Siirry suoraan sisältöön

Annamaria Marttila

Annamaria Marttila (FM, TtM, medianomi) valmistelee väitöskirjaa aivovammautuneiden subjektiviteetista Oulun yliopistossa kulttuuriantropologian alalle. Hänen erityisiä kiinnostuksen kohteitaan ovat lääketieteellinen ja terveysantropologia, ruumiillisuustutkimus, vammaistutkimus ja kokemustutkimus.

Isku päähän voi muuttaa persoonallisuuden

Suomessa aivovammautuu vuosittain arviolta 20 000 ihmistä. Arvio lienee alimitoitettu, sillä suuri osa etenkin lievistä aivovammoista jää kokonaan toteamatta. Ne saatetaan myös todeta “aivotärähdyksiksi”, joista toipuu ennalleen. Näin ei kuitenkaan aina tapahdu. Joskus päähän osuu kovempaa, ja se voi mullistaa henkilön koko maailman.