”Miten voit olla varma siitä, että jaksat paneutua samaan tutkimusaiheeseen neljän vuoden ajan?” Tämä on kysymys, johon moni alkuvaiheen väitöskirjatutkija joutuu vastaamaan sekä tuttavien kysellessä urakuulumisia että epävarmuuden peikon hiipiessä oman pään sisälle. Koska tutkin kaivoskiistoja ja ympäristönhallintaa, vastaan yleensä tällaisiin kysymyksiin tutkimusaiheeni yhteiskunnallista tärkeyttä liputtaen. ”Nämä asiat vaikuttavat erittäin paljon paikallisten ihmisen elämään ja aiheuttavat päänvaivaa viranomaisille ja poliitikoille, joten lisää tutkimusta tarvitaan”, saatan sanoa.

Kesällä ilmestynyt elokuva Saamelaisveri kuvaa niin arkipäivän kuin institutionaalisen rasismin aiheuttamaa kipua yksilöille ja yhteisöille. Elokuva sijoittuu pääosin 1930-luvun Ruotsiin. Sen keskiössä ovat saamelaislapset sisäoppilaitoksessa, jossa heitä ruotsalaistetaan kieltämällä mm. saamen puhuminen. Sekä arkipäiväinen että institutionalisoitu rasismi on kuvattu hyvin hienovaraisesti. Elokuva ei jätä epäilyksiä siitä, minkälaista vahinkoa saadaan aikaan kieltämällä kieli, halventamalla saamelaiskulttuuria ja kieltämällä tasavertainen ihmisyys. Vaikka elokuva sijoittuu Ruotsiin, pätee kuvaus Suomeenkin.

Kulttuurisen omimisen käsite on tullut tutuksi lähinnä iltapäivälehtien kohukirjoitusten ja television keskusteluohjelmien kautta, joissa vähemmistöjä kuvataan omimisesta ”loukkaantuneina”. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ilmiön todelliset vaikutukset alkuperäiskansojen yhteiskunnalliseen ja kansainväliseen asemaan. Monet vähemmistöryhmät kokevat syrjintää käyttäessään julkisesti omien kulttuuriensa symboleita, vaikka samalla valtaväestö voi hyötyä näistä esimerkiksi taloudellisesti.

Oletko käynyt joogassa? Onko lapsesi käyttänyt “inkkaripäähinettä”? Kiiluuko sympaattinen Buddha-patsas kirjahyllyssäsi? Jos vastaat myöntävästi, olet saattanut syyllistyä kulttuuriseen appropriaatioon eli kulttuurin omimiseen. Vaikka vieraiden kulttuuristen vaikutteiden omimista on tapahtunut aina, vasta viimeaikaisessa keskustelussa kiteytyy etnisten vähemmistöjen huoli omasta asemastaan. Voiko omimisen kieltää?  

Miten pelastetaan katoava kieli tai elvytetään marginaaliin ajettu kulttuuri? Kielen ja kulttuurin välinen suhde on kiistaton, mutta samaan aikaan kieliä kuolee sukupuuttoon jatkuvasti. Tämä johtuu yleensä siitä, että kieli ei siirry luontevasti vanhemmilta sukupolvilta nuoremmille poliittisista tai sosiaalisista syistä. Myös Suomessa saamelaisten kielen ja kulttuurin siirto sukupolvien välillä on ollut vaarassa. Ongelmaan on löydetty yhtenä ratkaisuna kielipesät varhaiskasvatuksen muotona.

Alussa ihmisapina oppii käyttämään työkalua aseena. Aggressiivisuuden puuskassa hän tappaa sillä kilpailevan ihmisapinaryhmän jäsenen. Muut hänen ryhmästään yhtyvät väkivaltaan. Näin kutoo Stanley Kubrick Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan alussa ihmiskunnan kehityksen ja sodankäynnin yhteen. Onko kuvaus fiktiota? Uskomus, että vain sivistys voi kahlita sisäisen petomme, on iskostettu syvään. Filosofi Thomas Hobbesin mukaan ennen järjestäytynyttä yhteiskuntaa vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan. Nykyisin näkemystä perustellaan evoluutiopsykologialla: sotaisuus johtuu aggressiivisuudesta, joka on luonnonvalinnan kautta kirjattu geeneihimme.

Kun toimittaja Satu Kivelä tapaa antropologi Inkeri Aulan, keskustelu toivosta kohoaa globaalille tasolle. Aula huomauttaa, että niin toivo kuin epätoivokin rakentuvat vuorovaikutussuhteissa, ja että elämme maailmassa jossa vaikutamme kaiken aikaa toinen toisiimme. Teoillamme on vaikutuksia muihin myös silloin, kun emme itse näe sitä - asia joka tuo toivoa yhdelle saattaa samalla luoda epätoivoa toiselle.

Pääseekö Daenerys Targaryen lopulta Rautavaltaistuimelle hittisarja Game of Thronesissa? Vai odottaako suosittua hahmoa kammottavampi kohtalo? Klassinen poliittinen antropologia voi kenties auttaa ennustamaan tulevaa – Targaryenin suvun kruununperillinen kun näyttää epäilyttävästi jumalkuninkaalta!