Ruisleipä on Suomen kan­sal­lis­ruo­ka.

Kansallisruoilla on usein juurensa sekä perin­teis­sä että poli­tii­kas­sa. Vaikka ne miel­le­tään usein “alku­pe­räi­sik­si” tietyn alueen tai kansan ruo­ka­la­jeik­si, tämä ei vält­tä­mät­tä pidä paikkansa.

Perinneruokien raaka-aineet ovat toisinaan tulleet maahan vasta myöhään. Esimerkiksi peruna tuli Suomessa vil­je­ly­kas­vik­si vasta 1700-luvulla — siihen asti meillä syötiin naurista, joka on sittemmin lähes kadonnut ruo­ka­ku­vas­tos­tam­me. Suomi 100-vuoden kunniaksi Suomen kan­sal­lis­ruo­ak­si äänes­tet­tiin ruisleipä.

Thaimaan kan­sal­lis­ruo­ka pad thai taas on alun perin kii­na­lai­nen ruokalaji. Se tuotiin maan ruo­ka­kult­tuu­riin soti­las­dik­ta­tuu­rin kam­pan­join­nin seu­rauk­se­na. Kansallisruoan luominen oli osa kan­sal­lis­ta yhte­näis­tä­mis­pro­jek­tia, jolla pyrittiin vah­vis­ta­maan thai­maa­lais­ta kult­tuu­ria ja luomaan kuvaa vahvasta kan­sa­kun­nas­ta. Jokaisen ihmisen elämään kuuluvana päi­vit­täi­se­nä asiana ruoka voikin olla äärim­mäi­sen voimakas ja käyt­tö­kel­poi­nen yhtei­syyt­tä ja jaetun kult­tuu­rin kokemusta luova symboli.

Ruoalla ilmen­ne­tään usein eri kult­tuu­rei­hin tai ihmis­ryh­miin lii­tet­tä­viä omi­nai­suuk­sia. Papua-Uudessa-Guineassa asuva orokaiva-kansa kuvailee omia perus­ruo­ki­aan, kuten taroa, “raskaaksi” ruoaksi. Raskaus on olen­nais­ta myös oro­kai­vien joka­päi­väi­ses­sä elämässä. Se viittaa esi­mer­kik­si ras­kai­siin ritu­aa­lin­omai­siin vel­vol­li­suuk­siin, jotka ryt­mit­tä­vät heidän arkeaan ja kult­tuu­ri­aan.

Länsimaisia ruokia orokaivat kuvai­le­vat “kevyiksi”, koska ne liitetään län­si­mais­ten “val­kois­ten miesten” keveyteen. Tällä kevey­del­lä tar­koi­te­taan paitsi vapautta oro­kai­vo­jen päi­vit­täi­sis­tä vel­vol­li­suuk­sis­ta, myös tämän vapauden mah­dol­lis­ta­maa kykyä liikkua ja levit­täy­tyä ympäri maailmaa.

Keskustelkaa: Mitä kan­sal­lis­ruo­kia tunnette? Millaisia perin­tei­tä niiden taustalla voisi olla?