Siirry suoraan sisältöön

Minna Kulmala

Minna Kulmala on sosiaali- ja kulttuuriantropologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Hän tutkii uskonnollisen kääntymyksen rakentumista ja jatkuvuutta Etelä-Siperiassa sijaitsevan milleniaarisen Vissarion-yhteisön jäsenten parissa.

Jeesuksen toinen oikeudenkäynti

Syyskuun lopulla Venäjän turvallisuuspalvelu pidätti Viimeisen testamentin kirkon keulahahmo Vissarionin (Sergei Torop), hänen “oikean kätensä” Vadim Redkinin ja kirkon juridisia kasvoja edustavan Vladimir Vedernikovin. Heitä syytetään kirkon jäsenten psykologisesta painostuksesta rahan saamiseksi, ja vakavan haitan aiheuttamisesta yhdelle tai usealle jäsenelle. Minna Kulmala on tutkinut Vissarion-yhteisöä vuodesta 2011 ja tutustunut myös entisten jäsenten tarinoihin.

Kirjeitä kentältä: Mielen talkoissa

Kun pakolliset kenttätyöjaksot ovat takanapäin, edessä on urakan aikana haalitun materiaalin työstäminen etnografiaksi. Tiedeyhteisö peräänkuuluttaa tuloksia. Tutkimusyhteisö kysyy, miten työni edistyy. Itse kaipaan selontekoa siitä, mitä viime vuosien aikana oikeastaan on tapahtunut. Miten sen kaiken voisi tiivistää? Miten muuntaa etnografinen aineisto tieteeksi?

Kirjeitä kentältä: Etnografin tunnustuksia

Hypistelin lentolippuani jännittyneenä; edessä häämötti ensimmäinen jakso kentällä. Pioneerin intoa puhkuen haaveilin antropologin hattusulasta: kenttätyön myötä selvittäisin yhden mystisen maailman viipaleen kulttuurisen reseptin. Sulloin rinkkaani kaiken, mitä arvelin kentällä tarvittavan: kameran, ääninauhurin, tyhjiä vihkoja, kirjoja, tietokoneen, Suomi-tuliaisia, kasan vaatteita ja suuren valkoisen huivin yhteisön liturgisia menoja varten. Punaiseksi huutomerkiksi paisunut rinkka ritisi saumoistaan ja painoi kuin lyijy. Vaikka olin kaatua selälleni ja hiki norui selkääni pitkin, en hennonnut jättää mitään pois. Täältä tullaan, Siperia – do svidanija, Helsinki!

Missä tunne, siellä usko

Uskontokriitikot esittävät, että paras tapa päästä eroon uskonnoista on opettaa lapsille tieteellistä maailmankuvaa ja unohtaa satuilut. Vastasyntynyt on heidän mukaansa uskonnoton. Jos taipumus uskonnollisuuteen laskisi suhteessa yhteiskunnan maallistumiseen, voisi olettaa, että länsimaissa uskonnot lakastuisivat itsestään. Uskonnollisten ideoiden sitkeydestä kertoo se, että niitä ilmenee yhteiskunnissa, joissa uskonnolla ei ole ollut näkyvää roolia vuosikymmeniin Jottei keskustelu supistuisi mustavalkoiseksi väittelyksi uskonnon puolesta ja vastaan, tulee uskonnollisuuden yhteisestä juuristosta versovia uniikkeja kasvustoja hahmottaa selkeämmin. Mihin, miten ja miksi uskomme? Tässä projektissa antropologian ja modernin kognitiotutkimuksen yhteistyö on osoittautunut hedelmälliseksi.