Diktatuurista kuuluu kummia

Pohjois-Korea on eräs maailman eris­täy­ty­neim­mis­tä yhteis­kun­nis­ta. Luotettavaa ja kattavaa tietoa Pohjois-Korean asioista on vaikea saada. Kuvaavaa on, että Yhdysvaltain viran­omai­set ovat luon­neh­ti­neet Pohjois-Koreaa maailman vai­keim­mak­si tie­dus­te­lu­koh­teek­si.

Pohjois-Koreassa on haluttu pitää huoli siitä, että sikä­läi­nen jouk­ko­tie­do­tus tukee sosia­lis­ti­sen yhteis­kun­nan raken­nus­työ­tä. Sananvapaus on hyvin rajal­lis­ta. Pohjois-Korean oma media on tiukasti valtion kont­rol­lis­sa. Tämän vuoksi sitä pidetään maa­il­mal­la varsin epä­luo­tet­ta­va­na tie­to­läh­tee­nä. Epäonnistumisista tai yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­män puut­teis­ta ei juuri rapor­toi­da.

Vähemmälle huomiolle jää, että myös suuri osa län­si­mais­ten medioiden jul­kai­se­mis­ta Pohjois-Koreaa kos­ke­vis­ta uutisista on värit­ty­nei­tä tai jopa suo­ras­taan val­heel­li­sia. Tämä toisinaan sangen mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­nen uutis­si­säl­tö jää kuitenkin elämään ihmisten mieliin.

Kun Pohjois-Korea pääsee muualla maa­il­mas­sa otsi­koi­hin, syyt ovat yleensä nega­tii­vi­sia. Yksittäiset uutis­ju­tut saattavat kertoa esi­mer­kik­si hal­lin­nos­sa tapah­tu­neis­ta puh­dis­tuk­sis­ta tai kansan kokemista kär­si­myk­sis­tä. Myös sikä­läi­sen yhteis­kun­nan eri­tyis­piir­tei­tä kehys­te­tään usein nega­tii­vi­ses­ti.

Esimerkiksi käy Ylen taan­noi­nen juttu Pohjois-Korean kort­te­li­ko­mi­teois­ta. Paikallisten näkö­kul­mas­ta kyse voi olla yhtei­söl­li­syy­des­tä ja erään­lai­ses­ta lähi­de­mo­kra­tias­ta, mutta suo­ma­lais­toi­mit­ta­ja tietää paremmin. Kyse on kaik­kial­le ulot­tu­vas­ta kont­rol­lis­ta ja vakoi­lus­ta.

Ei tarvitse olla kum­moi­nen­kaan dis­kurs­sia­na­lyy­tik­ko huo­ma­tak­seen, että Pohjois-Koreaa koskeva uuti­soin­ti pyrkii luomaan kuvaa ali­ke­hit­ty­nees­tä ja taval­lis­ta kansaa alis­ta­vas­ta dik­ta­tuu­ris­ta. Iltapäivälehtiä seu­ran­neet tietävät varsin hyvin, ettei juuri mistään löydy niin pitkiä lapa­ma­to­ja kuin ali­ra­vi­tun poh­jois­ko­rea­lai­sen loikkarin eli­mis­tös­tä.

Etelä-Korean tie­dus­te­lu­pal­ve­lun ohella eräs keskeinen Pohjois-Koreaa koskeva tie­to­läh­de ovat poh­jois­ko­rea­lai­set loikkarit. Loikkarien kau­hu­ker­to­muk­sia tois­tel­laan totuuk­si­na melko kri­tii­kit­tä, vaikka loik­ka­reil­la voi olla omat motii­vin­sa ker­to­mus­ten­sa kär­jis­tä­mi­sel­le.

Lehtijuttujen, haas­tat­te­lu­jen ja kir­jo­jen­kin kautta on piir­ty­vi­nään tarkka kuva siitä, miten Pohjois-Korean asiat todella ovat. Asetelma on hieman saman­lai­nen kuin jos The Pyongyang Times kertoisi yhdys­val­ta­lai­sen toi­si­na­jat­te­li­jan avulla totuuden Yhdysvaltain asioista.

Pohjois-Koreaa koskeva uuti­soin­ti, olipa se totuusar­vol­taan millaista tahansa, uusintaa läntiseen kult­tuu­riin kuuluvaa orien­ta­lis­tis­ta kuvastoa. Samalla idän hullun despootin alai­suu­des­sa kärsivä kansa on mitä parhain tae län­si­mai­sen yhteis­kun­ta­mal­lin parem­muu­des­ta.

Pohjois-Korean hallinnon jul­ki­lausut­tu­na tavoit­tee­na on rakentaa yhteis­kun­taa kapi­ta­lis­ti­ses­ta arvo­maa­il­mas­ta radi­kaa­lis­ti poik­kea­val­le arvo­poh­jal­le. Tämä tavoite vaatii myös ideo­lo­gis­ta työtä. Pohjois-Korean ulko­puo­lel­la elävälle ihmiselle tämä näyt­täy­tyy aivo­pe­su­na ja pro­pa­gan­da­na.

Ideologia kuitenkin toimii parhaiten silloin. kun sitä ei edes huomaa. Aivan kuten kalat eivät huomaa elävänsä vedessä, ei län­si­mai­nen ihminen hahmota niitä ideo­lo­gi­sia koneis­to­ja, jotka ovat muo­van­neet hänestä sellaisen kuin hän on. Ideologinen indokt­ri­naa­tio kun on jotain, mitä tapahtuu vain synkeässä kom­mu­nis­ti­dik­ta­tuu­ris­sa.

Kirjoittaja

Juuso Koponen on valtiotieteiden maisteri ja antropologi, joka valmistelee väitöskirjaa huono-osaisuudesta ja kolmannen sektorin tarjoamasta ruoka-avusta. Juusoa kiinnostavia tutkimuksellisia teemoja ovat huono-osaisuus ja eriarvoisuus, yhteiskuntaluokat, hyväntekeväisyys, talouden antropologinen tutkimus, diskurssianalyysi ja ideologiakritiikki.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Koira on kulkenut kanssamme muinaisilta leirinuotioilta vahtimaan modernin yhteiskunnan rajoja, osaksi tarinoitamme ja pitämään seuraa yksin jääneille vanhuksille. Kuluttamiseen keskittyvässä yhteiskunnassamme koirasta on lisäksi tullut tuote, jolle myös ostetaan tavaroita ja palveluita.