Vain innostuja on menestyjä?

Yle uutisoi hil­jat­tain tut­ki­mus­pro­jek­tis­ta, jonka mukaan opis­ke­li­jat voidaan jakaa innos­tu­nei­siin, stres­saan­tu­nei­siin, uupu­nei­siin ja kyynisiin. “Kuinka tehdä kaikista innos­tu­jia?”, kysyy artikkeli. Taustaoletuksena tuntuu olevan, että vain innos­tu­neet oppilaat ovat nyky­ka­pi­ta­lis­tis­ten normien mukaisia. Ongelmana ovat opis­ke­li­jat, jotka eivät taivu tähän muottiin.

Prekarisaatio ja Affekti -teoksessa sosio­lo­git Annukka Aho et al. kir­joit­ta­vat innos­tu­mi­ses­ta aika­kau­del­lem­me tyy­pil­li­se­nä vaa­ti­muk­se­na, josta ajoittain muodostuu myös pakko. Innostumista tarvitaan pät­kä­töi­den vii­da­kos­sa luo­vi­mi­seen, omien ideoiden onnis­tu­nee­seen pitc­haa­mi­seen ja menes­tyk­seen aikana, joka on täynnä epä­var­muus­te­ki­jöi­tä. Kun innos­tu­mi­nen lopahtaa, tilalle tulee uupumusta ja pelkoa.

Huomio opis­ke­li­joi­den välisistä suurista eroista on tärkeä, mutta ei yllättävä. Luokittelun sijaan olisi mie­lek­kääm­pää kysyä, millainen opis­ke­lu­ym­pä­ris­tö olisi eri­lai­sil­le ihmisille suotuisa — etenkin kun oppilas voi olo­suh­tei­den muut­tues­sa siirtyä “kate­go­rias­ta” toiseen. “Innostunut” oppilas voi epä­on­nis­tu­mi­sen tai kiusaa­mi­sen myötä muuttua kyy­ni­sek­si tai uupua. Innostuneisuuden voidaan myös nähdä liittyvän hyvä­osai­suu­teen ja periytyvän. Nuoren kou­lu­me­nes­tyk­sen taustalla on paljon muitakin tekijöitä kuin per­soo­nal­li­suus ja taidot.

Ylen artik­ke­lis­sa mainittu masennus ja koulu-uupumus, mer­ki­tyk­sel­li­syy­den katoa­mi­nen opis­ke­lus­ta ja epä­on­nis­tu­mi­sen pelko lienevät seurausta kou­lu­maa­il­man tavasta arvottaa vain tie­tyn­lai­sia kykyjä ja osaamista, ja palkita vain “innos­tu­nees­ta” osal­lis­tu­mi­ses­ta. Kaikki eivät kui­ten­kaan ole urhei­lul­li­sia tai sosi­aa­li­sia. Joidenkin on mah­do­ton­ta sopeutua sosi­aa­li­sia taitoja ja kil­pai­lul­li­suut­ta koros­ta­vaan kou­lu­maa­il­maan.

Opiskelijoiden hyvin­voin­tiin on syytä kiin­nit­tää huomiota niin Suomessa kuin muu­al­la­kin. Viime viikolla Yhdysvalloissa tapahtui jälleen kou­luam­mus­ke­lu, joka vaati yhteensä 17 ihmisen hengen. Itsekin nuorena kou­luam­pu­mis­ta suun­ni­tel­lut bloggaaja David Fisher kirjoitti syistä, jotka saivat hänet aikoinaan fan­t­asioi­maan kans­sao­pis­ke­li­joi­den­sa ampu­mi­ses­ta.

Fisher korostaa mus­ta­val­koi­sen ajattelun, nor­ma­tii­vis­ten suku­puo­li­roo­lien ja kil­pai­lul­li­suu­den armot­to­muut­ta niille, jotka eivät kuulu “innos­tu­jiin”. Pahimmillaan kaikkien opis­ke­li­joi­den muut­ta­mi­nen innos­tu­jik­si on tavoite, joka kohdistaa paineen “tie­tyn­lai­suu­des­ta” yksit­täi­seen opis­ke­li­jaan. Se toden­nä­köi­ses­ti vain pahentaa niiden opis­ke­li­joi­den sosi­aa­lis­ta asemaa, jotka eivät kuulu tähän ryhmään.

Fisher soitti nuorena viulua, nautti taiteesta, kir­jal­li­suu­des­ta ja klas­si­ses­ta musii­kis­ta. Hän oli kiin­nos­tu­nut poli­tii­kas­ta. Hän olisi varmasti voinut pärjätä koulussa hyvin, ellei dominoiva miesmalli olisi syr­jäyt­tä­nyt häntä sosi­aa­li­ses­ti ja johtanut sys­te­maat­ti­seen kou­lu­kiusaa­mi­seen, joka vain paheni koulun vaihdon myötä. “Erilaisille” nuorille ei yksin­ker­tai­ses­ti ollut paikkaa kil­pai­lul­li­ses­sa ja pin­nal­li­ses­sa kou­lu­maa­il­mas­sa.

Fisher kir­joit­taa yhteis­kun­nan ongelman olevan siinä, että se pakottaa kaikki osal­lis­tu­maan — nekin, jotka eivät halua tai pysty. Mieleen nousevat Suomessa jo tar­hai­käi­sil­le suun­ni­tel­lut ansio­luet­te­lot. On vaikea kuvitella, että jatkuva lapsiin ja nuoriin koh­dis­tu­va vertailu, mit­taa­mi­nen ja kate­go­ri­soin­ti auttaa ketään ‘innos­tu­maan’. Pahimmillaan se johtaa koros­tu­nee­seen syr­jäy­ty­mi­seen nor­ma­li­soin­nin paineen kasvaessa sie­tä­mät­tö­mäk­si.

Kirjoittaja

Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Istukka on väliaikainen sisäelin, joka poistuu äidin kehosta lapsen syntymän myötä. Meillä istukkaa käsitellään yleensä biologisena jätteenä, mutta osa äideistä ottaa rituaaliset keinot käyttöön sen hävittämisessä.

Tasa-arvoinen peruskoulu on ollut kiistämätön osa Suomen menestystarinaa. Siitä on muodostunut kansallinen ylpeyden aihe ja vientituote. Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten asema kouluissa on kuitenkin paljastanut järjestelmän valuviat ja tasa-arvon tuottamisessa ilmenevät sosiaaliset railot.