Queer-jääkiekkoilijoista kertova seksintäyteinen tv-sarja Heated Rivalry on noussut supersuosioon. Sarjasta on keskusteltu laajasti sekä somessa että perinteisessä mediassa, ja sitä on pidetty raikkaana tuulahduksena takapajuiseen lätkäkulttuuriin. Mutta voiko tv-sarja muuttaa asenteita, varsinkaan paikalleen jämähtäneen jääkiekkokulttuurin sisällä?
”Tän täytyy olla sulle todella siistiä aikaa, kun homous ja lätkä on nyt näin isosti pinnalla!” ”Ootko jo kattonu ton, mä oon siis nyt ihan obsessoitunu jääkiekosta kanssa!” ”Vihdoin tajuun, miks sä tykkäät tästä!”
Puren hammasta ja ihmettelen omaa ärsyyntymistäni, kun noin kahdeskymmenes hyvää tarkoittava tuttu sanoo edeltävien kaltaisen kommentin joulukuussa ensi-iltansa saaneesta Heated Rivalry -sarjasta.
Tajuan kyllä, mistä tämä kumpuaa – olen juuri valmistunut antropologiksi queer-jääkiekkofanien yhteisöä käsittelevän gradun siivittämänä ja ollut valtava NHL-fani queer-ihmisenä vielä paljon pidemmän ajan.
Miksi siis en osaa olla innoissani tästä kieltämättä itseäni läheltä liippaavasta ilmiöstä?
Tässä artikkelissa pohdin, miten Heated Rivalry -tv-sarjan kautta voidaan tarkastella jääkiekon, faniuden ja queer-identiteetin risteymiä. Taustalla on gradututkimukseni, jossa tutkin aktiivista vaihtoehtoista jääkiekkofaniyhteisöä.
Yhteisö koostui suurilta osin naisista, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin identifioituvista ei-valkoisista faneista. He tunnistivat jääkiekkokulttuurin omia intersektioitaan sortavaksi (eli esimerkiksi naisvihamieliseksi, homofobiseksi ja/tai rasistiseksi) mutta olivat silti päätyneet intohimoisiksi faneiksi.
Tutkimuksessani pyrin ymmärtämään, miten suhdetta tällaiseen fanituksen kohteeseen luotiin ja ylläpidettiin.
Tässä yhteisössä fanittamiseen kuuluu keskeisesti usko siihen, että toksinen perinteinen kiekkokulttuuri on muuttumassa avoimemmaksi erilaisuudelle, ja faniyhteisö on itse osana tätä positiivista muutosta.
Heated Rivalry on puhututtanut paljon mediassa. Sen suosio on nähty merkittävänä askeleena jääkiekkomaailman tabujen rikkomisessa. Pystyykö se tarjoamaan sellaista muutosta, jota jääkiekon pitkän linjan queer-fanit ovat toivoneet?
Olin tutkimusta tehdessäni varsin skeptinen fanikunnan mahdollisuudesta luoda todellista muutosta, mutta lopulta vaikuttunut siitä, miten voimakkaasti positiiviset mielikuvat luovat turvallista tilaa, yhteisöllisyyttä ja siten myös uskoa tulevaan.
Jaettuihin mielikuviin perustuva fantasia voi olla yllättävänkin tehokas kulttuurisen muutoksen väline, mikäli sen rinnalla tapahtuu tarpeeksi samanaikaista rakenteellista muutosta.
Pyrinkin nyt pohtimaan, miten Heated Rivalry -ilmiö asettuu suhteessa todellisen jääkiekkomaailman kulttuurisen muutokseen.
Antropologinen tutkimus marginalisoitujen lätkäfanien keskuudessa
Jääkiekolle on vuosien ajan ollut olemassa sosiaalisessa mediassa toimiva luova faniyhteisö eli fandom.
Jääkiekkofandomissa fanitukseen saattaa liittyä otteluiden seuraamisen lisäksi esimerkiksi söpöt fanieditit, eli lyhyet videokoosteet lempipelaajasta jonkin suositun kappaleen tahtiin, tai ystävyysrannekorujen tekeminen lempipelaajien numeroiden koristamina.
Suosittua on myös fanifiktio eli fanien kirjoittamat tarinat, joissa pelaajat kuvitellaan usein parisuhteeseen joko fanin itsensä tai toisen pelaajan kanssa.
Nämä tavat toteuttaa omaa fanitusta luovasti ovat levinneet muista fandomeista, kuten kpop-yhtyeiden tai tv-sarjojen faniyhteisöiltä. Nykyään melkein kaikelle on oma fandominsa.
Olin silti yllättynyt, että nimenomaan jääkiekon ympärille oli syntynyt tällainen kansainvälinen, näkyvästi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten fandom.
Suomessa kasvaneena olin ajatellut jääkiekkokulttuuria ylimiehisenä, vitivalkoisena, homofobisena ja kaikin tavoin takapajuisena tunkiona, jonka varjolla voi keväisin maailmanmestaruuksien aikaan tuulettaa muuten vähän vanhanaikaista kansallisromantiikkaa.
Toistuvat uutiset seksuaalirikoksista, rasistisista välikohtauksista jo junioritasoilla sekä vihamielisestä pukukoppikulttuurista olivat vahvistaneet mielikuvaa.
Miksi vähemmistöt rakentavat itselleen yhteenkuuluvuutta paikkaan, jonka he tunnistavat aktiivisesti itselleen vihamieliseksi? Mitä (fani)kulttuurin muutos oikeastaan vaatii – tuoko monipuolisempi fanijoukko automaattisesti mukanaan muutoksen vai onko faneilla ikinä todellista muutosvoimaa suhteessa fanittamaansa asiaan?
Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä urheilufaniuden piirissä, sillä urheilu voidaan nähdä merkittävänä yhteiskunnallisena ilmiönä.
Urheiluantropologi Niko Besnierin ja kumppanien mukaan urheilua voidaan pitää jopa yhteiskunnan ja kulttuurin mikrokosmoksena, joka korostaa ympäröivän kulttuurin valtarakenteita.
Yhteisöpsykologi Abbey Barras kirjoittaa, että urheilun kautta luodaan esimerkiksi mielikuvia “oikeanlaisista” tai “vääränlaisista” kehoista. Kehon kyky suoriutua tietynlaisesta rasituksesta tuottaa käsityksiä esimerkiksi miehuudesta tai naiseudesta. Urheilukentällä vammaisen ja vammattoman ihmisen ero saattaa korostua.
Kansainvälisissä kilpailuissa urheilijat edustavat kansalaisuutensa mukaan eri maita ja alueita, ja heidät laitetaan kirjaimellisesti paremmuusjärjestykseen.
Se, kenelle urheilu kuuluu, on siis yhteiskunnallisesti merkittävä asia.
Heated Rivalry ravistelee jääkiekkoilijan kuvaa – vai ravisteleeko?
Heated Rivalry on jääkiekkomaailmaan sijoittuva tv-sarja, joka perustuu kirjailija Rachel Reidin Game Changers -nimiseen kirjasarjaan.
Sarjassa seurataan kahden ikäluokkansa parhaan jääkiekkopelaajan, kanadalaisen Shane Hollanderin ja venäläisen Ilya Rozanovin, seitsemän vuotta kestävää vaiheikasta salattua suhdetta.
Nämä liigan pahimmat kilpakumppanit, yleisön silmissä toisiaan vihaavat miehet, harrastavat salaa seksiä joukkueiden pelatessa toisiaan vastaan.
Sarjan edetessä himo alkaa muuttua joksikin syvemmäksi, mutta kumpikin ajattelee tahoillaan minkään enemmän olevan mahdotonta.
Käänne tapahtuu, kun Shane ja Ilya katsovat tahoillaan liigan finaalipeliä, jossa voittajajoukkueen kapteeni juhlistaa pokaalia suutelemalla poikaystäväänsä tv-kameroiden edessä.
Toisen ammattipelaajan julkinen kaapistatulo tuo Shanelle ja Ilyalle rohkeutta antaa mahdollisuuden parisuhteelle, vaikka se pitäisi pitää salassa.
Sarja on seksikäs ja viihdyttävä, pullollaan klassisia romanssitrooppeja, kuten suhteen kehitys vihamiehistä rakastavaisiksi, kielletty rakkaus, itsensä löytäminen rakkauden kautta, ja se on löyhästi sidottu jääkiekkomaailmaan.
Mutta mitä sen ilmiömäinen suosio tarkoittaa, ja kenelle?
Keskeisin sarjan rikkoma stereotypia on tietenkin homoutta koskeva tabu, joka jääkiekon parissa edelleen laajasti vallitsee. Jääkiekon kansainvälisesti korkeatasoisin sarja NHL on ollut olemassa yli 120 vuotta, eikä siinä ole koskaan pelannut avoimesti homoa pelaajaa.
Shane Hollanderia näyttelevä Hudson Williams on puoliksi korealainen, ja Shanen äiti on japanilainen, joten myös valkoista jääkiekkoilijan mielikuvaa haastetaan. Jääkiekkokulttuurin homofobia ja rasismi ovatkin kehyksenä romanssille, mutta niitä ei juurikaan käsitellä.
Sarjan keskiössä oleva romanssi nojaa vahvasti kliseisiin. Venäläiset ovat mafiamaisia kokaiinia vetäviä huligaaneja, kanadalainen kultapoju täydellisen kohtelias mutta salaisuutensa vainoama.
Kielletty rakkaus on sarjan kontekstissa ainakin aluksi melkeinpä seksikkyyttä lisäävä tekijä. Shanella ja Ilyalla on selkeät roolit antavana ja vastaanottavana osapuolena seksiä harrastaessaan. Näitä stereotypioita ei ole tarkoituskaan rikkoa.
Tv-sarjan suosio vuotaa tosielämään
Vaikka sarjan suosiolla näyttää tarkemmalla katselulla olevan melko vähän tekemistä jääkiekon kanssa, on jääkiekkomaailma ottanut sen innolla omakseen markkinoinnissa.
NHL ilmoitti välittömästi alkavansa pitää teemailtoja ja myydä Heated Rivalry -teemaista fanituotteistoa. Joukkueiden sosiaaliset mediat alkoivat viljellä viittauksia sarjaan ja areenoiden DJ:t soittaa sarjan musiikkia. Änärin presidentti Gary Bettman ilmoitti maireana pitäneensä sarjasta niin paljon, että katsoi sen yhdeltä istumalta.
Sarjan tekijät ovat kertoneet eri tasojen aktiivipelaajien olleen heihin yhteydessä ja kiittäneen sarjan herättämästä keskustelusta.
NHL:n ja sen asenteita ohjailevan jääkiekkokulttuurin rakenteelliset ongelmat ovat kuitenkin syvään juurtuneita. Marginalisoitujen fanien kokemusten mukaan liigan avoimuus on tosielämässä kehittynyt viime vuosina jatkuvasti huonompaan suuntaan. Heikennyksiä johtaa väitetty fani Gary Bettman.
Pari vuotta sitten liiga esimerkiksi kielsi joukkueita käyttämästä sateenkaaripaitoja tai -teippiä Pride-teemailtoina, koska muutaman pelaajan kieltäytyminen käyttää mitään Pride-henkistä herätti liikaa ”huonoa julkisuutta”.
Kaudelle 2025–2026 liiga toivotti tervetulleeksi takaisin joukon pelaajia, joita syytettiin nuoren naisen joukkoraiskauksesta. Kanadan alle 20-vuotiaiden joukkueessa vuonna 2018 pelanneet miehet eivät saaneet tuomiota, kun yhden naisen kertomus kahdeksaa miestä vastaan nähtiin riittämättömänä todistusaineistona.
Tutkinnan aikana kävi ilmi, että Kanadan jääkiekkoliitolla oli oma budjettinsa seksuaalirikosoikeudenkäyntien hiljentämiseksi. Samaan aikaan toistuvat rasismikohut jääkiekon eri tasoilla ilman seurauksia viharikoksia tekeville pelaajille pitävät peliä valkoisena.
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, miksi kiekkokulttuuri kaipaa ehdottomasti valtavaa ravistelua, melkein uudelleenrakentamista. Ei tarvitse kaivaa syvälle nähdäkseen, että Heated Rivalry -illoissa saattaa olla kysymys enemmän rahan tekemisestä kuin todellisesta seksuaalivähemmistöjen huomioimisesta.
Ehkä tässä piilee oman turhautumiseni ydin. NHL on menettänyt jatkuvasti suosiota viimeisten vuosikymmenien aikana kieltäytyessään muuttumasta aikojen mukana.
Nyt se näyttää löytäneen uuden kuluttajakunnan jääkiekkokulttuurissa marginalisoiduista ihmisjoukoista ja yrittää kosiskella heitä luokseen ilman, että sen tarvitsee oikeasti muuttaa toimintaansa.
Uusien nais- ja vähemmistöfanien vieraanvarainen vastaanotto yhteisöön ei välttämättä ylety lompakkoa syvemmälle, eikä heidän kutsumisensa Heated Rivalry -teemailtoihin takaa turvallista tai kunnioittavaa kohtelua jääkiekkotiloissa.
Esimerkiksi pelaajien tekemien seksuaalirikosten lisäksi misogynia ylettyy myös fanikulttuuriin.
Naisfaneja on aina vähätelty erityisesti väittämällä, että heidän fanituksensa perustuu pelaajiin kohdistuvaan haluun, eivätkä he siten ole oikeita, lajista kiinnostuneita faneja.
Millaista fanitusta Heated Rivalry luo tosielämän jääkiekkotiloihin?
Naisfanien vähättelystä päästään toiseen kiinnostavaan ilmiöön, jonka Heated Rivalry on tehnyt näkyväksi nykyhetken fanituksessa.
Neljännen aallon feminismin seksipositiivisuus on tietyissä piireissä alkanut vastustaa naisten kohtaamaa seksualisointia ja vähättelyä kääntämällä asetelman ympäri: alkamalla tehdä samaa miehiä kohtaan.
Erityisesti julkisuuden miestähdistä saatetaan puhua hyvin esineellistävästi, ja heitä käsitteleviä seksifantasioita on normaalia jakaa myös sosiaaliseen mediaan.
Tämä ilmiö on noussut esiin erityisen vahvasti romanssigenren viime vuosien supersuosiossa. Koska Heated Rivalry on tuonut tätä yleisöä jääkiekon pariin, on ilmiö levinnyt nyt myös siihen, miten tosielämän jääkiekkoilijoista puhutaan.
Sarjan vaikutuksen siihen, miten jääkiekosta puhutaan, näkee sosiaalisessa mediassa.
Esimerkiksi termillä “boy aquarium” viitataan ilmiöön, jossa lätkämatseihin mennään katsomaan kuumia pelaajia kuin eläimiä eläintarhaan. Videot oikeista pelaajista venyttelemässä hajareisin keräävät satojatuhansia tykkäyksiä ja satoja ”tahdon hänen sylkevän suuhuni” -tyylisiä kommentteja.
Tämä on mielenkiintoinen ja jääkiekkoa paljon isompi ilmiö. Jos ympäröivä yhteisö (tai yhteiskunta) joka tapauksessa asettaa kokonaisen ihmisryhmän fanituksineen muita alemmalle tasolle, voi fanitusta saman tien toteuttaa haluamallaan tavalla.
Jos tarkastellaan sitä, pystyykö Heated Rivalry muuttamaan tosielämän jääkiekkokulttuuria avoimemmaksi, ei tällainen fanius kuitenkaan edesauta esimerkiksi queer-fanien pyrkimystä saada tilaa jääkiekkotiloissa.
Jääkiekkofanikulttuuriin sisäänrakennetut misogynia, rasismi ja homofobia ovat niin voimakkaita, että vaikka sisäryhmän toiminta muuttuu – eli jos naisia syytetään pelaajien seksualisoinnista, niin seksualisoidaan sitten kunnolla ja nautitaan siitä – ulkopuolinen sortava rakenne ei muutu mukana.
Se pikemminkin vahvistuu, kun alempiarvoisena nähty osa faneista toteuttaa juuri sitä käytöstä, jonka vuoksi heitä pidetään alempiarvoisina.
Esitin tekstin alussa huomanneeni omassa tutkimuksessani jaettujen mielikuvien voiman yllättävän vahvaksi kulttuurisen muutoksen keinoksi.
Seksuaalisiin fantasioihin perustuvan fanituksen tuottamat fantasiat ovat kuitenkin ennemminkin yksityisiä kuin yhteisöllisiä.
Hassuttelu kaveriporukalla on tärkeää, mutta ei samalla tavalla tulevaisuuteen suuntautunutta kuin queer-faniyhteisön unelmat rakenteellisesta muutoksesta jääkiekkokulttuurissa.
Heated Rivalryn tuottama valtavirtafanitus ei siten ole yhteisöllistä, rakenteellista muutosvoimaa, joka tukisi queer-pelaajien ja fanien olemista jääkiekkotiloissa.
Sarjan kiiltokuvamainen queer-representaatio tuntuu vähintään yhtä paljon queer-yhteisön ulkopuolelle kuin sisäpuolelle tarkoitetulta.
Kun seksikkäät, vammattomat miehet supisevat kuumia toisilleen ja harrastavat seksiä ottavaan ja antavaan osapuoleen asetettuina, voi ehkä kuka tahansa seksuaalisuudestaan riippumatta antaa itselleen luvan innostua. Kyse on kuitenkin pornosta.
Queerius on jokapäiväistä, arkista, rumaa ja ihanaa ja tylsää ja pakahduttavaa ja ristiriitaista ja epätäydellistä ja täydellistä. Myös queerinä eletty fanius on kaikkia näitä asioita samaan aikaan.
Tätä sarjan on vaikea tavoittaa, vaikka toki tässä poliittisessa ilmapiirissä kaikki queer-representaatio voidaan nähdä itsessään tärkeänä.
Pinkkipesu näkee fanit ainoastaan kuluttajina
Tarvitseeko sarjan sitten olla käänteentekevää aktivismia? Pitääkö sen olla enemmän kuin seksikästä viihdettä ja eskapismia? Pitääkö kaiken representaation olla täydellistä?
Ei tietenkään. Sarja tekee hyvin sen, mitä yrittää. Koska NHL hyödyntää tv-sarjaa houkutellakseen erityisesti nuoria naisia ja vähemmistöryhmiä jääkiekon kuluttajiksi, ei sitä voida täysin erottaa sen esittämästä maailmasta.
Kriitiisen queer-tutkimuksen termi pinkkipesu kuvaa tilannetta, jossa esimerkiksi brändi viestii tukevansa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tekemättä mitään todellisia toimia näiden vähemmistöjen hyväksi. Pinkkipesu siis tarkoittaa sitä, että näennäisellä vähemmistön tukemisella pyritään itse asiassa vain myymään omaa tuotetta.
Sarjan avulla tehty NHL:n pinkkipesu on irvokasta. Se tuntuu jopa vaaralliselta, kun liiga samaan aikaan aktiivisesti kieltäytyy edes rankaisemasta huonoa käytöstä naisia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sekä rodullistettuja faneja tai pelaajia kohtaan – saati että pyrkisi ennaltaehkäisemään sitä.
Samalla kun Heated Rivalry jatkaa supersuosiotaan, marginalisoitujen fanien yhteisö sellaisena, kuin se vielä kenttätyöni aikana oli, on lähes kadonnut.
Liigan päätös lopettaa Pride-iltojen juhlistaminen tai ottaa seksuaalirikoksista oikeutta käyneet pelaajat takaisin olivat monelle viimeinen tikki, joka hajotti mielikuvat asioiden muuttumisesta parempaan.
Ehkä ärsytykseni sarjaa ympäröivään ilmiöön onkin surua siitä, että juuri nyt jääkiekko ja queerius ovat yhtäkkiä pinnalla tavalla, johon on vaikea samaistua arkisen queeriuden näkökulmasta – sen queer-jääkiekkokulttuurin ja -yhteisön näkökulmasta, joka on ollut olemassa paljon sarjaa pidempään.
Ehkä sarja voi pitkällä aikavälillä olla yksi osa tätä muutosta, mutta itsessään se ei riitä.
Toimitus
- Toimittaja: Ninnu Koskenalho
- Tieteellinen arvioija: Katja Uusihakala
- Kielenhuolto: Paula Vitie
- Taitto: Taru Äkräs
- Artikkelikuva: Oliver Dickson-Bond
- Kuvitus: kuva 1: pixabay.com, kuva 2: pixabay.com ja kuva 4: pixabay.com (pixabay license)
Luettavaa
- Archer, Alfred ja Wojtowicz, Jake 2023: Why It’s OK to Be a Sports Fan. Routledge.
- Barras, Abby 2024: Transgender and Non-Binary People in Everyday Sport. Routledge.
- Besnier, Niko; Brownell, Susan ja Carter, Thomas F. 2017: The anthropology of sport: Bodies, borders, biopolitics. University of California Press.
- Guinan, Kellye Ann 2017: Culture and Community Online: How Fanfiction Creates a Sense of Social Identity by Reshaping Popular Media. Kandidaatintutkielma, Middle Tennesee State University.
- Moore, Evan F. ja Shah, Jashvina 2021: Game misconduct: Hockey’s toxic culture and how to fix it. Triumph Books.
- Sirén, Linnea 2025: ”Best sport, worst league” — community, culture and change among marginalized NHL fans. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.
- The Re-creation Collective: Gender, Inclusion & Sport – Kokoelma ohjeita ja työkaluja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaiseen osallistamiseen urheilussa.
