Työkentällä

Dokumentit ovat väylä uusiin näkökulmiin tutuista ja vähemmän tutuista asioista. Viime vuosina on yleistynyt etnografinen, havainnollistava kuvaus, jolla halutaan tuoda esiin kuvattavien ihmisten maailmankuvaa. Voiko antropologian opinnoista olla hyötyä dokumenttien teossa? Mitä eroa on antropologisen kenttätyön ja dokumentin teolla? Näihin kysymyksiin lähdimme hakemaan vastauksia palkitulta dokumentaristi Mirja Metsolalta.

Kenttätöihin lähtemistä voidaan ajatella omanlaisenaan tulikasteena ja initiaatioriittinä, jonka suoritettuaan antropologikokelas viimein saavuttaa täysivaltaisen aseman tieteellisen yhteisön jäsenenä. Aiemmin opittu teoria ja eettiset periaatteet ohjaavat kokelasta, mutta soveltaminen jää tulevan antropologin harteille. Kentältä palannut tutkija on täten vihitty etnografian saloihin ja laadullisen tutkimuksen keskeisiin menetelmiin. Nyt alkava Kirjeitä kentältä -kolumnisarja vie lukijan kentälle viiden kolumnistin mukana.

Etnografinen tutkimustoimisto Kenno myy etnografiaan perustuvaa asiakasymmärrystä yrityksille ja organisaatioille. Kaupan on siis menetelmä, jonka jokainen antropologi opettelee opintojensa aikana. Kenno pyrkii tutkimustulosten perusteella avittamaan niin tuotteiden, palveluiden kuin alueiden kehitystä. Lopullisena päämääränä on tarjota ihmisille parempia arkikokemuksia.

Arktinen alue puhuttaa: ilmastonmuutoksen vaikutus ihmiseen ja ekosysteemeihin, luonnonvarojen hyödyntäminen, Koillisväylän meritien lisääntyvä käyttö ja alkuperäiskansojen oikeudet. Toukokuussa 2017 Suomi on aloittanut Arktisen neuvoston ja Arktisen talousneuvoston puheenjohtajana, ja näkemyksiä alueen kehittämisestä riittää. Rovaniemen yliopiston tutkimusinstituutti Arktinen keskus tuottaa tutkimustietoa aiheesta. Monen muun arktisen tutkimusalan ohella sieltä löytyy myös arktisen antropologian tutkimusosasto.

Visuaalinen antropologia on antropologian alalaji. Se keskittyy tutkimaan kaikkea silmin havaittavaa, aina etnografisista valokuvista ja videoista tanssiin ja tatuointeihin saakka. Tutkimuskohteita on lähes rajaton määrä. Niitä voivat olla esimerkiksi graffitit, korut, hieroglyfit tai maalaukset. Visuaalisiin kulttuurintuotteisiin suhtaudutaan etnografisena materiaalina ja tietona. Niiden ajatellaan täydentävän antropologian perinteisempiä tutkimusmetodeja, kuten haastatteluja ja osallistuvaa havainnointia.

Antropologian ja etnografisten museoiden historia on kietoutunut yhteen siirtomaa-ajan perinnön ja valtasuhteiden kanssa. Kulttuureja ja niiden esineistöä esittelevien etnografisten museoiden juuret ovat siirtomaahistoriassa. Eurooppalaisten kuninkaallisten sekä muun ylimystön parissa 1500-luvulla muotiin tulivat kuriositeettikabinetit, joissa eri kansoilta peräisin olevat esineet oli asetettu rinnakkain luonnontieteellisten näytteiden ja muiden erikoisina pidettyjen esineiden kanssa.

Etnografiset museot ovat 1800-luvulta lähtien olleet yleinen instituutio varsinkin länsimaissa, mutta Suomessa ne ovat olleet harvinaisempia. Tällä hetkellä Suomen ainut etnografinen museo pysyvillä näyttelytiloilla on vuonna 1998 avautunut Helinä Rautavaaran museo Espoon Tapiolassa. AntroBlogi kävi tutustumassa uusissa tiloissa vastikään avautuneeseen museoon. Millainen museo on työpaikkana? Mikä on antropologien suhde sekä etnografisiin että muihin museoihin?

Rajat ihmisen ja ei-ihmisen välillä ovat lähtökohtaisesti varsin hatarat. Viime aikoina tähän on kiinnitetty huomiota myös humanistisemmin suuntautuneissa tieteissä, ja antropologian eri suuntaukset biologisen antropologian lisäksi ovat kohdistaneet uudenlaista katsetta klassisen luonnon ja kulttuurin kahtiajaon välissä vipeltäviin olentoihin ja niiden välisten monimutkaisten suhteiden verkostoihin.

Mitä viitteitä ihmisen ja apinan yhteisestä menneisyydestä voimme löytää? Olemmeko uniikkeja rituaaleissamme, käyttäytymismalleissamme ja kommunikaatiotavoissamme? Näitä ja muita ihmisten juuriin pureutuvia kysymyksiä tutkii evoluutioantropologia.