Teksti: Niina Ahola, VTK. Podcast-lukija: Bea Bergholm.
Vuotta 2016 pidetään maailmanpolitiikassa myllerrysten vuotena. Yksi suurimmista yllätyksistä Euroopassa oli, kun Britannia päätti irtautua Euroopan unionista 23. kesäkuuta 2016 järjestetyssä kansanäänestyksessä. EU-eron kannattajat voittivat niukasti EU:n yhtenäisyyden kannalla olevat.
Eroa toivovien voitto oli täpärä, sillä lopullinen äänestystulos jakaantui 51,9 % – 48,1 % äänestäjien kesken. Seurauksena oli suuri epätietoisuus siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu sekä kahtia jakautunut kansa. Aihe on jälleen ajankohtainen, sillä pääministeri Theresa Mayn hallitus on ilmoittanut aloittavansa viralliset eroneuvottelut EU:n kanssa maaliskuun 29. päivänä.
Mutta mitä tekemistä tällä kaikella on antropologian kanssa? Olemmehan saaneet lukea mediasta jo monenlaista analyysiä tilanteesta kesäkuusta 2016 lähtien. EU-eroa kannattanut 51,9 % pitää sisällään yli 17 miljoonaa ihmistä, joilla kaikilla oli omat yksilölliset syynsä äänestää EU:sta irtautumisen puolesta. Tilastot antavat meille kattavan yleiskuvan siitä, miten äänet jakautuvat alueittain, ja miten tiettyyn tuloluokkaan tai koulutustaustaan kuuluvat äänestivät keskimääräistä todennäköisemmin, mutta antropologiassa ollaan ennen kaikkea kiinnostuneita ihmisistä näiden lukujen takana. Keitä EU-eron kannattajat ovat ja miksi niin moni kaipasi muutosta nykytilanteeseen?
John Foster (Kuva: Carmen Leidereiter)
Haastattelin aiheesta Manchesterin yliopiston väitöskirjatutkijaa antropologi John Fosteria, jonka oma tutkimus käsittelee työnteon arvoa sekä työttömyyttä ja siihen liittyvää byrokratiaa Britanniassa. Kenttätyötään Foster on tehnyt Manchesterin alueella työttömien työnhakijoiden parissa. Muiden Britannian suurten kaupunkien tavoin Manchesterissa kuilu kaupunkilaisten ja kaupungin laitamilla sekä ulkopuolella asuvien välillä on suuri. Tästä näkökulmasta hän arvioi motivaatioita brexitin puolesta äänestäneiden päätöksen taustalla.
Kaksi näkökulmaa: lähteä vai jäädä?
Tilastojen valossa brexitin puolesta äänestänyt on keskimääräistä useammin iäkkäämpi, tulee alemmasta tuloluokasta ja on heikommin koulutettu kuin EU:ssa pysymisen kannattaja. Hän tulee myös todennäköisemmin maaseudulta tai esikaupunkialueelta maan etelä- tai länsiosista, sillä Pohjois-Irlanti ja Skotlanti äänestivät Lontoon kaltaisten suurkaupunkien ohella EU:ssa pysymisen puolesta. Foster jakaa suurilta osin tämän käsityksen, mutta korostaa ihmisten itsensä kuulemisen tärkeyttä analyysejä tehtäessä.
Fosterin mukaan kuilu euroeron kannattajien ja vastustajien välillä on tällä hetkellä niin suuri, etteivät ihmiset kummallakaan puolella kykene kunnolla keskustelemaan toistensa kanssa. Fosterin mukaan EU:ta kannattavat pysyjät kategorisoivat brexitiä puoltavat lähtijät liian usein mitään tajuamattomiksi rasisteiksi. Lähtijät taas näkevät pysyjät helposti todellisuudesta irtautuneina, moralisoivina liberaaleina, joilla ei ole käsitystä siitä, mitä tavalliset ihmiset joutuvat käymään elämässään läpi. Keskeistä Fosterin mukaan onkin ymmärtää, minkälaiset sosiaaliset suhteet ja kokemukset vaikuttavat kummankin mielipiteen taustalla, jotta voimme analysoida kokonaisuutta paremmin. Tämä ei onnistu pelkästään tilastoja tutkimalla.
On tärkeää huomioida, että kummallakin puolella on omat pätevät syyt puolustaa kantaansa. Ne tulisi ottaa vakavasti molemminpuolisen syyttelyn sijaan. Moni muualta Euroopasta Britanniaan muuttanut kokee äänestyksen vastalauseena heidän maassa olemistaan kohtaan, mikä on Fosterista hyvin valitettavaa, etenkin kun monet EU-kansalaiset ovat vuosikymmenten aikana ehtineet rakentaa koko elämänsä saarivaltioon. Toisaalta hänestä on samalla tärkeää muistaa, että eroa kannattaneiden tunteet eivät kumpua tyhjästä. Monet kamppailevat jatkuvasti esimerkiksi työllistymisen kanssa, mikä heijastuu negatiivisina tunteina muun muassa maahanmuuttoa kohtaan.
Brexit tulee, mutta miksi?
Brexitiä tarkasteltaessa on havaittavissa kaksi muita painavampaa syytä: taloudelliset seikat sekä maahanmuuton vastustaminen. Fosterista äänestyksessä oli EU:n vastustajille huomattavasti enemmän kyse Britannian harjoittaman nykypolitiikan vastustamisesta kuin Euroopan unionista itsestään. Yksinkertaisimmillaan Foster näkee kansanäänestyksen vastapuolilla olevan kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka ovat hyötyneet maan harjoittamasta uusliberalistisesta politiikasta ja niitä, jotka ovat joutuneet kärsimään sen seurauksena.
EU:n vastustajien tyytymättömyys ulottuu vuosikymmenien päähän maan poliittiseen historiaan aina Margaret Thatcherin kauteen asti. Sen seurauksena pääasiassa työväenluokkaiset teollisuustyöpaikat ovat kadonneet ilman, että poliitikot ovat onnistuneet niitä korvaamaan. Tästä johtuen suuri väestönosa tuntee itsensä sysätyksi yhteiskunnan marginaaliin ja siten myös asemansa ja elämäntyylinsä uhatuksi. Ihmisten elämä on muuttunut näköalattomaksi, sillä he eivät enää pysty ansaitsemaan elantoaan palkkatyötä tekemällä.
Perinteisen ansaintamallin pirstoutuminen on Fosterin mukaan aiheuttanut turhautumista, joka kohdistuu ensisijaisesti valtiovaltaan ja poliitikkoihin. Ihmisten yleisen käsitysen mukaan valtio toimii aktiivisesti heitä vastaan sen sijaan, että se tukisi ihmisten työllistymistä esimerkiksi luomalla työpaikkoja. Toisaalta valtio puuttuu työttömien ihmisten elämään jatkuvasti erilaisilla byrokraattisilla toimilla ja valvonnalla, minkä ihmiset kokevat syyllistävänä ja nöyryyttävänä.
“Kun perinteisten elinkeinomallien katoamisen yhdistää hallituksen kontrolloiviin toimiin ihmisiä kohtaan, jotka eivät pysty enää elättämään itseään, on lopputuloksena hyvinkin tulenarka tilanne. Ihmiset ovat raivoissaan. Kuten huomasin kenttätyöni aikana, raivo kohdistetaan valtiovaltaan, minkä näen olevan brexit-äänestyksen todellinen kohde. Kun ihmiset kokevat olevansa taloudellisesti ja poliittisesti sivuutettuja, he purkavat tuntojaan brexitin kaltaisiin poliittisiin kannanottoihin.”
Tämä näkyy myös Manchesterissa, josta Foster on kotoisin. Suurkaupungeissa asuvat hyötyvät EU:n ja vapaiden markkinoiden mukanaan tuomasta kansainvälisyydestä ja valinnanvapaudesta. He löytävät helposti töitä ja ystäviä, joten heillä ei ole tarvetta kyseenalaistaa vallitsevaa asiantilaa.
Mutta jo Manchesteria ympäröivillä alueilla kohtaa hyvin erilaisen todellisuuden. Fosterin mukaan hänen kotipaikassaan Carlislessa yleinen tunnelma on, että asiat ovat muuttumassa entistä huonommiksi eikä mikään toimi kuten pitäisi. Tämä auttaa osaltaan selittämään jyrkkää mielipide-eroa EU-eron kannattajien ja vastustajien välillä.
Toimimattomat työmarkkinat
Työpaikkojen katoamisen lisäksi Foster näkee keskeisenä ongelmana työelämän rakenteiden muutoksen. Sen kaltainen työ, johon olemme vuosikymmenien saatossa tottuneet, on muuttumassa vanhanaikaiseksi. Automatisaation lisäksi yritysten halu ulkoistaa toimintaansa halvan työvoiman maihin on saanut työn arvon laskemaan myös Britanniassa. Tämä lisää kilpailua, ja koska työpaikkoja ei ole tarpeeksi kaikille hakijoille, joutuvat monet ottamaan vastaan sellaista työtä, mitä eivät olisi aiemmin huolineet. Kolikon kääntöpuolena ihmiset muuttuvat itsekkäämmiksi ja asettuvat helposti puolustuskannalle, kun heidän toimeentulonsa muuttuu epävakaaksi ja satunnaiseksi.
Työvoiman arvostuksen laskussa piilee Fosterin mukaan myös toinen ongelma, sillä se heikentää työntekijöiden neuvotteluasemia suhteessa valtioon. Foster huomauttaa työväenliikkeen olleen Britanniassa vahvimmilla joukkotyöllisyyden aikakautena, jolloin työntekijöitä vielä tarvittiin tehdastyöhön. Nyt kun työväenliikkeen vaikutusvalta on vähentynyt, vallanpitäjillä on vähemmän tarvetta kuunnella heitä, jolloin työntekijät etääntyvät yhä kauemmas poliitikoista.
Tästä huolimatta ajattelemme edelleen työmarkkinoiden tarjoavan töitä kaikille halukkaille, vaikkei se enää nykyisin pidä paikkaansa. Fosterin näkemyksen mukaan tämä käsitys oikeuttaa työttömien kohtuuttomaan syyllistämiseen, joka vuorostaan lisää kaunaa hallitusta kohtaan.
Foster katsoo, ettei Britannian poliittinen vasemmisto tai oikeisto ole kumpikaan onnistunut käsittelemään todellisia ongelmia työttömyyden taustalla. Molemmat ovat jääneet jumiin ajatukseen työstä entisenlaisena. He yhdistävät työn arvostuksen ajatukseen ahkerasta työnteosta tavalla, joka leimaa työttömiä entisestään. Näin he jättävät huomioimatta sen keskeisen seikan, ettei työtä yksinkertaisesti ole tarjolla kaikille, jotka sitä haluaisivat tehdä. Niinpä kumpikaan puolue ei toistaiseksi ole pystynyt tarjoamaan työttömyysongelmaan uskottavaa ratkaisua, mihin turhautuneet kansalaiset purkivat tuntojaan brexit-äänestyksessä.
Artikkelin toinen, maahanmuuttoa käsittelevä osa julkaistaan ensi viikolla!
Alkuperäinen kuva: Jeff Djevdet. (CC BY 2.0) Muokattu
Taitto: Kaisa Vainio
