Siirry suoraan sisältöön

#Minämyös ja täydellisen naisen ruumiillistuma

Mieshenkilö kysyy ikääni. Olemme tunteneet vain muutaman minuutin. Samalla hän kertoo olevansa kaksi kertaa minua vanhempi. Mies flirttailee. Kerron ikäni, vaikka kysymys on mielestäni asiaton.

Seuraavaksi mies kysyy painoani. Naurahdan. En tiedä, miten muuten reagoida nolostuttamatta häntä. Kyseessä on valtasuhde: miehellä on tutkimusprojektini kannalta tärkeitä suhteita. Jos nolostutan hänet, tutkimukseni kannalta tärkeä ovi pysyy kiinni. Ahdistelijani kommentit on tarkoitettu kohteliaisuuksiksi, ja ne perustuvat viihdeteollisuuden luomiin mielikuviin hoikasta ja nuoresta naisesta.

Syyllistyn kiemurteluun. En kerro miehelle kommenttien olevan sopimattomia. Sen sijaan mahdollistan sen, ettei hän ymmärrä käytöksensä typeryyttä. Tämä on kiemurtelun ydin: sillä yritetään olla saattamatta keskustelukumppania noloon tilanteeseen. Patriarkaalisessa maailmassa monet naiset joutuvat kiemurtelemaan. Sillä pääsee usein pidemmälle kuin suoralla puheella.

Kiemurtelu seksismin edessä ylläpitää osaltaan asetelmaa, jonka suojissa #minämyös-kampanjan sytyttänyt pohjois-amerikkalaisen elokuvamaailman kärkihahmo Harvey Weinstein ja monet muut ehtivät syyllistyä seksuaaliseen häirintään niin usein ja pitkään. #Minämyös-kampanja muistuttaa meitä seksismin ja vallan suhteesta. Samalla olisi hyvä tarkastella asiaa laajemmin. 10 vuotta sitten kampanjan aloittanut musta amerikkalainen aktivisti Tarana Burke rohkaisee meitä analysoimaan vakiintuneita seksistisiä käytäntöjä intersektionaalisesti (eli rodun, yhteiskuntaluokan ja sukupuolen kautta).

Viihdeteollisuus uusintaa seksismiä, eli korostaa näennäisesti sukupuolesta juontuvia eroja. Se luo mielikuvaa ihanteellisesta feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta, ohjaa seksuaalisuuttamme ja joskus opastaa väkivaltaiseen käytökseen. Nämä mielikuvat vaikeuttavat kaikkien meidän, mutta erityisesti kulttuurisesti naisiksi ja tytöiksi määriteltyjen, elämää.

Viihdeteollisuuden “täydelliset naiset” kiemurtelevat vahvojen miesten edessä ja toimivat heteronormatiivisena mittapuuna nuorille naisille. Heihin samaistuminen on valttia, sillä itsensä myyminen kaikilla mahdollisilla keinoilla auttaa yksilöitä menestymään uusliberaalin talouspolitiikan vapailla markkinoilla. Me feministit kutsumme tätä jälki-feministiseksi aikakaudeksi. Sen kiteyttää harhaanjohtava ajatus siitä, että feminismi on eliminoinut itse itsensä: tasa-arvo on saavutettu ja seksimi hävinnyt. “Suorapuheinen”, “vihainen”, “ilonpilaaja” feministipoliisi korvautuu “täydellisellä”, seksikkään business-naisen ruumillistumalla, joka samalla pyörittää onnellista kotia.

Weinstein-episodi ja lukuisat muut tapaukset todistavat seksististen rakenteiden pysyvyydestä.  Siteeratakseni bell hooksia: jos feminismi ymmärretään taisteluna kaikkea seksismiä, seksuaalista hyväksikäyttöä ja riistoa vastaan, jää #minämyös pintapuoliseksi älähdykseksi ellei samalla ryhdytä talkoisiin vakiintuneiden seksististen käytäntöjen kitkemiseksi – niiden, jotka pakottavat naiset kiemurtelemaan. Tämä ei koske vain viihdeteollisuuden backstagea vaan myös esiintymislavaa.  

Toimitus

Lukemista

  1.  hooks, bell. 2000. Feminism is for Everybody: passionate politics
  2. McRobbie, Angela. 2009. The Aftermath of Feminism:  Gender, Culture and Social Change.
  3. Ahmed, Sara. 2016. Living a feminist life.
Jaa tämä artikkeli:
Liina Mustonen

Liina Mustonen

Liina Mustonen on yhteiskuntatieteiden tohtori (EUI 2017) ja työskentelee tutkijana ja dosenttina Saksassa Duisburg-Essenin yliopistossa sosiologian laitoksella. Hänen tutkimuksensa käsittelee muun muuassa sukupuolta, muuttoliikettä, toiseuttamisen diskursseja ja hierarkioita Euroopassa sekä Lähi-idässä.Katso kirjoittajan artikkelit

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *