Vain innostuja on menestyjä?

Yle uutisoi hil­jat­tain tut­ki­mus­pro­jek­tis­ta, jonka mukaan opis­ke­li­jat voidaan jakaa innos­tu­nei­siin, stres­saan­tu­nei­siin, uupu­nei­siin ja kyynisiin. “Kuinka tehdä kaikista innos­tu­jia?”, kysyy artikkeli. Taustaoletuksena tuntuu olevan, että vain innos­tu­neet oppilaat ovat nyky­ka­pi­ta­lis­tis­ten normien mukaisia. Ongelmana ovat opis­ke­li­jat, jotka eivät taivu tähän muottiin.

Prekarisaatio ja Affekti -teoksessa sosio­lo­git Annukka Aho et al. kir­joit­ta­vat innos­tu­mi­ses­ta aika­kau­del­lem­me tyy­pil­li­se­nä vaa­ti­muk­se­na, josta ajoittain muodostuu myös pakko. Innostumista tarvitaan pät­kä­töi­den vii­da­kos­sa luo­vi­mi­seen, omien ideoiden onnis­tu­nee­seen pitc­haa­mi­seen ja menes­tyk­seen aikana, joka on täynnä epä­var­muus­te­ki­jöi­tä. Kun innos­tu­mi­nen lopahtaa, tilalle tulee uupumusta ja pelkoa.

Huomio opis­ke­li­joi­den välisistä suurista eroista on tärkeä, mutta ei yllättävä. Luokittelun sijaan olisi mie­lek­kääm­pää kysyä, millainen opis­ke­lu­ym­pä­ris­tö olisi eri­lai­sil­le ihmisille suotuisa — etenkin kun oppilas voi olo­suh­tei­den muut­tues­sa siirtyä “kate­go­rias­ta” toiseen. “Innostunut” oppilas voi epä­on­nis­tu­mi­sen tai kiusaa­mi­sen myötä muuttua kyy­ni­sek­si tai uupua. Innostuneisuuden voidaan myös nähdä liittyvän hyvä­osai­suu­teen ja periytyvän. Nuoren kou­lu­me­nes­tyk­sen taustalla on paljon muitakin tekijöitä kuin per­soo­nal­li­suus ja taidot.

Ylen artik­ke­lis­sa mainittu masennus ja koulu-uupumus, mer­ki­tyk­sel­li­syy­den katoa­mi­nen opis­ke­lus­ta ja epä­on­nis­tu­mi­sen pelko lienevät seurausta kou­lu­maa­il­man tavasta arvottaa vain tie­tyn­lai­sia kykyjä ja osaamista, ja palkita vain “innos­tu­nees­ta” osal­lis­tu­mi­ses­ta. Kaikki eivät kui­ten­kaan ole urhei­lul­li­sia tai sosi­aa­li­sia. Joidenkin on mah­do­ton­ta sopeutua sosi­aa­li­sia taitoja ja kil­pai­lul­li­suut­ta koros­ta­vaan kou­lu­maa­il­maan.

Opiskelijoiden hyvin­voin­tiin on syytä kiin­nit­tää huomiota niin Suomessa kuin muu­al­la­kin. Viime viikolla Yhdysvalloissa tapahtui jälleen kou­luam­mus­ke­lu, joka vaati yhteensä 17 ihmisen hengen. Itsekin nuorena kou­luam­pu­mis­ta suun­ni­tel­lut bloggaaja David Fisher kirjoitti syistä, jotka saivat hänet aikoinaan fan­t­asioi­maan kans­sao­pis­ke­li­joi­den­sa ampu­mi­ses­ta.

Fisher korostaa mus­ta­val­koi­sen ajattelun, nor­ma­tii­vis­ten suku­puo­li­roo­lien ja kil­pai­lul­li­suu­den armot­to­muut­ta niille, jotka eivät kuulu “innos­tu­jiin”. Pahimmillaan kaikkien opis­ke­li­joi­den muut­ta­mi­nen innos­tu­jik­si on tavoite, joka kohdistaa paineen “tie­tyn­lai­suu­des­ta” yksit­täi­seen opis­ke­li­jaan. Se toden­nä­köi­ses­ti vain pahentaa niiden opis­ke­li­joi­den sosi­aa­lis­ta asemaa, jotka eivät kuulu tähän ryhmään.

Fisher soitti nuorena viulua, nautti taiteesta, kir­jal­li­suu­des­ta ja klas­si­ses­ta musii­kis­ta. Hän oli kiin­nos­tu­nut poli­tii­kas­ta. Hän olisi varmasti voinut pärjätä koulussa hyvin, ellei dominoiva miesmalli olisi syr­jäyt­tä­nyt häntä sosi­aa­li­ses­ti ja johtanut sys­te­maat­ti­seen kou­lu­kiusaa­mi­seen, joka vain paheni koulun vaihdon myötä. “Erilaisille” nuorille ei yksin­ker­tai­ses­ti ollut paikkaa kil­pai­lul­li­ses­sa ja pin­nal­li­ses­sa kou­lu­maa­il­mas­sa.

Fisher kir­joit­taa yhteis­kun­nan ongelman olevan siinä, että se pakottaa kaikki osal­lis­tu­maan — nekin, jotka eivät halua tai pysty. Mieleen nousevat Suomessa jo tar­hai­käi­sil­le suun­ni­tel­lut ansio­luet­te­lot. On vaikea kuvitella, että jatkuva lapsiin ja nuoriin koh­dis­tu­va vertailu, mit­taa­mi­nen ja kate­go­ri­soin­ti auttaa ketään ‘innos­tu­maan’. Pahimmillaan se johtaa koros­tu­nee­seen syr­jäy­ty­mi­seen nor­ma­li­soin­nin paineen kasvaessa sie­tä­mät­tö­mäk­si.

Kirjoittaja

Saara Toukolehto on AntroBlogin toimituspäällikkö. Saaran antropologisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. maahanmuuton, arvojen, moraalin ja ”hyvän elämän” -käsitteen tutkimus integraatiopolitiikan viitekehyksessä, joiden parissa hän tekee parhaillaan väitöskirjatutkimusta Groningenin yliopistolle.

OSALLISTU KESKUSTELUUN

Lue myös nämä:

Länsimaissa onnellisuus nähdään usein ihmiselämän päämääränä. Samalla onnellisuus kätkee sisäänsä paradokseja. Liian voimakas onnellisuuden tavoittelu voi muodostua onnellisuuden esteeksi. Myös vastakkainasettelu yksilön luonteenpiirteiden ja ympäröivän kulttuurin vaatimusten välillä voi muodostua liian suureksi. Esimerkiksi hyvin tasapäistävässä yhteisössä luonnostaan kilpailuhenkisempi yksilö voi joutua kärsimään.

Lasten kehitys osallistuviksi nuoriksi ja myöhemmin aikuisiksi ei tapahdu noin vain. Lapset oppivat niin arkisia toimia kuin suurempia yhteiskunnallisia asioita leikin, osallistumisen ja havaintojensa kautta. Aikuiset näyttävät osaltaan esimerkkiä ja opettavat, kuinka yhteiskunnassa toimitaan. Se, millaista käytöstä vanhemmat lapsilta odottavat, ja millaisiin toimiin ja leikkeihin lapsia ohjataan, muovaa lapsia ihmisinä ja kansalaisina. ALL-YOUTH-hanke toteutti yhdessä Bassoradion kanssa presidentinvaalien aikaan ”Suuren pressakyselyn”, jossa kartoitimme nuorten ajatuksia yhteiskunnan ongelmista, presidentti-instituutiosta ja äänestämisestä.