Liikunta- ja urheilulajit kietoutuvat monin tavoin ympäröivän kulttuurin käsityksiin siitä, miten kehoja on hyvä ja sopivaa käyttää ja siihen, millaisissa paikoissa ja keiden kanssa liikutaan.
Suomessa jääkiekko on tärkeä osa kansallista itsetuntoa. Jääkiekon MM-kisoja keräännytään seuraamaan kotisohville tai kuppiloihin yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Nekin, joita kiekko ei kiinnosta, altistuvat vuosittaiselle huumalle median välityksellä.
Suomessa innostutaan jääkiekosta, kun taas muut kansakunnat syleilevät aivan toisenlaisia urheilulajeja. Brasiliassa jalkapallo on lajien kuningas, Dominikaaninen Tasavalta vannoo pesäpallon nimeen, ja Kirgisiassa suositaan hevosurheilua. Mistä tämä johtuu?
Kyse ei ole ainoastaan sään ja vuodenaikojen armoilla kehittyneistä käytännöistä, vaan myös kulttuurista. Urheilu heijastelee ympäröivää maailmaa ja imee itseensä vaikutteita paikallisesta kulttuurista. Kulttuurivaikutteita myös omaksutaan muualta maailmasta: suomalaisuutta kuvastava jääkiekko on keksitty Kanadassa.
Urheilulla on kautta maailman ihmisiä yhdistäviä voimia. Joukkueurheilussa pelaajat työskentelevät yhdessä saman päämäärän eteen. Kokonaiset kansakunnat seuraavat henkeään pidätellen, kun heidän valitsemansa edustaja valmistautuu suoritukseensa olympialaisissa. Toisaalta urheilu voi myös luoda eroja: urheilun seuraaminen esimerkiksi on usein hyvin sukupuolittunutta.
Urheilun avulla voidaan käsitellä konflikteja ilman todellista väkivaltaa. Kuten sodassa, myös urheilun maailmassa on vihollisia, joita vastaan taistellaan — ja suuria sankareita. Omaa joukkuetta kannatetaan suurella intohimolla, ja häviö nostaa pintaan tunteita raivosta epätoivoon. Tämä on totta varsinkin, jos vastustajasta on muodostunut vuosien myötä pelikenttien verivihollinen tai erityisen kova vastustaja. Kun Suomi ja Ruotsi kohtaavat jääkiekon finaalissa, odotettavissa on aina suuria tunteita.
Nämä erityisesti joukkueurheiluun liittyvät samaistumisen kokemukset tuottavat myös lieveilmiöitä. Jalkapallohuliganismi on kenties tutuin esimerkki tilanteesta, jossa urheilun seuraaminen ja kannatus katsomosta käsin johtaa väkivaltaisiin kohtaamisiin katsomon puolella.
Urheilulajit myös muuttuvat kulttuurin myötä. Klassinen esimerkki tästä on Trobriand-saarilla pelattava kriketti. Tämä peribrittiläinen urheilulaji saapui Papua-Uuden-Guinean saarille lähetyssaarnaajien mukana. Pian se alkoi saada uudenlaisia muotoja, kun paikalliset muokkasivat pelin sääntöjä omaan tapakulttuuriinsa ja maailmankuvaansa sopiviksi.
Trobriand-kriketiksi nimettyä lajia on pidetty saaren asukkaiden vastareaktiona kotimaansa valloitukselle. He ottivat lähetyssaarnaajien tuoman lajin, ja tekivät siitä omansa. Kriketti myös korvasi suurilta osin perinteisen sodankäynnin, jonka jäljet näkyivät lajissa. Pelaajat koristeltiin sotamaalauksia muistuttavilla väreillä, ja joukkueet saapuivat kentälle ja lähtivät sieltä rituaalinomaisten sotatanssien saattelemina. Tärkeintä ottelussa ei ollut maalien tekeminen, vaan mahdollisimman hieno show.
