Kuolemaan liittyy erilaisia ritu­aa­le­ja. Kuvassa hindujen hau­ta­jais­me­no­ja Manikarnika Ghatissa, Intiassa.

Vaikka kuolema on bio­lo­gi­nen tosiasia, puhutaan sen ohella myös sosi­aa­li­ses­ta kuo­le­mas­ta. Kehon elin­toi­min­to­jen lopul­lis­ta päät­ty­mis­tä ei vält­tä­mät­tä nähdä mer­kit­tä­vim­pä­nä rajan­ve­to­na kuoleman ja elämän välillä. Ennen modernia lää­ke­tie­det­tä myöskään tämän ehdot­to­man rajan piir­tä­mi­nen ei ole ollut yhtä selvää kuin nykyisin. Toisaalta nykyi­sin­kin kuoleman rajan vetäminen voi olla epäselvää, esi­mer­kik­si aivo­kuol­lei­den kohdalla. 

Monin paikoin maailmaa uskotaan, että kuolleen sielu tai henki viettää vielä aikaa ruu­miis­saan tai sen lähis­töl­lä tunteja, päiviä tai viikkoja kuoleman jälkeen. Tällöin sosi­aa­li­nen vuo­ro­vai­ku­tus vainajan kanssa yleensä jatkuu. Vainajan hengen huomiotta jät­tä­mi­nen tai väärin koh­te­le­mi­nen on esi­mer­kik­si kar­ja­lai­ses­sa kan­sa­nus­kos­sa ollut vaa­ral­lis­ta.

Ihmisen voidaan sanoa kuolevan kahdesti: silloin, kun hänen ruumiinsa lakkaa elämästä ja silloin, kun kukaan ei enää muista häntä. Monissa esi-isien mer­ki­tys­tä koros­ta­vis­sa kult­tuu­reis­sa sosi­aa­lis­ta kuolemaa torjutaan muis­te­le­mal­la vainajia. Suhteita kuol­lei­siin voidaan pitää yllä monin tavoin niin ritu­aa­li­si­na juh­la­päi­vi­nä kuin arkisilla tavoilla.

Myös meillä sosi­aa­li­nen kuolema näkyy hau­taus­mail­la: tuo­reem­mil­le haudoille tuodaan kukkia ja kynt­ti­löi­tä, mutta ajan kuluessa hauta jää yksin ja henkilö katoaa myös sosi­aa­li­ses­ta todel­li­suu­des­ta.

Sosiaalinen kuolema voi tapahtua myös ennen bio­lo­gis­ta kuolemaa. Yhteisö saattaa eristää jäsenensä jou­kos­taan niin täysin, että tämän kaikki sosi­aa­li­set suhteet katoavat, ja ihminen jää odot­ta­maan bio­lo­gis­ta kuolemaa. Tällaisesta koh­ta­los­ta voidaan pahim­mil­laan puhua esi­mer­kik­si täysin yksin jäävien vanhusten tai äärim­mäi­sen syr­jäy­ty­nei­den ja toivonsa kokonaan menet­tä­nei­den hen­ki­löi­den kohdalla.

Kuoleman rituaalit ovat olemassa myös eläviä varten. Kun ihminen kuolee, hänen sosi­aa­li­sis­sa ver­kos­tois­saan tapahtuu peruut­ta­ma­ton muutos — repeämä, joka yhteisön on pai­kat­ta­va. Kun per­heen­jä­sen tai yhteisön tärkeä vai­kut­ta­ja poistuu elävien kirjoista, tuo yhteisö tai perhe ei ole enää sama.

Ympäri maailmaa erilaiset kuoleman rituaalit tähtäävät siihen, että kuolleet saatetaan tur­val­li­ses­ti pois elävien maa­il­mas­ta, ja elävien yhteisöön saadaan palau­tet­tua elämää jatkava järjestys. Kuoleman kult­tuu­ri­set käytännöt liittyvät myös surun ja mene­tyk­sen tunteiden yhtei­söl­li­seen, tur­val­li­seen ja ymmär­ret­tä­vään käsit­te­lyyn.

Keskustelkaa: Millaisia kuoleman ritu­aa­le­ja tunnette Suomessa? Millaisia yhteyksiä näette niissä meidän käsi­tyk­seem­me ihmi­syy­des­tä?