Siirry suoraan sisältöön

Diktatuurista kuuluu kummia

Pohjois-Korea on eräs maailman eristäytyneimmistä yhteiskunnista. Luotettavaa ja kattavaa tietoa Pohjois-Korean asioista on vaikea saada. Kuvaavaa on, että Yhdysvaltain viranomaiset ovat luonnehtineet Pohjois-Koreaa maailman vaikeimmaksi tiedustelukohteeksi.

Pohjois-Koreassa on haluttu pitää huoli siitä, että sikäläinen joukkotiedotus tukee sosialistisen yhteiskunnan rakennustyötä. Sananvapaus on hyvin rajallista. Pohjois-Korean oma media on tiukasti valtion kontrollissa. Tämän vuoksi sitä pidetään maailmalla varsin epäluotettavana tietolähteenä. Epäonnistumisista tai yhteiskuntajärjestelmän puutteista ei juuri raportoida.

Vähemmälle huomiolle jää, että myös suuri osa länsimaisten medioiden julkaisemista Pohjois-Koreaa koskevista uutisista on värittyneitä tai jopa suorastaan valheellisia. Tämä toisinaan sangen mielikuvituksellinen uutissisältö jää kuitenkin elämään ihmisten mieliin.

Kun Pohjois-Korea pääsee muualla maailmassa otsikoihin, syyt ovat yleensä negatiivisia. Yksittäiset uutisjutut saattavat kertoa esimerkiksi hallinnossa tapahtuneista puhdistuksista tai kansan kokemista kärsimyksistä. Myös sikäläisen yhteiskunnan erityispiirteitä kehystetään usein negatiivisesti.

Esimerkiksi käy Ylen taannoinen juttu Pohjois-Korean korttelikomiteoista. Paikallisten näkökulmasta kyse voi olla yhteisöllisyydestä ja eräänlaisesta lähidemokratiasta, mutta suomalaistoimittaja tietää paremmin. Kyse on kaikkialle ulottuvasta kontrollista ja vakoilusta.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan diskurssianalyytikko huomatakseen, että Pohjois-Koreaa koskeva uutisointi pyrkii luomaan kuvaa alikehittyneestä ja tavallista kansaa alistavasta diktatuurista. Iltapäivälehtiä seuranneet tietävät varsin hyvin, ettei juuri mistään löydy niin pitkiä lapamatoja kuin aliravitun pohjoiskorealaisen loikkarin elimistöstä.

Etelä-Korean tiedustelupalvelun ohella eräs keskeinen Pohjois-Koreaa koskeva tietolähde ovat pohjoiskorealaiset loikkarit. Loikkarien kauhukertomuksia toistellaan totuuksina melko kritiikittä, vaikka loikkareilla voi olla omat motiivinsa kertomustensa kärjistämiselle.

Lehtijuttujen, haastattelujen ja kirjojenkin kautta on piirtyvinään tarkka kuva siitä, miten Pohjois-Korean asiat todella ovat. Asetelma on hieman samanlainen kuin jos The Pyongyang Times kertoisi yhdysvaltalaisen toisinajattelijan avulla totuuden Yhdysvaltain asioista.

Pohjois-Koreaa koskeva uutisointi, olipa se totuusarvoltaan millaista tahansa, uusintaa läntiseen kulttuuriin kuuluvaa orientalistista kuvastoa. Samalla idän hullun despootin alaisuudessa kärsivä kansa on mitä parhain tae länsimaisen yhteiskuntamallin paremmuudesta.

Pohjois-Korean hallinnon julkilausuttuna tavoitteena on rakentaa yhteiskuntaa kapitalistisesta arvomaailmasta radikaalisti poikkeavalle arvopohjalle. Tämä tavoite vaatii myös ideologista työtä. Pohjois-Korean ulkopuolella elävälle ihmiselle tämä näyttäytyy aivopesuna ja propagandana.

Ideologia kuitenkin toimii parhaiten silloin. kun sitä ei edes huomaa. Aivan kuten kalat eivät huomaa elävänsä vedessä, ei länsimainen ihminen hahmota niitä ideologisia koneistoja, jotka ovat muovanneet hänestä sellaisen kuin hän on. Ideologinen indoktrinaatio kun on jotain, mitä tapahtuu vain synkeässä kommunistidiktatuurissa.

Avainsanat:
Jaa tämä artikkeli:
Juuso Koponen

Juuso Koponen

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.View Author posts

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

AntroBlogi
Tietosuojakatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi. Ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet välittävät tiimillemme tietoa siitä, mikä verkkosivustossamme on sinulle kiinnostavinta ja hyödyllisintä.