Seksuaalisuus on keskeinen elämän osa-alue, ja tasavertaisen seksuaalikasvatuksen saaminen on kaikkien oikeus. Antropologia tarjoaa välineitä seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolten moninaisuuden ymmärtämiseen sekä vallitsevien normien haastamiseen, jotta seksuaalikasvatus täyttäisi yhdenvertaisen kohtelun vaatimukset koulujen opetussuunnitelmassa.
Seksuaalisuus on nykyään trendikäs aihe, eikä seksiä käsittelevää sisältöä tarvitse etsiä kaukaa. Esimerksi Netflixistä voi ahmia suositun SexEducation-draamasarjan, joka käsittelee nuorten elämää ja seksuaalisuuteen tutustumista huumorin keinoin.
Seksiä käsitellään mediassa vapaasti, perinteisiä käsityksiä seksuaalisuudesta haastaen. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt ilmiö, jossa käyttäjän persoonapronominit merkitään profiilin yhteyteen.
Tarkoituksena on normalisoida sukupuoli-identiteettien moninaisuutta, sillä kaikki eivät koe mahtuvansa sukupuolibinääriin eli kaksijakoiseen nainen–mies-luokitteluun.
Sukupuolibinäärin haastamista ilmentää prosessi, jossa uusia seksuaali- ja sukupuoli-identiteettejä on rakennettu ja alettu ottaa hiljalleen käyttöön.
Seksuaalisuutta koskevien käsitysten muuttuminen on havaittavissa myös Suomessa. Aiheesta käyty julkinen keskustelu on saanut tavalliset ihmiset vaatimaan muutosta lainsäädäntöön.
Kansalaisaloitteiden voima on sysännyt lainsäätäjät uudistamaan viime vuosina niin aborttilakia, translakia kuin seksuaalirikoslakia. Lakimuutosten taustalla piilevät tasa-arvoon ja keholliseen itsemääräämisoikeuteen liittyvät arvomuutokset yhteiskunnassa.
Nykymääritelmä seksuaalisuudesta nostaa lisääntymisen ja biologisten sukupuoliominaisuuksien lisäksi jalustalle näkökulmat kehosuhteeseen, tunteisiin, nautintoon, ihmissuhteisiin ja identiteettiin. Niinpä seksuaalikasvatus ei enää tarkoita vain kondomien käytön opettelua ja seksitautivalistusta.
Tätä vastoin sen virallisiin tavoitteisiin kuuluu seksuaalisuuden nykymääritelmän hengessä myös ihmissuhteissa navigoinnin, tunnetaitojen, itsetunnon ja elämänhallintataitojen käsittely. Seksuaalikasvatus on Suomessa osa perusopetusta ala-asteelta yläasteelle. Kokonaisvaltaisen ja yhdenvertaisen seksuaalikasvatuksen toteutumiseen liittyy kuitenkin edelleen haasteita.
Opetushallituksen rahoittama Oppitunti Nyt -podcast antaa äänen kahdelle seksuaalikasvatukseen erikoistuneelle opettajalle. Podcastin mukaan yksi seksuaalikasvatuksen suurimmista haasteista on sille varattu rajallinen tuntimäärä perusopetuksessa. Ala-asteella seksuaalikasvatus on ympäristöopin osa-alue, kun taas yläasteella sitä käsitellään yhden vuosiviikkotunnin verran.
Suurin osa seksuaalikasvatuksesta tapahtuu oppituntien sijaan spontaanisti arkipäiväisissä tilanteissa. Nuorten tarve neuvoille ja turvallisille aikuisille voi herätä esimerkiksi silloin, kun kuukautiset alkavat ensimmäistä kertaa tai sosiaalisessa mediassa näkee epämiellyttävää, seksuaalissävytteistä sisältöä.
Opetussuunnitelma painottaa seksuaalikasvatuksessa monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta, ja näiden arvojen pitäisi konkretisoitua opetuksessa. Opettajilla on keskenään erilaiset valmiudet antaa seksuaalikasvatusta – onhan kyseessä monenkirjava joukko ihmisiä.
Ensinnäkin, luokanopettajakoulutus ei juurikaan pureudu seksuaalikasvatukseen, joten paremmat eväät sen antamiseen pitäisi hankkia täydennyskouluttautumalla tai muuten perehtymällä aiheeseen. Toiseksi, opettajilla saattaa olla taustastaan kumpuavia (usein tiedostamattomia) asenteita, jotka ovat ristiriidassa yhdenvertaisen ja monimuotoisen seksuaalikasvatuksen toteutumisen kanssa.
Antropologi Nicoletta Landi on tutkinut seksuaalikasvatuksen toteuttamista Italian julkisessa terveydenhuollossa 2010-luvulla. Tutkimus nosti esiin seksuaalikasvattajien syvälle juurtuneita, ongelmallisia asenteita, kuten: “mikä ihmeen queer?”, “tytöthän leimattaisiin huoriksi, jos he kuljettaisivat kondomeita mukanaan” sekä “eiväthän muslimipojat yleensä kunnioita naisten oikeuksia”.
Edellä mainitut ovat ääriesimerkkejä heteronormatiivisista eli heteroseksuaalisuutta tavoiteltavana normaalitilana pitävistä asenteista sekä vahingollisista sukupuolittuneista normeista ja etnisesti profiloivista näkemyksistä.
Yksinkertaistavien ajatusmallien välittyminen seksuaalikasvatukseen on todellinen ongelma. Siksi jokaisen seksuaalikasvattajan tulisi tulla tietoiseksi omista, mahdollisesti haitallisista asenteistaan ja pyrkiä niistä pois. Normalisoituneet käsitykset, jotka elävät salakavalasti kielessä ja kulttuurissa, ovat arjessa hankalasti tunnistettavia.
Antropologin työkalupakista löytyy välineitä, jotka antavat seksuaalikasvattajille valmiuksia sisäistettyjen asenteiden kriittiseen tarkasteluun ja kyseenalaistamiseen. Yksinkertaistavat asenteet määrittävät käsityksiä seksuaalisuudesta niin kauan kuin niitä viljellään kielen voimin.
Latinalaisessa Amerikassa antropologit ovat analysoineet kielenkäyttö- ja kommunikaatiotapoja, joita käytettiin seksuaalisuudesta puhuttaessa. Antropologinen kielenkäytön analyysi auttaa ymmärtämään, millaisia haasteita yhdenvertaisen ja moninaisen seksuaalikasvatuksen toteutumiseen liittyy ja mistä haasteet kumpuavat.
Välineeksi seksuaalikasvatuksen tarkasteluun soveltuu antropologialle keskeinen tutkimusmenetelmä, etnografia, joka koostuu osallistuvasta havainnoinnista ja haastatteluista. Se mahdollistaa seksuaalikasvatuksen tutkimisen sosiaalisena tilanteena ja osana arkielämää.
Tietoa voidaan kerätä esimerkiksi merkityksistä, joita opettajat ja nuoret opetustilanteille ja opetuksen sisällölle antavat, heidän tavoistaan kokea tilanteet ja kommunikoida niissä sekä siitä, millä tavoin seksuaalikasvatuksesta puhutaan yleisesti.
Etnografialla saadaan tuotua esille, millä tavoin seksuaalikasvatus käytännössä toteutuu ja saavuttaako se opetukselle asetetut tavoitteet. Tärkeää on selvittää, tukeeko se sekä sisällöllisesti että ilmapiirillisesti moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta voimaannuttavalla tavalla vai jäävätkö opettajan henkilökohtaiset valmiudet vaillinaiseksi.
Etnografinen tutkimusmenetelmä luo sillan tutkijan ja opettajien väliselle yhteistyölle, joka antaa eväitä seksuaalikasvatuksen kehityskohtien tunnistamiseen. Yhteistyössä voidaan kartoittaa koettua ja todellista tarvetta opettajien täydennyskoulutukselle seksuaalikasvatuksen osalta.
Vaikka seksuaalikasvatusta annetaan Suomessa kouluissa, ei sille varattujen tuntien pidä olla ainoita paikkoja, joissa nuoret saavat tietoa. Oppitunti Nyt -podcastin mukaan tärkeä osa seksuaalikasvatusta on nuorten omien tiedonhankintavalmiuksien lisääminen esimerkiksi ohjaamalla sopivan materiaalin äärelle, mistä ei netin aikakaudella ole puutetta.
Tällaisen materiaalin kehittämiseksi antropologit ovat käärineet hihansa ja alkaneet hommiin. Alankomaissa nuorten antropologien kehittämä, inspiroiva FckYeah! -hanke syntyi kannanottona perinteisemmän seksuaalikasvatuksen riittämättömyydelle.
Hankkeen nettisivut tarjoavat yhdenvertaista ja hauskaa seksuaalikasvatusta hollanniksi. Sivuilta löytyy infopaketteja, nuorten aikuisten henkilökohtaisia, kantaaottavia tarinoita ja linkkejä lisätietoa tarjoaviin tahoihin. Antropologinen tausta varustaa kohderyhmälähtöisen seksuaalikasvatussisällön tuottamiseen kyseenalaistamalla yksinkertaistavan tavan kuvata seksuaalisuutta.
Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvien käsitysten laajeneminen asettaa haasteita seksuaalikasvatuksen kehittämiselle, joten ei ole ihme, että uuden ja vanhan välillä sattuu yhteentörmäyksiä.
Yhdenvertaisen seksuaalikasvatuksen tuleekin pureutua entistä tarkemmin opettajan valmiuksiin käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä tunteita ja kommunikaatiota. Lisäksi se valmentaa sekä opettajia että nuoria suhtautumaan kriittisesti seksuaalinormeihin ja -stereotypioihin, unohtamatta kulttuurisensitiivisen seksuaalikasvatuksen kehittämistä eri taustoista tulevien ihmisten näkemysten huomioonottamiseksi.
Antropologia pyrkii ymmärtämään tutkittavia ilmiöitä syvällisesti antaen tärkeän panoksen seksuaalikasvatuksen kriittiseen arviointiin. On tärkeää ymmärtää seksuaalikasvatuksen ongelmakohtien todellinen luonne ja tausta, jotta ratkaisukeinot saadaan kohdennettua oikein.
Toimitus
- Toimittaja: Niina Ahola
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Podcast-lukija: Eemi Nordström
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Artikkelikuva: Dainis Graveris/Unsplash (Unsplash license)
Luettavaa
- Erica Nelson, Alexander Edmonds, Marco Ballesteros, Diana Encalada Soto & Octavio Rodrigue 2014: The Unintended Consequences of Sex Education: An Ethnography of a Development Intervention in Latin America. Anthropology & Medicine, 21.
- Jenny Kangasvuo 2014: Suomalainen biseksuaalisuus: Käsitteen ja kokemuksen kulttuuriset ehdot. Väitöskirja, Oulun yliopisto.
- Laura Hekanaho 2020: Generic and Nonbinary Pronouns: Usage, Acceptability and Attitudes. Väitöskirja, Helsingin yliopisto.
- Nicoletta Landi 2017: ‘Pleasure Is Not in the Science Programme!’: When Anthropology Engages with Sex Education for Teenagers. Anthropology matters, 17.
- Oppitunti Nyt -podcast, osa 2: Vastaako koulun seksuaalikasvatus nykypäivän tarpeisiin?
