Mykän elokuvan aika­kau­den näyt­te­li­jä, tuottaja ja käsi­kir­joit­ta­ja Mary Pickford hei­lut­te­lee raajojaan epä­ta­val­li­ses­ti.

Yksilölajit, kuten juoksu, tanssi tai jooga, voivat toimia vahvoina iden­ti­tee­tin raken­ta­ji­na. Eri lii­kun­ta­la­jei­hin, ja eri­tyi­ses­ti pit­kä­ai­kai­seen har­joit­te­luun, liitetään usein ali­ta­jui­sia mie­li­ku­via: tans­si­joi­ta voidaan pitää vaikkapa hie­nos­tu­nei­na, joogeja rau­hal­li­si­na tai juok­si­joi­ta sitkeinä.

Fyysisesti haastavat lajit, kuten mara­ton­juok­su tai pai­non­nos­to, voivat opettaa itse­hil­lin­tää ja omien rajojen ylit­tä­mis­tä. Ne voivat nostaa itse­tun­toa ja auttaa löytämään varmuutta omaan elämään. Liike ja urheilu muok­kaa­vat ihmisen kokemusta itsestään ja kehostaan. Meidän kult­tuu­ris­sam­me urhei­le­vaa ja liikkuvaa kehoa arvos­te­taan: lii­kun­taan liitetään tyy­pil­li­ses­ti itse­hil­lin­nän, saa­vut­ta­mi­sen, itsestään huo­leh­ti­mi­sen, terveyden ja nuoruuden sekä yleisen kyvyk­kyy­den mie­li­ku­via.

Samaan aikaan arki­set­kin tapamme käyttää kehojamme ovat sosi­aa­li­ses­ti ja kult­tuu­ri­ses­ti raken­tu­nei­ta. Missä tahansa yhteis­kun­nas­sa on säännöt sille, miten on luval­lis­ta tai suotavaa käyttää kehoa ja liikkua jul­ki­ses­sa tilassa. Esimerkiksi pienet lapset eivät vielä ole täysin sisäis­tä­neet näitä normeja. Lapset saattavat kiipeillä villisti liik­ku­vas­sa bussissa tai koskettaa vieressä istuvan tun­te­mat­to­man henkilön käsi­vart­ta, vaikka kult­tuu­riim­me kuuluu vieraiden ihmisten kos­ke­tuk­sen vält­tä­mi­nen.

Tiedämme, että metrossa ei yleensä ole tarkoitus tanssia, vaikka käy­tä­väl­lä mahtuisi tekemään niin. Jopa tapamme juosta on ympä­ris­tön sään­te­le­mää: tiedämme, että lenk­keil­les­sä tulee juosta suoraan ja hal­li­tus­ti sen sijaan, että huitoo ja hyppii villisti juoksun lomassa.

Keskustelkaa: Mitä urhei­lu­la­je­ja keksitte, jotka on muokattu kuvas­ta­maan pai­kal­lis­kult­tuu­ria tai jotka ovat vaikkapa vain Suomelle tyy­pil­li­siä?