Työelämä

Taide ei sanonnan mukaan tunne rajoja – vaan taitaapa tuntea sittenkin. Suomessa kulttuuripolitiikalla ohjataan luovan kentän mahdollisuuksia tarjota taide- ja kulttuurikokemuksia. Ilman valtion, kuntien ja apurahoja myöntävien instituutioiden rahoitusta taide-elämykset jäisivät ehkä kokematta. Kulttuuripolitiikan rakenteita, ongelmia ja kehityskohtia tutkitaan muun muassa Cuporella, joka on kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus. Kävimme haastattelemassa Cuporen projektitutkijaa ja antropologi Sirene Karria ja kysyimme, millaisten kysymysten kanssa kulttuuripolitiikan tutkimuksessa painitaan.

Istun beirutilaisessa kahvilassa ja minua turhauttaa. Kirjoitan tutkimusprojektini rahoittajalle vuosiraporttia, vaikka mieleni tekisi jo mennä suomalaisten tutkijatuttujeni kanssa sovitulle kaljalle. Naputan raportin viimeiset sanat valmiiksi ja kuuntelen sivukorvalla, kuinka viereisen pöydän kolmekymppiset beirutilaiset puhuvat espressojen äärellä Libanonin arabian ja englannin sekoituksella siitä, missä journaalissa saisivat julkaistua erään heistä kirjoittaman antropologisen artikkelin. Mietin keskeyttäisinkö heidän keskustelunsa ottamalla kantaa aiheeseen. Lähetän kuitenkin vain raporttini sähköpostitse projektihallintaan, suljen tietokoneen ja lähden kahvilasta tallustamaan baariin kaupunginosan toiselle laidalle. Tätäkö on kenttätyö? Kävellessäni mielessäni pyörii, että teen nyt varmasti jotain väärin.

Lapsen syntymässä on aina kyse yhteiskunnallisesti merkittävästä hetkestä, sillä perheet muodostavat yhteiskunnan perustan. Oli kyseessä suurperheen äiti tai vapaaehtoisesti lapseton, vaikuttaa lasten saaminen meidän kaikkien elämään joko suoraan tai välillisesti. Samalla synnytys itsessään on nykyisin pitkälle medikalisoitu tapahtuma, joka sijoittuu pääasiassa sairaalan seinien sisälle piiloon katseilta. Ulkopuolisella on siihen hyvin vähän kosketuspintaa ennen omakohtaista kokemusta. Lähdimme ottamaan selvää, miltä lastensaanti ja suomalainen synnytyskulttuuri näyttäytyvät ammattilaisen silmin. Elämän ensihetkistä kertomassa kätilö, doula ja antropologi Johanna Sarlio-Nieminen.

Kun pakolliset kenttätyöjaksot ovat takanapäin, edessä on urakan aikana haalitun materiaalin työstäminen etnografiaksi. Tiedeyhteisö peräänkuuluttaa tuloksia. Tutkimusyhteisö kysyy, miten työni edistyy. Itse kaipaan selontekoa siitä, mitä viime vuosien aikana oikeastaan on tapahtunut. Miten sen kaiken voisi tiivistää? Miten muuntaa etnografinen aineisto tieteeksi?

Vuoden 2018 alusta Suomessa otettiin käyttöön työttömyysturvan aktiivimalli. Monien työttömien jo ennestään heikkoa taloudellista tilannetta heikentävä aktiivimalli on saanut osakseen kovaa kritiikkiä sekä poliittiselta oppositiolta että työttömiltä itseltään. Aktiivimallin käyttöönotto on osoitus valtavirran uusklassisen taloustieteen korostuneesta asemasta politiikanteon apuvälineenä. Myös muilla yhteiskuntatieteillä, kuten esimerkiksi antropologialla, voisi olla nykyistä enemmän annettavaa pohdittaessa politiikan suuntaviivoja.