Oikeuslääketieteellinen eli foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi on ensi­si­jai­ses­ti ihmisten ja eläinten luita tutkivan osteo­lo­gian asian­tun­ti­ja. Menehtyneen luita tut­ki­mal­la hän pystyy mää­rit­tä­mään kuoliniän ja suku­puo­len lisäksi kuolemaan joh­ta­nei­ta syitä tai siihen liittyviä olo­suh­tei­ta. Onko rei­si­luus­sa oleva ruhje ante-, peri– vai post-mortem? Luiden asian­tun­ti­ja näkee luussa paran­tu­mi­sen merkkejä – ruhje on siis ante-mortem, ennen kuolemaa syntynyt. Sen sijaan otsa­loh­kos­sa on halkeama, joka luo­ki­tel­laan peri-mor­te­mik­si. Tämä ruhje on tapah­tu­nut kuoleman hetkellä ja siten ollut toden­nä­köi­nen kuolinsyy.

Oikeuslääketieteellinen ant­ro­po­lo­gia on bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian alalaji, joka soveltaa bio­lo­gi­sen ant­ro­po­lo­gian tun­te­mus­ta oikeu­del­li­seen pro­ses­siin. Alan asian­tun­ti­ja keskittyy meneh­ty­nei­den yksi­löi­den tun­nis­ta­mi­seen ja toimii usein yhteis­työs­sä viran­omais­ten kanssa. Rikosoikeudellinen tutkinta voi siten hyötyä suuresti oikeus­lää­ke­tie­teel­li­sen ant­ro­po­lo­gin osaamisesta.

Joukkohauta Perussa, Putis-nimisessä kylässä. Oikeuslääketieteellisen ant­ro­po­lo­gian ryhmä on merkinnyt numeroin haudasta löytyneet jäänteet ja niiden alku­pe­räi­set paikat jouk­ko­hau­das­sa ennen kuin ne luet­te­loi­daan ja jao­tel­laan laa­ti­koi­hin. (Kesäkuu 2014, Laura Calderón Westö.)

Siinä missä arkeologi tutkii menneitä yhteisöjä ja kult­tuu­re­ja, foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi tutkii nykyisiä olemassa olevia. Arkeologia tie­tee­na­la­na on kuitenkin mer­kit­tä­vä tässä asiayh­tey­des­sä sen käyt­tä­mien mene­tel­mien takia: arkeo­lo­gi­nen osaaminen kai­vauk­sis­sa on mit­taa­mat­to­man tärkeää, jotta tut­kit­ta­va aineisto saadaan mah­dol­li­sim­man ehjänä kai­vaus­pai­kal­ta labo­ra­to­rioon. Arkeologi voi myös auttaa tun­nis­ta­maan esi­mer­kik­si salatun jouk­ko­hau­dan tarkan paikan tut­ki­mal­la muutoksia maastossa ja kasvillisuudessa.

Asiantuntijoina foren­si­sia ant­ro­po­lo­ge­ja pyydetään auttamaan esi­mer­kik­si rikoksen sel­vit­tä­mi­ses­sä tai onnet­to­muu­den uhrien tun­nis­ta­mi­ses­sa. Forensinen ant­ro­po­lo­gi onkin usein tärkeä tekijä moni­mut­kais­ten ja laajojen tapah­tu­mien sel­vit­tä­mi­ses­sä. 1900- ja 2000-luvut ovat vali­tet­ta­vas­ti tar­jon­neet runsaasti tapauksia, joissa lukuisia uhreja on pitänyt tunnistaa ja tapah­tu­mien kulkua selvittää: Muun muassa Etelä-Amerikan soti­las­dik­ta­tuu­rit ja Afrikan mantereen veriset sodat jättivät jälkeensä satoja tuhansia kuolleita, kadon­nei­ta ja trau­ma­ti­soi­tu­nei­ta. Espanjan sisäl­lis­so­dan aikaisia jouk­ko­hau­to­ja­kin on alettu tutkia vasta viime vuosikymmenellä.

Mitä forensinen antropologi tekee?

Lyhyesti: foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi tunnistaa jouk­ko­hau­to­jen uhreja tut­ki­mal­la jäänteitä, joita ovat luut, vaa­te­kap­pa­leet ja muut haudasta löytyvät esineet. Prosessi voi pitää sisällään paljon muutakin, kuten Perussa kent­tä­töis­sä ollessani opin – foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi uudel­leen­ra­ken­taa kuolemaan johtaneen tapah­tu­ma­ket­jun ja kar­toit­taa uhrin elämää osana yhteisöä. Perun foren­si­sen ant­ro­po­lo­gian keskuksen ant­ro­po­lo­git tekevät töitä sel­vit­tääk­seen ihmisten koh­ta­loi­ta ja näin tarjota uhrien omaisille jon­kin­lai­sen vas­tauk­sen kysy­myk­seen “Missä hän on?”.

La Hoyada – Ayacuchon maakunta, Huamanga. Kuvan ala­reu­nas­sa näkyvä tor­ni­mai­nen raken­nel­ma on polt­to­uu­ni ja sen ympärillä näkyvä kehikko muodostaa jouk­ko­hau­dan, josta 109 uhrin jäänteet on löydetty. Näistä vain muutama on tun­nis­tet­tu ja palau­tet­tu omaisille hau­dat­ta­vak­si. (Huhtikuu 2014, Laura Calderón Westö.)

Kun jouk­ko­hau­ta löytyy, usein on jotain ennak­ko­tie­toa siitä, keitä haudassa lepää. Perheenjäseniään aktii­vi­ses­ti etsivät seuraavat hautojen kai­vauk­sia toivoen näkevänsä tutun puseron tai korun, yksi­tyis­koh­dan, joka toisi vas­tauk­sen ja päättäisi epä­tie­toi­suu­den. Perun maa­seu­dul­la Ayacuchossa koh­taa­ma­ni ihmiset olivat monesti sil­min­nä­ki­jöi­nä rak­kai­den­sa katoa­mis­het­kel­lä, ja he usein lähtivät etsimään kadon­nei­ta. Joskus omaiset jopa löysivät oikeille jäljille, seu­ra­si­vat vihjeitä ja mat­kus­ti­vat pitkiäkin matkoja toivon perässä. Jotkut pääsivät etsin­nöis­sään pidem­mäl­le, mutta harva enää löysi rak­kai­taan. Suurin osa joutui luo­vut­ta­maan jälkien kadotessa.

Kaikki tieto on arvokasta, kun satojen ihmisten jouk­ko­hau­taa sel­vi­te­tään: Missä ja kenen seurassa henkilöt on viimeksi nähty? Mitkä ovat olleet kaap­pauk­seen liittyvät liikkeet? Mitä kadon­neil­la oli päällään? Minkä näköisiä kadonneet henkilöt olivat, oliko jol­la­kul­la esi­mer­kik­si murtunut nenä, iso leuka tai ontuiko joku? Mitä he kantoivat mukanaan, mitä koruja heillä saattoi olla? Tupakoivatko he? Onko heille tehty leik­kauk­sia, oliko kadon­neil­la muita vammoja tai ruhjeita ennen katoa­mis­het­keä? Kaikesta tästä tiedosta foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi rakentaa kehikon tun­nis­ta­mat­to­mien ympärille. Kaikki luut luet­te­loi­daan ja kuvataan. Niissä olevat ruhjeet ja vammat luo­ki­tel­laan kate­go­rioi­hin anti-mortem, peri-mortem tai post-mortem. Vaatekappaleista yritetään saada DNA-näyte, jota voidaan verrata per­heen­jä­sen­ten DNA:han siinä toivossa, että ne vas­tai­si­vat toisiaan.

Perun foren­si­sen ant­ro­po­lo­gian keskuksen tilat Limassa. (Maaliskuu 2014, Laura Calderón Westö.)

Uhrit kertovat tarinan laajemmasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä

Vuosikymmeniä maan alla olleet vaatteet hajoavat riippuen mate­ri­aa­lis­ta sekä muista ilmastoon ja maaperään liit­ty­vis­tä seikoista. Ne antavat kuitenkin tärkeitä tietoja uhrista, kuten vihjeen uhrin koosta, suku­puo­les­ta, asuin­pai­kas­ta, elin­ta­sos­ta ja mah­dol­li­ses­ta työstä, mutta ne voivat myös kertoa tärkeitä asioita uhrin vii­mei­sis­tä koke­muk­sis­ta. Perussa kaap­paa­jat har­ras­ti­vat mm. uhrien vaat­tei­den vaihtoa, mikä selitti, miksi eräästä haudasta löy­det­tiin mies­puo­li­sia luu­ran­ko­ja puettuna naisten perin­nea­sui­hin. Tämä oli tapa nöy­ryyt­tää ja alistaa, mutta myös tapa sekoittaa etsintöjä ja ylläpitää epä­tie­toi­suu­den ilma­pii­riä – vaate ei ker­to­nut­kaan haudassa olevista uhreista, vaan viittasi muihin mah­dol­li­siin uhreihin.

Löydökset kertovat väki­val­lan piir­tees­tä ja ovat osa suurempaa väki­val­lan poli­tiik­kaa Perussa. Näin ollen foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi voi paneutua koko­nais­val­tai­sem­min tut­ki­muk­seen – hän ei vain tunnista ihmisiä luista, vaan hän tukeutuu yhtei­söi­hin, joihin uhri kuului. Hän pyrkii ymmär­tä­mään ja sel­vit­tä­mään kunkin uhrin kohtalon suhteessa laa­jem­paan kon­teks­tiin, Perussa vuosina 1980 – 2000 har­joi­tet­tuun poliit­ti­seen väkivaltaan.

Kuva: Pixabay​.com, CC0 Public Domain

Kokonaisvaltainen katsaus sekä yksi­löl­li­siin koh­ta­loi­hin että laa­jem­piin krii­sei­hin ja väki­val­lan malleihin tarjoaa läh­tö­koh­dan foren­si­sen ant­ro­po­lo­gin työlle surevan yhteisön kes­kuu­des­sa. Käsitellessään uhrien jäänteitä ja palaut­taes­saan tun­nis­tet­tu­ja omaisille foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi näkee läheltä omaisten surun ja mene­tyk­sen sekä mene­tyk­sen vai­ku­tuk­set myös yhtei­söis­sä. Rakentaessaan yhdessä muiden asian­tun­ti­joi­den kanssa tapah­tu­mien kehi­tys­kul­kua ja sel­vit­täes­sään kuolemiin joh­ta­nei­ta syitä foren­si­nen ant­ro­po­lo­gi kerää ymmär­rys­tä kult­tuu­ri­sis­ta, poliit­ti­sis­ta, uskon­nol­li­sis­ta ja etnisistä seikoista, jotka ympä­röi­vät tapahtumia.

Kaikki tämä on hyö­dyl­lis­tä esi­mer­kik­si totuus- ja sovin­non­te­ko­ko­mis­sioi­den vii­te­ke­hyk­ses­sä, jossa pyritään totuuden ker­to­mi­sen lisäksi luomaan puitteet yhteisön uudel­leen­ra­ken­ta­mi­sel­le ja rauhalle. Forensisen ant­ro­po­lo­gin työ on näissä olo­suh­teis­sa vält­tä­mä­tön, sillä sureva omainen haluaa vain tietää, mitä on tapah­tu­nut ja missä kadonnut on, jotta hän voisi palata arkeen ja käsitellä menetystä.

Tehtävä ei ole helppo ja vain murto-osa kadon­neis­ta on pystytty tun­nis­ta­maan ja palaut­ta­maan omaisille, vaikka tapah­tu­mis­ta on jo vuo­si­kym­me­niä. Aika ei ole omaisten puolella, ja moni on jo meneh­ty­nyt odot­taes­saan vas­tauk­sia. Kymmenet tuhannet tun­te­mat­to­mat kohtalot ja tuhannet mer­kit­se­mät­tö­mät jouk­ko­hau­dat var­jos­ta­vat edelleen peru­lais­ten –ja monien muiden yhteis­kun­tien – arkea.

  • Teksti: Laura Calderón Westö, VTM
  • Artikkelikuva: Incase (Flickr​.com, CC BY 2.0)
  • Hayner, Priscilla 2011 [2001]. Unspeakable Truths: Transitional Justice and the Challenge of Truth Commissions. New York: Routledge.
  • Sanford, Victoria 2003. Buried Secrets: Truth and Human Rights in Guatemala. Palgrave MacMillan.
  • Perun foren­si­sen ant­ro­po­lo­gian keskus EPAF

Aiheesta lisää AntroBlogissa