Samuli Lähteenaho on valtiotieteiden maisteri ja tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa. Samulia kiinnostavat muun muassa tilaan, paikkaan ja sijaintiin liittyvät kysymykset Lähi-idässä, erityisesti Levantin alueella.
Viime viikolla julkaistu ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin kohua herättänyt raportti toteaa Israelin valtion syyllistyneen apartheidin rikokseen. Kansainvälisessä laissa apartheid tarkoittaa järjestelmää, jossa yksi “rodullinen” ryhmä alistaa ja sortaa toista institutionaalisesti ja järjestelmällisesti.
Lopettaako Libanonin ”lokakuun vallankumous” sisällissodan, joka loppui 30 vuotta sitten? Lokakuussa 2019 kansa lähti Libanonissa kaduille vaatimaan loppua korruptiolle, sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä uusia vaaleja. Ennen kaikkea vallankumoukselliset vaativat maan uskonkuntien väliselle vallanjaolle perustuvan järjestelmän kaatamista.
Yhä useampi antropologi löytää itsensä tilanteesta, jossa hänen tutkimusosallistujansa ovat joko vähintään yhtä koulutettuja tai paremmin toimeentulevia kuin hän itse, tai molempia näistä. Näitä tilanteita kuvaamaan on antropologian piirissä omaksuttu termit ylöspäin tutkiminen ja sivuttain tutkiminen. Ylöspäin tutkimisella viitataan tarpeeseen tutkia maailmamme eliittejä ja vallanpitäjiä: sivuttain tutkimisella taas viitataan tilanteeseen, jossa tutkimukseen osallistujat ovat koulutukseltaan, statukseltaan ja tulotasoltaan etnografiin verrattavissa.
Istun beirutilaisessa kahvilassa ja minua turhauttaa. Kirjoitan tutkimusprojektini rahoittajalle vuosiraporttia, vaikka mieleni tekisi jo mennä suomalaisten tutkijatuttujeni kanssa sovitulle kaljalle. Naputan raportin viimeiset sanat valmiiksi ja kuuntelen sivukorvalla, kuinka viereisen pöydän kolmekymppiset beirutilaiset puhuvat espressojen äärellä Libanonin arabian ja englannin sekoituksella siitä, missä journaalissa saisivat julkaistua erään heistä kirjoittaman antropologisen artikkelin. Mietin keskeyttäisinkö heidän keskustelunsa ottamalla kantaa aiheeseen. Lähetän kuitenkin vain raporttini sähköpostitse projektihallintaan, suljen tietokoneen ja lähden kahvilasta tallustamaan baariin kaupunginosan toiselle laidalle. Tätäkö on kenttätyö? Kävellessäni mielessäni pyörii, että teen nyt varmasti jotain väärin.
Pari viikkoa sitten HS julkaisi artikkelin, joka pohjautui YK:n naisjärjestön keväällä julkaisemaan kyselytutkimukseen arabimaailman asenteista sukupuolten tasa-arvon suhteen. HS:n artikkeli veti raportin mutkia suoraksi, ja loi arabimiehistä jopa rasistisen kuvan. Juttu tiivistyi toimittajan kysymykseen: ”Mistä tasa-arvotietoisia arabimiehiä sitten saadaan?” Tällä viikolla Nyt.fi -verkkolehdessä julkaistussa positiivishenkisessä seurantajutussa kuvataan Libanonin erottuvan arabimaailmassa edukseen tasa-arvoasenteissa. Juttuun haastateltiin myös minua.
Viimeisten viikkojen aikana monien huomio on kiinnittynyt Helsingin keskustassa 10. helmikuuta alkaen mieltään osoittaneisiin Irakista ja Afganistanista saapuneisiin turvapaikanhakijoihin. Jatkuuko mielenosoitus vielä pitkään vai vastataanko turvapaikanhakijoiden vaatimuksiin? Mitä sanottavaa antropologialla on protestileiristä ja turvapaikanhakijoiden tilanteesta?
