Siirry suoraan sisältöön

Joulupukin demoninen apuri

Kerran vuodessa demonin ja vuohen sekoitukselta näyttävät hirviöt jahtaavat ihmisiä kaduilla Itävallan Lienzissä. Kyseessä on vanha perinne, jossa paikallinen joulupukin apuri Krampus rankaisee tuhmia lapsia. Tapa tunnetaan myös Saksassa, Sloveniassa, Unkarissa ja Tšekissä.

6.12. alueella juhlitaan Pyhää Nikolausta, eli joulupukkia. Aamulla lapset löytävät kengistään joko pieniä lahjoja tai risuja, riippuen siitä ovatko olleet kilttejä vai tuhmia. Edeltävä yö tunnetaan Krampuksen yönä, jolloin Nikolaus kulkee talosta taloon ja arvioi lasten käytöksen – tuhmat kohtaavat hänen demonisen apulaisensa. Legendan mukaan Krampus piiskaa huonosti käyttäytyneitä lapsia koivunoksilla ja vie tuhmimmat säkissään mukanaan alamaailmaan.

Hahmon pakanalliset juuret ovat satoja vuosia vanhassa traditiossa, jossa kaupungin nuoret miehet pukeutuvat myyttiseksi Krampukseksi ja kulkevat kaupungin halki ketjuja ja kelloja kolistellen, hätistellen talven henkiä. Nykyäänkin kulkue koostuu karvaisiin pukuihin, sarviin ja pelottaviin puusta veistettyihin naamioihin pukeutuneista miehistä. Krampukseksi voi pukeutua kuka vain, mutta yhä enenevässä määrin paholaisten vuosittaiseen remuamiseen liittyy nuorten miesten juhlinta ja alkoholi.

Aikojen saatossa perinne on yritetty hävittää useaan otteeseen. 1100-luvulla katolinen kirkko kielsi Krampukseen liittyvän juhlinnan, sillä hahmo muistutti liikaa kristillistä paholaista. Toisen maailmansodan aikaan fasistit pitivät sitä sosiaalidemokraattien keksintönä.

Krampuksen suosio on kasvanut viime aikoina, ja aihe on saanut muun muassa oman sarjakuvan ja elokuvan. Itävallassa perinne on kaupallistunut ja saatavilla on muun muassa krampussuklaata ja keräilyesineitä.

Lukemista

  1. http://www.thisisinsider.com/what-is-krampus-saint-nicholaus-2016-12
  2. https://www.smithsonianmag.com/travel/krampus-could-come-you-holiday-season-180957438/ 
  3. https://news.nationalgeographic.com/news/2013/12/131217-krampus-christmas-santa-devil/

Lisää Kulttuurishokkeja

Jaa tämä artikkeli:
Emmi Huhtaniemi

Emmi Huhtaniemi

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.View Author posts

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

AntroBlogi
Tietosuojakatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi. Ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet välittävät tiimillemme tietoa siitä, mikä verkkosivustossamme on sinulle kiinnostavinta ja hyödyllisintä.