Erityisherkkyys on 2000-luvulla noussut puheenaiheeksi mediassa, kirjallisuudessa ja tiedeyhteisössä. Se kytkeytyy laajempaan kulttuuriseen muutokseen, jossa tunteista puhutaan psykologisten käsitteiden kautta. Erityisherkkyys sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä paljastaa tunteisiin liittyviä odotuksia, normeja ja ihanteita.
Erityisherkkyyden (eng. Highly Sensitive Person, HSP) käsite on 2000-luvun aikana noussut enenevässä määrin niin uutisotsikoihin, kirjallisuuteen kuin akateemiseen tutkimukseenkin. Aiheen ympärille on syntynyt yhdistyksiä, palveluja, kursseja ja self help -kirjallisuutta.
Samalla erityisherkkyys on tiedeyhteisössä kiistelty käsite.
Miten erityisherkkyys rakentuu sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä? Miten kulttuuri ja yhteiskunta vaikuttavat hermostollisten ja tunne-elämän erojen kokemiseen ja niiden moninaisuuden ymmärtämiseen?
Erityisherkkyys ei ole ainoastaan yksilön piirre, vaan sen ymmärrys ja kokemus ovat myös kulttuurisesti tuotettuja.
Mitä erityisherkkyydellä tarkoitetaan?
Erityisherkkyyden käsitteen kehitti yhdysvaltalainen psykologian tohtori ja psykoterapeutti Elaine Aron vuonna 1996 yleistajuisessa tietokirjassaan Erityisherkkä ihminen.
Aron on sittemmin kirjoittanut useita teoksia erityisherkkyydestä esimerkiksi erityisherkkien lasten ja vanhempien näkökulmasta sekä parisuhteen tiimoilta.
Aronin mukaan erityisherkkyys on synnynnäinen neurobiologinen temperamenttipiirre. Se ilmenee muun muassa syvällisenä tiedonkäsittelynä, voimakkaana emotionaalisena reaktiivisuutena ja herkkyytenä aistiärsykkeille.
Aronin mukaan erityisherkän hermosto reagoi voimakkaammin ympäristön ärsykkeisiin, kuten ääniin, kirkkaaseen valoon ja sosiaalisiin tilanteisiin, jolloin yksilö on alttiimpi kuormitukselle ja stressille.
Erityisherkkyys kulttuurisesti jäsentyneenä kokemuksena
Antropologi Thomas Csordasin mukaan kulttuuri muovaa tapaamme aistia ja kokea ympäröivää maailmaa. Kehomme tulkitsee kaiken aikaa ympäristön viestejä ja reagoi niihin. Kulttuuri vaikuttaa tähän ympäristön havainnointiin ja siihen, millaisia merkityksiä liitämme aistimuksiin.
Esimerkiksi punainen väri voi yhdessä kulttuurissa symboloida vaaraa tai vihaa, kun taas toisessa se voi olla juhlan ja onnen väri. Näin väriä ei vain nähdä, vaan myös tulkitaan ja koetaan tietyllä tavalla kulttuurista riippuen.
Kasvatustieteiden piirissä erityisherkkyydestä kirjoittaneet Anne Airaksinen ja Janna Satri ovat samansuuntaisesti puhuneet olemisen kehyksestä. Sillä he viittaavat ympäristöön, jossa yksilö kasvaa ja toimii.
Tämä alleviivaa vuorovaikutustamme ympäristössä vallitsevien arvojen, asenteiden ja rakenteiden kanssa.
Itsehillintää ja tunteiden säätelyä korostavissa yhteiskunnissa vahva kehollinen reagointi tai syvä tunne-elämä voidaan nähdä poikkeavuutena tai jopa heikkoutena.
Toisissa kulttuureissa herkkyys taas saatetaan nähdä positiivisena ja yhteisön hyvinvointia edistävänä ominaisuutena, jolloin se voi olla kunnioitettava piirre.
Erityisherkkyydessä ei ole kyse vain yksilön hermoston toiminnasta, vaan koko hänen kulttuurisesti kehystetystä olemisestaan. Tällöin erityisherkkyys voidaan nähdä paitsi biologisena temperamenttipiirteenä myös kulttuurisesti jäsentyneenä kokemuksena maailmassa olemisesta.
Erityisherkkyys osana terapeuttista kulttuuria
Erityisherkkyys ilmiönä on osa laajempaa keskustelua uusliberalistisen yhteiskunnan odotuksista yksilöä kohtaan ja terapeuttisen kulttuurin vaikutuksista yksilön hyvinvointiin.
Sosiologi Reeta Hautaniemi on tutkinut erityisherkkyyden ympärille kehittynyttä suomalaista yhdistystoimintaa. Hänen mukaansa erityisherkkyyden käsitteen yleistyminen on osa terapeuttista kulttuuria, joka tarkoittaa erilaisten psykologisten käytäntöjen, käsitteiden ja selitysmallien arkipäiväistymistä.
Terapeuttinen kulttuuri kannustaa yksilölliseen itsen kehittämiseen ja hyvinvoinnista huolehtimiseen terapeuttisten välineiden avulla. Se psykologisoi esimerkiksi työelämän rakenteellisia kysymyksiä.
Terapeuttinen kulttuuri tarjoaa tulkintamalleja oman olon ja minuuden tarkasteluun sekä ratkaisumalleja pahoinvointiin. Ne voivat auttaa ihmisiä ymmärtämään itseään paremmin ja käsittelemään elämän haasteita.
Hautaniemen mukaan erityisherkkä rakentaa identiteettiään terapiapuheen avulla.
Terapeuttiseen kulttuuriin sisältyvä terapiapuhe tarjoaa erityisherkkyyden kaltaisia psykologisia ja terapeuttisia käsitteitä omien tuntemusten sanoittamiseen ja pohtimiseen. Terapiapuhe saattaa myös ohjata liialliseen itsediagnosointiin ja tavallisten tuntemusten näkemiseen poikkeavina.
Sekä Hautaniemen tutkimuksen että havainnoimieni sosiaalisen median keskusteluiden perusteella on ilmeistä, että monet ovat kokeneet erityisherkkyyteen tutustumisen lisänneen ymmärrystä itsestään.
Se on myös antanut kokemuksen, ettei ole yksin haasteidensa kanssa. Erityisherkkyyden avulla sanoitetaan omia kokemuksia, ja sosiaalisen median ryhmät ja yhdistystoiminta tarjoavat vertaistukea.
Terapeuttisen kulttuurin vaarana on, että yksilöön keskittyminen jättää yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat sivuun. Erityisherkkyys saattaakin yksilöllistää yhteiskunnallista kuormitusta. Yhteiskunnan vaatimusten kriittisen tarkkailun sijaan herkkyys nähdään yksilön ominaisuutena, jota täytyy oppia säätelemään.
Terapiapuhe saattaa siis yksityistää ongelmien ratkaisut. Vaikka terapiapuhe ja self help -kirjallisuus voivat toimia voimavaroina, ne voivat myös luoda paineita ja epärealistisia odotuksia siitä, mitä yksilö itsetuntemuksella voi saavuttaa.
Toisaalta Hautaniemi esittää, että erityisherkkyydestä puhuminen mahdollistaa keskustelun esimerkiksi kasvatuksen, koulutuksen, työelämän ja sosiaali- ja terveyspalvelujen käytännöistä ja niihin liittyvistä muutostarpeista.
Hautaniemen tarkastelemassa yhdistystoiminnassa on pyrkimystä muuttaa toimintatapoja ja rakenteita.
Keskustelut erityisherkkyydestä ja siihen liittyvä yhdistystoiminta voivat auttaa haastamaan esimerkiksi työelämän käytäntöjä. Ne myös nostavat esiin lääketieteen auktoriteettia haastavia tietomuotoja ja asiantuntijuutta.
Erityisherkkyys voidaankin nähdä vastakulttuurisena äänenä hektiselle, tehokkuutta korostavalle nyky-yhteiskunnalle.
Kun erityisherkäksi itsensä kokeva kirjoittaa: “minun ei tarvitse kovettaa itseäni tullakseni kuulluksi” tai “herkkyys ei ole häiriö, vaan lahja”, hän ei ainoastaan kuvaa omaa kokemustaan. Hän osallistuu jaettuun neuvotteluun siitä, millaista on hyväksytty ja arvostettu tapa olla ja tuntea.
Onko herkkyys työelämän uusi supervoima?
Erityisherkkyyden kehyksessä on nostettu esiin paitsi työelämän kuormittavia piirteitä, kuten avotoimistojen ärsyketulva, jatkuva saavutettavuus, suorituskeskeisyys ja kiire, myös erityisherkkyys erityisenä työelämätaitona ja “supervoimana”.
Esimerkiksi eräässä Aamulehden otsikossa kysytään: “Onko herkkyys työelämän uusi supervoima?” Mediakeskusteluissa ja self help -kirjallisuudessa toistuvat ilmaisut, kuten “herkkyys on vahvuus” ja “empatiakykysi on supervoimasi”, tarjoavat voimaannuttavia tulkintoja.
Puhetapa myös esittää herkkyyden työnantajan resurssina. Herkkyys liitetään osaksi tehokkaan ja hyvinvoivan työyhteisön ihanteita.
Herkkyyspuhe kytkeytyy laajempaan kulttuuriseen muutokseen, jossa tunnetaitojen ja empatiakyvyn merkitystä työelämässä painotetaan yhä enemmän.
Hautaniemen mukaan keskustelu herkkyydestä on olennaisesti keskustelua tunteiden merkityksestä, mahdollisuudesta niiden ilmaisuun ja niiden hallintaan liittyvistä odotuksista. Se on myös yksilöllisten kehollisten kokemusten ottamista huomion kohteeksi.
Kertomalla kehollisista kokemuksistaan erityisherkät voivat haastaa käsityksiä siitä, mikä on normaalia. Näin päästään kyseenalaistamaan yleisesti hyväksyttyjä tapoja ymmärtää kehoa ja tunteita sekä normatiivisia käytäntöjä esimerkiksi työelämässä ja koulutuksessa.
Keskusteluun herkkyydestä liittyykin vallankäyttöä ja kulttuurisia normeja: kuka saa näyttää tunteitaan ja missä tilanteessa, ja miten yhteiskunta ohjaa meitä tuntemaan tai pidättämään tunteita?
Tunteiden ilmeneminen ja arvottaminen on kulttuurisesti vaihtelevaa
Tunneilmaisun tavat ja herkkyytenä pidettyjen piirteiden arvottaminen vaihtelevat kulttuurien ja aikakausien välillä.
Siinä missä yhdessä kulttuurissa herkkyyttä saatetaan pitää myönteisenä ja tavoiteltavana piirteenä – esimerkiksi merkkinä syvällisyydestä, henkisyydestä tai tunneälystä – voidaan herkkyys toisessa kulttuurissa tulkita heikkoudeksi tai hallinnan puutteeksi.
Antropologit ovat pitkään korostaneet, että tunteet eivät ole vain yksilön sisäisiä kokemuksia vaan myös kulttuurisesti muotoutuneita ja opittuja tapoja kokea.
Esimerkiksi antropologi Catherine Lutz on osoittanut, että tunteiden ilmaisut ja tulkinnat vaihtelevat kulttuurin, kontekstin ja sosiaalisten suhteiden mukaan.
Lutzin tutkimus Mikronesiassa sijaitsevalla Ifalukin saarella oli ensimmäisiä tunteiden antropologian merkittäviä teoksia. Se osoitti, että saaren asukkaat eivät nähneet vihan tai surun kaltaisia tunteita yksilöllisinä tuntemuksina siten kuin länsimaissa koetaan. Sen sijaan tunteiden nähtiin rakentuvan suhteessa toisiin ihmisiin, ja niiden tuli tukea yhteisön harmoniaa.
Ifalukissa esimerkiksi tunnetta song käytettiin kuvaamaan oikeutettua vihaa, joka ylläpitää moraalia. Fago taas kuvasi toisen ihmisen puolesta tunnettua surun, myötätunnon ja rakkauden sekaista kokemusta.
Herkkyys toisten tarpeille, tunteille ja tilanteille oli sosiaalisesti ja moraalisesti arvostettu ominaisuus.
Kulttuurien väliset erot tekevät näkyväksi sen, että herkkyyden ilmeneminen ja arvottaminen eivät ole yksiselitteisiä tai luonnollisia, vaan muotoutuvat kulttuuristen normien ja ihanteiden kautta.
Antropologit ja psykologit ovat todenneet, että opimme jo lapsuudessa, millaisia tunteita ja reaktioita odotetaan ja sallitaan missäkin tilanteessa. Tällaiset normit muovaavat sitä, millä tavoin herkkyys ilmenee, miten se tunnistetaan ja milloin se nähdään sopivana tai ei-toivottuna.
Erityisherkkyys herättää kiinnostusta ja kritiikkiä
Erityisherkkyyttä on tutkittu pääasiassa psykologian, neurotieteiden ja kasvatustieteiden aloilla, mutta tutkimustietoa on vielä suhteellisen vähän. Etenkin sosiaalitieteellistä tutkimusta kaivataan, ja kiinnostus aiheeseen on kasvanut viime vuosina.
Aiheesta on myös kirjoitettu lukuisia self help -teoksia. Näiden joukossa on sekä kokemuskirjallisuutta että tutkijoiden popularisoituja teoksia.
Kirjoissa on neuvoja niin kouluun, työelämään, parisuhteisiin, vanhemmuuteen kuin omien vahvuuksien ja voimavarojen tunnistamiseen. Terveys-, sosiaali- ja opetusalojen ammattilaisille on myös aiheesta omia tietokirjoja.
Erityisherkkyys ei ole saanut psykiatrisen diagnoosin luokitusta. Jotkut lääkärit ja psykologit näkevät sen pikemminkin kokemuksellisena ilmiönä ja osana self help -kulttuuria kuin biologisena temperamenttipiirteenä.
Erityisherkkyyden käsitettä on kritisoitu siitä, että se ei erotu selvästi muista psykologisista piirteistä, kuten introversiosta, neuroottisuudesta tai ahdistusherkkyydestä.
Puhe herkkyydestä heijastaa kulttuurisia normeja ja ihanteita
Erityisherkkyyden tarkastelu sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä avaa sitä, mitä pidetään normaalina, missä kulkevat sallitun herkkyyden rajat ja millaisella kielellä pyrimme tulkitsemaan ja tekemään ymmärrettäväksi erilaisia tapoja olla ja tuntea maailmassa.
Keskustelut erityisherkkyydestä samalla sekä haastavat uusliberalistisen yhteiskunnan vaatimuksia että mukautuvat modernin työelämän ja terapeuttisen kulttuurin puhetapoihin.
Kulttuuriset normit, ihanteet ja arvot vaikuttavat sekä yksilöiden kokemuksiin herkkyydestä että herkkyyden asemaan yhteiskunnassa. Parhaimmillaan herkkyydestä puhuminen voi tehdä näkyväksi yhteiskunnan kuormittavuutta sekä virvoittaa rakenteellista ja asenteellista muutosta eri lailla tuntevien ja kokevien ihmisten huomioimiseksi.
Kehomielen monet ulottuvuudet -artikkelisarja
Tässä sarjassa lähestytään käsityksiä kehomielestä, eli kehon ja mielen kokonaisuudesta niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Artikkelit syntyivät osana akatemiatutkija Henni Alavan Tampereen yliopistolla keväällä 2025 ohjaamaa Kehon ja mielen antropologiaa -kurssia.
Toimitus
- Toimittaja: Ninnu Koskenalho
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Verkkotaitto: Niina Ahola
- Kuvitus: Unsplash
- Artikkelikuva: Ina Rantanen
Luettavaa
- Airaksinen, Anne & Satri, Janna 2021: Herkkyys ja yksilölliset olemisen kehykset. Sosiaalipedagogiikka, 22, 63–84.
- Aron, Elaine N. 2020: Erityisherkkä ihminen. Helsinki: Nemo.
- Csordas, Thomas J. 1994: Embodiment and experience: the existential ground of culture and self. Cambridge University Press.
- Csordas, Thomas J. 1990: Embodiment as a Paradigm for Anthropology. Ethos, 18(1), 5–47.
- Hautaniemi, Reeta 2023: Herkkyys liikkeessä. Etnografisia kuvakulmia terapeuttiseen yhdistystoimintaan. Väitöskirja, Turun yliopiston julkaisuja.
- Lutz, Catherine A. 1988: Unnatural emotions: everyday sentiments on a Micronesian atoll and their challenge to western theory. University of Chicago Press.
