Teksti: Johanna Ylipulli, podcast-lukija: Veikko Lindholm

Kaupungistuminen ja tek­no­lo­gian lisään­ty­mi­nen etenevät nyky­maa­il­mas­sa hurjaa vauhtia. Yhä useampi meistä asuu kau­pun­gis­sa. Yhä useamman elämä on kie­tou­tu­nut tie­to­verk­ko­jen ja tie­to­ko­nei­den ympärille – äly­pu­he­li­met piip­paa­vat taskussa ja julkiset näytöt hohtavat valoaan. Viestintäteknologialla on urbaa­nis­sa elämässä val­ta­vas­ti mer­ki­tys­tä: se esi­mer­kik­si vaikuttaa sosi­aa­li­siin suh­tei­siim­me ja siihen, mitä tietoa käy­tös­säm­me on eri tilanteissa.

Me muokkaamme teknologiaa ja teknologia meitä

Antropologin näkö­kul­mas­ta äly­pu­he­li­met, läppärit, julkiset näytöt ja muut kau­pun­kiym­pä­ris­töön ilmes­ty­neet vempeleet eivät ole vain uusia teknisiä leluja, joita suu­ry­ri­tys­ten visio­nää­rit meidän iloksemme keksivät. Niiden takana piilevät pitkät his­to­rial­li­set jatkumot, ja niihin sisältyy lupaus tie­tyn­lai­ses­ta tule­vai­suu­des­ta. Teknologia on kiinteä osa inhi­mil­lis­tä todel­li­suut­ta. Se on osa moni­mut­kai­sia sosi­aa­li­sia pro­ses­se­ja ja kult­tuu­ri­sia merkitysketjuja.

Näin haastavaa ja laajaa aihetta voi lähestyä kahden eri näkö­kul­man kautta. Yhtäältä ilmiötä on kat­sot­ta­va etäältä. Mitkä suuret visiot ohjaavat tek­no­lo­gian kehit­tä­mis­tä? Minkälaiset vai­kut­ti­met ja tekijät muovaavat tekniikan suun­nit­te­lua? Toisaalta pitää katsoa hyvin lähelle. Miten taval­li­set ihmiset kokevat tek­no­lo­gian? Miten ja miksi tek­no­lo­gi­aa käytetään tietyssä tilan­tees­sa? Miksi joku ei käytä sitä lainkaan? Mitkä tekijät muovaavat käyttöä? Tämä artikkeli pohjaa väi­tös­kir­jaa­ni, jossa tar­kas­te­lin digi­taa­li­sen vies­tin­tä­tek­no­lo­gian suun­nit­te­lua ja sen käyttöä poh­joi­ses­sa kaupunkiympäristössä.

Suuret utopiat teknologian takana

Useat laa­ja­mit­tai­set aja­tus­mal­lit edistävät tieto- ja vies­tin­tä­tek­nii­kan sulaut­ta­mis­ta kau­pun­kiym­pä­ris­töön. Niiden ole­mas­sao­lo on tärkeä tiedostaa, etteivät ne muutu itses­tään­sel­vyyk­sik­si vailla vaih­toeh­to­ja. Kaupunkielämän kannalta keskeinen on visio joka­pai­kan tie­to­tek­nii­kas­ta. Ajatusmalli syntyi 1990-luvulla tie­to­tek­nii­kan tut­ki­muk­sen piirissä, ja on kasvanut vai­ku­tus­val­tai­sek­si visioksi. Sen mukaan tie­to­tek­niik­kaa tulisi olla kaik­kial­la, mutta sen pitäisi toimia huo­maa­mat­to­mas­ti ja sulavasti ihmisten apuna. Sen tulisi arvata tarpeemme ja vastata niihin pyy­tä­mät­tä — olla tie­toi­suu­den ja ajatusten jatke.

Jokapaikan tie­to­tek­niik­ka on vai­kut­ta­nut tek­no­lo­gi­sen kehi­tyk­sen suuntaan häm­mäs­tyt­tä­vän paljon. Tutkijat ovat yli kaksi vuo­si­kym­men­tä ammen­ta­neet ideoita alan alku­pe­räi­sis­tä kir­joi­tuk­sis­ta. Nykyinen elämämme äly­pu­he­li­mien, tablet­ti­tie­to­ko­nei­den ja julkisten näyttöjen keskellä hei­jas­te­lee vahvasti joka­pai­kan tie­to­tek­nii­kan visiota.

Toisen mer­kit­tä­vän aja­tus­mal­lin tarjoaa äly­kau­pun­gin käsite. Sen mukaan kaupungit tulisi varustaa tieto- ja vies­tin­tä­tek­nii­kal­la eli­no­lo­jen ja kil­pai­lu­ky­vyn paran­ta­mi­sek­si sekä monen­lais­ten urbaanin elämän ongelmien rat­kai­se­mi­sek­si. Älykaupunki-ajattelu on lyönyt itsensä voi­mal­li­ses­ti läpi. Esiteltyjen aja­tus­mal­lien eräs ongelma on niiden tek­no­lo­gia­kes­kei­syys: tek­no­lo­gia nähdään rat­kai­suau­to­maat­ti­na, joka kuin itsestään tekee kau­pun­geis­ta tehok­kaam­pia ja miel­lyt­tä­väm­piä paikkoja elää.

Näiden visioiden merkitys ja valta on siinä, että ne tuottavat todel­li­suut­ta. Ne ovat kult­tuu­ri­sia tarinoita, joiden loihtimaa tule­vai­suu­den­nä­ky­mää kohti niin tutkijat, suun­nit­te­li­jat kuin päät­tä­jät­kin pon­nis­te­le­vat. Visiot eivät kui­ten­kaan tarjoa ainoaa mah­dol­lis­ta suuntaa eivätkä ole muut­tu­mat­to­mia. Niitä on tar­kas­tel­ta­va kriit­ti­ses­ti ja niiden tuottamaa todel­li­suut­ta on jat­ku­vas­ti arvioi­ta­va, jotta voimme muokata visioi­tam­me ja niiden myötä tule­vai­suut­tam­me parempaan suuntaan. 

Utopiat saapuvat Ouluun

Väitöskirjassani ana­ly­soi­dun, Oulussa toteu­te­tun Ubiikki Oulu ‑hankkeen taustalla vai­kut­ti­vat osittain juuri edellä esitellyt visiot. Lähtökohtana Oulun kaupungin ja yli­opis­ton vetämässä hank­kees­sa oli ajatus hyö­dyl­li­sen tie­to­tek­nii­kan ja uusien pal­ve­lui­den tar­joa­mi­ses­ta kai­ken­lai­sil­le kau­pun­ki­lai­sil­le. Tätä varten kes­kus­taan pää­tet­tiin asentaa julkista ja avointa vies­tin­tä­tek­no­lo­gi­aa, esi­mer­kik­si suuria inte­rak­tii­vi­sia näyt­tö­tau­lu­ja, UBI-näyttöjä. Muun muassa erilaiset rahoi­tuk­seen liittyvät käänteet käänsivät näkö­kul­man alusta alkaen varsin tek­no­lo­gia­läh­töi­sek­si, eikä esi­mer­kik­si laa­ja­mit­tai­sia käyt­tä­jä­tut­ki­muk­sia tehty ennen lait­tei­den asentamista.

Lisäksi hanketta muovasi Oulun 30-vuotinen lähi­his­to­ria menes­ty­nee­nä ”tek­no­lo­gia­kau­pun­ki­na”. Tämä vaikutti hankkeen suun­nit­te­li­joi­den ja päät­tä­jien käsi­tyk­siin taval­lis­ten kau­pun­ki­lais­ten tie­to­tek­niik­ka­tai­dois­ta ja ‑asen­teis­ta, jotka nähtiin hyvin posi­tii­vi­ses­sa valossa. Valitettavasti suun­nit­te­lun ennakko-oletukset eivät aina vastaa ihmisten todel­li­sia taitoja ja asenteita. Tavalliset kau­pun­ki­lai­set kokivat esi­mer­kik­si julkiset näytöt vaikeina käyttää.

Kolmas hankkeen toteu­tus­ta ohjannut tekijä oli halu tuottaa mah­dol­li­sim­man ”inno­va­tii­vis­ta” tek­no­lo­gi­aa. Innovatiivisuus ymmär­ret­tiin siten, että se on jotain häm­mäs­tyt­tä­vän uutta, jotain mikä ei suoraan perustu esi­mer­kik­si ihmisten aiemmille tavoille käyttää kau­pun­ki­ti­laa. Tällainen läh­tö­koh­ta voi tehdä tek­no­lo­gias­ta vaikeasti ymmär­ret­tä­vää kau­pun­ki­lai­sil­le, ja se voidaan kokea hyö­dyt­tö­mä­nä. Tutkimuksen useissa vaiheissa tuli ilmi, että tek­no­lo­gi­aan syväl­li­ses­ti pereh­ty­neen asian­tun­ti­jan ja taval­li­sen kadun­tal­laa­jan näke­myk­set siitä, mikä on hyö­dyl­lis­tä, kiin­nos­ta­vaa ja help­po­käyt­töis­tä, voivat olla valo­vuo­sien päässä toisistaan.

Kiusaava kirppu vai ilma, jota hengittää?

Väitöskirjassa tut­kit­tiin lisäksi Oulussa asuvien nuorten aikuisten (20−30 v.) digi­taa­li­sen vies­tin­tä­tek­no­lo­gian käyttöä arki­päi­väs­sä sekä tek­no­lo­gi­aan liittyviä asenteita, arvoja ja tarpeita. Näitä myös ver­rat­tiin ikään­ty­nei­den (yli 65 v.) näke­myk­siin. Tutkimukseen osal­lis­tu­nei­den kau­pun­ki­lais­ten tie­to­tek­nii­kan käyt­tö­ta­vois­sa sekä tek­no­lo­gia-asen­teis­sa ja ‑arvoissa havait­tiin yllät­tä­vän laaja kirjo, myös eri ikä­ryh­mien sisällä.

Esimerkiksi osa nuorista aikui­sis­ta pärjäsi pelkällä yksin­ker­tai­sel­la mat­ka­pu­he­li­mel­la ja jotkut haa­vei­li­vat elämästä kokonaan ilman moista riesaa. Eräs vastaaja kuvasi mat­ka­pu­he­lin­ta kirpuksi, joka häiritsee, kutittaa ja roikkuu aina mukana. Toiset taas elelivät tyy­ty­väi­se­nä suuren lai­te­jou­kon keskellä käyttäen sujuvasti laajaa joukkoa sovel­luk­sia. Merkittävä osa nuorista aikui­sis­ta tunsi kuitenkin jääneensä jälkeen tek­no­lo­gian nopeassa kehi­tyk­ses­sä, ja koki tämän ahdis­ta­va­na. Myös muissa vas­taa­vis­sa tut­ki­muk­sis­sa on havaittu, että kiihtyvä tek­no­lo­gi­nen kehitys jakaa ihmisiä kahteen leiriin: kehitystä kan­nat­ta­viin ja tek­no­lo­gian vas­tus­ta­jiin. Jälkimmäiset saattavat jopa luopua tiettyjen lait­tei­den tai sovel­lus­ten käytöstä kokonaan.

Käyttötapojen ja ‑näke­mys­ten moni­muo­toi­suus tulisi huomioida uusien kau­pun­ki­tek­no­lo­gioi­den suun­nit­te­lus­sa. Muuten tek­no­lo­gia hyödyttää vain tie­tyn­lai­sia ihmisiä, ja voi jopa vähentää toisten halua käyttää julkista tilaa. Alunperin kaikille kau­pun­ki­lai­sil­le suun­ni­tel­tu tek­no­lo­gia voikin muuttua syr­ji­väk­si. Ihmisten suh­tau­tu­mi­nen uuteen tek­no­lo­gi­aan kumpuaa heidän aiemmista koke­muk­sis­taan, esi­mer­kik­si siitä, miten he ovat tottuneet käyt­tä­mään mat­ka­pu­he­lin­ta jul­ki­sil­la paikoilla. Lisäksi jul­ki­sil­la paikoilla käyt­täy­ty­mis­tä ohjaavat normit – kuten epä­on­nis­tu­mi­sen vält­tä­mi­nen – vai­kut­ta­vat haluun kokeilla kadulla seisovaa suurta inte­rak­tii­vis­ta näyttöä.

Enemmän rajat ylittävää tutkimusta

Tutkimus osoittaa, että kau­pun­ki­lai­set tulisi ottaa laajemmin mukaan kau­pun­ki­tek­no­lo­gian kehi­tyk­seen, käyt­tä­mäl­lä esi­mer­kik­si osal­lis­ta­van suun­nit­te­lun mene­tel­miä. Suunnittelussa tulisi huomioida tek­no­lo­gian käytön sosi­aa­li­nen, kult­tuu­ri­nen ja fyysinen tausta. Tämä edel­lyt­tää tieteiden välisten raja-aitojen kaa­ta­mis­ta, mutta myös asian­tun­ti­juu­den laajempaa mää­ri­tel­mää. Erilaiset kau­pun­ki­lai­set tulisi nähdä kaupungin arjen asiantuntijoina.

On myös ääret­tö­män tärkeää pohtia, mitä uudella tek­no­lo­gial­la tavoi­tel­laan ja kenen etuja se ajaa. Mitkä visiot ja suuret kult­tuu­ri­set ker­to­muk­set ovat tek­no­lo­gian takana, ja olisiko niitä kenties syytä muuttaa? Demokraattisten peri­aat­tei­den ja tie­dos­tet­tu­jen tavoit­tei­den on oltava suun­nit­te­lun ytimessä. Kukapa haluaisi elää synkkien tie­tei­se­lo­ku­vien yhteis­kun­nas­sa, jossa harvojen ymmär­tä­mät tek­no­lo­giat muuttuvat valtaa käyt­tä­vik­si jär­jes­tel­mik­si, joilla ei ole arjen hel­pot­ta­mi­sen kanssa enää mitään tekemistä.

---

Johanna Ylipulli (2015): Smart futures meet northern realities. Anthropological pers­pec­ti­ves on the design and adoption of urban computing.

Artikkelikuva: Guwashi, “Shibuya Night”, CC BY 2.0