Teksti: Johanna Ylipulli, podcast-lukija: Veikko Lindholm
Kaupungistuminen ja teknologian lisääntyminen etenevät nykymaailmassa hurjaa vauhtia. Yhä useampi meistä asuu kaupungissa. Yhä useamman elämä on kietoutunut tietoverkkojen ja tietokoneiden ympärille – älypuhelimet piippaavat taskussa ja julkiset näytöt hohtavat valoaan. Viestintäteknologialla on urbaanissa elämässä valtavasti merkitystä: se esimerkiksi vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiimme ja siihen, mitä tietoa käytössämme on eri tilanteissa.
Me muokkaamme teknologiaa ja teknologia meitä
Antropologin näkökulmasta älypuhelimet, läppärit, julkiset näytöt ja muut kaupunkiympäristöön ilmestyneet vempeleet eivät ole vain uusia teknisiä leluja, joita suuryritysten visionäärit meidän iloksemme keksivät. Niiden takana piilevät pitkät historialliset jatkumot, ja niihin sisältyy lupaus tietynlaisesta tulevaisuudesta. Teknologia on kiinteä osa inhimillistä todellisuutta. Se on osa monimutkaisia sosiaalisia prosesseja ja kulttuurisia merkitysketjuja.
Näin haastavaa ja laajaa aihetta voi lähestyä kahden eri näkökulman kautta. Yhtäältä ilmiötä on katsottava etäältä. Mitkä suuret visiot ohjaavat teknologian kehittämistä? Minkälaiset vaikuttimet ja tekijät muovaavat tekniikan suunnittelua? Toisaalta pitää katsoa hyvin lähelle. Miten tavalliset ihmiset kokevat teknologian? Miten ja miksi teknologiaa käytetään tietyssä tilanteessa? Miksi joku ei käytä sitä lainkaan? Mitkä tekijät muovaavat käyttöä? Tämä artikkeli pohjaa väitöskirjaani, jossa tarkastelin digitaalisen viestintäteknologian suunnittelua ja sen käyttöä pohjoisessa kaupunkiympäristössä.
Suuret utopiat teknologian takana
Useat laajamittaiset ajatusmallit edistävät tieto- ja viestintätekniikan sulauttamista kaupunkiympäristöön. Niiden olemassaolo on tärkeä tiedostaa, etteivät ne muutu itsestäänselvyyksiksi vailla vaihtoehtoja. Kaupunkielämän kannalta keskeinen on visio jokapaikan tietotekniikasta. Ajatusmalli syntyi 1990-luvulla tietotekniikan tutkimuksen piirissä, ja on kasvanut vaikutusvaltaiseksi visioksi. Sen mukaan tietotekniikkaa tulisi olla kaikkialla, mutta sen pitäisi toimia huomaamattomasti ja sulavasti ihmisten apuna. Sen tulisi arvata tarpeemme ja vastata niihin pyytämättä — olla tietoisuuden ja ajatusten jatke.
Jokapaikan tietotekniikka on vaikuttanut teknologisen kehityksen suuntaan hämmästyttävän paljon. Tutkijat ovat yli kaksi vuosikymmentä ammentaneet ideoita alan alkuperäisistä kirjoituksista. Nykyinen elämämme älypuhelimien, tablettitietokoneiden ja julkisten näyttöjen keskellä heijastelee vahvasti jokapaikan tietotekniikan visiota.
Toisen merkittävän ajatusmallin tarjoaa älykaupungin käsite. Sen mukaan kaupungit tulisi varustaa tieto- ja viestintätekniikalla elinolojen ja kilpailukyvyn parantamiseksi sekä monenlaisten urbaanin elämän ongelmien ratkaisemiseksi. Älykaupunki-ajattelu on lyönyt itsensä voimallisesti läpi. Esiteltyjen ajatusmallien eräs ongelma on niiden teknologiakeskeisyys: teknologia nähdään ratkaisuautomaattina, joka kuin itsestään tekee kaupungeista tehokkaampia ja miellyttävämpiä paikkoja elää.

Kuva: Trevor Paglen, Wikimedia Commons.
Näiden visioiden merkitys ja valta on siinä, että ne tuottavat todellisuutta. Ne ovat kulttuurisia tarinoita, joiden loihtimaa tulevaisuudennäkymää kohti niin tutkijat, suunnittelijat kuin päättäjätkin ponnistelevat. Visiot eivät kuitenkaan tarjoa ainoaa mahdollista suuntaa eivätkä ole muuttumattomia. Niitä on tarkasteltava kriittisesti ja niiden tuottamaa todellisuutta on jatkuvasti arvioitava, jotta voimme muokata visioitamme ja niiden myötä tulevaisuuttamme parempaan suuntaan.
Utopiat saapuvat Ouluun
Väitöskirjassani analysoidun, Oulussa toteutetun Ubiikki Oulu ‑hankkeen taustalla vaikuttivat osittain juuri edellä esitellyt visiot. Lähtökohtana Oulun kaupungin ja yliopiston vetämässä hankkeessa oli ajatus hyödyllisen tietotekniikan ja uusien palveluiden tarjoamisesta kaikenlaisille kaupunkilaisille. Tätä varten keskustaan päätettiin asentaa julkista ja avointa viestintäteknologiaa, esimerkiksi suuria interaktiivisia näyttötauluja, UBI-näyttöjä. Muun muassa erilaiset rahoitukseen liittyvät käänteet käänsivät näkökulman alusta alkaen varsin teknologialähtöiseksi, eikä esimerkiksi laajamittaisia käyttäjätutkimuksia tehty ennen laitteiden asentamista.
Lisäksi hanketta muovasi Oulun 30-vuotinen lähihistoria menestyneenä ”teknologiakaupunkina”. Tämä vaikutti hankkeen suunnittelijoiden ja päättäjien käsityksiin tavallisten kaupunkilaisten tietotekniikkataidoista ja ‑asenteista, jotka nähtiin hyvin positiivisessa valossa. Valitettavasti suunnittelun ennakko-oletukset eivät aina vastaa ihmisten todellisia taitoja ja asenteita. Tavalliset kaupunkilaiset kokivat esimerkiksi julkiset näytöt vaikeina käyttää.
Kolmas hankkeen toteutusta ohjannut tekijä oli halu tuottaa mahdollisimman ”innovatiivista” teknologiaa. Innovatiivisuus ymmärrettiin siten, että se on jotain hämmästyttävän uutta, jotain mikä ei suoraan perustu esimerkiksi ihmisten aiemmille tavoille käyttää kaupunkitilaa. Tällainen lähtökohta voi tehdä teknologiasta vaikeasti ymmärrettävää kaupunkilaisille, ja se voidaan kokea hyödyttömänä. Tutkimuksen useissa vaiheissa tuli ilmi, että teknologiaan syvällisesti perehtyneen asiantuntijan ja tavallisen kaduntallaajan näkemykset siitä, mikä on hyödyllistä, kiinnostavaa ja helppokäyttöistä, voivat olla valovuosien päässä toisistaan.
Kiusaava kirppu vai ilma, jota hengittää?
Väitöskirjassa tutkittiin lisäksi Oulussa asuvien nuorten aikuisten (20−30 v.) digitaalisen viestintäteknologian käyttöä arkipäivässä sekä teknologiaan liittyviä asenteita, arvoja ja tarpeita. Näitä myös verrattiin ikääntyneiden (yli 65 v.) näkemyksiin. Tutkimukseen osallistuneiden kaupunkilaisten tietotekniikan käyttötavoissa sekä teknologia-asenteissa ja ‑arvoissa havaittiin yllättävän laaja kirjo, myös eri ikäryhmien sisällä.

Kuva: Luke Wroblewski, CC BY 2.0
Esimerkiksi osa nuorista aikuisista pärjäsi pelkällä yksinkertaisella matkapuhelimella ja jotkut haaveilivat elämästä kokonaan ilman moista riesaa. Eräs vastaaja kuvasi matkapuhelinta kirpuksi, joka häiritsee, kutittaa ja roikkuu aina mukana. Toiset taas elelivät tyytyväisenä suuren laitejoukon keskellä käyttäen sujuvasti laajaa joukkoa sovelluksia. Merkittävä osa nuorista aikuisista tunsi kuitenkin jääneensä jälkeen teknologian nopeassa kehityksessä, ja koki tämän ahdistavana. Myös muissa vastaavissa tutkimuksissa on havaittu, että kiihtyvä teknologinen kehitys jakaa ihmisiä kahteen leiriin: kehitystä kannattaviin ja teknologian vastustajiin. Jälkimmäiset saattavat jopa luopua tiettyjen laitteiden tai sovellusten käytöstä kokonaan.
Käyttötapojen ja ‑näkemysten monimuotoisuus tulisi huomioida uusien kaupunkiteknologioiden suunnittelussa. Muuten teknologia hyödyttää vain tietynlaisia ihmisiä, ja voi jopa vähentää toisten halua käyttää julkista tilaa. Alunperin kaikille kaupunkilaisille suunniteltu teknologia voikin muuttua syrjiväksi. Ihmisten suhtautuminen uuteen teknologiaan kumpuaa heidän aiemmista kokemuksistaan, esimerkiksi siitä, miten he ovat tottuneet käyttämään matkapuhelinta julkisilla paikoilla. Lisäksi julkisilla paikoilla käyttäytymistä ohjaavat normit – kuten epäonnistumisen välttäminen – vaikuttavat haluun kokeilla kadulla seisovaa suurta interaktiivista näyttöä.
Enemmän rajat ylittävää tutkimusta
Tutkimus osoittaa, että kaupunkilaiset tulisi ottaa laajemmin mukaan kaupunkiteknologian kehitykseen, käyttämällä esimerkiksi osallistavan suunnittelun menetelmiä. Suunnittelussa tulisi huomioida teknologian käytön sosiaalinen, kulttuurinen ja fyysinen tausta. Tämä edellyttää tieteiden välisten raja-aitojen kaatamista, mutta myös asiantuntijuuden laajempaa määritelmää. Erilaiset kaupunkilaiset tulisi nähdä kaupungin arjen asiantuntijoina.
On myös äärettömän tärkeää pohtia, mitä uudella teknologialla tavoitellaan ja kenen etuja se ajaa. Mitkä visiot ja suuret kulttuuriset kertomukset ovat teknologian takana, ja olisiko niitä kenties syytä muuttaa? Demokraattisten periaatteiden ja tiedostettujen tavoitteiden on oltava suunnittelun ytimessä. Kukapa haluaisi elää synkkien tieteiselokuvien yhteiskunnassa, jossa harvojen ymmärtämät teknologiat muuttuvat valtaa käyttäviksi järjestelmiksi, joilla ei ole arjen helpottamisen kanssa enää mitään tekemistä.
Johanna Ylipulli (2015): Smart futures meet northern realities. Anthropological perspectives on the design and adoption of urban computing.
Artikkelikuva: Guwashi, “Shibuya Night”, CC BY 2.0