Kolumnit

Tästä se alkaa, kesäloma! Meillä on ollut tapana kirjoittaa kauden viimeiseksi artikkeliksi pienet terveiset toimitukselta. Tällä kertaa ajattelimme käyttää tilan siihen, että kerromme teille hieman teistä itsestänne. Ajattelemme antropologeina, että julkaisun on tärkeää tuntea yleisönsä. Paras tapa saada tietoa tietystä ihmisryhmästä on tietenkin osallistuva havainnointi, mutta sen ollessa hivenen haastavaa, päätimme kysyä yleisöltä itseltään. Siispä toteutimme touko-kesäkuun vaihteessa AntroBlogin ensimmäisen lukijakyselyn. Vastausten mukaan te näytätte tältä.

Toimittaja Satu Kivelän Havaintoja ihmisestä – sarjassa käsiteltiin tällä kertaa pahuutta. Mitä pahuus on, ja onko ihminen luonnostaan hyvä vai paha? Kivelän haastatteleman psykiatrian ylilääkäri Hannu Lauerman mukaan pahuus on pohjimmiltaan muiden ihmisten oikeuksien loukkaamista. Tiedeyhteisössä on pitkään käyty debattia ihmislajin luontaisesta väkivaltaisuudesta.

Yhä useampi antropologi löytää itsensä tilanteesta, jossa hänen tutkimusosallistujansa ovat joko vähintään yhtä koulutettuja tai paremmin toimeentulevia kuin hän itse, tai molempia näistä. Näitä tilanteita kuvaamaan on antropologian piirissä omaksuttu termit ylöspäin tutkiminen ja sivuttain tutkiminen. Ylöspäin tutkimisella viitataan tarpeeseen tutkia maailmamme eliittejä ja vallanpitäjiä: sivuttain tutkimisella taas viitataan tilanteeseen, jossa tutkimukseen osallistujat ovat koulutukseltaan, statukseltaan ja tulotasoltaan etnografiin verrattavissa.

Länsimaissa onnellisuus nähdään usein ihmiselämän päämääränä. Samalla onnellisuus kätkee sisäänsä paradokseja. Liian voimakas onnellisuuden tavoittelu voi muodostua onnellisuuden esteeksi. Myös vastakkainasettelu yksilön luonteenpiirteiden ja ympäröivän kulttuurin vaatimusten välillä voi muodostua liian suureksi. Esimerkiksi hyvin tasapäistävässä yhteisössä luonnostaan kilpailuhenkisempi yksilö voi joutua kärsimään.

Havaintoja ihmisestä -sarjan jaksossa keskityttiin tällä kertaa meluun ja hiljaisuuteen. Satu Kivelä haastatteli dosentti Outi Ampujaa, joka on tutkinut ääniympäristöjen muutosta ja hiljaisuuden merkityksiä. Kuunnelmassa paneuduttiin muun muassa melun haittavaikutuksiin ja hiljaisuuden tarpeeseen. Antropologiassa hiljaisuuteen on suhtauduttu monella tapaa. Tarkastelussa voi olla hiljentämisen ja sanallistamisen prosessit tutkimuksessa, tai toisaalta hiljaisuus konkreettisena ilmiönä. Antropologit ovat perinteisesti tutkineet kaukaisia yhteisöjä, ja kentältä palattuaan kokeneet tehtäväkseen äänen antamisen tutkittavilleen.

Yle Radio 1:n Havaintoja ihmisestä -sarjassa keskustellaan ympäristötutkija ja ekoteologi Panu Pihkalan kanssa ympäristöahdistuksesta ja ilmastonmuutoksen herättämistä tunteista meissä pohjoismaalaisissa. Ympäristöahdistus on usein henkilökohtaista surua siitä, kun oman lähiympäristön luonnonpaikat tuhoutuvat.

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänet suljetaan sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle? Ihminen on sosiaalinen eläin, jolla on syvä tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on. Yhteisöstä ulossulkeminen on ihmiskunnan kaikkialla maailmassa tuntema rangaistuksen muoto, jolla on kuritettu sosiaalisia normeja tai lakeja rikkovia yksilöitä. Rangaistuksen kokeminen äärimmäisen ankaraksi ja sen yleisyys sekä maantieteellisesti että historiallisesti paljastaa sen, kuinka tärkeää yhteisöön kuuluminen on ihmiselle.

Viime joulun alla pohdimme lahjan merkitystä sosiaalisten suhteiden näkökulmasta. Joulussa kyse erityisestä tunnelmasta, perheen kanssa yhteen kokoontumisesta, kodin tai ystäväpiirin omien jouluperinteiden noudattamisesta ja tietenkin yhdessä ruokailusta. Yhdessä aterioinnin merkitys korostuu vuosi vuodelta - etenkin, kun monet luopuvat lahjanannon perinteestä kerskakulutuksen joutuessa yhä rankemman kritiikin kohteeksi. Mitä jouluateriasta paljastuu antropologisen teorian valossa?

Totuuden jälkeinen aika on käsillä. Poliitikot, mutta myös kansalaiset ja muut toimijat muodostavat mielipiteensä ja tekevät päätöksensä luottaen yhä enemmän mielikuviin tieteellisten faktojen sijaan. Päätösten panoksena on tulevien sukupolvien ja ympäristön hyvinvointi. Onneksi tulevaisuus ei ole totta, ennen kuin me teemme sen yhdessä. Ehkä tieteenkin pitäisi faktojen lisäksi tuottaa myös mielikuvia tulevaisuuden hallitsemiseksi ja hillitsemiseksi. Tässä Oulun yliopistolla vietetyn taksvärkkipäivän inspiroimassa ensituntuman skenaarioharjoitteessa tutkaillaan tulevaisuuden epävarmuuksia kuvaparien kautta.

Prinsessa Dianan viimeiseksi jääneestä automatkasta Pariisissa tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Vuosipäivän myötä mediassa on muisteltu Dianan elämää. Antropologisesti mielenkiintoisin seikka ovat kuitenkin Dianan kuoleman kulttuuriset seuraukset, jotka saattoivat vaikuttaa elämäämme enemmän kuin tiedostamme.