Tappajahai ja Yhdysvaltojen sotahistoria

Vuoden 1975 Tappajahai-elokuva oli yllättävä menestys. Se rikkoi ennä­tyk­siä ja elo­ku­va­teol­li­suu­den lai­na­lai­suuk­sia ennen näke­mät­tö­mil­lä tavoilla. Vaikka elokuva tuli teat­te­rei­hin vasta kesällä, perin­tei­ses­ti huonojen elokuvien kautena, siitä tuli aikansa tuot­toi­sin elokuva. Tappajahain suosion on tulkittu johtuvan sen sym­bo­li­sis­ta mer­ki­tyk­sis­tä, jotka sallivat yleisölle yhdys­val­ta­lai­sen sota­his­to­rian käsit­te­lyn ali­ta­jui­sel­la tavalla.

Toinen maa­il­man­so­ta tunnetaan USA:ssa myös ”hyvänä sotana”. Se koetaan moraa­li­ses­ti oikeu­tet­tu­na tais­te­lu­na hyvän puolesta pahaa natsi-Saksaa ja impe­ria­lis­tis­ta Japania vastaan. Sodassa Japaniin pudotetut ato­mi­pom­mit kuitenkin kalvavat kol­lek­tii­vis­ta omaa­tun­toa, sillä ne vahin­goit­ti­vat ennen kaikkea siviilejä. Samankaltainen moraa­li­ses­ti vaikeasti perus­tel­ta­va sotatoimi oli Vietnamin sota.

Tappajahai jul­kais­tiin USA:n vetäy­dyt­tyä Vietnamista nöy­ryyt­tä­vis­sä merkeissä, samalla kun kan­sa­kun­nan 200-vuo­tis­juh­lal­li­suuk­sia val­mis­tel­tiin. Moraalisen ahdis­tuk­sen keskellä hitiksi nousi elokuva, jossa näky­mät­tö­mis­sä pysyvän tappajan metsästys on oikeu­tet­tua ja vält­tä­mä­tön­tä. Hai ter­ro­ri­soi elokuvan ran­ta­kau­pun­kia nime­no­maan itse­näi­syys­päi­vä­nä, ja tarina sisältää myös suoria viit­tauk­sia toiseen maa­il­man­so­taan ja soti­lai­den kuolemaan vihol­li­seen rin­nas­tu­vien haiden hampaissa. Tappajahain hahmon on tulkittu edustavan sekä japa­ni­lais­ta sukel­lus­ve­net­tä että Vietkongin näky­mät­tö­mis­sä pysyviä sissejä. Se hei­jas­te­lee myös sota­pro­pa­gan­daan perus­tu­vaa ste­reo­tyyp­pis­tä kuvaa häi­käi­le­mät­tö­mis­tä aasia­lai­sis­ta soti­lais­ta ”elot­to­mi­ne silmineen”.

Kollektiiviset huo­le­nai­heet muuttuvat ajan myötä ja uudet yleisöt löytävät teoksesta uusia mer­ki­tyk­siä: sen on nähty käsit­te­le­vän myös Watergate-skan­daa­lia ja mas­ku­lii­ni­suu­den kriisiä.

Kirjoittaja

Emmi Huhtaniemi, VTM, on sosiaali- ja kulttuuriantropologi Helsingin yliopistosta. Hän tarkasteli pro gradu -työssään maya-kalenterin loppuun liittynyttä uushenkisyyttä Meksikossa rituaalin ja magian näkökulmista. Emmiä kiinnostavat erityisesti inhimillisen kokemuksen rakentuminen ja tietoisuuden antropologia.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Valkoinen Suomi lauloi sisällissodan aikana, ja sen jälkeen, koti-ikävästä, “ryssistä” ja urheista Pohjanmaan miehistä. Niin sanotun uusisänmaallisen käänteen myötä valkoisen Suomen laulut ovat palanneet sekä virallisen Suomen seremonioihin että Youtube-videoihin. Niiden avulla kommentoidaan pikemminkin nykyaikaa kuin sodan kauhuja sadan vuoden takaa.

Vuoden 1918 sotaa on tulkittu aikalaisten toimesta eri tavoin niin sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Myös sodanjälkeinen historiantutkimus on tuottanut erilaisia tulkintoja. Tätä moninaisuutta selittää se, että Suomessa sodittiin samanaikaisesti monesta eri syystä: työväenluokan vapauttamiseksi kapitalismin kahleista, valtiollisen itsenäisyyden turvaamiseksi ja kotimaisia kapinallisia vastaan. Lisäksi vuoden 1918 sota oli osa ensimmäistä maailmansotaa. Miten sodan kokeneet ihmiset ovat ilmaisseet ja tulkinneet kokemuksiaan? Missä määrin kokemusten sisällöt muotoutuvat ja muuntuvat niissä prosesseissa, joissa henkilökohtaisesti koettu tapahtuma välitetään muille kerronnan avulla? Toisin sanoen, miten kokemuksia käsitellään – ilmaistaan ja tulkitaan – kun henkilökohtainen ja yksilöllinen tieto, tunne ja tulkinta asetetaan kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin ja välitetään tietylle kohderyhmälle sanojen voimalla?

Kouluruokalan jäteastian vieressä roikkuu juliste, joka kehottaa oppilaita olemaan heittämättä ruokaa roskiin. Plan Internationalin taannoiset mainokset bussipysäkillä herättelivät ohikulkijaa teiniraskauden vaaroihin. Yhteistä näillä valistuskampanjoilla on se, että niiden objektiksi on valittu ruskea tyttö. Ruskea tyttö ei kerro tarinaa itse: häntä käytetään esineenä kerrottaessa ruoan epätasa-arvoisesta jakelusta tai teiniraskauden vaaroista. Sillä, joka kertoo tarinan ruskean tytön puolesta, on valtaa.