Siirry suoraan sisältöön

Minä, Jumala ja hallinto-oikeus

Jos turvapaikanhakija kokee lähtömaassaan vainoa uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi, tämä voi olla peruste turvapaikan myöntämiselle Suomeen. Mutta entä jos hän on vaihtanut uskontoa kesken hakuprosessin? Tällöin Suomessa arvioidaan hakijan uskonnollisen vakaumuksen aitoutta.

Hallinto-oikeus arvioi tuoreessa päätöksessään, millä perustein voidaan olettaa turvapaikanhakijan olevan kristitty. Se toteaa, että kaste ei ole riittävä selvitys ”aidosta kristinuskoon kääntymisestä”. Lisäksi ”yksinomaan henkilön ulkoisen käyttäytymisen perusteella ei voida arvioida, onko hän vakaumuksellinen kristitty”.

Oikeuskäsittelyssä turvapaikanhakijan vakaumuksen puolesta todistaneet eivät olleet käyneet hänen kanssaan ”syvällistä keskustelua – – hänen tämänhetkisestä vakaumuksestaan”. Tämän vuoksi oikeus toteaa, että todistajien perusteella ”ei voida vakuuttua valittajan kristinuskoon kääntymisen aitoudesta”.

Hallinto-oikeus yrittää arvioida, onko vakaumus aito. Mutta ovatko uskonnolliset vakaumukset aina samalla tavalla ”aitoja”? Antropologinen todistusaineisto viittaa siihen, että eivät. Kysymys siitä, mikä on aitoa ja mikä ei, vaihtelee eri uskonnoissa ja kulttuureissa.

Yhdysvaltalainen antropologi Webb Keane on tutkinut kalvinistisia lähetyssaarnaajia Itä-Indonesian Sumba-saarella. Hänen löydöksensä puhuvat sen puolesta, että lähetyssaarnaajien ja sumbalaisten ajatukset uskonnollisesta vakaumuksesta olivat täysin erilaisia.

Siinä missä kalvinistiset lähetyssaarnaajat korostivat sisäisen vakaumuksen ja itsetutkiskelun merkitystä, sumbalaisille uskonnollisuus merkitsi rituaaleihin osallistumista ja erityisesti marapu-henkien kanssa keskusteluun käytetyn rituaalipuheen taitavaa käyttöä. Lähetyssaarnaajien näkökulmasta rituaaleihin keskittyminen näyttäytyi epäaitona ja tekopyhänä.

Keanen mukaan yhteisöillä ja uskonnoilla on erilaisia ajatuksia aidosta puheesta ja käytöksestä. Toisen uskonnollisuus voi vaikuttaa toiselle tekopyhältä, koska taustalla on erilainen ajatus siitä, mitä on vilpittömyys. Mikä on ”aitoa” kristinuskoa: armoton itsetutkiskelu omasta uskosta vai innokas rituaaleihin osallistuminen?

Antropologisen tutkimustiedon nojalla uskonnollinen kääntymys ei ole yksiselitteinen oikeudellinen kysymys, koska eri uskonnoilla on siitä niin erilaisia määritelmiä. Kääntymystä voi arvioida vain uskonnollinen yhteisö tai henkilö itse. Tuoreella käännynnäisellä tuskin on samanlaista suhdetta uskoonsa kuin yhteisön vanhoilla jäsenillä – paitsi jos käännynnäisen kulttuuritaustassa on yhteneviä käsityksiä siitä, mikä on aitoa uskonnollisuutta.

Tämän perusteella hallinto-oikeus asettaa hyvin kapeat kriteerit sille, mikä on hyväksyttävää uskonnollisuutta. Mikä riittää luterilaiselle kirkolle, pitäisi riittää myös hallinto-oikeudelle. Ja johdonmukaiselle luterilaiselle uskon pitäisi viime kädessä olla yksilön ja Jumalan välinen asia.

Lukemista

  1. Keane, W. 2007. Christian moderns: freedom and fetish in the mission encounter.
  2. Barrett, N. F. 2017. Belief-centred religious constructs, modern religious self-understanding, and interreligious relations: challenges for empirical inquiry.
  3. Buckser, A. & S. D. Glazier (toim.) 2003. The Anthropology of Religious Conversion.
  4. Marx, N. 2013. Ritual in the Age of Authenticity. An Ethnography of Latin Mass Catholics.
  5. Ratford, D. 2015. Religious Identity and Social Change. Explaining Christian conversion in a Muslim world.
Jaa tämä artikkeli:
Heikki Wilenius

Heikki Wilenius

Heikki Wilenius on antropologi, kouluttaja ja ohjelmoija, ja kuuluu AntroBlogin toimituskuntaan. Hän on tehnyt tutkimusta jaavalaisesta paikallispolitiikasta, sekä valtionmuodostuksesta ja luonnonvarojen käytöstä Kalimantanin saarella Indonesiassa. Tällä hetkellä hän tutkii suurten kielimallien käyttöönoton aiheuttamaa muutosta ohjelmistonkehittäjien työhön.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *