Huippu-urhei­li­jat sym­bo­loi­vat koko kan­sa­kun­taa edus­taes­saan maataan kan­sain­vä­li­sis­sä kil­pai­luis­sa.

Liikunta- ja urheilulajit kietoutuvat monin tavoin ympäröivän kulttuurin käsityksiin siitä, miten kehoja on hyvä ja sopivaa käyttää ja siihen, millaisissa paikoissa ja keiden kanssa liikutaan.

Suomessa jääkiekko on tärkeä osa kan­sal­lis­ta itse­tun­toa. Jääkiekon MM-kisoja kerään­ny­tään seu­raa­maan koti­soh­vil­le tai kup­pi­loi­hin yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Nekin, joita kiekko ei kiinnosta, altis­tu­vat vuo­sit­tai­sel­le huumalle median väli­tyk­sel­lä.

Suomessa innos­tu­taan jää­kie­kos­ta, kun taas muut kan­sa­kun­nat sylei­le­vät aivan toi­sen­lai­sia urhei­lu­la­je­ja. Brasiliassa jal­ka­pal­lo on lajien kuningas, Dominikaaninen Tasavalta vannoo pesä­pal­lon nimeen, ja Kirgisiassa suositaan hevo­sur­hei­lua. Mistä tämä johtuu?

Kyse ei ole ainoas­taan sään ja vuo­de­nai­ko­jen armoilla kehit­ty­neis­tä käy­tän­nöis­tä, vaan myös kult­tuu­ris­ta. Urheilu hei­jas­te­lee ympä­röi­vää maailmaa ja imee itseensä vai­kut­tei­ta pai­kal­li­ses­ta kult­tuu­ris­ta. Kulttuurivaikutteita myös omak­su­taan muualta maa­il­mas­ta: suo­ma­lai­suut­ta kuvastava jääkiekko on keksitty Kanadassa.

Urheilulla on kautta maailman ihmisiä yhdis­tä­viä voimia. Joukkueurheilussa pelaajat työs­ken­te­le­vät yhdessä saman päämäärän eteen. Kokonaiset kan­sa­kun­nat seuraavat henkeään pidä­tel­len, kun heidän valit­se­man­sa edustaja val­mis­tau­tuu suo­ri­tuk­seen­sa olym­pia­lai­sis­sa. Toisaalta urheilu voi myös luoda eroja: urheilun seu­raa­mi­nen esi­mer­kik­si on usein hyvin suku­puo­lit­tu­nut­ta.

Urheilun avulla voidaan käsitellä konflik­te­ja ilman todel­lis­ta väki­val­taa. Kuten sodassa, myös urheilun maa­il­mas­sa on vihol­li­sia, joita vastaan tais­tel­laan — ja suuria san­ka­rei­ta. Omaa jouk­kuet­ta kan­na­te­taan suurella into­hi­mol­la, ja häviö nostaa pintaan tunteita raivosta epä­toi­voon. Tämä on totta varsinkin, jos vas­tus­ta­jas­ta on muo­dos­tu­nut vuosien myötä peli­kent­tien veri­vi­hol­li­nen tai erityisen kova vas­tus­ta­ja. Kun Suomi ja Ruotsi kohtaavat jääkiekon finaa­lis­sa, odo­tet­ta­vis­sa on aina suuria tunteita.

Nämä eri­tyi­ses­ti jouk­kueur­hei­luun liittyvät samais­tu­mi­sen koke­muk­set tuottavat myös lie­veil­miöi­tä. Jalkapallohuliganismi on kenties tutuin esimerkki tilan­tees­ta, jossa urheilun seu­raa­mi­nen ja kannatus kat­so­mos­ta käsin johtaa väki­val­tai­siin koh­taa­mi­siin katsomon puolella.

Urheilulajit myös muuttuvat kult­tuu­rin myötä. Klassinen esimerkki tästä on Trobriand-saarilla pelattava kriketti. Tämä peri­brit­ti­läi­nen urhei­lu­la­ji saapui Papua-Uuden-Guinean saarille lähe­tys­saar­naa­jien mukana. Pian se alkoi saada uuden­lai­sia muotoja, kun pai­kal­li­set muok­ka­si­vat pelin sääntöjä omaan tapa­kult­tuu­riin­sa ja maa­il­man­ku­vaan­sa sopiviksi.

Trobriand-kri­ke­tik­si nimettyä lajia on pidetty saaren asuk­kai­den vas­ta­reak­tio­na koti­maan­sa val­loi­tuk­sel­le. He ottivat lähe­tys­saar­naa­jien tuoman lajin, ja tekivät siitä omansa. Kriketti myös korvasi suurilta osin perin­tei­sen sodan­käyn­nin, jonka jäljet näkyivät lajissa. Pelaajat koris­tel­tiin sota­maa­lauk­sia muis­tut­ta­vil­la väreillä, ja joukkueet saapuivat kentälle ja lähtivät sieltä ritu­aa­lin­omais­ten sota­tans­sien saat­te­le­mi­na. Tärkeintä ottelussa ei ollut maalien tekeminen, vaan mah­dol­li­sim­man hieno show.

Keskustelkaa: Mitä urhei­lu­la­je­ja sinun lähi­pii­ris­sä­si seurataan? Pohdi, mistä juuri näiden lajien suosio kumpuaa.