Post by Ninnu Koskenalho

Perhekonstellaatio on saksalainen vaihtoehtoterapia, joka yhdistää zulujen kosmologian ja esi-isien kunnioituksen länsimaiseen psykologiaan. Menetelmä tutkii suvussa kulkevia traumoja, salaisuuksia ja konflikteja. Sen mukaan yksilön ongelmat ovat heijastusta suvun kätketyistä taakoista. Saksassa holokaustin uhrien ja sotarikollisten jälkeläiset käyttävät perhekonstellaatiota.

"Näin ei ole ikinä tapahtunut: nuori nainen ei pieraise miehensä sylissä", veisteli sumerialainen vitsiniekka 3900 vuotta sitten. Pieruvitsit yhdistävät yli rajojen, vaikka pieruja pidetään kaikkialla vastenmielisinä.

Koro on erityisesti Kiinassa tunnettu psyykkinen häiriötila. Siitä kärsivällä henkilöllä on kammottava, irrationaalinen pelko: hän kokee sukupuolielintensä kutistuvan, imeytyvän kehoon ja katoavan kokonaan.

Jos biologiset vanhemmat eivät jostain syystä kykene huolehtimaan lapsestaan tai  menehtyvät, lapsen saattaa kasvattaa adoptiovanhempi. Adoptiota tapahtuu myös muista syistä. Polynesialaisissa yhteiskunnissa, kuten Havaijilla, tunnetaan lahjaan pohjaava adoptio.

Suomalainen yhteiskunta rakentuu voimakkaasti ydinperheen ympärille. Tähän ydinperheeseen lasketaan perinteisesti kuuluvaksi lapset ja vanhemmat - siis äiti ja isä. Avioerojen, yksinhuoltajuuden ja uusperheiden yleistyminen sekä erityisesti samansukupuolisten liittojen laillinen hyväksyminen on muuttanut ydinperheen raameja. Nykypäivänä meidän onkin helpompaa omaksua antropologille tuttu näkökulma: äitiys ja isyys ovat sosiaalisesti rakentuneita kategorioita. Kuka siis on isä, ja mikä on hänen merkityksensä?

Nopeasti ajatellen voisi luulla, että “äiti” on itsestäänselvä ja biologiaan pohjaava rooli: äiti on se, joka synnyttää lapsen. Mutta hetkinen - adoptioäiti on niin ikään äiti. Niin on myös naisparista se, joka ei kanna ja synnytä yhteistä lasta. Erilaisia äidin määritelmiä löytyykin maailmalta suuri kirjo.

Lapsilla on usein mielikuvitusystäviä, mutta näkymätön kaveri aikuisella herättää lähipiirissä huolta. Jotkut kuitenkin pyrkivät siihen tietoisesti. Tulpavelhot ovat ihmisiä, jotka kertovat onnistuneensa luomaan mielensä sisään itsenäisen, persoonallisen olennon nimeltä tulpa.

Kun toimittaja Satu Kivelä tapaa antropologi Inkeri Aulan, keskustelu toivosta kohoaa globaalille tasolle. Aula huomauttaa, että niin toivo kuin epätoivokin rakentuvat vuorovaikutussuhteissa, ja että elämme maailmassa jossa vaikutamme kaiken aikaa toinen toisiimme. Teoillamme on vaikutuksia muihin myös silloin, kun emme itse näe sitä - asia joka tuo toivoa yhdelle saattaa samalla luoda epätoivoa toiselle.

Ovatko yhteisöllisemmissä kulttuureissa elävät ihmiset vapaampia masennuksesta? Onko masennus samanlaista kaikkialla maailmassa? Yle Radio 1:n ohjelmassa Taru Hallikainen ja Satu Kivelä pohtivat armoa, antropologi taas masennuksen kulttuurisidonnaisuutta.

Kuunnelmasarja Löytöretki suomalaiseen toivoon vie tällä viikolla toimittaja Satu Kivelän metsään ekopsykologi Kirsi Salosen. Keskustelu kaartelee hyvinvoinnin, luontosuhteen ja luonnon symboliikan teemoissa. Kommentoimme sarjaa viikottain, ja antropologiseen haaviin tarttui tällä kertaa ajatus “villin” ja “kesytetyn” luonnon eroista.