Uutiskommentit

Murheellisten laulujen maan vuodelta 1982 piti olla pohjanoteeraus. Matti Syrjän mukaan suositun biisin “tarkoitus oli tehdä satiiri melankolisesta suomalaisesta iskelmästä, jossa todellakin menee kauhean huonosti." Pilkkatarkoituksestaan huolimatta suomalaisen kurjuuden kliseinen kuvaus upposi kansaan kuin kuuma veitsi voihin. “Syyttömänä syntymisestä” on laulettu viime vuosikymmenet etkoilla, jatkoilla, Toyotan takapenkillä ja kotisohvalla - mielellään kotimaisella juomalla höystettynä. Turmiolan Tommi, kirves ja hanki ovat pitäneet paikkansa Suomi-kuvassa. Murheellisten laulujen maa on todempaa kuin tosi.

Jos turvapaikanhakija kokee lähtömaassaan vainoa uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi, tämä voi olla peruste turvapaikan myöntämiselle Suomeen. Mutta entä jos hän on vaihtanut uskontoa kesken hakuprosessin? Tällöin Suomessa arvioidaan hakijan uskonnollisen vakaumuksen aitoutta. Mutta miten kääntymyksen ja uskonnollisuuden aitous mitataan?

Hiljattain uutisoitiin tapauksesta, jossa erään vartiointiliikkeen esimiestehtävissä toiminut henkilö erotettiin työtehtävistään rasistisen Facebook-kirjoittelun vuoksi. Tapaus kertoo sosiaalisen median voimasta, sillä miehen kirjoitteluun kiinnitettiin huomiota alun perin eräällä keskustelupalstalla. Samalla tapaus on kuvaava esimerkki siitä, kuinka sosiaalinen media on tehnyt  yksityisen ja julkisen käsitteistä aiempaa hämärämpiä ja ongelmallisempia.

Perjantaina 6.10. saa ensi-iltansa kotimainen elokuva Yösyöttö. Se kertoo miehestä, joka jää kaksin vastasyntyneen kanssa ja joutuu opettelemaan elämää lapsen ehdoilla. Elokuva on lajityypiltään komedia - mitä muutakaan se voisi olla? Vaikka suomalaisessa vanhemmuuskulttuurissa isän rooli on vahvistumassa, on eräs mielikuva miesten vanhemmuudesta edelleen voimissaan: mies ja vauva on toivoton ja hullunkurinen yhdistelmä. Juuri tälle tematiikalle Yösyöttö naureskelee.

Alkuperäiskansojen edustajat viittaavat kulttuurisella omimisella kolonialismin perintöön ja siitä juontuviin valtasuhteisiin. Kuten professori Olufynmilayo Arewa mainitsee, vajavainen keskustelu kulttuurisesta omimisesta jättää huomioimatta sen, että kulttuurin lainaaminen, yhteensulautuminen ja jakaminen eivät ole sama asia kuin omiminen. Lainaamisesta tulee omimista, kun se vahvistaa historiallisesti hyväksikäyttävää suhdetta, tai riistää ryhmältä mahdollisuudet hyötyä kulttuurisesta materiaalistaan ja hallita sitä itse.

Oletko käynyt joogassa? Onko lapsesi käyttänyt “inkkaripäähinettä”? Kiiluuko sympaattinen Buddha-patsas kirjahyllyssäsi? Jos vastaat myöntävästi, olet saattanut syyllistyä kulttuuriseen appropriaatioon eli kulttuurin omimiseen. Vaikka vieraiden kulttuuristen vaikutteiden omimista on tapahtunut aina, vasta viimeaikaisessa keskustelussa kiteytyy etnisten vähemmistöjen huoli omasta asemastaan. Voiko omimisen kieltää?  

Saksan sunnuntaisten parlamenttivaalien tuloksista on raportoitu mediassa ahkerasti. Vaalien häviäjäksi osoittautuivat suuret hallituspuolueet sosiaalidemokraattinen SPD ja kristillisdemokraattinen CDU/CSU. Vasemmiston (Die Linke) ja vihreiden (Bündnis 90/Die Grünen) kannatus pysyi ennallaan yhdeksän prosentin kieppeillä. Vaalien voittajiksi nousivat liberalistinen FDP ja äärioikeistolainen AfD. Saksan väestöstä iso osa on kuitenkin äänioikeuden ulkopuolella. Miltä parlamenttivaalien tulos näyttäisi, jos koko Saksan täysi-ikäisellä väestöllä olisi äänioikeus?

Erilaisilla perustulomalleilla on kasvavaa kannatusta sekä oikeiston että vasemmiston piirissä. Tällä hetkellä Suomessa on meneillään perustulokokeilu, joka on saanut jatkuvaa mediahuomiota niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Mielikuvien tasolla perustulo nähdään usein vasemmistolaisena projektina – onhan tarkoituksena jakaa vastikkeetonta rahaa. Nykymuodossaan ja erityisesti talousliberaalin oikeiston ajamana perustulo pohjaa pikemminkin ideologiselle käsitykselle omaa etuaan maksimoivasta rationaalisesta yksilöstä.

Aamulehden ilmoitus luopua sukupuolittuneiden ammattinimikkeiden käytöstä on herättänyt kiivasta keskustelua, josta on kirjoitettu suurimmissa medioissa monista näkökulmista. Helsingin Sanomien tekemän kyselyn mukaan lievä enemmistö noin 5000 vastaajasta kannatti sukupuolittuneiden termien hylkäämistä ja “uusien keksimistä”. Todellisuudessa kielessämme on jo olemassa vakiintunut, sukupuolineutraalimpi termi monille mies-päätteisille tai naisiin viittaaville nimikkeille. Uusien termien keksiminen ei monesti ole lainkaan tarpeen: lehtimies on toimittaja, lentoemäntä stuertti ja lakimies juristi. Kyse on sanavalinnoista, ei väkinäisestä kielen uudistamisesta.

Uskontokunnille yhteisestä uskonnonopetuksesta on viime päivinä käyty keskustelua. Uskonnonopetus on koulujen arjessa totuttu tosiasia, mutta kouluopetuksen tieteellistä pohjaa vasten sen asema on ongelmallinen. Onhan uskontojen ytimessä empiirisen tieteen ja varsinkin sekulaarin koululaitoksen näkökulmasta kiusallisen epätieteellinen oletus. Ajatus kaikille yhteisestä uskonnonopetuksesta ylläpitää sekin uskonnon korostunutta asemaa kouluissa. Pitäisi mennä vielä pidemmälle ja kysyä, tarvitseeko uskonnolle omistettua oppiainetta ylipäätään olla.