Naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä on viime aikoina herättänyt keskustelua mediassa. Ilmiö on noussut esiin iltapäivälehtien lööpeissä sekä sosiaalisen median keskusteluissa kuten #Lääppijä–kampanjassa, jossa suomalaiset jakoivat kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä. Seksuaalinen häirintä ei ole ilmiönä uusi, mutta siihen on alettu puuttua etenkin julkisuudessa entistä enemmän.

Miksi eri aikoina ja eri puolilla maailmaa imetyksen kesto on ollut niin vaihtelevaa? Miksi Suomessa vielä sata vuotta sitten puolet kaksivuotiaista oli imetettyjä, mutta nyt tutkitusta tiedosta ja suosituksista huolimatta imetys loppuu keskimäärin seitsemän kuukauden ikään mennessä? Tilanne oli vielä heikompi 70-luvulla, jolloin vain 10% lapsista sai rintamaitoa puolivuotiaana. On selvää, että yhteiskunnalliset muutokset ja ympäröivä kulttuuri vaikuttavat imetykseen valtavasti. Länsimaissa koulutetut ja sosioekonomiselta asemaltaan parempiosaiset imettävät huomattavasti pidempään kuin ei-koulutetut sisarensa. Yksinhuoltajat imettävät vähemmän kuin parisuhteessa olevat. Myös maahanmuuttajien parissa on havaittu, että uuteen maahan muuttamisen jälkeen imetyksen kestot lyhenevät rajusti, jopa saman naisen kohdalla.

Parisuhdetta, sukupuolirooleja ja seksuaalisuutta koskeva vapaus liitetään usein Skandinavian maihin. Esimerkiksi angloamerikkalaisessa populaarikulttuurissa estottomat ja kokeilunhaluiset skandinaavit muodostavat omanlaisensa stereotypian. Aina näin ei ole ollut ja onkin kieltämättä erikoista, kuinka perin juurin luterilaisista pohjoisista yhteiskunnista on tullut sukupuoliliberalismin tyyssijoja. Syitä tälle kehityskululle on varmasti monia ja yksi kenties yllättävimmistä tulee antropologian suunnalta, 1900-luvun alun etnografisista tutkimuksista melanesialaisten sukupuolielämästä.