Kaupunkien ja teknologian yhteispeli: Utopioista arkipäivän ”kirppuihin”

Teksti: Johanna Ylipulli, podcast-lukija: Veikko Lindholm

Kaupungistuminen ja tek­no­lo­gian lisään­ty­mi­nen etenevät nyky­maa­il­mas­sa hurjaa vauhtia. Yhä useampi meistä asuu kau­pun­gis­sa. Yhä useamman elämä on kie­tou­tu­nut tie­to­verk­ko­jen ja tie­to­ko­nei­den ympärille – äly­pu­he­li­met piip­paa­vat taskussa ja julkiset näytöt hohtavat valoaan. Viestintäteknologialla on urbaa­nis­sa elämässä val­ta­vas­ti mer­ki­tys­tä: se esi­mer­kik­si vaikuttaa sosi­aa­li­siin suh­tei­siim­me ja siihen, mitä tietoa käy­tös­säm­me on eri tilan­teis­sa.

Me muokkaamme teknologiaa ja teknologia meitä

Antropologin näkö­kul­mas­ta äly­pu­he­li­met, läppärit, julkiset näytöt ja muut kau­pun­kiym­pä­ris­töön ilmes­ty­neet vempeleet eivät ole vain uusia teknisiä leluja, joita suu­ry­ri­tys­ten visio­nää­rit meidän iloksemme keksivät. Niiden takana piilevät pitkät his­to­rial­li­set jatkumot, ja niihin sisältyy lupaus tie­tyn­lai­ses­ta tule­vai­suu­des­ta. Teknologia on kiinteä osa inhi­mil­lis­tä todel­li­suut­ta. Se on osa moni­mut­kai­sia sosi­aa­li­sia pro­ses­se­ja ja kult­tuu­ri­sia mer­ki­tys­ket­ju­ja.

Näin haastavaa ja laajaa aihetta voi lähestyä kahden eri näkö­kul­man kautta. Yhtäältä ilmiötä on kat­sot­ta­va etäältä. Mitkä suuret visiot ohjaavat tek­no­lo­gian kehit­tä­mis­tä? Minkälaiset vai­kut­ti­met ja tekijät muovaavat tekniikan suun­nit­te­lua? Toisaalta pitää katsoa hyvin lähelle. Miten taval­li­set ihmiset kokevat tek­no­lo­gian? Miten ja miksi tek­no­lo­gi­aa käytetään tietyssä tilan­tees­sa? Miksi joku ei käytä sitä lainkaan? Mitkä tekijät muovaavat käyttöä? Tämä artikkeli pohjaa väi­tös­kir­jaa­ni, jossa tar­kas­te­lin digi­taa­li­sen vies­tin­tä­tek­no­lo­gian suun­nit­te­lua ja sen käyttöä poh­joi­ses­sa kau­pun­kiym­pä­ris­tös­sä.

Suuret utopiat teknologian takana

Useat laa­ja­mit­tai­set aja­tus­mal­lit edistävät tieto- ja vies­tin­tä­tek­nii­kan sulaut­ta­mis­ta kau­pun­kiym­pä­ris­töön. Niiden ole­mas­sao­lo on tärkeä tiedostaa, etteivät ne muutu itses­tään­sel­vyyk­sik­si vailla vaih­toeh­to­ja. Kaupunkielämän kannalta keskeinen on visio joka­pai­kan tie­to­tek­nii­kas­ta. Ajatusmalli syntyi 1990-luvulla tie­to­tek­nii­kan tut­ki­muk­sen piirissä, ja on kasvanut vai­ku­tus­val­tai­sek­si visioksi. Sen mukaan tie­to­tek­niik­kaa tulisi olla kaik­kial­la, mutta sen pitäisi toimia huo­maa­mat­to­mas­ti ja sulavasti ihmisten apuna. Sen tulisi arvata tarpeemme ja vastata niihin pyy­tä­mät­tä — olla tie­toi­suu­den ja ajatusten jatke.

Jokapaikan tie­to­tek­niik­ka on vai­kut­ta­nut tek­no­lo­gi­sen kehi­tyk­sen suuntaan häm­mäs­tyt­tä­vän paljon. Tutkijat ovat yli kaksi vuo­si­kym­men­tä ammen­ta­neet ideoita alan alku­pe­räi­sis­tä kir­joi­tuk­sis­ta. Nykyinen elämämme äly­pu­he­li­mien, tablet­ti­tie­to­ko­nei­den ja julkisten näyttöjen keskellä hei­jas­te­lee vahvasti joka­pai­kan tie­to­tek­nii­kan visiota.

Toisen mer­kit­tä­vän aja­tus­mal­lin tarjoaa äly­kau­pun­gin käsite. Sen mukaan kaupungit tulisi varustaa tieto- ja vies­tin­tä­tek­nii­kal­la eli­no­lo­jen ja kil­pai­lu­ky­vyn paran­ta­mi­sek­si sekä monen­lais­ten urbaanin elämän ongelmien rat­kai­se­mi­sek­si. Älykaupunki-ajattelu on lyönyt itsensä voi­mal­li­ses­ti läpi. Esiteltyjen aja­tus­mal­lien eräs ongelma on niiden tek­no­lo­gia­kes­kei­syys: tek­no­lo­gia nähdään rat­kai­suau­to­maat­ti­na, joka kuin itsestään tekee kau­pun­geis­ta tehok­kaam­pia ja miel­lyt­tä­väm­piä paikkoja elää.

National_Reconnaissance_Office,_2013

Kuva: Trevor Paglen, Wikimedia Commons.

Näiden visioiden merkitys ja valta on siinä, että ne tuottavat todel­li­suut­ta. Ne ovat kult­tuu­ri­sia tarinoita, joiden loihtimaa tule­vai­suu­den­nä­ky­mää kohti niin tutkijat, suun­nit­te­li­jat kuin päät­tä­jät­kin pon­nis­te­le­vat. Visiot eivät kui­ten­kaan tarjoa ainoaa mah­dol­lis­ta suuntaa eivätkä ole muut­tu­mat­to­mia. Niitä on tar­kas­tel­ta­va kriit­ti­ses­ti ja niiden tuottamaa todel­li­suut­ta on jat­ku­vas­ti arvioi­ta­va, jotta voimme muokata visioi­tam­me ja niiden myötä tule­vai­suut­tam­me parempaan suuntaan.

Utopiat saapuvat Ouluun

Väitöskirjassani ana­ly­soi­dun, Oulussa toteu­te­tun Ubiikki Oulu ‑hankkeen taustalla vai­kut­ti­vat osittain juuri edellä esitellyt visiot. Lähtökohtana Oulun kaupungin ja yli­opis­ton vetämässä hank­kees­sa oli ajatus hyö­dyl­li­sen tie­to­tek­nii­kan ja uusien pal­ve­lui­den tar­joa­mi­ses­ta kai­ken­lai­sil­le kau­pun­ki­lai­sil­le. Tätä varten kes­kus­taan pää­tet­tiin asentaa julkista ja avointa vies­tin­tä­tek­no­lo­gi­aa, esi­mer­kik­si suuria inte­rak­tii­vi­sia näyt­tö­tau­lu­ja, UBI-näyttöjä. Muun muassa erilaiset rahoi­tuk­seen liittyvät käänteet käänsivät näkö­kul­man alusta alkaen varsin tek­no­lo­gia­läh­töi­sek­si, eikä esi­mer­kik­si laa­ja­mit­tai­sia käyt­tä­jä­tut­ki­muk­sia tehty ennen lait­tei­den asen­ta­mis­ta.

Lisäksi hanketta muovasi Oulun 30-vuotinen lähi­his­to­ria menes­ty­nee­nä ”tek­no­lo­gia­kau­pun­ki­na”. Tämä vaikutti hankkeen suun­nit­te­li­joi­den ja päät­tä­jien käsi­tyk­siin taval­lis­ten kau­pun­ki­lais­ten tie­to­tek­niik­ka­tai­dois­ta ja ‑asen­teis­ta, jotka nähtiin hyvin posi­tii­vi­ses­sa valossa. Valitettavasti suun­nit­te­lun ennakko-oletukset eivät aina vastaa ihmisten todel­li­sia taitoja ja asenteita. Tavalliset kau­pun­ki­lai­set kokivat esi­mer­kik­si julkiset näytöt vaikeina käyttää.

Kolmas hankkeen toteu­tus­ta ohjannut tekijä oli halu tuottaa mah­dol­li­sim­man ”inno­va­tii­vis­ta” tek­no­lo­gi­aa. Innovatiivisuus ymmär­ret­tiin siten, että se on jotain häm­mäs­tyt­tä­vän uutta, jotain mikä ei suoraan perustu esi­mer­kik­si ihmisten aiemmille tavoille käyttää kau­pun­ki­ti­laa. Tällainen läh­tö­koh­ta voi tehdä tek­no­lo­gias­ta vaikeasti ymmär­ret­tä­vää kau­pun­ki­lai­sil­le, ja se voidaan kokea hyö­dyt­tö­mä­nä. Tutkimuksen useissa vaiheissa tuli ilmi, että tek­no­lo­gi­aan syväl­li­ses­ti pereh­ty­neen asian­tun­ti­jan ja taval­li­sen kadun­tal­laa­jan näke­myk­set siitä, mikä on hyö­dyl­lis­tä, kiin­nos­ta­vaa ja help­po­käyt­töis­tä, voivat olla valo­vuo­sien päässä toi­sis­taan.

Kiusaava kirppu vai ilma, jota hengittää?

Väitöskirjassa tut­kit­tiin lisäksi Oulussa asuvien nuorten aikuisten (20−30 v.) digi­taa­li­sen vies­tin­tä­tek­no­lo­gian käyttöä arki­päi­väs­sä sekä tek­no­lo­gi­aan liittyviä asenteita, arvoja ja tarpeita. Näitä myös ver­rat­tiin ikään­ty­nei­den (yli 65 v.) näke­myk­siin. Tutkimukseen osal­lis­tu­nei­den kau­pun­ki­lais­ten tie­to­tek­nii­kan käyt­tö­ta­vois­sa sekä tek­no­lo­gia-asen­teis­sa ja ‑arvoissa havait­tiin yllät­tä­vän laaja kirjo, myös eri ikä­ryh­mien sisällä.

Esimerkiksi osa nuorista aikui­sis­ta pärjäsi pelkällä yksin­ker­tai­sel­la mat­ka­pu­he­li­mel­la ja jotkut haa­vei­li­vat elämästä kokonaan ilman moista riesaa. Eräs vastaaja kuvasi mat­ka­pu­he­lin­ta kirpuksi, joka häiritsee, kutittaa ja roikkuu aina mukana. Toiset taas elelivät tyy­ty­väi­se­nä suuren lai­te­jou­kon keskellä käyttäen sujuvasti laajaa joukkoa sovel­luk­sia. Merkittävä osa nuorista aikui­sis­ta tunsi kuitenkin jääneensä jälkeen tek­no­lo­gian nopeassa kehi­tyk­ses­sä, ja koki tämän ahdis­ta­va­na. Myös muissa vas­taa­vis­sa tut­ki­muk­sis­sa on havaittu, että kiihtyvä tek­no­lo­gi­nen kehitys jakaa ihmisiä kahteen leiriin: kehitystä kan­nat­ta­viin ja tek­no­lo­gian vas­tus­ta­jiin. Jälkimmäiset saattavat jopa luopua tiettyjen lait­tei­den tai sovel­lus­ten käytöstä kokonaan.

Käyttötapojen ja ‑näke­mys­ten moni­muo­toi­suus tulisi huomioida uusien kau­pun­ki­tek­no­lo­gioi­den suun­nit­te­lus­sa. Muuten tek­no­lo­gia hyödyttää vain tie­tyn­lai­sia ihmisiä, ja voi jopa vähentää toisten halua käyttää julkista tilaa. Alunperin kaikille kau­pun­ki­lai­sil­le suun­ni­tel­tu tek­no­lo­gia voikin muuttua syr­ji­väk­si. Ihmisten suh­tau­tu­mi­nen uuteen tek­no­lo­gi­aan kumpuaa heidän aiemmista koke­muk­sis­taan, esi­mer­kik­si siitä, miten he ovat tottuneet käyt­tä­mään mat­ka­pu­he­lin­ta jul­ki­sil­la paikoilla. Lisäksi jul­ki­sil­la paikoilla käyt­täy­ty­mis­tä ohjaavat normit – kuten epä­on­nis­tu­mi­sen vält­tä­mi­nen – vai­kut­ta­vat haluun kokeilla kadulla seisovaa suurta inte­rak­tii­vis­ta näyttöä.

Enemmän rajat ylittävää tutkimusta

Tutkimus osoittaa, että kau­pun­ki­lai­set tulisi ottaa laajemmin mukaan kau­pun­ki­tek­no­lo­gian kehi­tyk­seen, käyt­tä­mäl­lä esi­mer­kik­si osal­lis­ta­van suun­nit­te­lun mene­tel­miä. Suunnittelussa tulisi huomioida tek­no­lo­gian käytön sosi­aa­li­nen, kult­tuu­ri­nen ja fyysinen tausta. Tämä edel­lyt­tää tieteiden välisten raja-aitojen kaa­ta­mis­ta, mutta myös asian­tun­ti­juu­den laajempaa mää­ri­tel­mää. Erilaiset kau­pun­ki­lai­set tulisi nähdä kaupungin arjen asian­tun­ti­joi­na.

On myös ääret­tö­män tärkeää pohtia, mitä uudella tek­no­lo­gial­la tavoi­tel­laan ja kenen etuja se ajaa. Mitkä visiot ja suuret kult­tuu­ri­set ker­to­muk­set ovat tek­no­lo­gian takana, ja olisiko niitä kenties syytä muuttaa? Demokraattisten peri­aat­tei­den ja tie­dos­tet­tu­jen tavoit­tei­den on oltava suun­nit­te­lun ytimessä. Kukapa haluaisi elää synkkien tie­tei­se­lo­ku­vien yhteis­kun­nas­sa, jossa harvojen ymmär­tä­mät tek­no­lo­giat muuttuvat valtaa käyt­tä­vik­si jär­jes­tel­mik­si, joilla ei ole arjen hel­pot­ta­mi­sen kanssa enää mitään tekemistä.


Johanna Ylipulli (2015): Smart futures meet northern realities. Anthropological pers­pec­ti­ves on the design and adoption of urban computing.

Artikkelikuva: Guwashi, “Shibuya Night”, CC BY 2.0 

Kirjoittaja

Johanna Ylipulli on antropologi, joka työskentelee tutkijatohtorina Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnassa Oulun yliopistossa. Ylipulli on ollut mukana tieteidenvälisissä, kaupunkia ja teknologiaa tutkivissa hankkeissa vuodesta 2010. Lisäksi hän on muun muassa opettanut elokuva- ja mediatutkimusta.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Mitä teknologia sinulle tarkoittaa? Onko se arkielämää helpottavia innovaatioita, viihdettä tai teollisuutta - vai jotain aivan muuta? Nykypäivänä voi olla helppoa unohtaa, että sanaan liittyvät assosiaatiot ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Teknologian antropologinen tutkimus sulkee sisäänsä erittäin laajan kokonaisuuden kiehtovia tutkimuskohteita myös ajalta kauan ennen tietoteknologiaa.

Graffitinmaalaajat miellettiin ennen usein nuorisorikollisiksi. Vaikka kyseessä on laillisuuden rajamailla liikkuva alakulttuuri, graffiti on jo kauan ollut osa taide- ja mainosmaailmaa. Viime vuosina graffiteista on tullut laajemmin hyväksytty ilmiö.