Erään islamin tutkijan tarina

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta aloitti tänä syksynä ensimmäistä kertaa historiansa aikana islamilaisen teologian opetuksen. Uuteen lehtorin virkaan astui pitkän tutkijan uran tehnyt uskontoantropologi Mulki Al-Sharmani. Tässä haastattelussa hän kertoo monivaiheisen uratarinansa.

Koputan raollaan olevan huoneen oveen Helsingin yli­opis­ton Topelia-kort­te­lis­sa, teo­lo­gi­sen tie­de­kun­nan uskon­to­tie­teen lai­tok­sel­la. Uskontoantropologi Mulki Al-Sharmani vaikuttaa yllät­ty­neel­tä, kun kurkistan sisään. Kysyn josko hänellä on jokin juttu pahasti kesken. Oi voi, aina on monta asiaa kesken”, Al-Sharmani tokaisee äänellä, joka on ennem­min­kin lempeän toteava kuin missään määrin tur­hau­tu­nut


Al-Sharmani oli hektisen syksyn aloi­tuk­sen puit­teis­sa kirjannut sovitun tapaa­mi­sem­me vahin­gos­sa toiselle päivälle. Ei ihmekään, onhan tutkija juuri aloit­ta­nut uusissa teh­tä­vis­sä, isla­mi­lai­sen teologian lehtorina. Lisäksi hän kertoo, kuinka kahden päivän sisään hänen tulisi kir­joit­taa erääseen tut­ki­mus­pro­jek­tiin liittyvä kir­jal­li­nen työ loppuun. Deadline-kellojen ankarasta tiki­tyk­ses­tä huo­li­mat­ta Al-Sharmani haluaa ottaa minut vastaan. Käymme siis hommiin.

Aika ennen antropologiaa

Al-Sharmani saapui Suomeen 2010-luvun alussa. Hän sai tut­ki­jan­toi­men Helsingin yli­opis­ton tut­ki­ja­kol­le­giu­mis­ta, joka on kes­kit­ty­nyt huma­nis­tis-yhteis­kun­ta­tie­teel­li­seen huip­pu­tut­ki­muk­seen. Siitä lähtien hän on tehnyt tut­ki­mus­ta kahdessa pro­jek­tis­sa. Toisessa on kes­ki­tyt­ty yli­kan­sal­lis­ten mus­li­mia­vio­liit­to­jen avio­liit­to­käy­tän­töi­hin Suomessa, toinen taas on liittynyt isla­mi­lai­seen femi­nis­miin. Jälkimmäisessä Al-Sharmani on tar­kas­tel­lut mus­li­mi­nais­ten osal­lis­tu­mis­ta pyhien tekstien tul­kin­taan akti­vis­ti­liik­keis­sä: 


Pyhien tekstien tut­ki­muk­ses­sa olen pyrkinyt jat­ku­vas­ti lin­kit­tä­mään toisiinsa tekstin ja kon­teks­tin. Toisin sanoen, tar­kas­te­le­maan elettyä todel­li­suut­ta; sitä, mitä ihmiset tekevät teks­teil­lä ja kuinka niitä ymmär­re­tään.” 


Viimeiset seitsemän vuotta Al-Sharmani on tutkinut pää­asias­sa isla­mi­nus­koa ant­ro­po­lo­gi­ses­ti. Aina tilanne ei ole ollut näin – tie nyky­ti­lan­tee­seen on ollut kou­ke­roi­ta täynnä. Nuorena yli­op­pi­laa­na Al-Sharmani ei ollut edes kuullut ant­ro­po­lo­gias­ta. Itse asiassa ainetta ei opetettu vielä tuolloin lainkaan hänen silloisen koti­kau­pun­kin­sa, Kairon, yli­opis­tois­sa. 


Olin aina ollut kiin­nos­tu­nut yhtei­söis­tä, elin­ta­vois­ta ja mer­ki­tys­ten jär­jes­tel­mis­tä, joita ihmiset raken­ta­vat ymmär­tääk­seen ympä­röi­vää maailma. Mutta en oikeas­taan tiennyt, että kyseessä olisi ant­ro­po­lo­gia.”

Mulki Al-Sharmani työ­pöy­tän­sä ääressä. Kuva: Jenna Honkanen

Al-Sharmania kieh­toi­vat inhi­mil­li­set koke­muk­set. Hän päätyi opis­ke­le­maan Kairon kan­sal­li­seen yli­opis­toon, Ain Shamsiin, kir­jal­li­suus­tie­det­tä, jonka ajatteli vastaavan parhaiten int­res­se­jään. Maisterintutkintoon sisältyi englannin kielen opintoja, joihin sattui kuulumaan yksi sosio­ling­vis­tii­kan kurssi


Vaikka sosio­ling­vis­tii­kas­sa pääfokus on kielessä, niin kurssilla tar­kas­tel­tiin myös kielen poliit­ti­sia ja ideo­lo­gi­sia ulot­tu­vuuk­sia. Silloin olin silleen, että vau! Tätä haluan opiskella lisää!” 


Jonkin aikaa val­mis­tu­mi­sen jälkeen Al-Sharmani joutui tekemään töitä tukeak­seen per­het­tään talou­del­li­ses­ti. Hänelle kuitenkin tarjoutui mah­dol­li­suus tehdä ilmai­sek­si toinen mais­te­rin­tut­kin­to, tällä kertaa laa­du­kas­ta opetusta tar­joa­vas­sa Kairon ame­rik­ka­lai­ses­sa yli­opis­tos­sa. Uuden mah­dol­li­suu­den saatuaan Al-Sharmani päätti eri­kois­tua ant­ro­po­lo­gi­aan. Maisterin tutkinnon jälkeen hän haki jatko-opis­ke­li­jak­si ja sai sti­pen­di­aa­tin Johns Hopkinsin yli­opis­toon Baltimoreen, Yhdysvaltojen Marylandiin. Sitten se oli menoa.

Väitöskirjan tekoon itärannikolle

Egypti oli yksi niistä 145 valtiosta, joka ratifioi pako­lais­ten oikeus­a­se­maa koskevan yleis­so­pi­muk­sen vuonna 1951. Pakolaissopimuksessa esi­tet­tiin pää­piir­teit­täin maan­pa­koon ajettujen oikeudet sekä val­tioi­den oikeu­del­li­set vel­voit­teet pako­lais­ten suojeluun. Ratifioinnista huo­li­mat­ta Egypti asetti jon­ki­nas­tei­sia varauksia sopi­muk­sel­le. Pakolaiset eivät voineet esi­mer­kik­si työs­ken­nel­lä maassa, eikä heillä ollut pääsyä julkisiin pal­ve­lui­hin. He eivät saaneet lupaa pysyvään oles­ke­luun tai kan­sa­lai­suu­teen, vaikka olisivat asuneet maassa jo vuosiaAl-Sharmani tar­kas­te­li väi­tös­kir­jas­saan, mitä Egyptin asettamat varaukset tar­koit­ti­vat tietyille pako­lai­syh­tei­söil­le: 


“Väitös­kir­ja­ni käsitteli niin suku­puol­ta, iden­ti­teet­tiä kuin yhteisön raken­nus­ta siinä epä­var­muu­den täyt­tä­mäs­sä väli­ti­las­sa, jossa tutkimani soma­li­ryh­mät elivät. Erityisesti tässä kon­teks­tis­sa minua kiinnosti pako­lais­nais­ten osa yhteisön raken­nuk­ses­sa, sekä ne tilat ja areenat, joista muodostui heille toiminnan paikkoja.” 


Al-Sharmani tutki suku­puo­len mer­ki­tys­tä maa­han­muut­to­ko­ke­muk­ses­sa sekä sitä, voitiinko pako­lai­suu­den koke­muk­ses­ta ymmärtää jotakin uutta sosi­aa­li­sen suku­puo­len tar­kas­te­lun kautta. Al-Sharmani seurasi pako­lai­sia lukuisia vuosia. Osa heistä sai kan­sa­lai­suu­den jossakin län­si­maas­sa. Tämä toimi ikään kuin pääomana, joka mah­dol­lis­ti muut­ta­mi­sen paikasta toiseen. Toisille samaa mah­dol­li­suut­ta ei syntynyt ja he olivat pakotetut jatkamaan elämäänsä köy­hyy­des­sä.

Kuva: Muhammad Haikal Sjukri/​Unsplash (CC0)

Al-Sharmani oli jo väi­tös­kir­ja­pro­jek­tin­sa aikana selkeästi kiin­nos­tu­nut sosi­aa­li­sen suku­puo­len ja islamin ant­ro­po­lo­gias­ta, eri­tyi­ses­ti naisten roolista uskon­nol­li­sen tiedon tuo­tan­nos­sa ja levi­tyk­ses­sä. Nämä kiin­nos­tuk­sen kohteet eivät olleet vielä tuossa vaiheessa terä­vöi­ty­neet hänen mie­les­sään, eikä hän tästä syystä ollut osannut integroi­da teemoja suoraan tut­ki­muk­seen­sa


Tiesin olevani kiin­nos­tu­nut naisten suhteesta pyhiin teks­tei­hin. Mutta se oli vielä siinä vaiheessa ennem­min­kin hen­ki­lö­koh­tai­nen kuin aka­tee­mi­nen mie­len­kiin­non kohde. Väitöskirjatutkimuksessa tuli kuitenkin esille, että halu ymmärtää islamia nor­ma­tii­vi­se­na jär­jes­tel­mä­nä oli osa maa­han­muu­ton kokemusta. Yhteisöjen sisällä käytiin väit­te­lyi­tä siitä, mitä tarkoitti olla muslimi ja kuinka uskonto ohjaa elämää pako­lai­se­na.” 


Nämä havainnot jäivät kytemään Al-Sharmanin mieleen ja odot­ta­maan tois­tai­sek­si tii­viim­pää tar­kas­te­lua.

Paluu entiseen opinahjoon

Al-Sharmani palasi Kairon ame­rik­ka­lai­sen yli­opis­toon, mutta tällä kertaa tut­ki­jas­ta­tuk­sen kera. Hän opetti dosent­ti­na niin suku­puo­len ja nais­tut­ki­muk­sen kuin ant­ro­po­lo­gian lai­tok­sel­la, sekä maa­han­muu­ton ja pako­lais­tut­ki­muk­sen kes­kuk­ses­sa. Yliopiston sosi­aa­li­sen tut­ki­muk­sen kes­kuk­ses­sa Al-Sharmani päätyi tut­ki­mus­pro­jek­tiin, joka käsitteli egyp­ti­läis­tä per­heoi­keut­ta


Jälleen kerran tut­ki­mus­hank­keel­la, johon Al-Sharmani lähti mukaan, oli vahvat kytkökset yhteis­kun­nas­sa pinnalle nous­see­seen ilmiöön. Egyptissä oli vuo­si­tu­han­nen vaih­tee­seen asti ollut voimassa ero­käy­tän­tö, jonka puit­teis­sa naisten oli hyvin hankala omasta aloit­tees­taan saattaa avioeroa voimaan


Tämä johtui eri­tyi­ses­ti siitä, että naiset tar­vit­si­vat oikeu­des­sa riittävän määrän sil­min­nä­ki­jöi­den todis­ta­ja­lausun­to­ja, jotta heidän todis­tuk­sen­sa avio­mie­hen lai­min­lyön­neis­tä olisi otettu totena. Jos mies halusi eron, oikeus­pro­ses­sia ei edes tarvittu. Silloinen Egyptin pre­si­dent­ti Hosni Mubarak alle­kir­joit­ti vuonna 2000 niin kutsutun khula-lain. Se ei korjannut tyystin suku­puo­le­ten eriar­voi­suut­ta ero­pro­ses­sis­sa, mutta takasi naisille mah­dol­li­suu­den jättää ero­ha­ke­mus helpommin kuin ennen


Tutki­mus­pro­jek­tin ajoitus oli täy­del­li­nen. Egyptissä oli käsillä lukuisia per­he­lain­sää­dän­töä koskevia reformeja. Yhteiskunnallinen kes­kus­te­lu siitä, kuinka muutoksia tulisi tehdä, kävi kuumanaAl-Sharmani teki etno­gra­fis­ta tut­ki­mus­työ­tä tuo­miois­tui­mis­sa sekä uskon­nol­lis­ten ryh­mit­ty­mien, nai­sak­ti­vis­tien, polii­tik­ko­jen, lain­sää­tä­jien ja taval­lis­ten kan­sa­lais­ten parissa. Häntä kiinnosti juuri voimaan astu­nei­den lakien uskon­nol­li­nen geneo­lo­gia: se, miten lait olivat muo­dos­tu­neet uskonnon piirissä ajan saatossa.

Katunäkymä Kairosta. Kuva: Simon Matzinger/​Unsplash (CC0)

Historiallisen aika­pers­pek­tii­vin lisäksi Al-Sharmani tar­kas­te­li sitä, miten nuo lait muok­ka­si­vat tapaa, jolla intiimejä suhteita jär­jes­tet­tiin nyky­ti­lan­tees­sa taval­lis­ten naisten ja miesten kes­kuu­des­sa. Projektissa vierähti lähemmäs viisi vuotta, mutta Al-Sharmani koki olleensa etuoi­keu­tet­tu saa­des­saan tar­kas­tel­la ilmiötä niin monesta näkö­kul­mas­ta


Antro­po­lo­gia toimi Al-Sharmanin mielestä osuvana tut­ki­muk­sen tekemisen tapana. Ensinnäkin siksi, että etno­gra­fi­sen tut­ki­muk­sen kautta oli mah­dol­lis­ta sukeltaa syvem­mäl­le tiettyyn ihmis­ko­ke­muk­seen. Toista syytä Al-Sharmani kuvaili seu­raa­vas­ti: 


Tämä tuntuu todella banaa­lil­ta ja ilmi­sel­väl­tä, mutta elämä on moni­mut­kais­ta! Tämä on tärkeää muistaa tut­ki­mus­ta tehdessä. Ihmiselämät ovat ker­rok­si­sia, eikä mikään ole mus­ta­val­kois­ta. Antropologinen tutkimus voi mie­les­tä­ni vangita parhaiten tämän moni­muo­toi­suu­den ja -ker­rok­si­suu­den.” 


Al-Sharmani pohti kuitenkin tutkijan haastetta ant­ro­po­lo­gi­sen tiedon käyt­tä­mi­ses­sä: “Ihmiset kysyvät: ”Mitä tuo tieto tar­koit­taa poli­tii­kan suhteen?” He haluavat mus­ta­val­koi­sen vas­tauk­sen siihen, miten tieto tulisi ymmärtää ja mitä sillä tulisi tehdä.” Vaikka tuohon vaa­ti­muk­seen ei ole helppo vastata, ant­ro­po­lo­gi­sen tut­ki­muk­sen tekeminen opettaa Al-Sharmanin mukaan tut­ki­joil­le vas­tuul­li­suut­ta ja reflek­sii­vi­syyt­tä. Hienoa on, jos tutkimus tarjoaa syvempää ymmär­rys­tä asioista niin pää­tök­sen­te­ki­jöil­le kuin ihmisille yleensä.

Kasvu uskonnontutkijaksi

Al-Sharmani oli läpi aka­tee­mi­sen uransa tutkinut uskontoa vaivihkaa. Tarkastelemalla avio­lii­ton solmimis- ja ero­käy­tän­tei­tä sekä maa­han­muut­toa hänen ensi kos­ke­tuk­sen­sa uskon­non­tut­ki­muk­seen tapahtui elettyjen todel­li­suuk­sien kautta. Nyt Al-Sharmani keskittyy siihen, miten muslimit eri­lai­sis­sa kon­teks­teis­sa tul­kit­se­vat ja palaut­ta­vat tekstin pyhäksi


Minua kiin­nos­taa se, miten erilaiset dyna­mii­kat toimivat. Koska nime­no­maan ei ole kyse siitä, että tekstit vaan annetaan kerralla. On ennem­min­kin kyse pro­ses­sis­ta, jossa ihmiset tul­kit­se­vat tekstin pyhäksi. Tulkinnasta käydään jatkuvia neu­vot­te­lu­ja ja väit­te­lyi­tä yhtei­sö­jen sisällä.” 


Al-Sharmania kiin­nos­taa, miksi tietystä tavasta tulkita koraania tulee tärkeä ja hal­lit­se­va tietyssä kon­teks­tis­sa, mutta taas toisessa ajassa ja paikassa ei. Tähän vas­taa­mi­nen vaatii Al-Sharmanin mukaan teks­tu­aa­lis­ten tra­di­tioi­den tarjoaman tiedon ja ihmi­syh­tei­söi­den elet­tyis­sä todel­li­suuk­sis­sa syntyneen tiedon välisen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tar­kas­te­lua. Lisäksi tutkijaa kiin­nos­taa se, mitä ihmiset tekevät uskon­nol­li­sel­la tiedolla:

Kuva: Fred Pixlab/​Unsplash (CC0)

Suomessa olen tehnyt viimeiset viisi vuotta tut­ki­mus­ta, ja koh­tee­na­ni ovat olleet nuoret soma­lian­suo­ma­lai­set naiset. He etsivät aktii­vi­ses­ti uskon­nol­lis­ta tietoa, eivät tul­lak­seen tut­ki­joik­si, vaan koska kokevat oppimisen mer­ki­tyk­sel­li­sek­si. Opiskelu on vai­kut­ta­nut muun muassa siihen, millaisia avio­liit­to­ja naiset neu­vot­te­le­vat itselleen. He ovat oppineet islamin juri­dii­kas­sa olevan lain, jossa mainitaan naisella olevan mah­dol­li­suus asettaa oikeu­del­li­sia vaateita avio­liit­to­so­pi­muk­seen. Naiset käyttävät nykyään tätä sopi­museh­toa neu­vo­tel­lak­seen mono­ga­mi­sis­ta avio­lii­tois­ta. Tuota käytäntöä ei ole tunnettu tai käytetty Somaliassa koskaan.” 


Al-Sharmania kiin­nos­taa valta uskon­nol­li­ses­sa tiedossa. Hän on havainnut tut­ki­muk­sis­saan naisten ottavan aktii­vi­sem­man roolin opis­ke­le­mal­la koraania, kriit­ti­siä tut­ki­muk­sia koraa­nis­ta, haditheja tai vaikkapa isla­mi­lais­ta juri­diik­kaa. Al-Sharmanista on mie­len­kiin­tois­ta, mitä tämä uskon­nol­li­nen tieto tekee naisille: “Olen havainnut niin Suomessa kuin Egyptissä naisten voi­maan­tu­van pääs­tes­sään perille uskon­nol­li­ses­ta tiedosta.”

Uusi työpaikka yliopistolla

Nyt huoneen oveen kopu­te­taan. Opiskelija on tulossa sovittuun tapaa­mi­seen. Haastateltavani pyytää kymmentä armon minuuttia tupla­buuk­kauk­sen tähden. Koska opis­ke­li­jal­le asia ei ole ongelma, saatan vielä kysyä muutaman asian tuoreelta leh­to­ril­ta


Al-Sharmani oli ajatellut läh­te­vän­sä takaisin Egyptiin tut­ki­ja­kol­le­giu­mis­sa suo­ri­tet­tu­jen tut­ki­mus­pro­jek­tien päätyttyä. Toisin kävi. Teologinen tie­de­kun­ta päätti ensim­mäis­tä kertaa his­to­rian­sa aikana laajentaa anta­maan­sa opetusta kris­ti­nus­kon piiristä myös islamiin


Vaikka päätös on jossain määrin his­to­rial­li­nen, var­si­nai­ses­ti tämä ei aloit­ta­nut mitään uutta yli­opis­tol­la. Islaminuskoa on tutkittu ja opetettu niin huma­nis­ti­sen tie­de­kun­nan puolella arabian kielen ja islamin tut­ki­muk­sen oppiai­nees­sa kuin teo­lo­gi­sen tie­de­kun­nan uskon­to­tie­teen lai­tok­sel­la jo pitkään. Kyse on kuitenkin jon­ki­nas­tei­ses­ta ryh­ti­liik­kees­tä:

Kuva: Rawpixel/​Unsplash (CC0)

Nyt halutaan tarjota laajempi kattavuus islamin tut­ki­muk­sen kurs­seis­sa, jotka ovat sys­te­maat­ti­ses­ti lin­kit­ty­nei­tä toisiinsa. Tämä on tärkeää niin aka­tee­mi­ses­ti kuin yhteis­kun­nal­li­ses­ti. Helsingin yli­opis­ton on hyvä voida tarjota kou­lu­tuk­sel­li­sia mah­dol­li­suuk­sia alalta. Lisäksi monius­kon­toi­ses­sa ja -kult­tuu­ri­ses­sa yhteis­kun­nas­sa tulee olla välineitä reflek­toi­da yhteis­kun­nal­lis­ta diver­si­teet­tiä.” 


Al-Sharmani haluaa linkittää ope­tuk­ses­saan teks­tu­aa­li­sen ja kult­tuu­ri­sen perinteen. Hän tulee luen­noi­maan vähintään omista osaa­mi­sa­lueis­taan: isla­mi­lai­ses­ta juri­dii­kas­ta, suku­puo­les­ta islamissa ja mus­li­meis­ta dias­po­ras­sa. “Läsnä tulevat olemaan myös ant­ro­po­lo­gi­set lähes­ty­mis­ta­vat islamiin.”

Oppia ikä kaikki

Al-Sharmani rakasti lukea jo pienenä, muttei koskaan kuvi­tel­lut itsestään tutkijaa. Nyt hän voi jo sanoa olevansa monessa liemessä keitetty konkari. Koska viime vuodet Al-Sharmani on saanut keskittyä pää­asias­sa tut­ki­muk­seen, hän toteaa totut­te­le­van­sa uuteen työnteon rytmiin: 


Nythän tämä on yhtä jonglee­raus­ta. Täytyy tehdä tut­ki­mus­ta ja opettaa. Lisäksi tulisi löytyä aikaa kir­joit­ta­mi­sel­le ja luke­mi­sel­le. Nyt kun tulen opet­ta­maan paljon enemmän, pitää opetella jonglee­rauk­sen jalo taito.” 


Vaikka kädet ovat jo töitä täynnä, Al-Sharmani katsoo tut­ki­mus­pro­jek­tien suhteen innolla tulevaan. Suunnitelmissa on kan­sain­vä­lis­ten tut­ki­ja­kol­le­goi­den kanssa projekti, jossa tar­kas­tel­laan islamia eettisenä ja juri­di­se­na jär­jes­tel­mä­nä eri kon­teks­teis­sa. On enää rahoi­tuk­ses­ta kiinni, miten kun­nian­hi­moi­sel­le joukolle käy. Toisinaan kaiken tohinan keskellä Al-Sharmani toivoisi pää­se­vän­sä lapsuuden lem­pi­har­ras­tuk­sen pariin, ihan luvalla: 


Välillä sanon kol­le­goil­le­ni kuinka olisi ihanaa, jos me saa­tai­siin rahoitus, ei ope­tuk­seen, ei kir­joit­ta­mi­seen, vaan joku antaisi apurahan ja sanoisi: ”Mulki, sulla on kuusi kuukautta aikaa istua toi­mis­tos­sa­si, eikä tehdä muuta kuin lukea ja reflek­toi­da lukemaasi.” Oi, se olisi ihanaa.”

  • Podcast-lukija: Milla Heikkinen
  • Verkkotaitto: Niina Ahola
  • Artikkelikuva: David Rodrigo/​Unsplash (CC0)

Kirjoittaja

Jenna Honkanen on teologian kandidaatti, joka suorittaa parhaillaan maisterin tutkintoaan sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineeseen Helsingin yliopistossa. Hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien kyseisen yliopiston antropologian opiskelijoiden lehden, Väen, toisena päätoimittajana.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä: