Perhe ja koti

Sota-aikana ilmapiiri oli ahdistava ja elettiin ainaisessa hermojännityksessä. Yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset olivat sota-aikana yleisiä. Niitä koettiin yksin, pienessä porukassa ja isolla joukolla. Kokijat ovat monenlaisia: naisia, miehiä, lapsia ja isovanhempia. He ovat ympäri Suomen. Suurin osa kokemuksista on kokijoilleen selittämättömiä, ja vaikka ne ovat jättäneet vahvan jäljen, niistä on vaiettu jopa hulluksi leimautumisen pelossa.

Yksin matkaavia nuoria ja lapsia on aina liikkunut pakolais- ja väestövirtojen mukana, mutta nyt heitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksin maahan tullut nuori tarvitsee paitsi turvallisen fyysisen myös sosiaalisesti hyväksyvän ympäristön, jonka avulla kotoutuminen uuteen maahan voi alkaa. Hän tarvitsee luotettavia aikuisia ja ennen kaikkea ystäviä uudesta kotimaastaan. Suomen Akatemian rahoittamassa TRUST-kärkihankkeessa korostetaan kuulumisen tunteen merkitystä, jonka rakentumista yksin tulleiden lasten ja nuorten arjessa tulisi tukea ja vahvistaa. Nuorten kanssa työskentelevät ihmiset puhuvat ”järkyttävästä käänteestä”, johon on johtanut pyrkimys mahdollisimman suuren ihmismäärän nopeaan ja tehokkaaseen käsittelyyn.

Suomalainen yhteiskunta rakentuu voimakkaasti ydinperheen ympärille. Tähän ydinperheeseen lasketaan perinteisesti kuuluvaksi lapset ja vanhemmat - siis äiti ja isä. Avioerojen, yksinhuoltajuuden ja uusperheiden yleistyminen sekä erityisesti samansukupuolisten liittojen laillinen hyväksyminen on muuttanut ydinperheen raameja. Nykypäivänä meidän onkin helpompaa omaksua antropologille tuttu näkökulma: äitiys ja isyys ovat sosiaalisesti rakentuneita kategorioita. Kuka siis on isä, ja mikä on hänen merkityksensä?

Mikä on lapselle parhaaksi? Tämän kysymyksen ja siihen annettujen vastausten ympärille rakentuu päivittäin päätöksiä terveydenhuollossa, eduskunnassa, oikeussaleissa sekä äitien ja isien mielissä. Tämä ei päde vain Suomessa. Jokaisessa maailmankolkassa pohditaan tarkasti, miten olla hyvä vanhempi.

Synnyttämistä ja syntymistä pidetään kaikkialla maailmassa haavoittuvana ja riskialttiina tapahtumana. Jokainen kulttuurinen ympäristö tukee synnytyksen prosessia omien uskomusjärjestelmiensä pohjalta niin, että lopputulos on paras mahdollinen. Synnytyksen fysiologia ja sosiaalinen ympäristö ovat aina kietoutuneet tiiviisti yhteen, eikä niitä voida erottaa toisistaan. Nainen oppii synnyttämään oman kulttuurinsa ehdoilla.

Kansainvälinen liikkuminen on osa monen antropologin arkielämää. Keskeisiin tutkimusmetodeihin kuuluva kenttätyö voi tarkoittaa pitkäaikaista tutkimusjaksoa kaukana kotimaasta. Sen pituus voi vaihdella muutamasta viikosta yhteen tai kahteen vuoteen. Ulkomaan kenttätyöjaksoja, tutkijavaihtoja ja työsuhteita voi kertyä yhteensä useiden vuosien verran. Miten niin intensiivinen jakso onnistuu lasten kanssa?

Pitkittyneen nuoruuden ilmiö on globaali. Monille se ei ole elämäntapavalinta, etenkään globaalissa etelässä. Tässä yhteydessä puhutaankin ”odottavasta aikuisuudesta” ja “odottavuudesta”, jossa nuorten siirtymät koulusta työelämään ja myöhemmin avioliittoon ovat pitkittyneet tällä vuosituhannella. Usein avioitumisen esteenä ovat siihen liittyvät taloudelliset vaatimukset, joita nykyoloissa on vaikea täyttää. Asia koskee etenkin nuoria miehiä. Millainen on tilanne Egyptissä?

Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, sanotaan. Meidän yhteiskunnassamme tätä kylää edustaa joukko erilaisia sosiaalipalveluita, järjestöjä ja virastoja. Yhteisöllisemmistä kulttuureista tutut laajennetut perheyhteisöt ja tiiviit sosiaaliset turvaverkostot loistavat poissaolollaan, mutta niiden tilalla on hyvinvointivaltion kasvoton suoja.

Vaikka perheen ja uran yhdistämisestä ollaan puhuttu vuosikymmeniä, yhteiskunnassamme vallitsee edelleen tuomitsevia stereotypioita vapaaehtoisesti lapsettomuuden valitsevista naisista. Onko lapsettomuus arvo- tai elämäntapavalinta laisinkaan? Missä määrin lapsettomuus voidaan nähdä itsestään selvänä 'suuntautumisena'?

Ruoka on voimakas symbolinen väline, jonka avulla ilmaistaan sosiaalisia identiteettejä, rakennetaan ryhmiä ja piirretään niiden välisiä rajoja. Miksi juuri ruoka? Antropologinen ruokaa käsittelevä tutkimus rakentuu ajatukselle, jonka mukaan ruoka ei koskaan ole vain ravintoa. Syötäväksi kelpuutettu ruoka ja ruokailuun liittyvät tavat ovat kaikkialla kulttuuristen arvojärjestelmien ilmaisuja. Ne ovat osia monimutkaisista materiaalisista prosesseista, jotka muokkaavat sosiaalista ja kulttuurista elämää. Tuore kirja Ruoan kulttuuri - Antropologisia näkökulmia ruoan tutkimukseen tarkastelee ruokaa ja syömistä erityisenä sosiaalisena ilmiönä ja merkityksellisenä inhimillisenä toimintana.