Suomessa puhutaan laajasti työmarkkinoita uhkaavasta työntekijöiden puutteesta. Hallitus toivoo leikkauspolitiikan johtavan resurssien tehokkaampaan kohdentamiseen ja työvoimakehitykseen. Monet työmarkkinajärjestöt vastustavat laajasti hallituksen ehdotuksia.
Tämän ohessa työkyvystä ja sen merkityksistä keskustellaan yhä enemmän. Puhutaan työelämän muuttuvasta kulttuurista, sen asettamista vaatimuksista, sekä näiden vaikutuksista varsinkin nuorten mielenterveyteen. Lisäksi vammaiset ja osatyökykyiset henkilöt halutaan työmarkkinoille. Nämä ryhmät kehystetään potentiaalisina työmarkkinoiden pelastajina.
Osatyökykyisille ja vammaisille henkilöille suunnattuja työllisyyspalveluita onkin kehitetty hyvinvointialueilla. Myös valtio on vaikuttanut asiaan perustamalla osatyökykyisiä työllistävän erityistehtäväyhtiön. Yhteinen tekijä palveluiden ja muiden toimijoiden välillä on vammais- ja sosiaalipalveluiden asiakkaiden ohjaaminen palkkatyöhön.
Lähes vuoden kestäneen kenttätyöni aikana olen seurannut, kuinka palveluiden kontekstissa työntekijät ja asiakkaat tekevät yhteistyötä tavalla, joka tuottaa työtä ja tekee elämästä mielekkäämpää vammaisiksi tai osatyökykyisiksi luokitelluille henkilöille.
Palkkatyön tärkeyttä perustellaan sillä, että se tuo vammaisille ja osatyökykyisille henkilöille autonomiaa. Tätä kehitystä voidaan tarkastella monihaaraisena. Yhtäältä historiallisesti marginalisoiduille ryhmille tehdään tilaa työmarkkinoilla, mikä koetaan yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisena. Toisaalta ryhmistä, joita on kollektiivisesti varjeltu kapitalistisilta mekanismeilta sosiaalipalvelujärjestelmällä, tehdään näiden nimenomaisten mekanismien kohteita.
Molemmat haarat osoittavat työntekijäkansalaisuuteen, millä tarkoitetaan kansalaisuuden merkityksen ja sen arvon määrittymistä yksilön työkyvyn perusteella. Sillä viitataan ennen kaikkea yksilön taloudellista arvoa tuottaviin kykyihin ja yksilökeskeisyyden merkitykseen.
Vammaistutkijat Dan Goodley ja Rebecca Lawthom argumentoivat, että jälkikapitalistisen ja uusliberalistisen markkinapolitiikan viimeisin keksintö on ”kyvyn” irrottaminen sen sosiaalisesta kontekstista. Työkyky mielletään yksilön pyrkimyksistä ja taidoista kumpuavana voimavarana. Sitä voidaan yhteiskunnallisten interventioiden avulla kehittää, palauttaa tai aktivoida, kunhan yksilön motivaatio on kohdillaan.
Goodley ja Lawthom alleviivaavat, että ableismi – eli kehon toiminnallisuuteen perustuva syrjintä – ja uusliberalismi nivoutuvat hyvin yhteen. Molemmat ovat ideologioita, joissa ihmisarvo mitataan yksilön tasolla saarekkeena, jota voidaan optimoida mahdollisimman taloudellisesti tuottavaksi.
Antropologit John Marlovits ja Matthew Wolf-Meyer painottavat, että yksilöä taloudellisen tuottavuuden näkökulmasta tarkastelevassa institutionaalisessa kontekstissa sosiaalisesti ja poliittisesti toimiviksi ihmisiksi mielletään ainoastaan normatiivisen toimijuuden ja kyvyn omaavat yksilöt.
Tämä aiheuttaa skenaarion missä henkilöt, jotka eivät kehity, palaudu tai aktivoidu taloudellisesti tuottaviksi kansalaisiksi yhteiskunnan interventioista huolimatta, jätetään ihmisyyden ulkopuolelle.
Kun samaan aikaan painotetaan työnteon merkitystä ja leikataan sosiaaliturvasta ja -palveluista, kavennetaan eittämättä eri tapoja toimia yksilönä yhteiskunnassa. Ja sitten mietitään, miksi yhä useampi voi huonosti ja syrjäytyy.
Luettavaa
- Goodley, D., Lawthom, R. (2019). Critical disability studies, Brexit and Trump: a time of neoliberal–ableism. Rethinking History, 23:2, 233-251, DOI:10.1080/13642529.2019.1607476
- Marlovits, J., Wolf-Meyer, M. (2023). Is a Psychotic Anthropology Possible? Or How to Have Inclusive Anthropologies of Subjectivity and Personhood. Annual Review of Anthropology, 52:1,365–380, DOI:10.1146/annurev-anthro-052721-041315
Toimitus
- Artikkelikuva: Pixabay.com (Pixabay-lisenssi)
