Helsingin Sanomissa 4.11.2024 ilmestynyt artikkeli Naisen seksuaalisuus joustaa sisältää joitakin perustavanlaatuisia yksinkertaistuksia.
Ensinnäkin artikkelissa käsitellään seksuaalisuutta kahtiajakoisena, omaan tai eri sukupuoleen suuntautuvana. Seksuaalisuudentutkimuksessa on kuitenkin jo vuosikymmeniä sitten vakiintunut käsitys, että ihmisen seksuaalisuus on pikemminkin jatkumo tai kirjo.
Artikkelissa väitetään esimerkiksi, että naiset voisivat ”vaihtaa” seksuaalista suuntautumistaan, minkä voisi sitten havaita siten, että nainen on välillä ”heterosuhteessa” ja välillä ”lesbosuhteessa”.
Tämä ei välttämättä ilmaise seksuaalisen suuntautumisen vaihtelua, vaan bi- tai panseksuaalisuutta. Bi- tai panseksuaalisuus ei vaihdu johonkin muuhun seksuaalisuuteen, vaikka uusi kumppani olisikin eri sukupuolta kuin aiempi kumppani.
Joustavuus on toki sana, jonka bi- ja panseksuaalit liittävät omaan seksuaalisuuteensa, sukupuolestaan riippumatta.
Olen tutkinut suomalaista bi- ja panseksuaalisuutta kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Haastattelin pitkittäistutkimustani varten 1950–2000-luvuilla syntyneitä bi- ja panseksuaaleja naisia, miehiä, muunsukupuolisia ja transidentifioituvia useita kertoja eri vuosikymmenillä.
On selvää, että elämän aikana ihmisen tapa määritellä itseään, hänen seksuaalinen halukkuutensa, ihmissuhteensa ja elämäntapansa voivat muuttua jo ikääntymisen takia.
Haastateltavieni elämässä suuri osa seksuaaliseen identiteettiin ja seksin harrastamiseen liittyvistä muutoksista on kuitenkin jäljitettävissä kulttuurisiin muutoksiin.
Niillä haastateltavilla, jotka olivat kasvaneet aikana, jolloin samansukupuolinen haureus oli Suomessa rikos, oman biseksuaalisuuden pohtiminen tuli ajankohtaiseksi varsin myöhäisessä vaiheessa elämää.
Sen sijaan vaikkapa 1990-luvulla syntyneet olivat usein sinut bi- tai panseksuaalisuutensa kanssa jo teini-iässä.
Biseksuaalisuus ei välttämättä ollut edes kuulunut vanhempien haastateltavien sanavarastoon ennen 1990-lukua. Kyse ei siis ollut seksuaalisuuden muuttumisesta keski-iässä, vaan siitä, että kulttuuri muuttui samansukupuolisen seksuaalisuuden suhteen sallivammaksi.
Tähän artikkelissa viitataankin: naisten samansukupuolinen halu on FINSEX-kyselytutkimuksen mukaan yleistynyt 2000-luvulla ja yksi selitys on juuri yhteiskunnallinen muutos.
Sille, että miesten samansukupuolinen halu ei ole yleistynyt samalla tavoin, voi myös olla yhteiskunnallisia syitä. Miesten väliseen seksuaalisuuteen kohdistuu edelleen ennakkoluuloja, ja miehistä seksuaalisesti kiinnostuneet miehet kohtaavat väkivaltaa ja väkivallan pelkoa.
Niinpä miesten välisille leikkisille seksikokeiluille ei ole samanlaista kulttuurista tilaa kuin naisten välisille. Tyttöjen pussailua baarissa voidaan katsoa ihaillen, kun taas pussailevat pojat voivat saada turpaansa.
Ongelmallisinta artikkelissa onkin se, että miesten bi- ja panseksuaalisuus kyseenalaistetaan.
Bi- ja panseksuaalisia miehiä koskevien tutkimusten – myös omani – mukaan heillä on selvästi enemmän seksuaaliseen identiteettiin liittyvää epävarmuutta, ahdistusta ja kokemuksia syrjinnästä kuin bi- ja panseksuaalisilla naisilla tai homomiehillä. Heillä ei myöskään ollut juurikaan bi- tai panseksuaalisia esikuvia, toisin kuin naisilla.
Bi- ja panseksuaaliset miehet ovat yksi näkymättömimpiä, ahdistuneimpia ja väheksytyimpiä sateenkaari-ihmisten ryhmiä. HS-artikkeli vahvistaa mielikuvaa siitä, ettei heitä olisi edes olemassa.
Toinen artikkelin yksinkertaistus liittyy siihen, että siinä vähätellään ihmislajin luonnetta kulttuurieläimenä. Kulttuuri ohjaa ihmisen seksuaalisuutta olennaisella tavalla, eikä kulttuurin ja biologian merkitystä ihmisen seksuaalisuudelle voi irrottaa toisistaan.
Toki vertailukohtia ihmislajin seksuaalisuuden ymmärtämiselle voi siitä huolimatta ottaa myös muusta eläinkunnasta. Artikkelissa käytetty esimerkki vuohilaumassa kasvatettujen lammasnaaraiden viehtymyksestä vuohiuroksiin vaikuttaa lähinnä vitsiltä.
Hyödyllisemmän vertailukohdan löytää geneettisesti paljon lähempää ihmistä, eli kääpiösimpansseista, joiden yhteisöissä varsinkin naarailla on paljon seksuaalista vuorovaikutusta eri sukupuolten kanssa.
Käyttäytymispsykologi Lisa R. Moscovicen työryhmän tutkimuksen mukaan kääpiösimpanssien monimuotoisen seksuaalisuuden avulla on mahdollista pohtia myös ihmislajin evolutiivista kehitystä.
Ihminen on laji, jonka yhteisöihin kuuluu sekä geneettisiä sukulaisia että ei-sukulaisia, ja seksiä harrastetaan pääosin muista syistä kuin lisääntymistarkoituksessa.
Samoin on kääpiösimpansseilla, joille varsinkin samansukupuolinen seksi on konfliktien ratkaisemisen ja yhteisöllisyyden vahvistamisen keino.
Ehkäpä ihmislajin (ei siis pelkästään ihmisnaaraiden) seksuaalisuus joustaa siksi, että se vahvistaa yhteisöjämme ja sopeutumistamme erilaisiin ympäristöihin?
Luettavaa
- Jenny Kangasvuo 2014: Suomalainen biseksuaalisuus: käsitteen ja kokemuksen kulttuuriset ehdot. Acta Universitatis Ouluensis, B Humaniora 121. Oulun yliopisto.
- Jenny Kangasvuo 2022: Bi- ja panseksuaalisuus. SKS.
- Liza R. Moscovice, Martin Surbeck, Barbara Fruth, Gottfried Hohmann, Adrian V. Jaeggi & Tobias Deschner 2019: The cooperative sex: Sexual interactions among female bonobos are linked to increases in oxytocin, proximity and coalitions. Hormones and Behavior, vol 116.
Toimitus
- Artikkelikuva: Javier Allegue Barres/Unsplash
