Koskettamisen tavat näyttävät periytyvän

Kulttuuriantropologi Taina Kinnunen on tutkinut suo­ma­lais­ten kos­ke­tus­his­to­ri­aa Tampereen yli­opis­ton Marjo Kolehmaisen kanssa. Noin puolet kaikista tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­neis­ta totesi, että he olivat kärsineet koko ikänsä rakas­ta­van, suojaavan ja hoivaavan kos­ke­tuk­sen puut­tees­ta. Koskemattomuuden malli johtuu Kinnusen mukaan paljolti sota­vuo­sis­ta ja esi­mer­kik­si lute­ri­lai­ses­ta kas­va­tuk­ses­ta. Kosketuskulttuurin muutos on kuitenkin Suomen kan­sain­vä­lis­ty­mi­sen myötä käynnissä.

Artikkeli julkaistu Helsingin Sanomissa 14.2.2019. (tilaa­jil­le)

Kirjoittaja

AntroBlogin toimitus kirjoittaa lyhyempiä kommentteja toisinaan yhteisöllisen nimimerkin takaa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Siirtomaa-ajoista lähtien kauneutta on pidetty Latinalaisessa Amerikassa naisen tärkeimpänä pääomana avioliitto- ja työmarkkinoilla. Melba Escobarin kirja Kauneussalonki paljastaa, kuinka rodullistetut kauneusihanteet ovat edelleen sidoksissa sosiaaliseen luokkaan. Teos pohtii, onko kauneus sittenkin kirous.

Lihavuutta on vuosikymmenten ajan kammottu ja demonisoitu euroamerikkalaisessa kulttuuripiirissä. Lihavuuden kammo yhdistetään yleensä teollistuneiden maiden kulttuureihin ja amerikkalaisen mediaviihteen globaaliin levikkiin. Vastenmielisyys lihavuutta kohtaan ei liity ainoastaan vallitsevan kauneusihanteen käsitykseen ideaalista kehosta.

Viime aikoina mediassa on todettu, että vanhuspalvelut Suomessa ovat riittämättömiä. Vähemmän kantaa on otettu yhteiskuntamme sosiaalisiin ulottuvuuksiin: individualismiin, suhteeseemme kuolemaan, ja siihen kuinka nämä määrittävät suhtautumista vanhuuteen ja hoitopalvelujen kriisiytymistä. Antropologinen tieto vanhuudesta Intiassa avartaa näkökulmaa vanhustenhoidosta, vastuusta ja sosiaalisesta käyttäytymisestä.