Brexit – Mitä, missä miksi? Osa 1

Teksti: Niina Ahola, VTK. Podcast-lukija: Bea Bergholm. 

Vuotta 2016 pidetään maa­il­man­po­li­tii­kas­sa myl­ler­rys­ten vuotena. Yksi suu­rim­mis­ta yllä­tyk­sis­tä Euroopassa oli, kun Britannia päätti irtautua Euroopan unionista 23. kesäkuuta 2016 jär­jes­te­tys­sä kan­sa­nää­nes­tyk­ses­sä. EU-eron kan­nat­ta­jat voittivat niukasti EU:n yhte­näi­syy­den kannalla olevat.

Eroa toivovien voitto oli täpärä, sillä lopul­li­nen äänes­tys­tu­los jakaantui 51,9 % – 48,1 % äänes­tä­jien kesken. Seurauksena oli suuri epä­tie­toi­suus siitä, mitä seu­raa­vak­si tapahtuu sekä kahtia jakau­tu­nut kansa. Aihe on jälleen ajan­koh­tai­nen, sillä pää­mi­nis­te­ri Theresa Mayn hallitus on ilmoit­ta­nut aloit­ta­van­sa viral­li­set ero­neu­vot­te­lut EU:n kanssa maa­lis­kuun 29. päivänä.

Mutta mitä tekemistä tällä kaikella on ant­ro­po­lo­gian kanssa? Olemmehan saaneet lukea mediasta jo monen­lais­ta analyysiä tilan­tees­ta kesä­kuus­ta 2016 lähtien. EU-eroa kan­nat­ta­nut 51,9 % pitää sisällään yli 17 miljoonaa ihmistä, joilla kaikilla oli omat yksi­löl­li­set syynsä äänestää EU:sta irtau­tu­mi­sen puolesta. Tilastot antavat meille kattavan yleis­ku­van siitä, miten äänet jakau­tu­vat alueit­tain, ja miten tiettyyn tulo­luok­kaan tai kou­lu­tus­taus­taan kuuluvat äänes­ti­vät kes­ki­mää­räis­tä toden­nä­köi­sem­min, mutta ant­ro­po­lo­gias­sa ollaan ennen kaikkea kiin­nos­tu­nei­ta ihmisistä näiden lukujen takana. Keitä EU-eron kan­nat­ta­jat ovat ja miksi niin moni kaipasi muutosta nyky­ti­lan­tee­seen?

Kuva_ Carmen Leidereiter

John Foster (Kuva: Carmen Leidereiter)

Haastattelin aiheesta Manchesterin yli­opis­ton väi­tös­kir­ja­tut­ki­jaa ant­ro­po­lo­gi John Fosteria, jonka oma tutkimus käsit­te­lee työnteon arvoa sekä työt­tö­myyt­tä ja siihen liittyvää byro­kra­ti­aa Britanniassa. Kenttätyötään Foster on tehnyt Manchesterin alueella työt­tö­mien työn­ha­ki­joi­den parissa. Muiden Britannian suurten kau­pun­kien tavoin Manchesterissa kuilu kau­pun­ki­lais­ten ja kaupungin lai­ta­mil­la sekä ulko­puo­lel­la asuvien välillä on suuri. Tästä näkö­kul­mas­ta hän arvioi moti­vaa­tioi­ta brexitin puolesta äänes­tä­nei­den päätöksen taustalla.

Kaksi näkökulmaa: lähteä vai jäädä?

Tilastojen valossa brexitin puolesta äänes­tä­nyt on kes­ki­mää­räis­tä useammin iäkkäämpi, tulee alemmasta tulo­luo­kas­ta ja on heikommin kou­lu­tet­tu kuin EU:ssa pysymisen kan­nat­ta­ja. Hän tulee myös toden­nä­köi­sem­min maa­seu­dul­ta tai esi­kau­pun­kia­lu­eel­ta maan etelä- tai län­sio­sis­ta, sillä Pohjois-Irlanti ja Skotlanti äänes­ti­vät Lontoon kal­tais­ten suur­kau­pun­kien ohella EU:ssa pysymisen puolesta. Foster jakaa suurilta osin tämän käsi­tyk­sen, mutta korostaa ihmisten itsensä kuu­le­mi­sen tärkeyttä ana­lyy­se­jä tehtäessä.

imageedit_10_5070560164Fosterin mukaan kuilu euroeron kan­nat­ta­jien ja vas­tus­ta­jien välillä on tällä hetkellä niin suuri, etteivät ihmiset kum­mal­la­kaan puolella kykene kunnolla kes­kus­te­le­maan toistensa kanssa. Fosterin mukaan EU:ta kan­nat­ta­vat pysyjät kate­go­ri­soi­vat brexitiä puoltavat lähtijät liian usein mitään tajua­mat­to­mik­si rasis­teik­si. Lähtijät taas näkevät pysyjät helposti todel­li­suu­des­ta irtau­tu­nei­na, mora­li­soi­vi­na libe­raa­lei­na, joilla ei ole käsitystä siitä, mitä taval­li­set ihmiset joutuvat käymään elä­mäs­sään läpi. Keskeistä Fosterin mukaan onkin ymmärtää, min­kä­lai­set sosi­aa­li­set suhteet ja koke­muk­set vai­kut­ta­vat kummankin mie­li­pi­teen taustalla, jotta voimme ana­ly­soi­da koko­nai­suut­ta paremmin. Tämä ei onnistu pel­käs­tään tilastoja tut­ki­mal­la.

On tärkeää huomioida, että kum­mal­la­kin puolella on omat pätevät syyt puolustaa kantaansa. Ne tulisi ottaa vakavasti molem­min­puo­li­sen syyttelyn sijaan. Moni muualta Euroopasta Britanniaan muuttanut kokee äänes­tyk­sen vas­ta­lausee­na heidän maassa ole­mis­taan kohtaan, mikä on Fosterista hyvin vali­tet­ta­vaa, etenkin kun monet EU-kan­sa­lai­set ovat vuo­si­kym­men­ten aikana ehtineet rakentaa koko elämänsä saa­ri­val­tioon. Toisaalta hänestä on samalla tärkeää muistaa, että eroa kan­nat­ta­nei­den tunteet eivät kumpua tyhjästä. Monet kamp­pai­le­vat jat­ku­vas­ti esi­mer­kik­si työl­lis­ty­mi­sen kanssa, mikä heijastuu nega­tii­vi­si­na tunteina muun muassa maa­han­muut­toa kohtaan.

imageedit_2_6067969460

Brexit tulee, mutta miksi?

Brexitiä tar­kas­tel­taes­sa on havait­ta­vis­sa kaksi muita pai­na­vam­paa syytä: talou­del­li­set seikat sekä maa­han­muu­ton vas­tus­ta­mi­nen. Fosterista äänes­tyk­ses­sä oli EU:n vas­tus­ta­jil­le huo­mat­ta­vas­ti enemmän kyse Britannian har­joit­ta­man nyky­po­li­tii­kan vas­tus­ta­mi­ses­ta kuin Euroopan unionista itsestään. Yksinkertaisimmillaan Foster näkee kan­sa­nää­nes­tyk­sen vas­ta­puo­lil­la olevan kah­den­lai­sia ihmisiä: niitä, jotka ovat hyötyneet maan har­joit­ta­mas­ta uus­li­be­ra­lis­ti­ses­ta poli­tii­kas­ta ja niitä, jotka ovat joutuneet kärsimään sen seu­rauk­se­na.

EU:n vas­tus­ta­jien tyy­ty­mät­tö­myys ulottuu vuo­si­kym­me­nien päähän maan poliit­ti­seen his­to­ri­aan aina Margaret Thatcherin kauteen asti. Sen seu­rauk­se­na pää­asias­sa työ­väen­luok­kai­set teol­li­suus­työ­pai­kat ovat kadonneet ilman, että polii­ti­kot ovat onnis­tu­neet niitä kor­vaa­maan. Tästä johtuen suuri väes­tön­osa tuntee itsensä sysätyksi yhteis­kun­nan mar­gi­naa­liin ja siten myös asemansa ja elä­män­tyy­lin­sä uhatuksi. Ihmisten elämä on muuttunut näkö­alat­to­mak­si, sillä he eivät enää pysty ansait­se­maan elantoaan palk­ka­työ­tä tekemällä.

Perinteisen ansain­ta­mal­lin pirs­tou­tu­mi­nen on Fosterin mukaan aiheut­ta­nut tur­hau­tu­mis­ta, joka kohdistuu ensi­si­jai­ses­ti val­tio­val­taan ja polii­tik­koi­hin. Ihmisten yleisen käsitysen mukaan valtio toimii aktii­vi­ses­ti heitä vastaan sen sijaan, että se tukisi ihmisten työl­lis­ty­mis­tä esi­mer­kik­si luomalla työ­paik­ko­ja. Toisaalta valtio puuttuu työt­tö­mien ihmisten elämään jat­ku­vas­ti eri­lai­sil­la byro­kraat­ti­sil­la toimilla ja val­von­nal­la, minkä ihmiset kokevat syyl­lis­tä­vä­nä ja nöy­ryyt­tä­vä­nä.

Kun perin­teis­ten elin­kei­no­mal­lien katoa­mi­sen yhdistää hal­li­tuk­sen kont­rol­loi­viin toimiin ihmisiä kohtaan, jotka eivät pysty enää elät­tä­mään itseään, on lop­pu­tu­lok­se­na hyvinkin tulenarka tilanne. Ihmiset ovat rai­vois­saan. Kuten huomasin kent­tä­työ­ni aikana, raivo koh­dis­te­taan val­tio­val­taan, minkä näen olevan brexit-äänes­tyk­sen todel­li­nen kohde. Kun ihmiset kokevat olevansa talou­del­li­ses­ti ja poliit­ti­ses­ti sivuu­tet­tu­ja, he purkavat tuntojaan brexitin kal­tai­siin poliit­ti­siin kan­nan­ot­toi­hin.”

imageedit_61_3073905810

Tämä näkyy myös Manchesterissa, josta Foster on kotoisin. Suurkaupungeissa asuvat hyötyvät EU:n ja vapaiden mark­ki­noi­den mukanaan tuomasta kan­sain­vä­li­syy­des­tä ja valin­nan­va­pau­des­ta. He löytävät helposti töitä ja ystäviä, joten heillä ei ole tarvetta kysee­na­lais­taa val­lit­se­vaa asian­ti­laa.

Mutta jo Manchesteria ympä­röi­vil­lä alueilla kohtaa hyvin erilaisen todel­li­suu­den. Fosterin mukaan hänen koti­pai­kas­saan Carlislessa yleinen tunnelma on, että asiat ovat muut­tu­mas­sa entistä huo­nom­mik­si eikä mikään toimi kuten pitäisi. Tämä auttaa osaltaan selit­tä­mään jyrkkää mielipide-eroa EU-eron kan­nat­ta­jien ja vas­tus­ta­jien välillä.

Toimimattomat työmarkkinat

Työpaikkojen katoa­mi­sen lisäksi Foster näkee kes­kei­se­nä ongelmana työelämän raken­tei­den muutoksen. Sen kaltainen työ, johon olemme vuo­si­kym­me­nien saatossa tottuneet, on muut­tu­mas­sa van­han­ai­kai­sek­si. Automatisaation lisäksi yritysten halu ulkoistaa toi­min­taan­sa halvan työvoiman maihin on saanut työn arvon laskemaan myös Britanniassa. Tämä lisää kilpailua, ja koska työ­paik­ko­ja ei ole tarpeeksi kaikille haki­joil­le, joutuvat monet ottamaan vastaan sellaista työtä, mitä eivät olisi aiemmin huolineet. Kolikon kään­tö­puo­le­na ihmiset muuttuvat itsek­kääm­mik­si ja asettuvat helposti puo­lus­tus­kan­nal­le, kun heidän toi­meen­tu­lon­sa muuttuu epä­va­kaak­si ja satun­nai­sek­si.

imageedit_84_8965758685Työvoiman arvos­tuk­sen laskussa piilee Fosterin mukaan myös toinen ongelma, sillä se heikentää työn­te­ki­jöi­den neu­vot­te­lua­se­mia suhteessa valtioon. Foster huo­maut­taa työ­väen­liik­keen olleen Britanniassa vah­vim­mil­la jouk­ko­työl­li­syy­den aika­kau­te­na, jolloin työn­te­ki­jöi­tä vielä tar­vit­tiin teh­das­työ­hön. Nyt kun työ­väen­liik­keen vai­ku­tus­val­ta on vähen­ty­nyt, val­lan­pi­tä­jil­lä on vähemmän tarvetta kuunnella heitä, jolloin työn­te­ki­jät etään­ty­vät yhä kauemmas polii­ti­kois­ta.

Tästä huo­li­mat­ta ajat­te­lem­me edelleen työ­mark­ki­noi­den tarjoavan töitä kaikille haluk­kail­le, vaikkei se enää nykyisin pidä paik­kaan­sa. Fosterin näke­myk­sen mukaan tämä käsitys oikeuttaa työt­tö­mien koh­tuut­to­maan syyl­lis­tä­mi­seen, joka vuo­ros­taan lisää kaunaa hal­li­tus­ta kohtaan.

Foster katsoo, ettei Britannian poliit­ti­nen vasem­mis­to tai oikeisto ole kumpikaan onnis­tu­nut käsit­te­le­mään todel­li­sia ongelmia työt­tö­myy­den taustalla. Molemmat ovat jääneet jumiin aja­tuk­seen työstä enti­sen­lai­se­na. He yhdis­tä­vät työn arvos­tuk­sen aja­tuk­seen ahkerasta työn­teos­ta tavalla, joka leimaa työttömiä enti­ses­tään. Näin he jättävät huo­mioi­mat­ta sen keskeisen seikan, ettei työtä yksin­ker­tai­ses­ti ole tarjolla kaikille, jotka sitä haluai­si­vat tehdä. Niinpä kumpikaan puolue ei tois­tai­sek­si ole pystynyt tar­joa­maan työt­tö­myy­son­gel­maan uskot­ta­vaa ratkaisua, mihin tur­hau­tu­neet kan­sa­lai­set purkivat tuntojaan brexit-äänes­tyk­ses­sä.

Artikkelin toinen, maa­han­muut­toa käsit­te­le­vä osa jul­kais­taan ensi viikolla!

imageedit_61_4167806651

Alkuperäinen kuva: Jeff Djevdet. (CC BY 2.0) Muokattu

Taitto: Kaisa Vainio

Kirjoittaja

Niina Ahola (VTM) on terveyden ja hyvinvoinnin tutkimukseen perehtynyt antropologi. Hän on AntroBlogin työelämäosion perustaja ja entinen toimituskoordinaattori. Niinaa kiinnostavat seksuaaliterveyskysymykset, terveydenhoitoon liittyvät salaliittoteoriat ja epävarmuuden tutkimus itäisessä Afrikassa.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Kuinka monta seksuaalirikosta vaaditaan kriisiin? Kriisit ovat aina määrittelykysymyksiä ja kriisipuhe poliittisten ja taloudellisten motiivien värittämää. Kriisipuhe hyödyttää usein esittäjäänsä, mutta tilanteen kuvaaminen kriisinä voi olla arvokasta myös laajempien yhteiskunnallisten epäkohtien paljastamisessa.

Steinerpedagogiset varhaiskasvattajat kokevat lasten muuttuneen viime vuosikymmenten aikana. Yhä useammat lapset “tietävät kaikesta kaiken ja puhuvat kuin pienet aikuiset” mutta eivät liity leikkiin, eivät selviä vastoinkäymisistä, eivätkä osaa käyttää käsiään. Näin käy, kun yhteiskunta keskittyy älyyn, tietoon ja tuottavuuteen.