psykedeelejä tutkivan etnobotanisti Giorgio Samorinin mukaan varhaisimmat Saharasta löytyneet arkeologiset todisteet viittaavat yli 8000 vuotta vanhaan ilmiöön. Meskaliinin kohdalla arkeologiset todisteet ehdottavat vielä pidempää, miltei 9000 vuoden pituista historiaa seremoniallisessa käytössä.Antropologi Michael Winkelman esittää, että psykedeeleillä oli vaikutus varhaisten uskontojen kehittymiseen. Rituaalisissa yhteisöllisissä tapahtumissa nautittujen sienten vaikutuksille annettiin hänen mukaansa merkityksiä, jotka toimivat uskontojen rakennuspalikoina.
Winkelmanin mukaan psykedeeleillä oli tärkeä asema myös ihmisten psykologisessa ja kognitiivisessa kehityksessä. Psykoaktiiviset aineet sulautettiin osaksi shamanististen ja uskonnollisten rituaalien keskeistä dynamiikkaa. Todisteina psykedeelien asemasta shamanismin kehityksessä voidaan nähdä moninainen kirjo psykoaktiivisia kasveja, joita käytetään parantamiseen ja sakramentteina ympäri maailman.
Meskaliinikaktus. Kuva: Peyote Cactus/Public Domain (PD)
Shamanismi tarjosi kosmologisen ja rituaalisen käsiteympäristön, jonka avulla psykedeeliset kokemukset sisällytettiin kulttuuriin. Psykedeelien valikoivat vaikutukset muokkasivat ihmisen kognitiivisia ominaisuuksia, ja psykoaktiiviset sienet olivat osa rituaalisten parantamiskäytäntöjen muodostumista.
Winkelmanin mukaan shamanistinen toiminta oli tärkeässä asemassa ihmisen evoluutiossa ja ihmiskulttuurien muodostumisessa jo keski- ja myöhäispaleoliittisella kaudella 50 000 vuotta sitten.
Muun muassa filosofi Terence McKenna on ehdottanut varhaisiin ihmisiin liittyvää hypoteesia, jonka mukaan metsästäjä-keräilijät olisivat syöneet saalistamiensa eläinten lannassa kasvavia psilosybiinisieniä.
Kavioeläinten lanta tarjoaa joillekin psilosybiinisienten lajeille otollisen kasvualustan. Jäljittäessään saaliseläimiä metsästäjä-keräilijät olisivat turvautuneet sieniin ravinnon toivossa. Sienten aiheuttamia kokemuksia he olisivat McKennan mukaan myöhemmin kommunikoineet toisilleen muun muassa tanssilla ja eleillä.
McKennan ”stoned ape” eli ”pilvessä oleva apina” -teorian mukaan tällainen toiminta olisi saattanut toimia ei-yhteisesti havaittavissa olevia asioita käsittävän kielen ja teatteritaiteen alulle panevana voimana. Hypoteesille on vaikea löytää tueksi tutkimusnäyttöä.
Psykedeelit esikolumbiaanisessa maailmassa
Arkeologisten tutkimusten mukaan vaikuttaa siltä, että inkojen kulttuurissa psykoaktiiviset aineet liittyivät joskus ihmisuhreihin. Inkat uskoivat, että jumalille uhrattujen ihmisten täytyi olla mahdollisimman puhtaita ja viattomia, ja siksi uhrattavaksi valittiin usein lapsia. Hyvin säilyneistä haudoista löytyneiden kynsien ja hiusten perusteella on selvinnyt, että uhratut lapset olivat monesti useiden psykoaktiivisten aineiden vaikutuksen alaisena.
Amazoninajahuaskaliaani. Kuva: Carlo Brescia/Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)
Yksi psykoaktiivisista yhdisteistä tunnetaan nimellä ayahuasca. Se on erittäin voimakkaasti psykoaktiivinen kahden kasvin yhdistelmästä valmistettu uutejuoma tai keitos. Ayahuasca on inkavaltakunnan virallista kieltä, ketšuaa. Se tarkoittaa sielun tai kuolleiden köynnöstä. Inkojen arvellaan käyttäneen ayahuascaa myös masennuslääkkeenä.
Ayahuascan vaikuttavista ainesosista keskeisin on DMT eli dimetyylitryptamiini, joka tuottaa samankaltaisia kokemuksia kuin kuolemanrajakokemusten yhteydessä. Suun kautta nautittuna DMT pilkkoutuu nopeasti ruoansulatusentsyymi monoamiinioksidaasin toiminnan ansiosta, eikä aiheuta tajuntaa muuttavia kokemuksia.
Ayahuascauute valmistetaan keittämällä kahta kasvia, kunnes niiden psykoaktiiviset kemialliset yhdisteet vapautuvat helpommin elimistön käytettäviksi. Keitokseen kuuluu amazoninajahuaskaliaanin (Banisteriopsis caapi) lisäksi yleensä jokin toinen kasvi, kuten shamaanikahvikki (Psychotria viridis) eli chacruna. Amazoninajahuaskaliaani sisältää harmiinia, harmaliinia ja tetrahydroharmaliinia, jotka estävät monoamiinioksidaasin toimintaa ihmiskehossa. Shamaanikahvikin lehdissä taas esiintyy suurehko määrä DMT:tä. Kumpikaan kasvi yksittäin nautittuna ei aiheuta samaa psykedeelistä kokemusta.
Monissa kasveissa ja eläimissä on sisäsyntyisesti jonkin verran DMT:tä tai sen jäämiä. DMT:tä esiintyy useimpien nisäkkäiden, esimerkiksi rottien, aivoissa sisäsyntyisenä – niin myös ihmisaivoissa. Syytä DMT:n ilmenemiseen nisäkkäissä ja kasveissa ei tunneta.
Vanhimmat arkeologiset löydökset ayahuascaan tarvittavien kasvien keräämisestä ja säilömisestä ehdottavat sen käytöllä olevan ainakin tuhat vuotta vanha historia. Antropologisten arvioiden mukaan ayahuascan käyttöperinne saattaa olla tuhannesta viiteen tuhanteen vuoteen vanha.
Psykedeelitutkimuksen ensimmäinen aalto
Psykedeelitutkimuksen ensimmäisen aallon voidaan sanoa alkaneen vuonna 1938, kun sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann syntetisoi LSD:n viljoissa elävästä loisesta, torajyvästä. Hofmann työskenteli Sandoz-lääkeyrityksen laboratoriossa. Hän sai ensikosketuksen LSD:n tajunnan tilaa muuttavaan vaikutukseen viisi vuotta myöhemmin altistuessaan aineelle sormenpäiden kautta. Altistumisen jälkeen hän kokeili ensimmäisenä ihmisenä LSD:tä tietoisesti.
Klassisista psykedeeleistä kenties tunnetuimman LSD:n lisäksi euroamerikkalaisessa nuorisokulttuurissa vaikuttivat 1960–1970-lukujen taitteessa meskaliini sekä psilosybiiniä sisältävät sienet. Meskaliini eristettiin psykoaktiivisesta kaktuksesta jo 1890-luvun lopulla. Tieto psykoaktiivisista sienistä taas kulkeutui Yhdysvaltoihin 1950-luvulla, kun amatöörisienitieteilijä Robert Gordon Wasson teki tutkimusmatkoja Meksikoon.
Inspiraation matkoihinsa Wasson sai biologi Richard Evans Schultesin tutkimusartikkelista. Siinä Schultes kertoo uudelleenlöytäneensä heimon, joka käytti muinaisten perinteiden mukaisesti päihdyttäviä sieniä rituaaleissaan.
Wasson teki Meksikoon useita retkiä vaimonsa Valentina Pavlovna (Guercke) Wassonin kanssa. Pariskunta oli hämmästellyt eri kulttuurien lähestymistapoja sieniin ja pohtinut, miksi Valentinan kotimaassa Venäjällä villejä sieniä ei pelätty samoin kuin anglosaksisissa kulttuureissa. Wassonin mukaan suurin kunnia sienten tutkimuksesta kuuluikin Valentinalle.
Vuonna 1955 Wassonit saivat Meksikossa ensikosketuksen taikasienten psykoaktiivisiin vaikutuksiin Huautla de Jiménezin kylässä. Gordon saavutti paikallisen curanderan eli parantaja Maria Sabinan luottamuksen. Sabina otti pariskunnan mukaan mazatec-heimon suurimpana salaisuutenaan varjelemaan velada-seremoniaan.
Wassonit julkaisivat kokemuksensa kirjassaan “Mushrooms: Russia and History” sekä kahdessa artikkelissa, joissa Maria Sabina esiintyi peitenimellä Eva Mendez. Wasson toi Meksikosta näytteitä ja lähetti niitä Albert Hofmannille, joka eristi vuonna 1959 sienten psykoaktiiviset ainesosat nimeten ne psilosiiniksi ja psilosybiiniksi.
Artikkelit herättivät suurta kiinnostusta. Wasson ei salannut Maria Sabinan identiteettiä tai kylän sijaintia kirjassaan, ja pian eri tieteenalojen edustajia ja taiteilijoita lähti etsimään taikasieniseremoniaa Huautla de Jiménezistä. Heidän perässään saapui valtava määrä länsimaisia matkaajia vielä pitkään artikkelien ja kirjan julkaisun jälkeen. Turistiryntäys sai kylän asukkaat kääntymään Maria Sabinaa vastaan ja karkottamaan hänet.
Sieni [Huurumadonlakki]. Kuva: Pretty Drugthings/Unsplash (CC0)
Psykedeelit parantajina ja shamaanien apuna
Psykedeeleistä on haettu apua parantamiseen ja parantumiseen niin historiallisesti kuin nykypäivänäkin. Psykedeeleillä parantaminen kytkeytyy laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun parantamisen auktoriteeteista sekä terveyden ja hyvinvoinnin kulttuurisista käsityksistä.
Latinalaisessa Amerikassa käytetään vaihtoehtoisena hoitomuotona muinaista curanderismo-käytäntöä. Curanderismo pohjautuu atstekaanien, mayojen ja inkojen käsityksiin sairaudesta ja terveydestä. Se korostaa suhteita luonnon ja hengen kanssa.
Meksikon alueen alkuperäiskansoilla oli monia jumalia, ja sairauksia saatettiin pitää rangaistuksina. Tasapainon vuoksi valituilla kuolevaisilla oli voima parantaa. Tämä oli yhteisössä curanderon ja curanderan rooli.
Muun muassa Maria Sabinan edustamassa Meksikon mazatec-heimossa psilosybiinisieniä kutsutaan ”lapsiksi”. Tällä kuvataan niiden vaikutusten leikkisää luonnetta. Mazatecit suhtautuvat psilosybiinisieniin kuin niitä asuttaisi elävä toimijuus. Maria Sabinan mukaan ennen Wassonin saapumista kukaan ei syönyt psilosybiinisieniä löytääkseen korkeamman voiman tai jumalan: niitä käytettiin parantamiseen.
Eteläamerikkalaisissa kulttuureissa psykedeelejä käytetään rituaalisesti edelleen. Amazonian alueella esimerkiksi yanomamit, kunat ja tukanot käyttävät rituaaleissaan psykoaktiivisia kasveja ja sieniä. Ne nautitaan yleensä illan hämärtyessä hiilipannujen tai soihtujen himmeässä valossa.
Joidenkin kulttuurien piirissä uskotaan, että päiväsaikaan nautittuna psykedeelit saattavat aiheuttaa ongelmia, eivätkä niiden synnyttämät näyt ole niin voimakkaita. Niillä katsotaan olevan myös yhteisön sosiaalista yhteenkuuluvuutta lisäävää voimaa.
Joissakin eteläamerikkalaisissa yhteisöissä ayahuascan tuottamat muutokset maailmankuvaan ja aisteihin nähdään niin tärkeinä, että myös raskaana olevat naiset ja vastasyntyneet juovat keitosta. Tällaista tavataan mm. Kolumbian ja Brasilian alueella elävien tukanoiden parissa sekä Santo Daimen ja União do Vegetalin uskonnollisissa yhteisöissä Brasiliassa.
Shamaani on yleistynyt käsite, jolla eurooppalaiset määrittelevät laajaa kirjoa kulttuurisia perinteitä Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa. Sana “shamaani” juontaa juurensa itäaasialaisesta mantšu-tunguusinkielen sanasta šaman, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa ”hän, joka tietää”. Sanaa käyttävät myös Siperian evenkit.
1800-luvulta saakka ”shamanistisiksi kulttuureiksi” on kutsuttu monia kulttuureita, joissa shamanistisia tekniikoita käyttävien henkilöiden yhteisöllinen asema viittaa henkiseen parantamiseen, uskonnolliseen johtamiseen ja yleisen neuvonantajan rooliin. Eteläamerikkalaiset eivät käytä parantajasta nimeä shamaani vaan esimerkiksi sinchit, payet ja curacat.
Amazonian alueen alkuperäiskansojen uskomusympäristöissä ja arkikulttuureissa suhteet kaikkien olentojen välillä ovat keskeisessä asemassa. Shamaanit ovat erikoistuneet näiden suhteiden manipuloimiseen. Kasveilla ja eläimillä nähdään olevan tietoisuus, ja psykoaktiivisia kasveja pidetään niiden joukossa erittäin voimakkaina.
Parantajilla nähdään olevan erityinen energia, joka usein siirtyy hänen seuraajalleen parantajan kuollessa. Tässä uskomusympäristössä on olemassa myös pahantahtoista energiaa, joka arkitodellisuudessa saattaa näkyä pahoina tekoina tai sairauksina.
Ayahuascan synnyttämiä aistimuksia ei yleensä nähdä ainoastaan symbolisina ilmiöinä tai harhoina. Kasvi antaa shamaanille kyvyn havainnoida ja vuorovaikuttaa toisenlaisen todellisuuden tason kanssa.
Shamaanin kokemukset ja usein visuaaliset aistihavainnot ovat osa kulttuurista kuvastoa ja moniulotteista merkitysjärjestelmää, jossa kommunikoidaan näkymättömän maailman ja olentojen kanssa. Shamaani saattaa tulkita esimerkiksi osan näkemistään ilmiöistä patogeenien ja sairauden aiheuttajiksi.
Osa näyistä voi olla shamaanin liittolaisia, joilta tämä saa arvokasta tai salattua tietoa. Shamaanin uskotaan näkevän ja tunnistavan patogeenit ja sairauden aiheuttajat elävinä toimijuuksina. Psykedeelien tukemat tai ilmentämät aistihavainnot ovat näin osa paikallista ekologiaa ja merkitysjärjestelmää.
Ayahuascan keittämistä. Kuva: Apollo/Flickr (CC BY 2.0)
Psykedeelit herättävät nykytutkimuksessa paljon kysymyksiä
Psykedeelejä käsittelevä nykytutkimus on laaja-alaista ja elinvoimaista. Tällä hetkellä tutkitaan useiden psykedeelien tehokkuutta esimerkiksi traumaterapiassa ja riippuvuuksien hoidossa sekä syömishäiriöiden, masennuksen ja ahdistuksen hoidossa.
Psykedeelitutkimuksen keskeisiä kysymyksiä tällä hetkellä ovat: miten lisätä psykedeelien ympärillä vaikuttavien ilmiöiden inklusiivisuutta? Miten alkuperäiskansojen tieto huomioidaan? Miten psykedeelit vertautuvat esimerkiksi masennuksen hoidossa muihin lääkkeisiin? Millaisia ovat poliittiset jännitteet aiheen ympärillä? Miten puretaan psykedeeleihin liitettyjä pinttyneitä mielikuvia? Miten psykedeelit vaikuttavat yksilöllisiin uskomuksiin tai poliittisiin näkemyksiin? Kuka saa antaa psykedeeliavusteista terapiaa, ja tuleeko hänen itse olla kokenut psykedeelien vaikutus? Miten psykedeelien haitat tunnistetaan ja minimoidaan?
Filosofit ovat kiinnostuneita selvittämään, mitä tarkalleen ottaen ovat psykedeelikokemusten aikana tapahtuvat muutokset kokijan käsityksessä itsestään. Lisäksi tutkimus keskittyy suureen määrään sosiaalisia, eettisiä, yhteiskunnallisia ja teknisiä kysymyksiä.
Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on kuitenkin se, miten psykedeelien ympärille muodostunut ”hypekupla” puhkaistaan turvallisesti. Ylenpalttisen hehkutuksen ansiosta moni uskoo, että psykedeelit ovat vastaus kaikkeen. Näin ei missään tapauksessa ole.
Psykedeelit saattavat muuttaa yksilön persoonallisuutta avoimempaan suuntaan joskus pysyvästikin, mutta muutokset eivät ole tarkasti ennustettavissa. Psykedeelien käyttö ei muuta yksilön poliittis-ideologista arvomaailmaa ennakoitavalla tai hallittavalla tavalla. Hyvin usein psykedeelien vaikutukset tulkitaan positiivisina, ja monesti ne kaikilla mittareilla mitattuna ovatkin sitä, mutta kysymyksiä on edelleen paljon.
Yksi psykedeelitutkimuksen toisen aallon trendikäsitteistä on mikrodoussaus (microdosing) eli mikroannostelu. Sillä tarkoitetaan psykedeelien käyttöä hyvin pienillä annoksilla muutamien päivien välein. Mikroannostelulla pyritään saamaan psykedeelien kognitiivista toimintakykyä tehostavat vaikutukset ilman hallusinaatioita.
Mikroannostelusta puhutaan myös farmakologisena neurotehostamisena, ja se on yleistä ja suosittua muun muassa Yhdysvaltain Piilaakson teknologia-aloilla ja huippuyliopistoissa. Tutkimukset osoittavat, että mikrodoussaus helpottaa ahdistusta ja masennusta ja parantaa elämänlaatua.
Psykedeelit ovat herkkiä kontekstille. Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ympäristöllä, uskomuksilla ja odotuksilla on suuri vaikutus siihen, miten psykedeelit koetaan. Psykedeelejä on luonnehdittu epätäsmällisiksi tietoisuuden tehostajiksi, sillä niiden tehostavaa vaikutusta tietoisuuteen on hankalaa hallita.
Psykedeelitutkimuksesta on tavallaan tullut oman menestyksensä uhri, sillä se on herättänyt suurta kiinnostusta myös tiedeyhteisön ulkopuolella. Osa tutkijoista näkee tämän ongelmana.
Kaikki hehkutus psykedeelien ympärillä ei heijasta todellisuutta, vaan luo liian suuria odotuksia ja ennakkoluuloja sekä vääristää puolueetonta tutkimusta. Ennakko-odotukset ja uskomukset myös osaltaan ohjaavat sitä, miten psykedeelien vaikutukset koetaan.
Psykedeelitutkimuksen ensimmäinen aalto pysähtyi 1970-luvulla. Tässä vaiheessa osa huippuyliopistojen psykedeelitutkijoista oli jo pukeutunut valkoiseen kaapuun, jakoi kukkaseppeleitä ja LSD:tä kaikille halukkaille ja esiintyi messiaina. Nykyisin tuskin yksikään arvostettava tutkija voi tosissaan väittää, että kaikki 1960- ja 1970-lukujen psykedeelitutkimus täytti tieteen eettiset ja rakenteelliset kriteerit.
Kenties psykedeelien jännittävän luonteen vuoksi aiheen ympärillä onkin tiettyä vauhtisokeutta ja taipumusta hätiköityihin johtopäätöksiin. Tiedeyhteisön keskuudesta kantautuva viesti on selvä: tarvitaan malttia, selvitettävää on vielä paljon.
N,N-Dimetyylitryptamiini/DMT. Kuva: Pretty Drugthings/Unsplash
Toimitus
- Podcast-lukija: Nelly Staff
- Verkkotaitto: Sandra Hanana
- Artikkelikuva: Gerd Altman/Pixabay (Pixabay License)
Lukemista
- Eliade, Mircea, (Päivitetty 2022). Shamanism https://www.britannica.com/topic/shamanism
- Grof, Stanislav. 2009, Doorway to The Numinous. (Alkuperäinen: Realms of the human unconscious. 1975).
- Harari, Yuval N.,, 2014. Sapiens: A Brief History of Humankind.
- Harari, Yuval N., 2016. Homo Deus: A Brief History of Tomorrow.
- Hendricks, Peter S. ym. 2017. The Relationships of Classic Psychedelic Use With Criminal Behavior in the United States Adult Population https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29039233/
- Hofmann, Albert., 1980. LSD – My Problem Child (PDF). https://maps.org/images/pdf/books/lsdmyproblemchild.pdf
- Hokkanen, Markku & Kanaoja, Kalle (toim.),2017. Kiistellyt tiet terveyteen.
- McKenna, Terence, 1992. Food of the Gods: The Search for the Original Tree of Knowledge – A Radical History of Plants, Drugs, and Human Evolution.
- Pollan, Michael, 2018. How to Change Your Mind: What the New Science of Psychedelics Teaches Us About Consciousness, Dying, Addiction, Depression, and Transcendence.
- Rootman, Joseph M. ym., 2021. Adults Who Microdose Psychedelics Report Health Related Motivations and Lower Levels of Anxiety and Depression Compared to Non-Microdosers https://www.nature.com/articles/s41598-021-01811-4
- Safford, W. E., 1915. An Aztec Narcotic (Lophophora williamsii): So-called “Sacred Mushroom,” or Teonanacatl, Still in Use by the Indians of Mexico and the United States, Producing Hallucinations of a Remarkable Nature, Is Identified with the Peyotl Zacatecensis, or Devil‘s Root of Ancient Mexico, and the “Mescal Button” of Texas https://doi.org/10.1093/oxfordjournals.jhered.a109130
- Samorini, Giorgio 2019. The Oldest Archeological Data Evidencing the Relationship of Homo Sapiens with Psychoactive Plants: A worldwide overview. https://akjournals.com/view/journals/2054/3/2/article-p63.xml
- Schultes, Richard Evans, 1938. The Appeal of Peyote (Lophophora Williamsii) As a Medicine†.https://doi.org/10.1525/aa.1938.40.4.02a00100
- Schultes, Richard Evans, 1940. Teonanacatl: The Narcotic Mushroom of the Aztecs, 42:3,429–443. https://doi.org/10.1525/aa.1940.42.3.02a00040
- Socha, Dagmara M. ym. 2022. Ritual drug use during Inca human sacrifices on Ampato mountain (Peru): Results of a toxicological analysis https://www.researchgate.net/publication/359684564_Ritual_drug_use_during_Inca_hu man_sacrifices_on_Ampato_mountain_Peru_Results_of_a_toxicological_analysis
- The European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction (EMCDDA) 2022. Classification of controlled drugs. https://www.emcdda.europa.eu/publications/topic-overviews/classification-of-controlled-drugs/html_en
- Thiessen, Michelle S. ym. 2018. Psychedelic Use and Intimate Partner Violence: The Role of Emotion Regulation. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29807492/
- Wasson, G; Wasson V., 1957. Mushrooms Russia and History by Valentina Pavlovna Wasson and Gordon Wasson Volume II.
- Wasson, Gordon R., 1957. Seeking the Magic Mushroom. LIFE Magazine, 42:19, 100–110, 113–114, 117–118, 120.
- Wasson, Valentina P., 1957. I Ate the Sacred Mushroom. This Week. 19, 8–10, 36.
- Winkelman, Michael 2019. Introduction: Evidence for Entheogen Use in Prehistory and World Religions. https://akjournals.com/view/journals/2054/3/2/article-p43.xml
Mitä ovat psykedeelit?
Klassisiksi psykedeeleiksi luokitellaan LSD eli lysergihapon dietyyliamidi, DMT eli dimetyylitryptamiini, muun muassa joistain kaktuksista löytyvä meskaliini ja joidenkin sienilajien sisältämä psilosybiini.
Klassiset psykedeelit määritellään niiden vaikutusmekanismin perusteella. Ne vaikuttavat aivojen serotoniinireseptorien kanssa. Usein myös esimerkiksi MDMA (3,4-metyleenidioksimetamfetamiini tai katunimellä ekstaasi) luokitellaan psykedeeliksi. MDMA ei kuitenkaan pääsääntöisesti vaikuta serotoniinireseptoreihin.
Kaikki klassiset psykedeelit luokiteltiin vuoden 1971 psykotrooppisia aineita koskevassa YK:n yleissopimuksessa tiukimmin rajoitettuun luokkaan 1. Tähän kategoriaan kuuluvien aineiden nauttimisen, jakelun ja hallussapidon lisäksi niiden tutkimus muuttui rikolliseksi toiminnaksi.
Yleiskielessä psykedeeleistä puhutaan usein huumeina. YK:n määritelmän mukaisesti huumausaineeksi luokitellaan vain sellaiset aineet, joilla havaitaan olevan riippuvuutta aiheuttavia ominaisuuksia ja joihin kytkeytyy suuri väärinkäytön riski.
Klassiset psykedeelit on luokiteltu kielletyiksi psykotrooppisiksi aineiksi. YK:n yleissopimuksessa vuodelta 1971 sellaisiksi luokitellaan aineet, joilla tulkitaan olevan suuri väärinkäytön riski, jotka ovat suuri uhka kansanterveydelle ja joilla nähdään olevan vähän tai ei lainkaan terapeuttisia ominaisuuksia.
Tutkimusnäytön perusteella klassiset psykedeelit eivät kuulu kumpaankaan luokkaan. Ne eivät aiheuta fyysistä riippuvuutta, ja niillä on terapeuttisia vaikutuksia. Klassisten psykedeelien luokittelu onkin muutosvaiheessa länsimaissa.
Psykedeeli tarkoittaa aineita ja aineyhdisteitä, jotka muokkaavat voimakkaasti ja toisinaan perustavanlaatuisesti tajunnantiloja, aistihavaintoja ja tietoisuutta. Sana johdetaan kreikan kielen sanoista ψυχή (psyche, ”mieli”) ja δηλείν (delein, ”ilmentää”).
Käsitteellä pyritään kuvaamaan kyseisten aineiden kykyä nostaa tajunta, psyyke tai mieli selkeämmin kokijan tietoisuuden pintakerroksiin tarkasteltavaksi. Yli 2500 LSD-avusteista terapiaistuntoa urallaan dokumentoinut tsekkiläinen psykiatri Stanislav Grof muotoili asian seuraavasti: ”LSD:n ja muiden psykedeelien mahdollinen merkitys psykiatrialle ja psykologialle on verrattavissa siihen arvoon, joka mikroskoopilla on biologialle ja lääketieteelle tai kaukoputkella on tähtitieteelle.”
1960-luvun poliittisessa ympäristössä psykedeeli käsitteenä tahriintui ja siihen alkoi kytkeytyä negatiivisia mielikuvia. Vuonna 1979 ryhmä etnobotanisteja ja tutkijoita loi ryvettyneen käsitteen tilalle uuden termin: enteogeeni, joka pohjaa muinaiskreikkaan. Alkuosa ἔνθεος (éntheos) kääntyy suomeksi ”täynnä jumaluutta, jumaloitunut, inspiroitunut, riivattu.” Γενέσθαι (genésthai) puolestaan kääntyy suomeksi ”tulla olevaksi” tai ”saada alkunsa, syntyä, muodostua”.
Enteogeeni kuvaa antiikintutkimuksen professorin Carl Ruckin mielestä käsitteenä paremmin shamanistisissa rituaaleissa käytettyjä psykoaktiivisia sieniä ja kasveja. Sanaa saatetaan käyttää myös kuvaamaan synteettisiä psykoaktiivisia aineita.
Klassisia psykedeelejä on kutsuttu myös hallusinogeeneiksi, psykotomimeettisiksi eli psykoosin kaltaisia mielentiloja tuottaviksi aineiksi sekä psykolyyttisiksi, egoa ja alitajuntaa vapauttaviksi aineiksi. Psykedeeli ja psykotomimeettinen viittaavat molemmat jonkinlaiseen hallittuun psykoosiin. Näiden termien rajoitteena on muun muassa psykoosin hankala rajaaminen ja määrittely sekä klassisten psykedeelien tuottamien kokemusten usein erittäin positiivisena koetut vaikutukset.
Hallusinogeeni viittaa psykedeelien aiheuttamien kokemusten usein hallusinaatioita tuottavaan ominaisuuteen. Ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta siitä, ovatko psykedeelien vaikutuksen alaisena koetut aistimukset kuviteltuja. Joidenkin ehdotusten mukaan psykedeelit virittävät mielen havainnoimaan sellaista todellisuuden kerrosta, mihin meillä ei normaalissa tilassa ole pääsyä.
Koska enteogeeni-käsitteeseen sisältyy mielleyhtymä jumaluudesta tai henkisestä ulottuvuudesta, osa tutkijoista käyttää käsitettä ‘neurotrooppinen’, joka kuvaa näiden aineiden vaikutuksia aivoissa.
