Ellos Deatnu! syntyi vastalauseeksi Tenojoen 2017 voimaantulleille kalastussäännöksille, jossa rajoitettiin kalastusta noin 30 %. Kansanliikkeen mielestä säännöksillä siirretään kalastusoikeuksia ulkopaikkakuntaisille ja kohdistetaan vähennyksiä ennen kaikkea saamelaisten perinteisille kalastustavoille. Kenen pitäisi vastata Tenojoen kohtalosta? Tenojoki voitaisiin määrittää oikeussubjektiksi jotta joki voitaisiin ottaa osaksi keskustelua sen tulevaisuudesta.

LiDAR eli laserkeilaus on eräänlainen tutka, joka on saanut aikaan vallankumouksen arkeologiassa. Menetelmällä on löydetty niin vanhoja joenuomia kuin kadonneita kaupunkeja. Tämä keksintö muuttaa maailmanhistoriaa vauhdilla. Lähes viikottain arkeologisilla mediafoorumeilla voi lukea uutisia toinen toistaan hämmästyttävämmistä löydöistä eri puolilla maailmaa. Käsitykset muinaisen Amerikan historiasta LiDAR on jo mullistanut.

Alkuperäiskansa määritellään kulttuurisesti omaleimaiseksi väestöksi, joka on myöhemmin syrjäytetty, ja joka on jäänyt sivuun modernin valtion kehityksestä. Niiden oletetaan usein olevan kulttuurisia reliikkejä, jotka ovat säilyneet kansallisvaltion marginaalissa muinaisajoista lähtien. Alkuperäiskansan käsite on samalla aina poliittisesti latautunut, sillä sitä käytetään esitettäessä erityisiä poliittisia vaatimuksia. Mutta miten “alkuperäisiä” alkuperäiskansat kulttuureineen ovat?

”Miten voit olla varma siitä, että jaksat paneutua samaan tutkimusaiheeseen neljän vuoden ajan?” Tämä on kysymys, johon moni alkuvaiheen väitöskirjatutkija joutuu vastaamaan sekä tuttavien kysellessä urakuulumisia että epävarmuuden peikon hiipiessä oman pään sisälle. Koska tutkin kaivoskiistoja ja ympäristönhallintaa, vastaan yleensä tällaisiin kysymyksiin tutkimusaiheeni yhteiskunnallista tärkeyttä liputtaen. ”Nämä asiat vaikuttavat erittäin paljon paikallisten ihmisen elämään ja aiheuttavat päänvaivaa viranomaisille ja poliitikoille, joten lisää tutkimusta tarvitaan”, saatan sanoa.

Kesällä ilmestynyt elokuva Saamelaisveri kuvaa niin arkipäivän kuin institutionaalisen rasismin aiheuttamaa kipua yksilöille ja yhteisöille. Elokuva sijoittuu pääosin 1930-luvun Ruotsiin. Sen keskiössä ovat saamelaislapset sisäoppilaitoksessa, jossa heitä ruotsalaistetaan kieltämällä mm. saamen puhuminen. Sekä arkipäiväinen että institutionalisoitu rasismi on kuvattu hyvin hienovaraisesti. Elokuva ei jätä epäilyksiä siitä, minkälaista vahinkoa saadaan aikaan kieltämällä kieli, halventamalla saamelaiskulttuuria ja kieltämällä tasavertainen ihmisyys. Vaikka elokuva sijoittuu Ruotsiin, pätee kuvaus Suomeenkin.

Kulttuurisen omimisen käsite on tullut tutuksi lähinnä iltapäivälehtien kohukirjoitusten ja television keskusteluohjelmien kautta, joissa vähemmistöjä kuvataan omimisesta ”loukkaantuneina”. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ilmiön todelliset vaikutukset alkuperäiskansojen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen asemaan. Monet vähemmistöryhmät kokevat syrjintää käyttäessään julkisesti omien kulttuuriensa symboleita, vaikka samalla valtaväestö voi hyötyä näistä esimerkiksi taloudellisesti.

Oletko käynyt joogassa? Onko lapsesi käyttänyt “inkkaripäähinettä”? Kiiluuko sympaattinen Buddha-patsas kirjahyllyssäsi? Jos vastaat myöntävästi, olet saattanut syyllistyä kulttuuriseen appropriaatioon eli kulttuurin omimiseen. Vaikka vieraiden kulttuuristen vaikutteiden omimista on tapahtunut aina, vasta viimeaikaisessa keskustelussa kiteytyy etnisten vähemmistöjen huoli omasta asemastaan. Voiko omimisen kieltää?