
Vaikka kuolema on biologinen tosiasia, puhutaan sen ohella myös sosiaalisesta kuolemasta. Kehon elintoimintojen lopullista päättymistä ei välttämättä nähdä merkittävimpänä rajanvetona kuoleman ja elämän välillä. Ennen modernia lääketiedettä myöskään tämän ehdottoman rajan piirtäminen ei ole ollut yhtä selvää kuin nykyisin. Toisaalta nykyisinkin kuoleman rajan vetäminen voi olla epäselvää, esimerkiksi aivokuolleiden kohdalla.
Monin paikoin maailmaa uskotaan, että kuolleen sielu tai henki viettää vielä aikaa ruumiissaan tai sen lähistöllä tunteja, päiviä tai viikkoja kuoleman jälkeen. Tällöin sosiaalinen vuorovaikutus vainajan kanssa yleensä jatkuu. Vainajan hengen huomiotta jättäminen tai väärin kohteleminen on esimerkiksi karjalaisessa kansanuskossa ollut vaarallista.
Ihmisen voidaan sanoa kuolevan kahdesti: silloin, kun hänen ruumiinsa lakkaa elämästä ja silloin, kun kukaan ei enää muista häntä. Monissa esi-isien merkitystä korostavissa kulttuureissa sosiaalista kuolemaa torjutaan muistelemalla vainajia. Suhteita kuolleisiin voidaan pitää yllä monin tavoin niin rituaalisina juhlapäivinä kuin arkisilla tavoilla.
Myös meillä sosiaalinen kuolema näkyy hautausmailla: tuoreemmille haudoille tuodaan kukkia ja kynttilöitä, mutta ajan kuluessa hauta jää yksin ja henkilö katoaa myös sosiaalisesta todellisuudesta.
Sosiaalinen kuolema voi tapahtua myös ennen biologista kuolemaa. Yhteisö saattaa eristää jäsenensä joukostaan niin täysin, että tämän kaikki sosiaaliset suhteet katoavat, ja ihminen jää odottamaan biologista kuolemaa. Tällaisesta kohtalosta voidaan pahimmillaan puhua esimerkiksi täysin yksin jäävien vanhusten tai äärimmäisen syrjäytyneiden ja toivonsa kokonaan menettäneiden henkilöiden kohdalla.
Kuoleman rituaalit ovat olemassa myös eläviä varten. Kun ihminen kuolee, hänen sosiaalisissa verkostoissaan tapahtuu peruuttamaton muutos — repeämä, joka yhteisön on paikattava. Kun perheenjäsen tai yhteisön tärkeä vaikuttaja poistuu elävien kirjoista, tuo yhteisö tai perhe ei ole enää sama.
Ympäri maailmaa erilaiset kuoleman rituaalit tähtäävät siihen, että kuolleet saatetaan turvallisesti pois elävien maailmasta, ja elävien yhteisöön saadaan palautettua elämää jatkava järjestys. Kuoleman kulttuuriset käytännöt liittyvät myös surun ja menetyksen tunteiden yhteisölliseen, turvalliseen ja ymmärrettävään käsittelyyn.