Yle Radio 1:n Löytöretki suomalaiseen toivoon -sarjan kolmannessa osassa toimittaja Satu Kivelä puhuu kirjailija ja terapeutti Taru Hallikaisen kanssa armosta. Keskustelussa sivutaan myös epätoivon tunteiden kulttuurisia eroja. Hallikainen sanoo, että yhteisöllisissä kulttuureissa elävät ihmiset kokevat vähemmän masennusta kuin yksilökeskeisyyttä korostavissa länsimaissa.
Antropologit ovat perinteisesti olleet länsimaisia tutkijoita osallistumassa muiden kulttuurien elämänmenoon. Koska suuri osa maailmaa elää euroamerikkalaista kulttuuripiiriä yhteisöllisemmin, individualistisen ja kollektiivisen erot ovat aina kiinnostaneet antropologeja. Näitä tekijöitä tarkastellaan myös mielenterveyttä koskevassa antropologisessa tutkimuksessa, joka usein korostaa yhteisöllisyyden merkitystä hyvinvoinnille.
Masennuksen kokeminen eri kulttuureissa on moniulotteisempi kysymys. Kokemuksemme on yhteydessä siihen, millaisia käsitteitä meillä on. Jos kielessä ei esimerkiksi ole termiä masennukselle, voidaan esittää että (ainoastaan sen) kielen puhujat eivät kärsi masennuksesta samassa merkityksessä kuin suomalainen, jolle käsite on tuttu. Tämä ei tarkoita, etteikö heillä voisi olla samanlaisia tunnetiloja, ajatuksia ja kokemuksia kuin masentuneella.
Lääketieteellisen antropologian professorin, psykiatri Arthur Kleinmanin mukaan vakavan kliinisen masennuksen tunnistaminen ei ole kulttuurista kiinni. Masennukseksi kutsutussa ilmiössä on kuitenkin voimakkaita aste-eroja. Lievä masennus on paljon kliinistä masennusta monikasvoisempi ja muuntautuvampi ilmiö, ja sen matkustaminen kulttuurirajojen yli ei ole yksiselitteistä.
Esimerkiksi Japanissa ei ennen 2000-luvun alkua tunnettu masennusta kuin sen vakavassa, patologisessa muodossa. Eriasteisia surun ja voimattomuuden tunteita ei pidetty häiriötilana. Kun lääkeyhtiöt onnistuivat markkinoimaan masennuksen Japaniin, lievästä masennuksesta kärsivien määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Ihmiset saivat kokemustensa tulkinnalle uuden kategorian – ja lääkityksen.
Kleinmanin mukaan lievän masennuksen diagnosointi sairaudeksi on kaksiteräinen miekka. Se vähentää masennukseen liittyvää häpeää ja sosiaalisia ongelmia, mutta toisaalta mielialojen uudelleenmäärittely lääkehoitoa vaativiksi ongelmiksi on globalisaation voimakkaimpia ilmentymiä.
Mielenterveyspotilaiden kuntoutumista tutkinut antropologi Neely Laurenzo Myers on esittänyt mielen järkkymisestä toipumisen avaintekijäksi sitä, että ihmisellä on mahdollisuus luoda kokemuksilleen merkityksiä. Tämä etnografinen havainto on ristiriidassa mielenterveyden lääkepainotteisen hoidon kanssa. Medikalisaation ongelmista on kirjoitettu Suomessakin runsaasti. Myersin havaintojen valossa mielialalääkkeiden sudenkuopaksi muodostuu myös se, että ne saattavat entisestään heikentää kykyä kokea toipumisen kannalta tärkeää merkityksellisyyttä.
Yle Radio 1:n Toivon heinäkuu: Löytöretki suomalaiseen toivoon -sarja kuullaan perjantaisin kello 15.05. Neliosainen ohjelmasarja on kuunneltavissa myös Yle Areenassa. Ohjelmasarjan yhteistyökumppaneina toimivat Suomen mielenterveyden keskusliitto, AntroBlogi sekä Luonnonpäivät.fi. AntroBlogi paneutuu mielenterveyden kulttuurisidonnaisuuteen ja sosiaalisuuteen Helsingin Taiteiden yönä tapahtumallaan Tabufestivaali: Onko normaalia olla mielisairas?
Lue lisää
Arthur Kleinman ja Byron J. Good (toim). Culture and Depression. Studies in the Anthropology and Cross-Cultural Psychiatry of Affect and Disorder. 1986.
Neely Laurenzo Myers. Recovery’s Edge. An Ethnography of Mental Health Care and Moral Agency. 2015.
